TSM Osa 10, Luku 030 (tsmpart10/tsmpart10.030)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Mikko "palkkasoturi" Suominen (Aarni)

Joukkueen komentaja ja kokenut 30 vuotias sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.

Suominen on kooltaan melkein 210 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja.

Anja Nousiainen (NPC)

Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.

Tita Rossi (NPC)

Nuori (oikealta iältään 16 vuotias, vaikka papereissa lukee 20), kaunis Niemen tyttöystävä, joka kulkee siviilissä erittäin huomiotaherättävissä vaatteissa. Kaikilla tahtoo olla ongelmia katsoa muuta kuin häntä. Myös hänen armejan vaattensakin on hieman erikoisemmin leikatut ja hän on tahtoo herättää huomiota myös silloin. Hänellä on tapanaan flirttailla kaikkien tuntemattomien miesten kanssa.

Timo "10 kiloa lisää" Laitinen (NPC)

Joukkueen teknikko, joka on erittäin innokas räjähdysaineiden kanssa leikkijä. Hän on todellakin ansainnut lempinimensä, joka tulee ainaisesta ehdotuksesta käyttää varmuuden vuoksi vielä 10 kiloa lisää räjähdysainetta.

Martti Lehikoinen (Ahponen)

Pitkän linjan SAV:ilainen, joka on ollut mukana likimain SAV:in perustamisesta lähtien. Tullut suoraan koulun jälkeen SAV:iin ja noussut siellä vääpelin arvoon asti. Toiminut viimeaikoina yksikössä, joka on erikoistunut terrorismin vastaiseen toimintaan.

Kari Salmi (Kivinen)

Kari Salmi on vähän yli kaksimetrinen isokokoinen koulutusexpertti. Koko seitsemän vuotisen SAV:ssa oloaikansa hän on ollut vain muutaman kuukauden todellisessa työssä. Loppuajan hän on istunut erilaisissa koulutuksissa. Alunperin hän on saanut tarkka-ampujakoulutuksen ja sen jälkeen hänelle on kertynyt sissi-, toimisto-, helikopteri-, tiedustelu-, teknikko-, vakooja-, pioneeri-, lentoteknikkokoulutukset, sekä helikopteri-, tarkka-ampuja ja pioneerijatkokoulutukset. Koulutuksien aikana hän on käynyt myös toimisto-AUKin ja pioneeri-RUKin.

Kari syntyi Vaasassa 10.10.1981 perheen neljäntenä lapsena. Hänen vanhempansa ovat molemmat mustalaisia ja tämän takia hän vietti nuoruutensa pääasiasa valtion laitoksissa. Karin ollessa kolmivuotias hänen isänsä jätti kokin ammatin ja siirtyy seikkailijaksi. Hänen äitinsä toimii show-alalla ja on kulkenut mm. sirkusen mukana. Seitsemäntoista vuotiaana Kari liittyy eläinten oikeuksia innokkaasti puolustavaan ryhmään ja he tekevät mm. muutamia iskuja turkistarhoille, mutta Kari ei jää näistä laittomista toimistaan kiinni.

Kari luottaa itseensä ja on diplomaattinen ja luottavainen, mutta aika kärsimätön ja epäsiisti. Hän on myös allerginen kaikille meren eläville ja kun hän on sen lisäksi laktoosi-intolerantti ja vegaani, ei hänen ruokavalionsa ole kovinkaan laaja.


Suomisen joukkueen tarina

vuonna 2007

30. luku

Matkalla yksikkö kuulee muutamia maailmanuutisia. Aeroflot, El Al, Emirate ja Thai Air ovat alkaneet lentää reittilentoja scramjetillä. Tosin kaikkien huoltohenkilökunta on suomesta ja kaikkien muiden lentäjät paitsi El Al:in ovat suomalaisia. Lisäksi McDonald-Boing on esitellyt oman scramjet prototyyppinsä.

Yksikkö saa kapteeni R:ltä käskyn, jossa kerrotaan mitä yksikkö on viimeksi ollut "tekemässä" ja heti kun he pääsevät maahan niin heille järjestetään tuon marssissa tehdyn sotaharjoituksen purku. Lisäksi yksikön pitää ilmoittautua parin päivän loman jälkeen kapteeni R:n luona.

Kuulustelut menevät ilman mitään erikoista ja yksikkö saa uuden selityksen, jonka mukaan he ovat olleet siperiassa kaukopartiossa koko ajan.

Lomansa aikana Suominen eroaa puolueesta ja ilmoittaa, ettei halua kansanedustajaksi ja toisaalta koska hän ei ole asunut viime aikoina Lapin läänissä niin hän ei ole kelvollinen ehdokkaaksi.

Kapteeni R ei voikaan ottaa heitä vielä vastaan työtehtävien takia joten he joutuvat odottamaan. Samalla koko yksikkö määrätään lääkärien testeihin.

Lääkirien tekemän testin ei kuulemma pitäisi sattua, mutta sen jälkeen on kuulemma noin päivän verran jonkin verran sekaisin. Jokainen laitetaan yksi kerrallaan laitteeseen, jota juuri viimeistellään samalla kun ensimmäinen tulee paikalle ja puolen tunnin jälkeen he tulevat sieltä joko huonovointisena tai ei niin huonovointisena ulos.

Osa yksiköstä läpäisee lääkärien testit niin hyvin, että heidät määrätään erikoistehtäviin. Tähän joukkoon kuuluu Suominen, Mäkeläinen, Salonen, Korhonen ja Danielson. Heille aletaan kouluttamaan avaruushyppyajoa. Sen lisäksi Suominen puhuu heille myös opetusta astrogationissa ja avaruuslentämisessä.

Tämän lisäksi Salmi ja Nousiainen määrätään tarkka-ammuntajoukkueen karsintoihin. Perusyksikköön jää Laitinen, Luihu ja yksikköön uudestaan palannut kersantti Berghem.

Sekä Nousiainen, että Salmi pääsevät joukkueeseen mukaan, Nousiainen tosin viimeisenä. Itse kilpailu on lauantaina.

SAV:in joukkue ei voita täysin ylivoimaisesti, mutta napakymppien laskemiseen ei kuitenkaan jouduttu, koska toiseksi tullut puolustusvoimien Etelä-Suomen läänin joukkue ampui yhden ysin.

Voitokas joukkue jatkaa leirillä olympiakiväärin harjoittelua SM-kisoja varten.

Kapteeni R kutsuu koko yksikön kokoon ja kertoo heille hieman asioita. Sitä ennen heidän pitää taas allekirjoittaa paperi, jossa todetaan että jos he ajattelevatkaan näitä asioita itsekseen niin heidät ammutaan.

Kapteeni R kertoo, että he ovat saaneet aika paljon enemmän tietoa kuin mitä he odottivatkaan. Tosin heillä on ollut pikkuisen kommunikaatio-ongelmia lähteensä kanssa. Virallisestihan mitään ei ole tapahtunut ja SAV kieltää jyrkästi ufojen olemassaolon. Salaisessa presidentin paperissa todetaan, että tämän tehtävän prioriteetti on aika korkea, koska se ei uhkaa vain Suomen turvallisuutta vaan myös hieman laajemmin turvallisuutta.

Heidän tarkoituksenaan on lähettää yksi tuollainen tiedustelualus tuonne portin toiselle puolelle ja se miksi pitää käyttää tuollaista tiedustelualusta johtuu siitä, että tuo porttialue on hyvin vahvasti tietokoneita sekoittava, joten sen takia ne pitää laittaa tuollaisen suojaavan rungon sisään. Ilmeisesti myös tästä syystä tuo heidän tietokone on ollut noin alkeellinen.

Koska he tarvitsevat aloitekykyistä porukkaa ko tehtävään ja ko henkilöiden pitää myös selvitä mistä tahansa yllättävästä käänteestä niin he ajattelivat että Suomisen yksikkö voisi olla tähän sopiva. Itse asiassa presidentti oli itse ehdottanut että sen Suomisen voisi heittää lähimpää muuhun aurinkokuntaan.

Koska tuo lääketieteellinen testi on hieman epätarkka, niin ensimmäisen hypyn jälkeen näemme ketkä kestävät tuon, ketkä eivät. Lisäksi he olivat joutuneet vetämään aluksensa pois portin läheltä, koska aina silloin kun siellä tapahtuu jotain niin lähellä olevat elektrooniset laitteet sekoavat. Ilmeisesti portin toinen pää on alueella, jossa on paljon meteoriittitoimintaa, mikä selittää pluton kraaterit, varsinkin kun itse hyppy ei tarvitse mitään erikoista moottoria, porttiin pitää vain mennä oikeassa kulmassa.

Yksikön tehtävänä on mennä portista lävitse ja selvitä hengissä hypystä sinne ja tulla sieltä takaisin niin nopeasti kuin mahdollista, mutta liian nopea siirtyminen ei ole hyväksi kenellekään. Ihmisellä tuo raja on ilmeisesti noin viikko. Heidän lähteensä ei tiedä tarkkaan minne on tullut, mutta hän on kertonut että noita pisteitä on noin joka kolmannessa aurinkokunnassa ja ne voidaan havaita tuollaisina painovoimapisteinä.

Yksikön tarkoituksena on etsiä ko viikon aikana toisia tällaisia pisteitä. SAV on myös keksinyt keinon miten ko runkomateriaalia saa hitsattua kiinni, mutta taivutusta ja leikkausta ei vielä ole onnistuttu tekemään. Materiaali hitsautuu kiinni kun sen nostaa noin 9000 asteen lämpötilaan. Leikkaustakin he voivat tehdä karkealla tarkkuudella sillä molekyylihajoitin aseella.

Itse korjaustyöt on tehty marssissa olevalla telakalla, jossa on myös rakennettu noita avaruusristeilijöitä. Suurin osa avaruusristeilijöistä kun kuulemma vielä rakennettu maassa eli kuusi kahdeksasta. Seuraava sukupolvi on tulossa ulos tämän vuoden puolella.

Kapteeni R toteaa, että sillä välin kun te pidätte hauskaa niin me yritämme estää maapalloa räjähtää käsiin. Yhdysvallat eivät oikein pidä meistä, joten seuraavasta koitoksesta tulee mielenkiintoinen. Yhdysvalloilla on nyt noin 30 lähiristeilijöitä ja Suomella on vastaavasti 120 kpl Helsinki-luokan lähiristeilijöitä ja Yhdysvallat rakentavat tällä hetkelle aluksia noin tuplanopeudella.

Heillä on etuna se että heillä riittää resursseja, tosin he yrittävät tarkoituksella tehdä omaa hommaansa hankalaksi, eli heillä on kaikenlaisia kongressin tarkkailukomiteoita, lakijuttuja sopimuksista jne. SAV:illa asia on paljon helpompaa eli jos he päättävät tehdä jotain niin sen jälkeen he vain varastavat rahat jostain budjetista.

Ufo-aluksia tuntuu olevan ainakin kahdeksaa perustyyppiä ja on ollut tapauksia jossa alukset ovat ampuneet myös takaisin, joten osa niistä on myös aseistettuja. SAV ei ole saanut uusia aluksia ammuttua alas tuon onnenkantamoisen jälkeen, koska heidän pitää pistää niin lähelle jotta pärjäisivät noille aluksille.

Lähde ei kuulemma tiedä mitä ufot ovat täällä tekemässä, koska hän on ulkopuolinen. Hän on kuulemma tutkija joka on ollut noiden matkassa tiedonvaihdon merkeissä.

Heidän arvioiden ja saamien tietojen mukaan on ainakin kolme tahoa joiden aluksia on havaittu aurinkokunnassa. Aluksia on havaittu useita kappaleita kuukaudessa. Sen jälkeen kun nämä alukset saatiin kiinni niin portista on tullut kaksi alusta, joista toinen oli samanlainen kuin tämä alus ja toinen oli erilainen.

Ilmeisesti tuo portin toinen pää menee jonkinlaisen meteoriittipilven läpi, koska nyt nuo häiriöt alkoivat aika yllättäen. Kaksi ja puoli vuotta sitten oli samanlaisia mutta pienempiä häiriöitä, jotka ilmeisesti johtuivat myös noista portista läpi tulevista meteoriiteista.

Yksikön tarkoitus olisi ottaa mukaan vain muutamia laitteita, lähinnä mukaan on tarkoitus ottaa ilman elektroniikkaa olevia laitteita. Sen lisäksi tarkoitus on ottaa mukaan kaikenlaisia testilaitteita jolla voidaan katsoa mitkä kestävät ja mitkä eivät.

Yksikön upseerit käsketään välittömästi ilmoittautumaan pääesikuntaan, myös Salmi kutsutaan harjoitteluleiriltä. Pääesikunnasta löytyy Hämäläisen allekirjoittamia käskypapereita. Käskyjen mukaan yksikön pitää mennä Tarapakan lähellä olevaan paikkaan (Tarapaka sijaitsee Kolumbiassa) ja siellä on pyramidi, jonka sisään yksikön pitää tunkeutua. Takana oleva aukko on noin kaksi metriä maanpinnan alapuolella, mutta ei ole tietoa onko se oikea reikä. Tämä pyramidi on tutkittu joskus 20-luvulla argeologien toimesta, mutta he eivät ole löytäneet tuota aukkoa.

Lähistöllä on rauniokaupunki, jossa on valitettavasti jonkin verran argeologeja kaivamassa, joten se häiritsee yksikön toimintaa. Tässä vaiheessa Suominen muistaa että tuo pyramidi muistuttaa sitä siinä yksikön ostamassa taulussa ollutta kuvaa.

Pyramidin sisällä pitäisi kuulemma olla noin kuusi-seitsemän senttiä halkaisijaltaan oleva kristallipallo. Ko pallo on kuulemma väriltään hieman kellertävä. Tämä homma pitäisi tehdä kerralla kunnolla, koska sinne on tulossa kohtapuoliin taas lisää argeologeja tutkimaan sitä kaupunkia ja jos sinne joutuu kaivamaan kahden metrin syvyisen montun, niin sitä on aika vaikea piilottaa niin ettei sitä löydetä.

Pyramidi sijaitsee Amatsonin sademetsissä ja tällä asialla on hieman kiire. Yksikkö lentää ensin Bogotaan ja sieltä yksikkö hankkii tarvittavat varustuksen (konekiväärejä, konepistooleja, sinkoja jne) ja sen lisäksi sieltä voi hankkia pienkoneen, jolla pääsee laskeutumaan pyramidin lähellä olevalle joelle.

Tuntia myöhemmin he nousevat Bogotan koneeseen vaihdettuaan ensin siviilivarusteihin. He pääsevät ilman ongelmia koneeseen ja perille Bokotaan. Passitarkastus ei tuota ongelmia ja tullistakin he pääsevät lahjomalla lävitse. Tämän jälkeen Suominen, Salmi, Nousiainen ja Mäkeläinen ottavat yhden salkun ja lähtevät ostamaan aseita. Muut jäävät kentälle odottamaan ja vahtimaan kolmea muuta salkkua (ko salkut sisältävät yksikön rahavarannon, $1 000 000 kukin).

Nousiainen huutaa paikalle limon ja sen jälkeen he nousevat siihen. Kun Suominen kysyy aseita, niin kuski toteaa, että hänen Enrique-setä voisi auttaa. He ostavat ko sedältä noin 700 kiloa aseita ja luodinkestäviä liivejä 300 000 taalalla.

Seuraavana he menevät ostamaan leiriytymistarvikkeita 2 500 taalalla. Tämän jälkeen heiltä puuttuu enää lentokone, joten he siirtyvät seuraavaksi kuskin serkun luokse, joka on töissä sellaisessa paikassa jossa myydään lentokoneita. Suominen päätyy ostamaan yhden isomman venerunkoisen koneen ja kaksi pienempää vesitasoa.


+
+ Hahmot
+
+					Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Mikko Suominen	Yliluutnantti			Yliluutnantti
+ Sotilas		Aarni		2.1.2005	-		-
+
+ Anja Nousiainen	Alikersantti			Alikersantti
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Timo Laitinen		Avaruusjääkäri			Avaruusjääkäri
+ Teknikko		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Martti Lehikoinen	Luutnantti			Luutnantti
+ Sotilas		Ahponen		28.4.2005	-		-
+
+ Veikko Luihu		Ylikersantti			Ylikersantti
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Vuokko Korhonen	Ylikersantti			Ylikersantti
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Arja Luihu		Kersantti			Kersantti
+ Lääkäri		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Jussi Salonen		Alikersantti			Alikersantti
+ Pioneeri		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Asta Danielson	Vääpeli				Vääpeli
+ Tarkka-ampuja		NPC		7.1.2006	-		-
+
+ Kati Kolehmainen	Ylivääpeli			Ylivääpeli
+ Sissi			NPC		7.1.2006	-		-
+
+ Arja Mäkeläinen	Alikersantti			Alikersantti
+ Sissi			NPC		15.2.2006	-		-
+
+ Kari Salmi		Luutnantti			Luutnatti
+ Koulutettava		Kivinen		15.8.2006	-		-
+
+ Erik Berghem		Kersantti			Kersantti
+ Lentäjä		NPC		2.1.2005	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>