Role-kuvaus Luku 001 (role/role.001)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin

Kuvaus 001

Herään Warrior monkin synttäreiden jatkoilta pöydän alta, ja mietin mitä oikein eilen tulikaan tehtyä. Vähän aikaa mietittyäni muistan, että löimme vetoa siitä että saamme trollin tapettua. Lähden etsimään muita pöydässä olleita (Löimme vetoa siitä naapuripöydän kanssa (Tulipa näemmä valittua väärä pöytä...)). Löydänkin heidät miettimässä suurinpiirtein samaa, eli mitä helvettiä mentiin tuollasta vetoa lyömään. Päätämme että lähdemme sitten etsimään trollia, ja tappamaan sen kuten eilen sanoimme. Lähdemme kohti Iliania.

Jatkamme matkaa kohti Iliania, matkalla näemme paronin partion, mutta se menee ohitse. Saavumme yöllä Ilianiin, ja majottaudumme majataloon. Päätämme seuraavana päivänä lähteä kohti pohjoista, koska sieltä todennäköisemmin löydämme trolleja.

Jatkamme jo toista päivää kohti pohjoista, kun meitä vastaan tulee iso kilpikonna. Käännämme sen ympäri ja huomaamme että sen pohjassa lukee "Tim's own turtle". Jatkamme matkaa, ja saavumme illalla majataloon nimeltä "The Last Inn". Majatalon isäntä näyttää surulliselta, ja kun kysymme että mikä hätänä, kuulemme että trollit ovat kaapanneet hänen pienen pojan nimeltä Tim. Kerromme, että me autamme, ja käymme pelastamassa hänet, josta hyvästä saamme nukkua majatalossa ilmaiseksi.

Lähdemme kohti trolli luolaa majatalonpitäjän neuvojen mukaan, ylitämme joen, ja lähdemme pohjoiseen, kunnes tulemme kilvelle jossa lukee varokaa trolleja. Lähestymme luolaa hiipien, mutta valitettavasti meidän hiipimis taito ei ole niitä parhampia, ja varsinkin Warrior monk törmäilee puihin yms, ja metelöi niin että kuurokin sen kuulisi. Päästyämme lähemmäksi lähetämme Roguen, hiipimään lähemmäksi ja katsomaan näkyykö luolassa liikettä. Roguen päästessä aika lähelle lentää luolasta iso kivi joka iskee Rogueta. Me muut lähdemme kiertämään luolan taakse, ja aiomme tehdä yllätyshyökkäyksen takaapäin. Kiviä lentelee Rogueta kohti edelleen, kunnes trollit saavat uusia maaleja. Warrior monk ja Cleric hyökkäävät luolan reunoilta ja yrittävät ampua trolleja. Cleric osuukin jousellaan, mutta Warrior monkkiin osuu kivi ennenkuin hän ehtii ampua Crossbowtaan. Mentalist päättää heittää trolleihin spellejä, mutta päästessään spelli etäisyydelle osuu häneenkin kivi, joka iskee hänen päänsä tohjoksi. Syöksyn pelastamaan Mentalistia. Cleric tulee kanssa apuun. Rogue ja Warrior monk ovat maassa liikkumattomina. Tutkimme Mentalistin ja toteamme että 18 % hänen aivoistaan on tuhoutunut, mutta että muuten sirenna saattaa pelastaa hänet. Annan hänelle sirennaa. Tämän jälkeen Cleric ottaa jousensa, ja menee 150' päähän ja yrittää sieltä ampua trolleja, mutta koska trollien kivet tulee kanssa hieman liian lähelle päättää hän luopua tästä taktiikasta.

Clericin ampuessa nuolia herää Warrior monk, ja hiipii pois meidän muiden luokse. Ongelmana on enään saada Rogue pois keskeltä tulilinjaa. Päätämme tehdä niin että Cleric tekee itsemurhahyökkäyksen sisään trollien luolaan, ja minä haen sillä välin Roguen pois hevosella ja purilailla. Cleric hyökkää sisään, ja minä lähden kohti Rogueta. Kun pääsen Roguen luokse näen kuinka Cleric on maassa, ja Trollit hakkaavat toisiaan. Nostan Roguen purilaisiin ja vedän hänet turvaan. Kuljetan Warrior monkin samaan paikkaan, ja vien hevosen niin lähelle Mentalistia kuin vain pystyn. Tämän jälkeen raahaan Mentalistin hevosen luokse ja nostan hänet hevosen selkään. Päästessäni muiden luokse toteamme että koska Cleric ei vieläkään ole tullut ulos, hän on todennäköisesti menehtynyt, ja koska meistä ei muutenkaan olisi vastusta tässä kunnossa trolleille lähdemme kohti majataloa, jonne saavumme myöhään seuraavana iltana.

Päästessämme majataloon myöhään illalla on Tim jo siellä ja kiittää meitä pelastamisesta. Kuulemme häneltä että Cleric oltiin tuotu hänen viereensä kahleihin, ja siitä he olivat sitten päässeet irti Timin rautasahan voimalla. Tämän jälkeen Cleric oli käynyt katsomassa jokea ylävirtaan joskos sieltä pääsisi ulos, jolla välin Tim oli saanut lainattua trollilta Clericin miekan. Tämän jälkeen he lähtivät eteenpäin sitä käytävää, josta trollit olivat tulleet. Toisessa kammiossa, Cleric sitten varoitti lähestyvästä trollista, jonka he sitten saivat tapettua (tai siis Cleric sai sen iskettyä hengiltä, mutta kyllä poikakin kuulemma omien puheittensa mukaan Clericiä auttoi). Lähtiessään eteenpäin, valitsee Cleric vasemman käytävän, ja kulkiessaan sitä pitkin tulee vastaan pieni trolli, joka lyö Clericin tajuttomaksi. Tämän jälkeen Tim ei enään clericciä ollut elossa nähnyt.

+ Hahmot levelin mukaan järjestettynä
+    					   Level	   Day		Age
+ Profession	Name			Start	End	Start	End
+ 
+ Rogue		Riikonen		New(4)	4	8.5	-	-
+ 
+ Animist	Kivinen			New(3)	3	8.5	-	-
+ 
+ Warrior monk	Maaninen		New(3)	3	8.5	-	-
+ 
+ Cleric	Aarni			New(3)	Dead(3)	8.5	13.5	5
+ 
+ Mentalist	Riikonen		New(3)	3	8.5	-	-
+ 
+

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>