TSM Osa 9, Luku 010 (tsmpart9/tsmpart9.010)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Weby Mini (Kivinen)

Todella pienikokoinen ihminen, jota monet luulevat koon takia hobitiksi. Pituutta noin 45 cm, oranssi tukka, keltaisen ja oranssin värisenä hohtavat silmät ja hyvin vaalea iho. Viettää suurimman osan ajastaan nukkumalla ja omaa hyvin terävän katseen (katseen joka saattaa jopa tappaa). Harjoituksen myötä on oppinut vähän paremmin pysymään muiden mukana vauhdissa. Kävelyvauhti on jo noussut noin kolmasosaan muiden vauhdista.

Crog Daniels (Ahponen)

Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataitoon hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Syntyperältään kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen.

Jevgeni Hruzew (Aarni)

Väkivaltainen pappisoppilas, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm hevosen ja oman asunnon. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Armejassa vietti aikaa melkein kymmenen vuotta laivaston puolella.

For Cee M (Alakoski)

Kiinalaisen näköinen lihavahko mies, joka kulkee rääsyissä ja kantaa mukanaan ainoastaan sauvaansa. Sanoo olevansa taikuri ja osaa jopa pari taikaakin. Tapana odotella kulman takana taistelun loppumisa kurkistellen aina silloin tällöin kulman ympäri tilanteen selvittämiseksi. Väittää osaavansa ampua varsijousella, tosin vankemmat todisteet vielä puuttuvat.


Minin ja hänen kavereidensa tarina

vuonna 835

10. luku

Ihmeteltyään hetken kärventynyttä ruoria, ryhtyy Jevgeni parantamaan heti taistelun alussa tajuttomaksi mennyttä Webyä. Minuutin kuluttua Weby on jo tajuissaaan ja kymmenisen minuutin kuluttua hän on jo täysin kunnossa omien ja Jevgenin parannusten jälkeen. Ryhmä siirtyy alas keskikannelle ja lähtee tutkimaan takahyttejä. Molemmista reunoista lähtee ovet taaksepäin. Ryhmä lähtee ensiksi oikealle.

Oven takaa aukeaa lyhyt käytävä, jossa on kaksi ovea. Toinen ovi on naulattu tukevasti kiinni, mutta toinen ovi aukeaa keittiöön. Keittiössä on ruotsalainen kokki ja hänen apulaisensa. Kokki ihmettelee kuka häntä oikein häiritsee ja kun huomaa ovella seisovan porukan vetä hän miekkansa esiin ja lähtee heidän kimppuunsa. M kutsuu paikalle vesielementin ja se käy kokin ja hänen apulaistensa kimppuun.

Weby kurkkii oven raosta ja näkee kuinka vesielementti tappaa kokin ja kaikki hänen apulaisensa ja sen jälkeen se lähtee tulemaan ovelle päin. Weby vetäytyy nopeasti ovelta, mutta vesielementti on nopeampi ja se tulee ovesta läpi ennen kuin Weby ehtii kokonaan pois tieltä.

Weby päättää tässä vaiheessa vilkaista hieman tulevaisuuteen. Näky hyppää nykyisen taistelutilanteen ylitse ja sen jälkeen Weby toteaa ettei keittiössä enää ole ketään, oikealle puolella laivaa oleva ovi vie samanlaiseen käytävään, jossa on samalla tavalla kaksi ovea eteenpäin kuin toisella puolella. Weby kurkkaa tulevaisuudessa keskimmäiseen huoneeseen ja löytää sieltä yhden selvän magen ja kolme muuta hienosti puettua tyyppiä, kaksi upseerin näköistä ja yksi muuten samanlainen, paitsi että hän on kokonaan punaisissa vaatteissa. Keittiön kanssa symmetrisesti olevassa huoneessa näyttää olevan iso kasa aseita ja haarniskoja. Weby ehtii vielä alas kannen alle, mutta sitten näky tulevaisuuteen katkeaa.

Kun Weby palaa takaisin nykyisyyteen tuntee hän kuin vesielementti heittää hänet suoraan vastapäiseen seinään ja hän menettää tajuntansa. M taikoo vesielementin päälle kirstallin niin, että se jymähtää paikalleen. Jevgeni parantaa Webyn ja sen jälkeen Weby yrittää päästä keittiöön, mutta ei onnistu, koska kristalli peittää koko oviaukon. Ryhmä miettii hetken ja päättää sitten jättää vesielementin tähän kristallin sisään ja lähteä tutkimaan toista puolta.

Ensiksi ryhmä menee hakemaan aseita ja haarniskoja ja ryhtyy sitten suunnittelemaan neljän naapurihuoneessa olevan tyypin tappamista. Ensin M yrittää luoda lumimyrskyn huoneen sisälle, mutta se tuleekin koko laivan ympärille (kuten lumimyrskyt yleensäkin) ja kohta ulkona riehuu kova lumimyrsky. Seuraavaksi ryhmä ryhmittyy niin, että Weby ja Jevgeni ampuvat sisään kaukoaseillaan, M ampuu taikuriin tuhoa ja Crog huolehtii oven avauksesta.

Takuri tuhoituu heti M:n taiasta ja häviää tomun pöllähdykseen. Jevgeni osuu toiseen upseeriin ja tämä rupeaa vuotamaan pahasti olkapäästään. Upseeri aloittaa välittömästi ensiavun, samalla kun toinen upseeri käy taakseen ilmestyneen maaelementin kimppuun. Webyn tulinuoli ei lähde oikein kunnolla ja hän tuntee heikotusta. Kapteeni ryntää Crogia kohti, mutta hämmentyy parisi sekunniksi matkalla samalla kun Crog putoaa tuskissaan liikkumattomana maahan. Kun kapteeni pääsee ryhmän luokse yrittää hän iskeä Webyä miekallaan, mutta irroitaaa vain maasta ison puolimetrisen puunsälön.

Kapteeni lyö Weby vielä toisen kerran, mutta ei osu vieläkään. Jevgeni iskee kapteenia niin, että tämä putoaa maahan samalla kun hänen taakseen ilmestyy epämääräisen muotoinen puolittain näkymätön epäkuollut. Epäkuollut syöksyy maaelementin kimppuun ja tuhoaa tämän suhteellisen nopeasti upseerin avustuksella. Weby on tässä vaiheessa M:n taian avulla muuttunut näkymättömäksi ja lähtee ensiapua antamassa olevan tyypin kimppuun.

Ensiapua tehnyt upseeri saa operaation loppuun ja syöksyy maassa makaavaa kapteenia rusikoivan Jevgenin kimppuun. Weby siirtyy näkymättömän miehen taakse ja hyökkää hänen selkäänsä vähän ennen kuin mies ehtii lyö Jevgeniä. Samassa kolmaskin upseeri saapuu paikalle ja käy Webyn kimppuun. Tässä vaiheessa Crog on selvinnyt vihlovasta silmäkivustaan ja noustaa itsensä pystyyn oven karmista. Myös kapteeni nousee ylös samalla kun Jevgeni edelleen hakkaa häntä.

Webyn kimppuun tullut upseeri hakkaa Webyä ja osuu tähän huolimatta siitä että Weby on edelleen näkymätön. Lopulta mies saa hakattua Webyn tajuttomaksi ja siirtyy Jevgenin kimppuun. Pystyyn nousseet Crog ja kapteeni käyvät toistensa kimppuun. Jevgenin kimpussa on kummatkin upseerit ja saa vähän ajan kuluttua pudotettua toisen niistä, heti sen jälkeen kun Crogia lyönyt kapteeni kämmää miekkansa kanssa ja vetää lipat päätyen liikkumattomana nenä edellä maahan rähmälleen. Crog käy Jevgenin vastustajan kimppuun ja pudottaa tämän yhdellä iskulla. Sen jälkeen Crog vielä hakkaa pari kertaa maassa paikoillana makaavaa kapteenia ja katsoo vasta sitten ympärilleen.

Sekä Crog, että nurkan takaa paikalle saapunut M huomaavat, että maassa näkymättömänä makaava Weby vuotaa (ilmasta putoaa verta maahan). Jevgeni tukkii verenvuodon taiallaan ja M kantaa hänet kapteenin sängylle toipumaan. Sen jälkeen M ryhtyy auttamaan Crogia haarniskan riisumisessa, jotta Crog voisi parantaa itseään. Kun Crog saa haarniskan riisuttua ryhtyy hän mietiskelemään itseään kuntoon. Ensin hän epäonnistuu pari kertaa ja saa nostettua maaelementin ylös hevosen muotoon. Sen jälkeen hän vihdoin onnistuu ja ryhtyy parantamaan itseään. M ja Jevgeni tutkivat huonetta sillä välin.

Vartin päästä kuuluu ääntä aivan kuin pohja olisi osunut johonkin. Hetken päästä kuuluu taas uudestaan sama ääni ja sitten laiva hieman kallistuu ja ääni kuuluu vielä kerran uudestaan. M käy ulkona katsomassa ja toteaa, että laiva on karahtanut rantaan. Ryhmä kasaa tavaroita säkkeihin ja nostaa säkit sitten maahevosen selkään.

Kerättyään tavarat kasaan lähtee ryhmä ulos etsimään maljaa. Maljaa ei näy, joten se on luultavasti kierähtänyt pois laivan kannelta samalla kun laiva osui rantaan. M ja Jevgeni nousevat pois laivasta, samalla kun Crog heittää säkit hevosen selästä rannalle. Alas päästyään Jevgeni huomauttaa että näkymätön Weby makaa yhdessä säkissä tajuttomana ja hänen haavansa on hyvinkin voinut aueta tuossa rytäkässä. Crog ei välitä asiasta sen enempää vaan kiipeää itse alas ja käskee hevosensa hypätä perässään. Hevonen tulee kauniisti perässä.

Tässä vaiheessa Crog huomaa ettei hänellä ole saappaita ja lumimyrskyn maahan satama lumi on aika viileää. Hän lähtee kiipeämään takaisin ylös hakeakseen itselleen saappaat. Jevgeni kaivaa Webyn esiin ja parantaa vuodon uudestaan taiallaan. Kun Weby on parannettu kantavat Jevgeni ja M säkit kauemmaksi rannalle.

Crog on päässyt ylös ja saa siellä taas silmäkipukohtauksen ja jää tuskissaan paikoilleen seisomaan. Siinä hänen seisoessaan laiva kallistuu taas lisää ja hän putoaa yli laidan. Maattuaan maassa hetken nousee hän uudestaan ylös ja kiipeää laivaan. Laivassa hän totaa, että laidan viereen on kasautunut iso kasa ruumiita, joten hän etsii niiden joukosta sopivan kokoisia saappaita. Pienellä etsimisellä hän löytääkin melkein sopivat.

Vasta tämän jälkeen hän lähtee muiden perään. M ja Jevgeni ovat tällä välin ottaneet tavarat kantoon ja lähteneet raahaamaan niitä kauemmaksi tarkoituksenaan etsiä suojaa tältä lumimyrskyltä. Saatuaan muut kiinni Crog jää ratsastamaan heidän perässään. Kun Jevgeni hetken päästä huomaa hänet, nostavat he tavaransa Crogin maaratsun selkään. Sen jälkeen Jevgeni ja Crog kiistelevät vähän aikaa miten he enää löytävät maljan myöhemmin kun rannalle ei jätetty mitään merkkiä. Lopulta Jevgeni toteaa, että no laitetaan nuolia pystyyn maahan merkiksi siitä missä nyt ollaan ja ne voivat samalla osoittaa mistä päin he tulivat.

Käveltyään muutamia satoja metrejä Crogin johdolla päätyvät he yllättän takaisin nuolimerkkinsä luokse. Riideltyään hetken siinä siitä kenen vika tämä oli (Crog väitti itse ratsastaneensa viimeisenä), murenee Crogin maahevonen kasaksi. Ryhmä lähtee tämän jälkeen Jevgenin opastamana eteenpäin. Jevgeni johdattaa ryhmän vuorenseinän luokse, jossa he sitten kääntyvät oikealle. Kuljettuaan muutamia satoja metrejä tulevat he vuorenseinämässä olevalle kanjonille. Ryhmä kääntyy kanjoniin, mutta se ei ole yhtään sen suojaisempi kuin rantahietikko.

Kiivettyään kanjonia ylöspäin he tulevat sen korkeimpaan kohtaan, jossa se tekee mutkan vasemmalle ja lähtee laskeutumaan takaisin alaspäin. Vähän tämän jälkeen ryhmä löytää leveän mutta matalan luolan suunaukon. Crogin johdolla ryhmä painuu luolaan ja huomaa, että luola laajenee nopeasti ja pian he tulevat isoon, noin kymmenmetriseen luolaan, jossa on kolme makuusoppea. Crog yrittää vielä parantaa Webyä, mutta kun se ei onnistu, niin ryhmä ryhtyy lepäämään ja odottamaan lumimyrskyn loppumista.

Aamulla Crog parantaa Webyn ja tämän jälkeen alkaa iso tappelu siitä, miten tavarat oikein jaetaan sen jälkeen kun päästään täältä pois. Webyn kanssa on jo aikasemmin käyty tappelu siitä että Weby on sitä mieltä että hän puhui silloin alunperin että "saatte kaikki retkellä löytyneet rahat, minua kiinnostaa vain se malja", mutta muut väittävät että Weby olisi puhunut aarteista ei rahoista. Nyt tämä riita leimahtaa uudestaan esiin, kun Weby toteaa että "minua ei oikeastaan kiinnosta pätkääkään mitä taikaesineitä tuossa kasassa on, kun minä en niitä kuitenkaan tule saamaan" ja kieltäytyy tunnistamasta esineitä. Crog on tämän jälkeen sitä mieltä, että jos kerran Weby sanoo noin niin sitten hänelle ei todellakaan kuulukaan mitään, jos hän olisi kiltisti tehnyt mitä käsketään niin sitten hän olisi voinut saada jotain. Weby toteaa, että "selvä on" ja painuu takaisin nukkumaan.

Jevgeni ja M kiistelevät Crogin kanssa hetken aikaa ja vihdoin he päätyvät siihen, että Webykin saa jotain tavaraa, hän on sen kuitenkin ansainnut ja sen jälkeen he käyvät herättämässä hänet. Weby toteaa että tuo kelpaa hänelle ja tunnistaa taikaesineet.

Tavaroiden jakamisen jälkeen Crog käyttää omaa erikoisominaisuuttaan ja kartoitaa ympäristöä. Hän huomaa, että huoneesta lähtee salaovi yhden makuusopen päästä. Crog laittaa haarniskansa päälle ja lähtee tutkimaan salaovea. Hän pääsee salaoven luokse ja jähmettyy sitten tuskasta paikoilleen samalla kun M löytää salaoven avausmekanismin. Ryhmä etsii ansoja, mutta ei löydä mitään ja sen jälkeen Crog vetää vivusta, mutta ei saa sitä liikkumaan. Roikkuessaan siinä täydellä painolla lähtee vipu viimein liikkeelle ja ovi aukeaa. Oven takaa aukeaa iso luonnonluola, joka lähtee laskeutumaan alaspäin. Ryhmä menee käytävän päähän ja toteaa, että se päätyy ulos noin sadanviidenkymmenen metrin päässä päätyen rantahietikolle (lumikasaan). Ryhmä palaa takaisin ja tutkii kaikki makuusopet vielä kerran.

Se suuaukko, josta ryhmä kömpi sisään on jo tukkiutunut lumesta, mutta Jevgeni kaivaa lumeen reijän pinnalle asti ja toteaa, että lunta on noin neljä metriä ja lisää tulee.

Aamulla he huomaavat, että lumisade on vihdoin lakannut ja lumi alkaa sulaa hyvää vauhtia auringonpaisteessa. He toteavat että siitä aukosta, josta he alunperin tulivat sisään on hyvin hankala lähteä, koska lunta on kanjonissa monta metriä. He siirtyvät toiselle suuaukolle ja Jevgeni kaivaa sieltäkin reitin ulos. Täällä on lunta seitsemän metriä. Jevgeni yrittää tähystellä täältäkin laivaa, mutta ei näe mitään. Jevgeni huomaa myös, että ulkona tuulee kovaa, joten hän tulee takaisin alas ja ryhmä jää odottamaan lumen sulamista.

Aamulla ryhmä huomaa, että lumi on ulkoa jo lähes kokonaan sulanut, kanjonissa pystyy jo kävelemään. Ryhmä lähtee kanjonia pitkin rantaan ja ryhtyy siellä etsimään laivan jäänteitä. Rantaa seuraamalla he löytävät laudan kappaleita ja muuta tavaraa, mutta maljaa tai itse laivaa ei löydy. Masto kyllä löytyy. Kauempana näyttää olevan kohtuullisen iso kivinen rakennus, joka on toisesta reunastaan kiinni vuorenseinämässä ja toiselta puolelta lähtee muuri, joka menee pitkälle veteen asti.

Crog menee muurille ja yrittää nostaa itseään niin että näkisi siitä ylitse. Siinä hänen nostaessaan itseään häntä ammutaan selkään jousella ja hän römöhtää alas. Hän yrittää uudestaan, mutta räpiköi liikaa ja ei pääse ylös asti ja sitten häntä ammutaan taas. Weby katsoo vihasesti sisälle ampuma-aukosta samalla kun Jevgeni syöksyy ovelle ja vetää sen auki. Sisällä näkyy kymmenkunta miestä ringissä, joten hän paiskaa oven uudestaan kiinni ja odottaa kun Weby ja M saapuvat paikalle. Crogia ammutaan vielä kerran selkään jousella ja sen jälkeen vielä taikajuovallakin.

Jevgeni avaa oven ja kaikki ampuvat taikansa sisään. Heitä vastaan ammutaan neljä kiveä lingoilla, yksi nuoli ja yksi taika. Jevgeni ryntää sisälle ja Crog ja Weby painuvat perässä. M jaa ulos katsomaan taistelua. Jevgeni pudottaa ensin miehiä suhteellisen nopeaan tahtiin, mutta siirtyy sitten väsytystaktiikkaan. Crogilla on hieman enemmän ongelmia miesten pudottamisessa, vaikka he seisovatkin lähes paikoillaan lähes pökertyneinä Jevgenin valopallosta. Weby menee tajuttomaksi ennen kuin pääsee kunnolla mukaan taisteluun heti taistelun alussa ammutun nuolen aiheuttavan vakavan vamman takia.

Crogin kimppuun tulee takarivistä pappi ja Jevgenin kimppuun Crogia selkään aikasemmin ampunut jousimies. Jousimies putoaa heti ensimmäisesstä Jevgenin iskusta ja heti tämän jälkeen lähtevät loput pystyssä olevat, paitsi pappi, pakoon.

Jevgeni tappaa vielä yhden pakoon lähteneen miehen ja siirtyy sitten papin kimppuun. Pappi ampuu Jevgeniä taiallaan ja tämä nukahtaa pudoten maahan. Crog hakkaa pappia ja tämä siirtyy hitaasti Jevgenin luokse. Kun pappi pääsee maassa makaavan Jevgenin luokse, ryhtyy hän hakkaamaan tätä osumatta kuitenkaan kertaakaan. Jevgeni nukkuu melkein minuutin ja herää sitten yllättäen todeten heti tilanteen. Hän päättää kostaa papille ja ampuu vuorostaan oman jumalansa voimaa pappiin, niin että tämä menee sekaisin. Sen jälkee Jevgeni poimii aseensa ja nousee ylös. Crog hakkaa tällä välin pappia saamatta mitään erikoista aikaiseksi. Päästyään pystyyn Jevgeni pudottaa papin yhdellä lyönnillä.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Weby Mini		7		7
+ sleuth/human		Kivinen		8.6.835		-		-
+
+ Crog Daniels		3/5		3/6
+ rogue/half-orc	Ahponen		8.6.835		-		-
+
+ Jevgeni Hruzew	8		9
+ cleric/half-orc	Aarni		8.6.835		-		-
+
+ For Cee M		5		6
+ Force Mage/human	Alakoski	28.10.835	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>