TSM Osa 10, Luku 002 (tsmpart10/tsmpart10.002)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Mikko "palkkasoturi" Suominen (Aarni)

Joukkueen komentaja ja kokenut 30 vuotias sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.

Suominen on kooltaan melkein 210 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja.

Jouni "tivoli" Niemi (Kivinen)

Joukkueen tukiasemiehenä toimiva Jouni Niemi on keskimittainen, hieman ylipainoinen, 22 vuotias lukkoseppä. Lukkosepän ammatista hän siirtyi nopeasti armejaan kun huomasi, että siviilissä ovien räjäyttäminen auki aiheuttaa lähes poikkeuksetta mussutusta asiakkaiden puolelta. Luonteeltaan Niemi on rakastettava, ystävällinen ja vakava. Hän osaa erittäin hyvin likimain kaikkia asetaitoja, erikoisalanaan jousi, aseeton taistelu (kaikki muodot), tukiaseet (kranaatinheittimet, singot etc), kivääriaseet sekä räjäytystyöt (erikoisalanaan ovien räjäyttely). Siviiliammatin jäljiltä hän osaa myös lukkotekniikkaa, elektroniikkaa, lukkojen ja hälyytyslaitteiden ohittamista jne. Kieliä hän ei ole koskaan oikeastaan kunnolla oppinut ja puhuu vain auttavasti Ruotsia ja Saksaa, äidinkielensä Suomen lisäksi. Tämän lisäksi hän on kohtuullisen hyvä hiipijä ja ylipuhuja. Harrastuksenaan Jouni opiskelee pohjoiseurooppalaista valokuvausta.

Niemi syntyi Pieksamäellä 2.5.1983 ja hän sai heti syntymä lahjaksi laatikon, jonka mukana olleen kortin mukaan sai avata vasta kun hän tulee täysi-ikäiseksi. Laatikosta löytyi kirja, jonka välissä oli kolme kirjettä. Nämä kirjeet antoivat hänelle omistukseensa kiertelevän tivolin, 77 hehtaaria suojeltua aarniometsää turkista ja vuoden -72 erikoisvalmisteisen auton. Auto on tehty filmiä varten käsityönä ja erikoista siinä on se, että sen pystyy laittamaan pieniksi paloiksi pelkällä jakoavaimella noin puolen tunnin työllä. Lisäksi kaikki tunnistavat auton heti kun näkevät sen.

Neljävuotiaana Niemi "adoptoidaan" rikkaaseen perheeseen ja hänellä on se jälkeen kahdet vanhemmat. Jounin äiti vaihtaa ammattia puunhakkaajaksi Jounin ollessa kolmetoistavuotias ja Jouni päättää tämän takia mennä itsekin töihin. Hän toimii kolme vuotta erakkoprofeettana ja pystyy tarvittaessa pitkällä mietiskelyllä saamaan selville asioita esim. seinän läpi tai lyhyelle tulevaisuuteen.

Yhdeksäntoistavuotiaana hän rakastuu 13 vuotiaaseen Tita Rossiin, mutta ei saa aluksi vastarakkautta. Kummankaan perheiden vanhemmat eivät pidä asiasta ja niin suhde katkeaa Titan jouduttua kotiarestiin. Jounin pelastettua Titan hengen huomaa Titakin rakastavansa Jounia ja suhde jatkuu vanhemmista huolimatta.

Anja Nousiainen (NPC)

Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.

Petteri Silta (Aronsson)

Petteri Silta toimii ensimmäisen puolijoukkueen pieneerinä, niin uskomattomalta kun se tuntuukin ottaen huomioon että hän on hyvin heikko, eikä jaksa kunnolla edes nostaa telamiinaa puhumattakaan siitä että hän kantaisi sitä.


Suomisen joukkueen tarina

vuonna 2005

2. luku

Korpraalin Nousiainen tulee kysymään luutnantti Suomiselta, että hänen pitäisi hakea loput varusteensa kaupungista, eli hänen matkailuautonsa on tullut perille. Nousiainen käy hakemassa autonsa avaruusjääkäri Päivärinteen kanssa.

Aamulla luutnantti Suominen saa käskyn ilmoittautua komppanian esikuntaan. Sieltä hän saa käskyn, että joukkueen pitää ilmoittutua lentokentälle suuntana Zairen ja Angolan välinen raja. Tänne kuulemma pitää jättää ylimääräiset tavarat, vain ehdottoman tarpeelliset tavarat pitää otta mukaan, eli joukkue palaa tänne takaisin. Ensin joukkue joutuu odotamaan 19 tuntia busseja ja sen jälkeen parin tunnin matkan päästä joukkue pääsee odottamaan lentokoneen korjauksen valmistumista. He joutuvat odottamaan korjauksia 17 tuntia.

Aamulla joukkuen on perillä Zairessa. Siirtotoimistossa ei tiedetä joukueen tehtävästä mitään ja luutnantti Suominen yrittää selvittää tehtävää tarkemmin, mutta hän ei saa mitään lisätietoja. Joukkue jää odottamaan kentän vieressä olevaan telttakylään.

Illalla joukkue kuulee kuinka lentokenttää lähestyy ryhmä helikoptereita. Joukkue singahtaa ulos ja kun helikopterit kaaravat kentälle päin joukkue siirtyy asemiin lentokentän luokse. Kun joukkue saa lentokentälle laskeutuneet helikopterit näyviinsä he näkevät, että helikoptereista purkautuu isompi lauma yliraskaaseen rynnäkkövarustukseen pukeutunutta suomen avaruusjalkaväen porukkaa.

Luutnantti Suominen tarkkailee joukkuetta tarkka-ammuntakiväärin kiikaritähtäimen läpi, josta ko joukko ei oikein pidä ja nämä heittävät väliin savua. Joukkue siirtyy lähellä olevan ilmatorjuntatykin vierelle ja samassa paikalle tulee lisää helikoptereita eri suunnista. Vähän myöhemmin joukkueelle huudetaan, että laskekaa aseenne ja joukkue tottelee luutnantti Suomisen käskyä ja laskee aseensa. Joukkueen jäsenet sidotaan ja laitetaan maahan makaamaan.

Vähää myöhemmin paikalle laskeutuu yksi sukkula, joka alkaa kuuluttaa onko kukaan nähnyt tätä joukkuetta, kertoen luutnantti Suomisen joukkueen tunnistetiedot. Luutnantti Suominen ilmoittaa, että "täällä". Joukkue ohjataan sukkulan luokse ja samalla tuodaan myös heidän varusteensa, tosin korpraali Nousiainen selittää paikalle tulleille henkilöille, että tuo ilmatorjuntatykki (sergei) tuossa kuuluu meidän varusteisiin. Kun ryhmä tulee sukkulan luokse heiltä irrotetaan siteet ja ohjataan sukkulaan sisään. Luutnantti Suominen saa pikkusen nuhteita siitä, että joukkue on ensin hävinnyt ja sen jälkeen aiheuttanut kaikenlaisia häslinkiä kyselemälä asioista ympäriinsä.

Sukkula nousee ja laskeutuu aika nopeasti, jonka jälkeen Luutnantti Suomiselle kerrotaan, että tämä tehtävä koskee vain toista puolijoukkuetta, joten valitse nyt tästä toinen ja toisen ei tarvitse edes tietää tehtävästä mitään. Suominen valitsee 1. ja 2. ryhmän ja 3. ja 4. ryhmä ohjataan ulos. Puolijoukkueelle kerrotaan, että heidän tehtävänänään on tuhota yksi leiri Angolan puolelta. Avuksi he saavat joukkueellisen "kapinallisia", joka todellisuudessa on Zairen armejan vapaaehtoisjoukkue. Lisäksi puolijoukkue lähtee sinne naamioituna palkkasotureiksi, eli kaikki varusteet on lainatavaraa.

Pitkän perehdytyksen ja suunnittelun jälkeen joukkue on lepää vähän aikaa.

Iltapäivällä joukkue hoitaa valmistelut loppuun ja valmistautuu lähtemään liikkeelle seuraavana aamuna.

Joukkue ylittää rajan aamuyöstä ilman ongelmia. Iltapäivällä luutnantti Suominen huomaa lähes kilometrin päästä välähdyksen, jossa ilmeisesti on tarkkailija. Hän pysäyttää jeepin ja juoksee avaruusjääkäri Niemen luose ja sanoo, että nyt tarvitaan kranaatinheitintä, tuo kukkula tuolla maalitauluna. Niemi ryhtyy laittamaan asetta hiljalleen kasaan. Vasta tässä vaiheessa luutnantti Suominen kertoo, että siellä on tähystäjä, joten Niemi laittaa lisää vauhtia toimintaan. Tarkistettuaan etäisyyden etäisyysmittarilla hän ampuu kranaatin, vaikka ei itse näekään mitään ko kukkulalla. Hän osuu ilmeisesti aika hyvin, koska puun takaa nousee tumma savupilvi, jonkalaista ei yleensä tule pelkästä kranaatista.

Kun joukkue menee tutkimaan jäännöksiä he löytävät kuuden hengen partion jäänteet kuolleena, kranaatti on osunut täysin keskelle ryhmää. Joukkue jatkaa matkaa ja leiriytyy yöksi.

Toinen matka päivä sujuu ilman ongelmia. Seuraavana yönä vartiomiehet ottavat kolme paikallista asukasta vangiksi kun he meinaavat vahingossa kävellä leiriin. Kommunikaatio on hieman hankalaa, koska kukaan ei puhu heidän kieltää, eivätkä he puhu muuta kuin omaa kieltään. Luutnantti Suominen päättää ottaa heidät mukaan ja vapauttaa heidät leirin tuhoamisen jälkeen.

Aamulla, kun luutnantti Suominen nousee autoonsa hän huomaa yllättäen katsovansa konekiväärin piippuun, joka osoittaa suoraan häntä kohti. Suominen painuu suojaan ja varoittaa kuskiakin, mutta konekiväärimies avaa tulen ja ampuu jeepin yläosiin pari lyhyttä sarjaa. Avaruusjääkäri Niemi laittaa kranaatinheittimen asemiin ja ampuu yhden ammuksen luutnantin ohjeiden mukaan. Se tosin menee minne sattuu, mutta sitten hän saa näkyviinsä liikettä parin sadan metrin päästä ja ryhtyy tähtäämään sinnepäin.

Nieminen on ottanut toisen auton päällä olevan konekiväärin irti ja sitä ottaessaan häntä yritettän ampua taas konekiväärillä ilman tulosta. Nieminen pistää konekiväärin asemiin ja ryhtyy ampumaan sarjaa vihollisia ja hetken ampumisen jälkeen häntä ammutaan takaisin ja häntät osutaan suoraan päähän ja hän kuolee muutamassa sekunnissa.

Niemi ampuu kranaattinsa ja osuu, mutta viholliset päättävät tässä vaiheessa lähteä pakoon ja heittää savuja ja ampumen samalla villiä sarjaa. Kun viholliset lopettavat ampumisen Niemi nousee auton päälle ja huomaa, että konekiväärimiehistö on juuri kasaamassa asettaam, joten hän vetää kiväärinsä ja pudottaa yhden konekiväärimiehistön sotilaista ja kun muut painuvat suojaan hän mittaa etäisyyden ja palaa kranaatinheittimen luokse ja ampuu sillä pari kolme metriä sen paikan taakse johon miehet heittäytyivät suojaan ajatuksena, että jos he ovat ottaneet aseen kantoon he ovat päässeet siihen asti.

Luutnantti Suominen nousee myös tähystämään ja kun hän näkee, että konekiväärin piippu häviää näkyvistä, hän huutaa Niemelle, joka ampuu uudestaan samaan paikkaan ja tällä kertaa kuuluu huutoa. Joukkue käy hakemassa vihollisilta jääneen raskaan konekiväärin, mutta paikalta on ilmeisesti päässyt yksi konekiväärimiehistön sotilas pakoon.

Iltapäivällä joukkue pääsee perille parin kilometrin päähän kohdeleiristä. Niemi ja luutnantti Suominen lähtevät suorittamaan tiedustelua. Tutkittuaan maasto ja todettuaan että se näyttää samalta kuin satelliittikuvissa ja tietokoneen generoimissa 3d-malleissa he palaavat muiden luokse. Tämän jälkeen Niemi ja Silta ottavat viisitoista miestä ja he lähtevät siirtämään miinoja miinoituspaikan lähelle. Luutnantti Suominen jää kukkulalle tarkkailemaan leiriä. Loput joukosta siirtävät yhden jeepin ja vasilekin (raskas kranaatinheitin, joka pystyy ampumaan 5 kranaattia lippasta noin sekunnin välein, uuden lippaan lataamiseen menee sitten jo noin puolisen minuuttia) puolen kilometrin päässä olevan kukkulan taakse työntämällä.

Tuntia ennen auringon laskua kukkulan päälle tähystämään tullut luutnantti Suominen havaitsee 70 metrin päässä kaksi tähystäjää tulossa kohti. Hän hiipii nopeasti muiden luokse ja viittoo heidät mukaansa. Kun he palaavat takaisin kukkulan laelle hän huomaa, että tähystäjät ovat heidän sivullaan katsomassa heistä poispäin. Suominen lähtee hiipimään tikarin kanssa miehiä kohti ja kun toinen miehistä huomaa lähestyvät miehet, heitetään miestä parilla tikarilla ja mies loukkaantuu jonkin verran. Suominen itse heittää toista tyyppiä tikarilla, mutta hutasee ja mies pudottaa aseensa, tavaransa ja lähtee pinkomaan pakoon. Suominen lähtee juoksemaan perään, mutta ei saa miestä kiinni ja sotilaat ampuvat miehen yhteislaukauksella. Suominen juoksee takaisin muiden luokse ja kun hän pääsee sinne asti ja katsoo taaksepäin näkee hän, että leirissä ensimmäiset kuubalaiset sotilaat ovat juuri tulleet parakista ulos aseet kädessä.


+
+ Hahmot
+
+					Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Mikko Suominen	Luutnantti			Luutnantti
+ Sotilas		Aarni		2.1.2005	-		-
+
+ Jouni Niemi		Avaruusjääkäri			Avaruusjääkäri
+ Lukkoseppä		Kivinen		2.1.2005	-		-
+
+ Petteri Silta		Korpraali			Korpraali
+ Laboratiorioapulainen	Aronsson	2.1.2005	-		-
+
+ Anja Nousiainen	Korpraali			Korpraali
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>