TSM Osa 5, Luku 010 (tsmpart5/tsmpart5.010)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Vubi Ie Nifiji The Mighty Cleric 'Minä' (Kivinen)

Pappi joka väittää osaavansa muutakin kuin vain parantaa. Todistukset vielä puuttuvat. Clericistä liikkuu paljon huhuja, että hän olisi demonien riivaama. Joidenkin mielestä koko ajan, joidenkin mielestä oli vain joskus nuorempana. Valittelee itse ettei osaa taistella ja taistelussa tuntuukin keskittyvän enemmän muiden rauhoitteluun (yleensä vihollisten, toisaalta joskus näyttää siltä että omatkin kaipaisivat rahoittelua). Valittaa että Kin häiritsee yhteyttä Jumalaan. Nukkuu aamuisin pitkään.

Grand Master B (Alakoski)

Hullu karateka ihminen, johon kukaan ei oikeastaan luota. Alunperin paikallisen kuningaskunnan tyyppejä. Selittää olevansa oppipoika ja sen huomaa, koska hän ei vielä tunnu osaavan mitään (ainakaan puutöitä), mutta opettelee kuitenkin innokkaasti, joten ehkä hänestä tulee vielä jotakin kunhan tulee hieman vanhemmaksi. Juosta hän ainakin osaa. Hänen valoa loistava viitta tuntuu antavan hänelle kunnioitusta ja tuijotusta menne hän meneekin. Jotkut väittävät, että viitan tarkoituksena on vain hämätä huomaamasta sisäistä hehkua, jota B (ja viime aikoina myös Kin) tuntuu hieman loistavan.

Yuba Yu (Ahponen)

Taas ninja. Tuntuu sekoilevan ihan yhtä paljon kuin B:kin.

M. H. Krousk (Aarni)

Tehokkaan tuntuinen ei niin kömpelö etulinjan taistelija, joka konttaa samaa vauhtia kuin muut juoksee. Kun hän lähtee juoksemaan jää salamakin taakse. Suhteellisen siistit ruokatavat ogreksi, eli ei ole vielä syönyt ketään meistä (sen sijaan muut kyllä poistuvat siinä vaiheessa kun hän alkaa syömään).

Lord Malcom X (Riikonen)

Yllättävän normaalin näköinen taikuri, jota seuraailee ei niin normaalin näköinen seurakunta. Tuntuu olevan samanlainen taikuri kuin muutkin, eli ei kulu kuin muutama minuutti niin ehtii jo loukata itsensä, niin että häntä saa olla paikkaamassa.


Vubin tarina

vuonna 3

10. luku

Malcom X:n ollessa kiperässä tilanteessa hänestä tuntuu yhtäkkiä siltä kuin joidenkin alemman tason taikojen (suhteessa omaan tasoon) heittäminen olisi nopeutunut häneltä ja kaikilta muiltakin taikojilta. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt keskittymistä, kuten ei myöskään parin metrin päähän ulottuva kylmäpallo. X:n saatua viimein ajatuksilleen suojan valmiiksi oli väki ehtinyt jo päästä varsin hyvin torilta pois. Myös Yuba Yu oli mennyt jonnekin sivummalle (piiloon). X ehti varautua osittain seuraavaan hyökkäykseen itseään nopeuttavalla taialla, joka oli 50 jalan tulen kutsunta. Tuli onnistui vähän horjauttamaan X:ää, mutta tämä pääsi kohta sen alueelta kuitenkin pois. Koska selvää hyökkääjää ei ollut, päätti X suorittaa peräytymisen mikä tapahtuikin nopeasti ja melko pitkälle, korttelin verran eteenpäin.

X:n ollessa varsin suojaton (X:n seuralaiset pieni ilma-alkuaine ja kaksi ilma-seuraajaa eivät pysyneet juoksuvauhdissa mukana), hän huomasi kuinka yksi taikuri valmistautui taikomaan häntä kohti. X oli kuitenkin nopeampi ja ehti taikoa omasta mielestään parhaimman/pahimman taian, jolla vihollisen olisi pitänyt repeytyä pahoin. Taikaa luodessa hänestä kuitenkin tuntui ettei hän saisi repeytymistä aikaiseksi, joten hän muutti taian sähköpurkaukseksi. Vaikutti siltä että sähköpurkaus tai liekkipurkaus jäisivät tulevaisuudessakin pahimmiksi vaurioiksi, joten taian voimakkuus laski huomattavasti.

X:n vastustaja ei pahemmin kärsinyt sähköstä, mutta hän säikähti ja alkoi pyrkiä lähimpään taloon. X taikoi vielä salaman, joka osui juuri sulkeutuneeseen oveen ja todennäköisesti myös vastustajaan. harkittuaan pikaisesti pitäisikö hyökätä vai siirtyä muualle, X päätti poistua paikalta (jalkaisin). Toinen seuralaisista oli kärsinyt pahoja vaurioita tulimeressä ja tuhoutui pian tämän jälkeen. X palasi takaisin B:n ja Krouskin luo.

Yuba Yu päätti jatkaa tiedustelujaan kaupungilla, hän etsi itselleen majapaikan, ja sai kovalla hinnalla itselleen huoneen muka täydestä majatalosta. Vasta maksettuaan viikon maksun ja astuessaan huoneeseen Yu huomaa, että kyseessä on neljän hengen huone. Huoneen kolmesta muusta asukista kaksi ovat ne ihmisiksi naamioituneet elffit, jotka olivat aikaisemmin ulkona maagikkojen kinastelun aikana.

Keskustelu huoneessa Yu astuttua sisään. Yun ajatukset esitetty tajunnanvirtatekniikalla sulkeiden sisällä:

Yu: Vilkaisee ympärilleen. Havaitsee elffit.

Yu: (elffitOhShitOhShitOhShitHighLevelOhShitOhShitMagejaOhShitOhShit...)

Yu: (Ei hätää. Mä näyttelen paikallista maanviljelijää. Ne ei epäile mitään)

Yu: "Pä..."

(Mun amulettihan kääntää puheen suoraan kuulijan kotikielelle. Pakko ottaa se pois. Näiden elffien nähden, ei käy. Mutta jos mä keskityn mä voin puhua paikallista kieltä ja ohittaa amuletin)

Yu kerää kaiken henkisen voimansa pystyäkseen olemaan käyttämättä amulettia ja sanoo sujuvasti "Päivää" - elfishiksi.

Yu: (#%&#$!% amuletti!!!!)

Elffit: Hätkähtävät kuullessaan kotikieltään ja tutkivat Yuta lievästi sanottuna epäilevän näköisinä.

Yu: "Kannattaisi muuten ensi kerralla käyttää jotakin naamiointia kun tulette kaupunkiin. Herättäisi vähemmän huomiota." Smile.

Elffit: "Kuka ihme tuo on ... se näyttää jotenkin tutulta ... "

Tässä vaiheessa Yun itsesuojeluvaisto iskeytyy päälle ja huomauttaa _painokkaasti_, että aivan kaupungin toisella puolella mahdollisimman kaukana tästä huoneesta voisi olla paljon mukavampia majapaikkoja. Yu poistuu huoneesta vauhdikkaasti ja iskiessään ovea kiinni kuulee takaansa vihaisen huudon "Hän tappoi minun pikkuveljeni!". Yu ei pysähdy vastaamaan syytteeseen vaan syöksyy ulos majatalosta.

Yu valitsee seuraavan majapaikan kaupungin toiselta puolelta, ja saa huoneen korkean talon seitsemännestä kerroksesta. Minimimaksu yksi kulta, jolla huoneen saa kuukaudeksi.

Kaupungilla hän sai kuulla että joku taikuri oli yrittänyt ja epäonnistunut kirjeitse tapahtuvalla murhayrityksessä tulevaa kuningasta vastaan. Kruunajaiset olivat kuitenkin siirtyneet viikon myöhemmäksi.

Yuba Yu löysi myös tavoittelemamme henkilön majapaikan ja tuli luoksemme tietojensa kanssa.

Yuba Yu haluaa, että X heittää häneen jonkin ulkomuodon muuttamistaian. X suostuukin siihen ja kertoo tekevänsä Yusta ihmismäisen. Taikaan kestää tunti X:n tehdessä sen rituaalilla ja Yusta tulee haltia (oli puoli-örkki). Yu ei vaikuta kovin tyytyväiseltä siihen että X muutti hänet juuri haltiaksi. Keskustelun taso ehti jo muuttua kovaäänisemmäksi X:n ja Yu välillä, B huomautusten siivittäminä (X:n puolella). Yu kuitenkin yllättäen tyytyy olomuotoonsa, puki haarniskan päälle ja lähti takaisin kaupunkiin.

Yu : "Tollo! Minä en halunnut tulla haltiaksi. Mikä tahansa muu olisi käynyt mutta ei haltia!"

X : "Et sinä sanonut"

Yu : "Sanoin minä!"

X : "Ei pitäisi sanoa silloin kun minulla on rituaali kesken, koska minä en kuuntele silloin, vaan pitää sanoa sitä ennen."

Yu : "Luulisi sen verran olevan järkeä että tajuaisi minun tarvitsevan ihmisen hahmon. Voi juku."

B : "Parasta pitää kiirettä, tuo ei kestä kuin kolme tuntia."

Yu : "Ääh. Heitä muhun uusi taika. Mä odotan kolme tuntia ja sitten heität muhun uudestaan taian."

X : "Enkä heitä. Ei minulla ole enää taikaenergiaa. Jos ei kerran kelpaa niin turha odotella enää tulevaisuudessa taikoja..."

B : "Itse asiassa näytät paremmalta haltiana."

Yu : "Grrrr...."

Yu menee huoneeseensa, poistaa haarniskan päältä ja odottaa reilut kolme tuntia kunnes taika loppuu. Tämän jälkeen hän lähtee kiertämään taas kaupunkia haarniskassaan, mutta kevyesti aseistautuneena mielestään tunnistamattomana. Kiertelyssä selviää, että tulevan kuninkaan kartanon suunnittelija ja rakennuttaja on jossain kaukana poissa kaupungista.

Yu tekee ja virittää oveen ansan kevyestä varsijousesta.

Varsijousi on lauennut, tosin reikä on väärässä suunnassa.

Yu kyselee taas ja vihjeet johdattavat hänet erään kauppiaan luo. Kauppiasta on kuitenkin hiljattain ammuttu käteen ja ampuja yrittää edelleen läheiseltä katolta. Yu kiipeää katolle ja yllättää ampujan ja kaataa hänet, jolloin hän tippuu alas. Ampuja taas yllätti Yu sillä että tämä oli nuori nainen.

Yu hyppää alas naisen perään ja ottaa tämän kiinni maassa, Menee naista kantaen kaupan eteen ja huomasi kauppiaan häipyneen paikalta. Koska kaupan ovi ei ollut lukossa, Yu siirtyy kuormineen sisäpuolelle. Kaupassa naisen/tytön silmät lopettavat pyörimisensä ja hän alkaa rimpuilla vastaan. Nainen yrittää lyödä Yuta tikarilla.

Yu: "Hei, älä viitsi. Mä haluan vaan jutella". Yu tarraa kiinni naiseen.

Nainen: Yrittää lyödä tikarilla uudestaan.

Yu: "Mä en halua tappaa sua. "

Nainen: Lyö tikarilla uudestaan

Yu: "Jos sä et lopeta mä joudun tappamaan sut"

Nainen: Huitelee tikarilla. Lähinnä tylsyttää tikariaan panssariin.

Yu: Brawlingia peliin. Varovasti.

Nainen: Taju kankaalla. Käsi murtunut. Ei huido enää tikarilla.

Yu laittaa naisen säkkiin ja vie hotellihuoneeseensa. Naisen sidottuaan Yu nukahtaa yllättäen.

Tällä välin tai oikeastaan tätä ennen B on kyllästynyt odottamaan ja/tai huolestunut Yusta. B ja Krousk tekevät yllätysrynnäkön kaupunkiin: Iseasiassa meidän piti rauhallisesti kävellä portille :

Noin 200 metriä ennen porttia: ...fiuuuuu... (nuoli tulee)

Krousk : "Hiiop (ottaa nuolen ilmasta kiinni). Kato ne ampuu meitä nuolilla."

B : "Nyt jo ? Pitäiskö sitten lähteä pois ?"

Krousk : "Mistäs jos tehdään yllätyshyökkäys portin läpi."

B : "Umm (noin parin sekunnin miettiminen) Ok, mennään."

B juoksee täyttä vauhtia ja Krousk kävelee siinä vieressä. Yksi nuoli lentää kaukaa ohi. Lähestymme porttia kovaa vauhtia. Portilla olevat vartijat ovat huomanneet hyökkäyksen ja taktisesti menevät asemaan sivulle muurin viereen jättäen portin tyhjäksi. Mutta se ei auta ; Krousk tekee kurvin ja iskee ohimennessään yhden vartijan maahan. Katoamme väkijoukkoihin.

Kaupunkiin päästyään he ensin menevät kirkon kupeella olevaan (noin 50 metriö korkea) tähystystorniin (kaupungin korkein rakennus). Krousk pihistää sieltä papin kaavun ja pukee sen päälleen.

Sieltä he etsivät sopivaa rakennusta ja yksi sopiva rakennus löytyykin ja he menevät sinne ja siinä olevaan kapakkaan. B alkaa siellä kuulustella baarimikkoa, mutta tämä koittaa karkuun. Karkuyritys pysähtyy kuitenkin kun baaritiskin kansi katkaisee baarimikolta pari kylkiluuta ja jää baarimikon päälle. B nostaa baaritiskin ja jatkaa kuulusteluja, mutta baarimikko vastaa lähinnä rasahtelemalla.

Koska paikalle oli jäänyt vain yksi puhumiskunnossa oleva henkilö B:n ja Krouskin lisäksi, menee Krousk keskustelemaan tämän kanssa. Kyseinen henkilö on kuitenkin hieman kiireinen laskiessaan vartijoiden tuloaikaa. Vartijat ilmestyvätkin paikalle ja B lähettää Krouskin seitsemänteen kerrokseen. B viivyttää hieman ja menee sitten ylimpään, yhdeksänteen kerrokseen. Krouskia ei näy siellä, joten B palaa alaspäin ja löytää seitsemännestä kerroksesta hajonneita ovia. B:n saavuttua paikalle Krousk on tutkimassa yhtä (ainoata) ruumista. He menevät takaisin katolle vartijoiden seuratessa vähän matkan päässä perässä. B alkaa kiivetä alaspäin ja pyytää Krouskia pidättelemään vartijoita hetken. Krousk tekeekin käskettyä ja jää seisomaan selkä alaspäin menevää seinää vasten (kuvainnollisesti). Lisää vartijoita tulee paikalle ja jää varsijousien kanssa kauemmas. Krousk arvaa niiden olevan raskaita varsijousia, eikä ole vielä huolestunut. Krousk tappaa yhden vartustajan ja vahingoittaa paria muuta. Hänen ja pakoreitin väliin pääsee kuitenkin yksi vastustaja ja varsijousimiehet ampuvatkin arvattua nopeammin, joten Krousk päättää suorittaa perääntymisen hyppäämällä pois. Krouskin valmistellessa laskeutumista hän muistaakin, ettei hänellä ollutkaan taitoa hypätä kovin korkealta. Laskeutuminen sujuu kuitenkin ilman pahempia vaurioita paitsi, ettei polvi ollut vieläkään parantunut ja menee taas huonoon kuntoon. Myös B hyppää alas seinältä ja saa vaurioita.

B:n ja Krouskin iloksi on Vubi Ie Nifiji leirissä ja parantaa heidät heidän saavuttuaan sinne. B:n parantuminen kestää vajaan päivän ja päätämme odottaa hänen parantumista.

Yu herää huoneessaan ja tutkii naisen tavaroita köysien lomasta. Mitään ei kuitenkaan löydy.

Yu virittää kolmea varsijousta ansaksi yhteensä kuusi kertaa.

X:kin alkaa olla hieman huolissaan Yun viipymisestä.

1. varsijousi laukeaa

2. varsijousi laukeaa ja osuu käytävän toisella puolella asuvaa henkilöä. Tästä syntyy pieni metakka johon Yu herää ja hän menee katsomaan mitä on tapahtunut.

3. varsijousi laukeaa, toimii kuten sen pitääkin, paitsi että se kimpoaa harmittomasti Yun panssarista.

Yun kysyttyä vielä tilannetta hän tajuaa sen ja sulkee oven. Yu korjaa varsijouset kaappiin ja avaa ikkunan. Yun miettiessä (pitkään) joku koputtaa oveen. Yu on kuitenkin valmistautunut ja heittää todistusaineiston (= naisen) ulos ikkunasta, sulkee sen ja avaa oven.

(Yun puolustukseksi on sanottava, että Yu kyllä _ajatteli_ vain ripustaa naisen roikkumaan ikkunasta ulkopuolelle, mutta kun köysi oli päässyt loppumaan niin...)

Mies ihmisporukka olkapään takana tulee utelemaan tilannetta. Yu kertoo pari onnistunutta valhetta ja alkaa keräämään todistajien nimiä. Ihmisillä oli kuitenkin varsin kiire ja he poistuvat paikalta. Yu käy sitten ulkona katsomassa tilannetta. Seurailee lääkintämiehien puuhastelua ja kuulee, että nainen on vieläkin elossa. Yu seuraa ambulanssia, mutta kadottaa sen sitten. Tämän jälkeen hän palaa takaisin huoneeseen ja laittaa rautapiikkejä lattialle.

Piikit toimivat ja osuvat aamulla siivoojaan. Yu ei kuitenkaan jää keskustelemaan asiasta, maksaa vain kullan johtajalle (tms) vahingonkorvauksena.

+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+                                          Level            Day         Age
+ Name  (Profession)    Pelaaja         Start   End     Start   End     (days)
+
+ M. H. Krousk.
+ Barbarian/Ogre        Ville           31      31      832     -       -
+
+ Grand Master B
+ Worrier Monk/Human    Alakoski        30      30      814     -       -
+
+ Lord Malcom X
+ Mage/Human            Riikonen        20      20      854     -       -
+
+ Vubi Ie Nifiji The Mighty Cleric
+ Cleric/Human          Kivinen         20      20      812     -       -
+
+ Yuba Yu (juuba juu)
+ Rogue/Half-Orc        Ahponen         20      20      828     -       -

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>