TSM Osa 5, Luku 011 (tsmpart5/tsmpart5.011)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Vubi Ie Nifiji The Mighty Cleric 'Minä' (Kivinen)

Pappi joka väittää osaavansa muutakin kuin vain parantaa. Todistukset vielä puuttuvat. Clericistä liikkuu paljon huhuja, että hän olisi demonien riivaama. Joidenkin mielestä koko ajan, joidenkin mielestä oli vain joskus nuorempana. Valittelee itse ettei osaa taistella ja taistelussa tuntuukin keskittyvän enemmän muiden rauhoitteluun (yleensä vihollisten, toisaalta joskus näyttää siltä että omatkin kaipaisivat rahoittelua). Nukkuu aamuisin pitkään.

Grand Master B (Alakoski)

Hullu karateka ihminen, johon kukaan ei oikeastaan luota. Alunperin paikallisen kuningaskunnan tyyppejä. Selittää olevansa oppipoika ja sen huomaa, koska hän ei vielä tunnu osaavan mitään (ainakaan puutöitä), mutta opettelee kuitenkin innokkaasti, joten ehkä hänestä tulee vielä jotakin kunhan tulee hieman vanhemmaksi. Juosta hän ainakin osaa. Hänen valoa loistava viitta tuntuu antavan hänelle kunnioitusta ja tuijotusta menne hän meneekin. Jotkut väittävät, että viitan tarkoituksena on vain hämätä huomaamasta sisäistä hehkua, jota B tuntuu hieman loistavan.

Yuba Yu (Ahponen)

Taas ninja. Toisaalta sen havaitseminen voi olla hankalaa Asevuoren alta. Omasta mielestään hän on oikeastaan aliaseistettu koska hänellä on vain yksi yliraskas Kaksikätinen miekka, 4 pitkäämiekkaa (2 lumottua ja 2 joissa on terä-riimuja) Sekä 4 varsijousta. Mainitsematta jäi tietysti muut aseenomaiset tavarat, kuten taistelukirveet vyöllä jne. Täysinpeittävästä peltipanssaristaan hän ei luovu milään, joten naamioituminen suoritetaan siten että hän jätää puolet asevarastoostaan pois. Luulee myös olevansa hyvä tietojen hankkija, mutta todistusaineisto puhuu toista. Tulee myös yleensä jumäytetyksi ostostilanteissa. Tapana on myös unohdella Humanoidejä säkkiin tajuttomina. Ei mielellään heitä puolustuskyvyttömiä nuoria naisia ulos ikkunasta seitsemännestä kerroksesta. Tekee niin vain jos luulee siihen olevan jotain tarvetta.

M. H. Krousk (Aarni)

Tehokkaan tuntuinen ei niin kömpelö etulinjan taistelija, joka konttaa samaa vauhtia kuin muut juoksee. Kun hän lähtee juoksemaan jää salamakin taakse. Suhteellisen siistit ruokatavat ogreksi, eli ei ole vielä syönyt ketään meistä (sen sijaan muut kyllä poistuvat siinä vaiheessa kun hän alkaa syömään).

Lord Malcom X (Riikonen)

Yllättävän normaalin näköinen taikuri, jota seuraailee ei niin normaalin näköinen seurakunta. Tuntuu olevan samanlainen taikuri kuin muutkin, eli ei kulu kuin muutama minuutti niin ehtii jo loukata itsensä, niin että häntä saa olla paikkaamassa.


Vubin tarina

vuonna 3

11. luku

Yuba lähtee kiertelemään heti aamusta kaupungilla yrittäen saada selville mihin tulevan kunkun ruokakauppias on hävinnyt. Hän kiertelee kauppiaan naapuristossa kyselemässä. Tai siis ainakin yrittää, mutta aika heikolla menestyksellä. Ensimmäinen naapuri on seppä, joka ei edes viitsi vastata Yuballe. Vastapäätä asuu kartantekijä, jolta Yuba ostaa kaupungin kartan, mutta ei saa mitään hyödyllistä tietoa. Kierreltyään vielä jonkin aikaa saa hän selville että lähin sairaala on Margaretan sairaala. Yuba käy siellä kyselemässä, mutta ei löydä loukkaantunutta kauppiasta. Sairaalasta hän saa selville seitsemän muun sairaalan sijainnit ja seitsemäntoista yksityisen tohtorin vastaanoton sijainnit. Yuba kiertelee sairaaloita ja käy sen jälkeen vielä katsomassa kauppiaan kotoa ja kun ei löydä sieltäkään mitään, etsii hän itselleen uuden majatalon. Yuba löytää etelästä läheltä porttia majatalon, jossa on yhdeksän kerrosta. Vastaanottotiskillä on hieman heikokuntoinen mies, jolla on selvästi rinnasa jotain vikaa. Lisäksi baaritiskikin näyttää olevan hajalla. Yuba ottaa huoneen kahdeksannesta kerroksesta ja muuttaa sinne. Sen jälkeen hän lähtee suorittamaan ostoksia.

Odottelemme leirissä Yubaa, X lueskelee taikakirjoja, mutta saa vain yhden salaman naamalleen.

Yuba tulee takaisin leiriin vähän sen jälkeen kun minä olen saapunut luolastosta muiden leiripaikalle (minä nukun mielummin kotona kuin ulkona sateessa). Yuba väittää että joku metsästäjäperhe metsästää meitä, mutta se ei meitä kovinkaan paljon hetkauta. Päätämme hyökätä yllä tulevan kunkun linnaan ja tappaa kaikki (B:n ja Krouskin ehdotus). X lupaa lennättää meidät perille näkymättöminä, joten meillä on jopa mahdollisuuksia. Jäämme odottamaan iltaa.

Muutaman tunnin odotettuamme, Yuba yllättäen muistaa että hänellä on pari sauvaa, joista hän ei tiedä mitään ja ehdottaa että minä ja X voisimme tutkia niitä. Minä totean, että ensimmäinen sauva poistaa pahanhajuisen hengityksen noin kymmeksi minuutiksi. Toisesta totean, että se on täydellinen poistumis sauva, sillä voi siirtyä minne tahansa näköpiirissä olevana paikkaan. Malcom kertoo vielä, että sillä voi itse asiassa siirtää kaksi tyyppiä, mutta sauvan käyttäjä saa pahan iskun ja menee heikkoon kuntoon. Iskun lisäksi käyttäjä on vielä aika pitkään pökerryksissä.

Yuba päättää heti kokeilla tuota hengityksenraikastus-sauvaa. Hän onnistuu sen tutkimisessa niin että voi käyttää sitä, ja sen jälkeen hän kokeilee sitä itseensä. Yuba alkaa savuamaan ja samalla hänen hengityksensä raikastuu. Itse hän valittaa, että myös hänen näkökykynsä heikkeni. Odottelemme pari tuntia ja kun näkökyky ei parane, vaikka itse hengityksenraikastus-taika loppuukin jo aikasemmin, alamme miettiä miten saisimme hänen näkökykynsä palautettua. Sitä ennen Yubaa ehtii kuitenkin häiritä pari hyönteistä, joita X yrittää karkoittaa huonolla menestyksellä jäähdyttämällä ympäristöä. B toteaa, että jos se vaikka paranee kun lyödään silmät sisään ja tavoilleen uskollisena hän päättää heti kokeilla sitä. Yuba ei kuitenkaan tästä oikein pidä ja laukoo pari kertaa sauvalla B:tä kohti, saamattaa kuitenkaan mitään aikaiseksi. Mina rauhoitan koko porukan karjaisemalla "rauhoittukaa". Sen jälkeen parannan Yuban näkökyvyn kiroustenpoisto-taialla.

Illalla X pistää minut, Yuban ja itsensä näkymättömäksi ja minä ja X nukumme sen jälkeen neljä tuntia niin että saamme taikavoimansa takasin. Minä en kuitenkaan onnistu meditaatiossani, vaan joudun yrittämään uudestaan, jolloin Yuba ilkkuu jotain vieressä. Yritän lyödä Yubaa äänen perusteella, mutta en osu. Tulen samalla näkyväksi, joten suutun hieman Yuballe, joka hiipii pakoon ja yrittää pidättää hengitystään, jotta en löytäisi häntä. Kävelen hänen viereensä ja sanon hänelle, että hän voisi lopettaa tuon hirmuisen metelin, hänen sydämensä hakkaa kun pajavasara häiriten minun keskittymistäni. Yuba yrittää esittää olevansa muualla vatsasta puhumalla, mutta tulee samalla itse näkyviin (taika). Toteamme, että tämä on hieman heikkoa ja päätämme herättää X:n, jotta hän voisi tehdä meidät uudestaan näkymättömäksi. Selitämme X:lle, että hän oli tullut näkyviin heti kun oli nukahtanut, joten olimme molemmat tulleet herättämään häntä ja törmänneet sitten toisiimme ja tulleet molemmat näkyviin. X pistää meidät näkymättömäksi ja painumme nukkumaan.

Yöllä X sitten heittää ensin minut ja Krouskin kaupunkin lähelle ja hakee B:n ja Yuban vieden heidät kaupunkiin tulevan kunkun palatsin katolle. B onnistuu kompastumaan tullessaan alas levyltä ja onnistuu tekemään levyn näkyväksi. X tekee levyn taas näkymättömäksi ja lähtee sitten hakemaan meidät muut. Kun tulemme muiden luokse, Yuba toteaa että muuten hyvä, mutta itseasiassa tämä on väärä katto. Yuba yrittää katsoa kartasta kunkun palatsin paikkaa, mutta kun kartta on näkymätön ei hän oikein näe lukea ja kiroaa koko kartan. Toteamme Yuballe, että jos pistät tuon kartan vähän kauemmaksi itsestäsi, niin se tulee näkyväksi, ja voit lukea sitä. Yuba tietysti pudottaa kartan kokonaan, mutta onnistuu saamaan sen ilmasta kiinni, ennen kuin se putoaa katolta.

Kartasta Yuba toteaa että olemme väärällä puolella kaupunkia ja niin vaihdamme taas lastia ja X lähtee Yuban ja B:n kanssa lentämään koko kaupungin kiertäen oikealle katolle. Kun he pääsevät sinne huomaavat he, että katolla on vartiomies, mutta onneksi se nukkuu. He laskeutuvat ja sähläävät itsensä pois levyltä niin, että he kaikki tulevat näkyviksi. X vaimentaa B:n äänet ja sen jälkeen B käy tappamassa vartiomiehen. Kun X palaa takaisin minun ja Krouskin luokse huomataan hänet molemmilla muureilla vaikka hän onkin kokonaan näkymätön. Meidän lähellämme hän tulee jopa näkyviin, kun häntä osutaan arbalestilla, mutta hän menee heti uudestaan näkymättömäksi. Minä ja Krousk hyppäämme levylle ja X pistää levyn taas näkymättömäksi (joka oli taas tullut näkyväksi kun siihen oli osuttu jo toista kertaa arbalestilla) ennen kuin lähdemme pakoon

Puikkelehdimme talojen lomitse ja pääsemme ilman ongelmia kunkun palatsin katolle. Ympäri kaupunkia soi hälyytystorvet, mutta me emme niistä välitä toteamme vain että hyvä hämäys. Kun pääsemme katolle minä lähden tutkimaan kattoa kävellen, etsien tietä alas, muut odottelevat katon toisella reunalla. Kun tulen toiseen päätyyn, joku kysyy alhaalta, että näkyykö sieltä ylhäältä mitään. Tunnistan kielen vuoristolaisten kieleksi ja vastaan samalla kielellä, että ei, mutta en ilmeisesti riittävän vakuuttavasti, koska he kysyvät uudestaan.

Vastaan taas, että ei näy, jolloin Vartiomiehet alhaalta kysyvät seuraavaksi jonkun lorun loppua. En muista sitä suoraan ja yritän voittaa aikaa, joten vastaan että "Mitä", jolloin vartiomies alhaalta huutaa B3. Katson alas ja näen kuinka toinen vartiomies vahtii alhaalla varsijousen kanssa ja toinen kiipeää tikkaita ylös. Kun vartiomies pääse ylös asti, nukutan hänet ja hän putoaa alas. Hetken päästä nukutan toisenkin vartiomiehen samalla kun B ja Krousk syöksyvät paikalle. B hyppää alas toisen vartiomiehen päälle ja Krousk kapuaa tikkaita alas nopeasti tappamaan toisen. Samalla alas asti ehtinyt Yuba kuulee kuinka vieressä olevasta ovesta kuuluu naksahdus. Yuba käy oven kimppuun ja iskee sen sisään. Oven takaa löytyy käytävä, jossa on kaksi samanlaista vartiomiestä. Yuba pyörähtää vartiomiesten taakse samalla kun Krousk käy heidän kimppuunsa.

B vilkaisee ympärilleen ja yrittää sitten painua seinästä läpi. Minä ja X tarkkailemme ympärillemme. Kuulen kuinka kulman takaa lähestyy parivartio, joten varoitan muita ja valmistaudun erottamaan heidän sielunsa ruumiistaan. B iskee nyrkkinsä seinästä läpi ja kun hän toteaa, että tästä seinästä kestää hetken aikaa päästä läpi, siirtyy nurkan takaan tulleiden vartiomiesten kimppuun, joista toinen kuitenkin putoaa sielu poistuneena vähän ennen kuin B ehtii tyyppien luokse. B ja vartiomies yrittävät lyödä toisiaan, mutta toinenkin vartiomies menettää sielunsa ennen kuin lyönnit osuvat maalitauluihinsa. Krousk ja Yuba jatkavat käytävässä olevien vartiomiesten rusikointia, minä ja X tarkkailemme ympäristöä. B potkaisee amerikkalaisen jalkapallon tyyliin aloituspotkun vartiomehen päällä yrittäen saada pään lentämään kaupungin portille asti ja portista läpi. Tässä vaiheessa Yuba huomaa takanaan olevat kaksi vartiomiestä jotka tähtäävät häntä varsijousilla, mutta Yuba ehtii väistää ennen kuin he ehtivät laukaista, joten vain toinen osuu. B onnistuu hienosti potkussaan ja arvioi pään lentävän todella lähelle porttia (myöhemmin kuulemme että se osui portin pieleen). Krousk ja Yuba käyvät vartiomiesten kimppuun.

+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+                                          Level            Day         Age
+ Name  (Profession)    Pelaaja         Start   End     Start   End     (days)
+
+ M. H. Krousk.
+ Barbarian/Ogre        Ville           31      31      832     -       -
+
+ Grand Master B
+ Worrier Monk/Human    Alakoski        30      31      814     -       -
+
+ Lord Malcom X
+ Mage/Human            Riikonen        20      20      854     -       -
+
+ Vubi Ie Nifiji The Mighty Cleric
+ Cleric/Human          Kivinen         20      20      812     -       -
+
+ Yuba Yu (juuba juu)
+ Rogue/Half-Orc        Ahponen         20      20      828     -       -

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>