TSM Osa 9, Luku 080 (tsmpart9/tsmpart9.080)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Lord Crog of Deife (o.s. Daniels) (Ahponen)

Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataidon kehittämisen hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Saatuaan jumalaltaan kyvyn toimia jumalan esitaistelijana, ei miekkailutaidolla ole niin suurta merkitystä, koska hänen heikotkin lyöntinsä tuntuvat olevan riittävän tappavia. Suurin ongelma heikosta miekkailutaidosta on se ettei hän voi oikein puolustatua. Syntyperältään alunperin kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia ja aina jos vain mahdollista hän ilmoittaa ryhmän olevan valmis auttamaan missä vain ja mitä vain. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain, tosin vaihdettuaan ammattia useita kertoja on hän myös jättänyt lukkojen tiirikoinnin vähemmälle. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Menetettyään peltihaarniskansa on siirtynyt lohikäärmenahkahaarniskan puolustajaksi. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen, tosin suhteet jumalaan ovat olleet aina välillä vähän niin ja näin, ja varsinkin huonosti. Jumalan potkittua riittävästi päähän niin että hän on jo useita kertoja menettänyt taikavoimansa on hän vakaasti päätänyt siirtyä kauppiaan ammattiin, oltuaan sitä ennen jo kerran takaisin rosvona ja vaihdettuaan sitten taas uudestaan pyhäksi soturiksi. Aikaa kauppiaan ammatin opiskeluun vain ei oikein tahdo löytyä, vapaaehtoisavustamisen ohessa. "Ihotaudin" korjauksen jälkeen kukaan ei millään usko, että hän on puoli-örkki - onhan hän keskivertoihmistä kauniimpi. Nykyään hän on jo lordi, mentyään naimisiin Hatrakin kanssa ja hankittuaan riittävästi maata uudelta alueelta. Jo pikkulapsesta asti hänen on uskottu olevan kauppajumalan avatar, vaikka hän itse kyseistä väitettä onkin kovasti koittanut kumota. Vahnemmiten (tai nuoremmiten, ikä hänellä on vain vähentynyt nuorennusjuomien takia) hän on alkanut itsekin uskoa olevansa kauppajumalan lähettiläs, ei suoranainen reinkarnaatio, mutta ehkä kauppajumalan lähetyssaarnaaja, joka tuo kauppajumalan sanaa maailmaan ja niin ollen hän on alkanut käännyttää ihmisiä kauppajumalan kannattajiksi. Onnistunut käännyttämään likimain koko muun ryhmän, mutta ei kauppajumalan kannattajaksi, vaan omaksi kannattajikseen. Samalla hän on saanut paljon muitakin seuraajia. Tämä käännytystyö rikkoi hänen ja hänen entisen jumalansa välit lopullisesti, joten hän joutui lahjomaan vanhaa jumalaansa parilla toivomuksella, jotta sai taas taikavoimansa takaisin, tällä kertaa tosin ei enää jumalalta vaan omasta itsestään ja samalla voimien määrä nousi reilusti.

Piispa Jevgeni Hruzew (Aarni)

Väkivaltainen pappi, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm. kaksi taloa ja nykyään myös maata Crogin alueella. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa (melkein kymmenen vuotta laivastossa) ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Sattumien summasta täysin ilman omaa ansiota ylennetty Paroniksi vieraassa maailmankaikkeudessa. Yrittää toimia Ryhmän omatuntona, mutta epäonnistuu lähes aina. Uskomattoman hyvän taianvastustuskykynsä ansiosta toimii etutiedustelijana alueilla joissa epäilään olevan taikaansoja ja koska hän on muutenkin tunnettu miinaharava, kulkee hän muuallakin etutiedustelijana, joten muiden on turvallista kävellä hänen perässään, koska lähimailtakaan ei löydy laukeamattomia ansoja. On vaipunut aikamoiseen epätoivoon Crogin takia, mutta alkanut viimeaikona nähdä Crogin toiminnassa jotain jumalallista. Välit arkkipiispaansa ovat olleet hieman vaihtelevia, välillä hän on ollut shokissa arkkipiispan käytöksestä (arkkipiispa ei täysin käyttäydy niin kuin hänelle on pappisoppilaana opetettu) ja välilä arkkipiispa on yrittänyt karkoittanut Jevgenin kirkosta, siinä kuitenkaan onnistumatta, pienten oppiriitojen takia. Toisella yrityksellä jumala sitten jo itse puuttui peliin ja kun hänkään ei onnistunut karkoittamaan Jevgeniä kirkosta otti hän kuitenkin häneltä taikavoimat pois. Tämä kokemus löyhisti hänen uskonnollista vakaumustaan sen verran, että vaikka hän aiheuttikin ryhmän tulon kuujärven alueelle tarkoituksenaan lepytellä jumalaansa, on hän nykyään kääntynyt Crogin seuraajaksi (seuraaminen koostuu lähinnä käännytystyössä auttamiseen). Hänen entinen jumalansa ei kuitenkaan ottanut sitä niin pahasti nokkiinsa ja hän sai pitää taikavoimansa. Perittyään For Cee M:ltä lordin sauvan hänellä on taikavoimia ehkä jopa liikaakin.

Imaraus Zip (Riikonen)

For Cee M:n oppipoika, joka on M:n oppipojaksi oton yhteydessä muuttui ulkonäöltään kaksimetriseksi piparkakkumieheksi. Ulkonäön muutossa oli se hyvä puoli, että hänen päällään olevat haarniskat, kilvet ja aseet eivät näkyneet mitenkään, asekin tuli näkyviin vasta kun hän veti sen esiin (ilmestyi tyhjästä), kilpi ja haarniska tulivat näkyviin vain jos hän otti ne pois päältä. Tavattuaan yhden omista jumalattaristaan hänestä tehtiin jumalansa pyhä esitaistelija ja samalla piparkakkumiesmuunnos poistui tarpeettomana (hän sai oman jumalansa voimaa sen sijaan). Zip sanoo olevansa taistelija ja taikuri yhtä aikaa, sekä käyttää myös niin, eli taiottuaan pari loitsua hän syöksyy lähitaisteluun. Saanut M:ltä selvästi vääränlaista opetusta, sillä myös hän alkaa olla vaaraksi sekä omille että vihollisille. Toimii myös ryhmän kuljetusyksikkönä, ilmaratsuin ja leijuvien levyjen avulla. Voittanut talon arpajaisissa Ostesiasta. Testattuaan useita kertoa hän lopultakin päätynyt siihen ettei ukkosmyrskyssä kannata lentää levyillä.

Madam Hatrak of Deife, Irontower of the Hills (NPC)

Pikkuparoni Deifen ainoa lapsi, ritari, kuninkaan palatsin vartiokaartin Luutnatti evp., Ostesian kreivin neuvonantaja, Lord Crog:in vaimo. Saavuttanut siis paljon elämässään kahtenkymmeneen ikävuoteen mennessä. Pienikokoinen ja hieman pippuriluonteinen, sekä hyvin itsekäs. Osoittautunut myös aika hyväksi lukkojen avaajaksi ja ihmisten peloittelijaksi. Tuntuu saavan hoidettua asiat joita pitää tärkeänä.

Askan of Deymoi (NPC)

Ammatiltaan köyden punoja, mutta joutunut luopumaan ammatistaan erään asiakaalle sattuneen onnettomuuden takia, eikä saanut mitään muuta ammattiaan, joten tuli kuuluisaksi kiltavarkaana. Joutunut luopumaan siitä killan sisäisten tekijöiden takia. Siirtynyt merirosvoksi jossa yleni luutnantiksi, ennen kuin joutui luopumaan siitä ja siirtymään 4cm:n seuraajaksi. Erittäin hyvä ampumaan jousella. Jouduttuaan Viettämään noin kolme kuukautta sammakkona ei hän oikein pidä sen aiheuttajasta Zip:istä. Hankkinut isohkon tilan Crogin mailta, johon rakensi pienehkön linnakkeen.

Galavan of Deymoi (NPC)

Erittäin kaunis nuori tyttö, jonka Askan pelasti hukkumasta, nyttemmin Askanin vaimo. Ei tunnu pitävän ollenkaan huolta hygieeniasta (ero muihin ei ole kovin suuri). Hieman varautunyt ja hiljainen, ei ilmeisesti oikein pidä ryhmästä, ainakaan sen jälkeen kun hänkin joutui viettämään noin kolme kuukautta sammakkona Zipin takia. Jevgenin palopuheiden jälkeen päättänyt ryhtyä pyhäksi soturiksi. Osoittautunut erittäin hyväksi pyhänä soturina ja saavuttanee Jevgenin taikavoimatason lähiaikoina (siis Jevgeni ilman lordin sauvaa), jos vain selviää hengissä. Hänellä on näet tapana ryntäillä (Crogin kanssa) suin päin kohti vihollista ja lopputuloksena on usein, että hän makaa huonossa kunnossa maassa ennen taistelun loppua. Käännttyään Crogin seuraajaksi hän menetti taikavoimansa ja jumalansa suosion.

Sir Fihi Dofo Pyhyte (Kivinen)

Vanha pappa, joka tuntuu kuitenkin olevan aika hyvä ainakin aseettomassa taistelussa. Osaa käyttää myös miekkaa erittäin hyvin ja osuu yleensä siihen mihin tähtää, mutta miekaniskujen tehokkuus ei aina ole paras mahdollinen, joten hän jää vähän jälkeen Crogin ja Jevgenin taistelutehosta. Tosin varovaisuus taistelutilanteissa tuntuu silloin tällöin rajoittavan tehokkuutta. Hyvin kärsivällinen, mutta hieman rääväsuu ja aina myöhässä (Jevgeni on jo jonkin verran korjannut molempia ominaisuuksia). Ottanut nimen "Lohikäärmeentappaja" kun sattui tappamaan erään pienen lohikäärmeen (Jevgeni väittää kyllä että hän teki varsinaisen työn ja Fihi vain viimeisteli, mutta se on vain kateellisten panettelua :-). Tapettuaan lohikäärmeen hän on tulkinnut täyttäneensä viimeisen ehdon ritariksi pääsemiseksi ja pitää täten itseään ritarina. Kääntynyt Crogin kannattajaksi erään käännytyspuheen jälkeen.

Gardan Anthonyn tytär Hruzewin vaimo (NPC)

Jevgenin vaimo. Hobitti, joka näyttää osaavan lähes kaikkea ja pystyvän lähes mihin tahansa, vaikka tasonarvointitaiat palauttavatkin hyvin alhaisia tasoja. Pysyy yleensä taka-alalla tappeluissa ja heittelee keihäitä. Erittäin karsimaattinen ja loistava henkilöllisyys, joka saa aika usein tahtonsa läpi erilaisissa pikkuasioissa jos vain sitä haluaa.

Damon Hill (Riikonen)

Taikatieteiden ja akateemisten aineiden alkeisopettaja, joka tuntuu myös harrastavan demonien kutsuntaa ja niillä pelottelua. Tietää myös todella paljon demoneista. Tuntuu hieman salaperäiseltä ja vaitonaiselta välillä, varsinkin jos yritetään selvittää mitä hän oikeastaan osaa. Koska hän tietää myös olevansa kohtuullisen hyvä miekkailija toimii hän taikavoimansa vähäisyyden vuoksi taisteluissa yleensä lähitaistelijana. Pukeutumisesta ja ulkonäöstä päätelleen hän on kotoisin kaukaa. Silloin tällöin hänen julmat luonteenpiirteensä pääsevät pinnalle asti.

Hevy Medal The Amazing Slayer of Nort-Loch The Great Dragon (Alakoski)

Taikuri joka tuntuu jopa osaavan muutaman taiankin. Tuntuu välillä innostuvan liikaa taisteluista, mutta itsesuojeluvaisto toimii kuitenkin jossain vaiheessa. Kääntynyt oikeaan uskoon pienen uskonnollisen rituaalin jälkeen ja nykyään hän ei enää ole niin paha alkoholisti kuin alunperin Jevgenin parannettua häntä siitäkin.

For Cee M (Alakoski)

Kiinalaisen näköinen lihavahko mies, joka kulkee rääsyissä ja kantaa mukanaan ainoastaan sauvaansa. Tosin heti kun tilaisuus antoi myöden vaihtoi rääsyistä keikarin asuun. Osoittanut olevansa todella voimakas ja vaarallinen taikuri (sekä vihollisille että omille). Suurin osa hänen taioistaan tuntuu olevan osittain hänen kontrollissaan, eikä taian lopputulosta voi kuin arvailla heittohetkellä. Tapana odotella kulman takana taistelun loppumisa kurkistellen aina silloin tällöin kulman ympäri tilanteen selvittämiseksi. Väittää osaavansa ampua varsijousella, tosin vankemmat todisteet vielä puuttuvat. Huolehtii ryhmän liikumisesta tunnettujen pisteiden välillä taikaporttejen avulla. (Jotta normaalin parin tunnin johonkin luolaan tai vastaavaan suuntautuneen päiväretken jälkeen ei tarvitsisi leiriytyä maastoon, vaan pääsee takaisin sivistyksen pariin.) Toisinaan hänellä tuntuu olevan uskomattoman hyvä säkä, esimerkiksi löhikäärmeen hyökätessä hän löysi suojakseen maanalaisen bunkkerin jne. For Cee M kuoli ja hänen ruumiinsa tuhoutui täysin, mutta hänestä oli onneksi olemassa puolisen vuotta vanha varmuuskopio, jolta ryhmä hänet sitten palautti (tosin ennen palauttamista ehti kulua toiset puoli vuotta, joten hänellä on melkein tarkkaan vuoden katko muistissaan). Palautuksen jälkeen hän ei enää ole kiinalainen ja muutenkin hänen ulkonäkönsä on muuttunut.


Minin ja hänen kavereidensa tarina

vuonna 837

80. luku

Crog sukeltaa järven pohjaan ja löytää sieltä kyltin, jossa sanotaan exit. Hän tulee pinnalle kertomaan asiasta, mutta koska osa ryhmästä ei pysty sukeltamaan kovinkaan pitkään lähtee Crog tutkimaan mihin maanalainen puro johtaa. Nelisen kilometriä myöhemmin Crog nousee ylös pienestä lammikosta laakson pohjalla. Muu ryhmä toteaa, että he eivät halua uida noin pitkään, joten he lähtevät likimain oikeaan suuntaan menevään käytävään tarkoituksenaan oikasta tarvittaessa kiven läpi. He ehtivät kulkea noin 900 metriä, jolloin he kuulevat yllättäen takaataan maasta äänen, joka sanoo "Tiesittekö että Napoleonin veli oli marsalkkana...". Tässä vaiheessa muu ryhmä kutsuu Crogin välittömästi paikalle ja Crog palaa muiden luokse samaa reittiä. Ilmeisesti tämä on se luola, jossa ryhmä käväisi Jevgenin toiveen aikana.

Siinä heidän odottaessa Crogia, M hermostuu muurahaiseen ja ampuu sitä loordin sauvallaan, niin että se kuolee. Kun Crog ehtii perille ryhmä katsoo ympärilleen ja huomaa, että yksi seinä näyttää olevan illuusio. Ryhmä menee ovesta läpi ja näkee siellä kaksi kahdella jalalla seisovaa tiikeriä, jotka osoittelevat ryhmää aseillaan. Ryhmä ei tee mitään erikoista, vaan odottaa vain rauhassa. Kuluu hetken aikaa ja paikalle saapuu muutama kahdella jalalla kävelevä tiikeri lisää ja he käskevät ryhmää seuraamaan.

Ryhmä seuraa ja parin mutkan jälkeen ryhmä saapuu vanhan miehen eteen, joka leijuu muutaman millin maanpinnan yläpuolella. Kun ryhmä saapuu, mies laskeutuu maahan ja tervehtii ryhmää. Mies esittäytyy Jeesukseksi ja kertoo ryhmälle kaikenlaista. Hän mm. kertoo niistä kolmesta ulottuvuuksien välisestä sodasta, joista hän tietää. Ensimmäinen yritys oli tapahtunut 500 miljoonaa vuotta sitten ja yrittäjinä oli ollut joku Kree-niminen rotu. Seuraava yrittäjärotu oli kuulemma yrittänyt 300 miljoon vuotta sitten ja se oli ravunmuotoisista olioista muodostuva yhteismieli. Koko rotu oli kuulemma tuhottu kokonaan yrityksen jälkeen. Kolmas yritys oli tapahtunut 180 miljoonaa vuotta sitten kun telepaattinen rotu nimeltä mieli, joka oli vain harrastuksen vuoksi ottanut hallintaan muutamia muita rotuja ja lähtenyt hyökkäämään ulospäin. Tämän jälkeen oli laitettu sulku, estämään tulevat hyökkäykset.

Mies myös kertoo, että ne kuusi tiedemiestä olivat ilmestyneet tänne laivoineen silloin kun he hävisivät bermudalta. Heidän mukanaan tuli myös ne mustapukuiset miehet, joita paikallisen järjestysmiehet olivat joutuneet rauhoitelemaan. Ryhmä kuulee, että herra Bonk oli kuulemma epäillyt, että mustapukuiset miehet olivat jonkun kilpailevan tiedemiehen palkkaamia, joka yritti varastaa hänen planaraattoria. Mies ei tiedä mihin Bonk ja muut tiedemiehet ovat menneet, he olivat kuulemma lähteneet kävelleen pois.

Ryhmä lähtee tutkimaan Bonkin venettä. Samassa luolassa on myös sukellusvene, jossa on lipputangossa natsi-Saksan lippu. Sukellusvene on ilmeisesti ajanut laivan kylkeen ja tehnyt siihen ison reiän. Ryhmä tutkii laivan ja löytää lokikirjan, jossa on viimeisenä merkintänä kohta, jossa kerrotaan, että "mustapukuiset miehet nousevat laivaan, Bonk lähti juuri juoksemaan ruumaan ja huusi samalla täältä pitää päästä pois".

Ruumasta löytyy iso kasa akkuja ja metri kertaa metri kehikko, jossa ilmeisesti on ollut se planaraattori. Lisäksi löytyy vielä yksi kirje Bonkilta yhdelle toiselle tiedemiehelle, jossa kerrotaan, että Frietsin tehosteeseen perustuva planaraattori näyttää mahdolliselta, olisiko mahdollista lainata teidän tarkempia tutkimuslaitteita asian tutkimiseksi. Arvioiduksi saapumispäivämääräksi oli merkitty noin kaksi viikkoa häviämisen jälkeen oleva päivämäärä.

Ryhmä palaa takaisin miehen juttusille ja mies kertoo, että hän ei tiedä ottiko Bonk planaraattorinsa mukaan, koska siitä ei tullut puhetta. Crog yrittää palkata miestä hommiin, mutta mies toteaa, että hänellä on jo työ, hän on täällä tarkkailijana. Hän kertoo olevansa kotoisin useamman kymmenen valovuoden päästä ja hän on kuulemma alkuperäistä ihmisrotua kun taas tämän planeetan väki on vain yhden avaruusaluksen väestöstä koostuva. Muuta ryhmä ei sitten oikeastaan saakaan selville, vaan ryhmä lähtee ulos ja astuttuaan luolasta ulos he huomaavat olevan tutun näköisen kaupungin yläpuolella.

Fihi päättää heti kokeilla mitä erikoisominaisuudet tänään tekee ja ensimmäisenä tulee muutos niminen erikoisominaisuus, jonka saa Jevgeni. Jevgenillä ensin kädet lyhenee ja sitten pitenee uudestaan, kaula tulee paksummaksi, käsiin tulee kissamaiset kynnet ja sen lisäksi hänen sormensa muuttuu mustekalan lonkeroiksi ja lonkeröihin väliin kasvaa uintikalvot. Lisäksi hänen ihonsa muuttuu mustaksi, kiiltäväksi, öljyiseksi ja metallintuntuiseksi ja siihen tulee vielä oransseja pikkuja.

Seuraavana tulee elämä, joka herättää Brassen henkiin, mutta hän vuotaa kuin suihkulähde, joten ilmeisesti hän kohta kuolemassa. Sitten tulee vihdoinkin osittainen onnistuminen, Fihi saa näkötieto nimisen erikoisominaisuuden, joka antaa Jevgenille näkijän taikalistat, mutta valitettavasti itse ammatti ei kuitenkaan vaihdu lopullisesti. Viimeisenä tulee "havaitse Otiluken palelevat ystävät", sen Fihi laittaa M:ään.

Fihi katsoo, että Brasse kuolee kohta, varsinkin kun Crog aloittaa ensiavun, joten hän heittää uuden sarjan. Ensimmäisensä tulee sota, jonka Fihi aloittaa Etiopian ja Kenian välillä. Tämän jälkeen tulee vampyyri, joka annettaan yhdelle kiinalaiselle ja seuraavaksi tulee Hagin kirous, jonka saa joku toinen onneton kiinalainen. Seuraava erikoisominaisuus nimeltään taso 13 menee Brasselle, ja hän saa korkean tason taistelijan ominaisuudet.

Seuraavalla sarjalla Fihi onnistuu sitten jo paremmin eli ensimmäisenä tulee parantaja, joka parantaa Brassen kokonaan ja sen jälkeen tulee -30 kaikkeen, jonka Fihi laittaa kaupunkiin, jonne hän myös laittaa yhden ogren. Lisäksi Fihi heittää Jevgeni kultapussilla. Tämän jälkeen ryhmä lähtee M:n opastamana kohti Otiluken ystäviä. He juoksevat yhden vuoren ylitse ja saapuvat leiriin, jossa kolme miestä palelee ja ihmettelee ryhmää.

Kun Fihi kuulee, että heillä on todellakin kylmä hän lämmittää kuusi metriä kertaa viisi metriä kokoisen alueen 40 asteeen lämpötilaan. Ryhmä juttelee turistien kanssa ja kun Crog sanoo yhdelle änkyttävälle tyypille jotain telepaattisesti tämä säikähtää ja singahtaa juoksuun, eikä huomaa jyrkännettä vaan juoksee siitä suoraan alas. Muut näyttävät olevan hieman shokissa. Crog pyytää Fihiä käyttämään pari erikoisominaisuutta noiden turistien auttamiseksi.

Ensimmäiseksi Fihi tekee kuolleelle miehelle haudan ja seuravaksi hän kutsuu rosvon paikalle, jonka hän käskee antautumaan, mutta koska se ei tuntunut toimivan kymmenessä millisekunnissa, hän lähettää rosvon pois. Seuraavalla sarjalla tulee sähkömyrsky, jonka Fihi laittaa neljän kilometrin päähän vuoren huipulle, mutta myrsky tuntuu olevan noin 10 kilometrin säteellä. Tämän jälkeen Fihi kutsuu paikalle kiinalaisen lohikäärmeen ja seuraavasta hän ei oikein saa selvää mitä se tekee toiselle turistille. Viimeinen erikoisominaisuus lukitsee turistien matka-arkun isolla määrällä lukkoja.

Kiinalainen lohikäärme esittää Fihille filosofisen kysymyksen "kumpi on suurempi rikollinen, henkilö joka suunnittelee ja aikoo toteuttaa murhan vai se joka murhaa hänet suojellaakseen omaisiaan". Fihi vastaa lohikäärmekypärän avustaman ja kiinalainen lohikäärme jatkaa matkaansa. Ryhmä ottaa turistit ja heidän tarvikkeensa kantoon ja lähtee kohti kaupunkia. Ylitettyään vuoren Jevgeni vain heittää kannossaan oelvan miehen alas kilometrin korkeudesta. Gardan katsoo mallia ja heittää hänellä kannossa olevan miehen alas varastettuaan siltä ensin kaikki tavarat. Crogi hiemen ihmettelee miksi Jevgeni murhasi nuo onnettomat turistit.

Pitkään ryhmä ei kuitenkaan jää tähän ihmettelemään, varsinkaan kun Jevgeniin iskee salama, joten ryhmä palaa luolaan suojaan. Luola on tosin siirtynyt jonkin matkaa, mutta ryhmä löytää sen kuitenkin. Ryhmä menee lammikkohuoneeseen ja Crog yrittää tehdä sieltä porttia jumalulottuvuuteen, mutta hänen käteensä tippuu vain lappu, jossa lukee "sakko 14 isoa toivetta ja 24 pientä toivetta". Crog varoittaa Galavania mahdollisesti syntyneestä portista. Ryhmä nukkuu yön rauhallisesti.

Aamulla Crog lähtee hakemaan yhden kiinalaisen sotilaan, jotta voisi ottaa häneltä tarvikkeet. Hän pääsee huomaamatta ilmatorjuntavartioaseman luokse ja näkee kuinka yksi sotilas tulee ulos kuselle. Crog hyppää miehen luokse ja iskee tältä kallon sisään. Samalla kun hän vetää kättään pois paranee kallo ja mies on täysin kunnossa. Crog iskee miestä uudestaan ja taas hänestä ko tyypin pitäisi olla kuollut, mutta silti mies taas nousee pystyyn. Hakattuaan miestä usemman kerran hän saa miehen tajuttomaksi ja tuo sen muiden luokse. Lähtiessä tosin sisältä teltasta joku huutaa, että mitä siellä ulkona tapahtuu. Crog kiinaksi vastaa, että "kusin rotan päälle".

Crog kertoo muille, että mies parani itsestään heti kun hänet lyötiin kuoliaaksi. Muut eivät oikein usko, joten Crog mottaa miestä pari kolme kertaa ja sitten mies yllättäen paranee taas välittömästi. Kun joku muu hakkaa miestä tämä menee tajuttomaksi, mutta heti kun Crog lyö sitä kunnolla niin se tulee taas kuntoon. Jevgeni ja Fihi ottavat miehestä otetta ja lopulta Fihi saa otteen, mutta mies on taas tajuton. Crog ehdottaa Fihille, että tapa se niin se tulee taas tajuihinsa. Fihi rutistaa miehen pään kappaleiksi, mutta mies ei enää herää.

Crog sanoo Jevgneille, että pitäisi varman hakea uusi tyyppi, jolta voisi kuulustella, mistä he saavat tuon parannusominaisuuden. Jevgeni toteaa, että se onnistuu helposti ja häviää lintuna pois. Kuluu jonkin aikaa ja sen jälkeen Jevgeni palaa tajuton mies mukanaan ja kun hän tunkee miehen Crogille, mies kuolee.

Crog ottaa mieheltä vaatteet ja lähtee kaupunkiin tutkimaan. Vartiomiehet pysäyttävät Crogin, mutta hän selittää, että hän on tullut hakemaan Cheniä, joka on ilmeisesti tullut ulkovartiosta kaupunkiin. Vartijat uskovat ja Crog pääsee sisään. Hetken kävelyn jälkeen Crog astuu ensimmäiseen taloon sisään ja huomaa, että se on sama talo, josta Jevgeni iski katon rikki. Crog menee seuraavaan taloon ja löytää sieltä parisenkymmentä tiibettiläistä polttamassa ooppiumia. Suurin osa paikallisista lähtee pakoon, mutta muutama on niin pilvessä, että ei edes huoma Crogia. Crog ottaa yhden miehen kantoon ja menee siihen ensimmäiseen taloon ja vaihtaa vaatteet.

Seuraavaksi hän lähtee tutkimaan muita taloja. Isoimman talon hän jättää rauhaan, mutta hetken päästä hän löytää toisen muita isomman talon, jonka ovi on kiinni. Crog vetää ovesta varovasti ja oven karmi hajoaa niin, että ovi aukeaa. Crog astuu sisään ja samassa joku tiibettiläinen hyökkää hänen kimppuunsa. Crog puolustautuu mahdollisimman paljon ja mies hakkaa häntä ensin nyrkeillä, sitten kepillä, ketjulla jne, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Crog puhuu miehelle taistelun aikana yrittäen saada miehen rauhoittumaan. Lopulta Crog onnistuu rauhoittamaan miehen, jolloin Crog kertoo olevansa vieras, jolloin mies vastaa, että olette ulkomaalainen. Crog vastaa että ei en ole ulkomaalainen, mutta en ole tästä kylästä.

Crog puhuu miehen ympäri ja saa miehen vakuutettua, että Crog ei ole ulkomaalainen. Mies toteaa että "ok, sitten minä olen ulkomaalainen, sitten minun pitää varmaan lähteä pois" ja samassa mies kävelee ovesta ulos. Kuluu pari sekuntia ja mies avaa oven uudestaan ja kysyy, "anteeksi, mistä minä olinkaan kotoisin". Crog käskee miehen sisälle ja puhuu miehen uudestaan ympäri, että asut täällä jne, koska mies ei tunnu oikein osaavan vastaavan kysymyksiin, koska ajatukset ovat liian sekaisin.

Crog saa selville, että mies ei ole asunut täällä 23 vuotta sitten (silloin Bonkin olisi pitänyt tulla kaupunkiin) ja kylänvanhimmat, jotka voisivat tietää asiasta, ovat kiinalaisten hallussa. Mies on kuulemma tullut tänne joskus hoitamaan tätä taloa. Crog kuulee, että kiinalaista sotilasjohto on siinä talossa, jonka Jevgeni jo kävi tyhjentämässä. Mies kertoo myös, että kiinalaiset ovat lisänneet aika paljon vartioita samalla kun he hirttivät komentajan sotilaspalvelijan. Crog palaa takaisin katottomaan taloon ja vaihtaa takaisin kiinalaisten vaatteisiin. Jevgeni kertoo Crogille päämajan sisäpiirrustuksen.

Crog kuulee, että pääoven toisella puolella on parivartio. Hän koputtaa ovelle ja menee nurkan taakse piiloon. Kun hän on nähnyt miehen ulkomuodon, hän vaihtaa ulkonäkönsä samanlaiseksi ja menee ovelle ja koputtaa uudestaan. Vartiomies avaa oven, näkee Crogin, saa sydänkohtauksen ja kuolee. Crog astuu sisälle ja siellä oleva toinen vartiomies yrittää ampua Crogia, mutta ei osu vaikka ampuu useita kertoa. Crog yrittää puhua miehen ympäri, mutta hän ei kuuntele, joten Crog lyö häntä ja mies putoaa katoonisena maahan nyhjöttämään.

Samassa ulkoa alkaa kuulua meteliä ja kun Crog avaa oven ammutaan häntä raskaalla konekiväärillä. Crog painuu sisään ja samassa toinen tyyppi syöksyy paikalle ja käy Crogin kimppuun. Crog alkaa puhumaan miehelle, mutta samassa mieheen osuu yksi konekiväärin luoti ja hän putoaa. Crog muuttaa kokonsa metriseksi ja painuu sisälle komentajan huoneeseen, kuultuaan ensin, että sisällä joku on selvästi virittänyt pistoolin.

Komentaja makaa sängyn alla ja ampuu Crogia kun tämä tulee sisälle. Crog yrittää lyödä komentajaa, mutta ei saa mitään kunnollista aikaiseksi. Crog käskee muita aiheuttamaan häiriötä. Fihi heittää pari erikoisominaisuutta talon eteen, mutta ei saa mitään oikeastaan aikaiseksi.

Huoneeseen tulee pari sotilasta ja ampuu Crogia selkään. Crog käskee heitä suojaamaan häntä ja seuraavalle parille hän antaa käskyn estää muita tulemasta huoneeseen. Crog yrittää vielä käskeä komentajaa olemaan ampumatta, mutta tämä ei usko vaan ottaa mielummin rangaistuksen. Komentaja menee tajuttomaksi ja Crog ottaa hänet kantoonsa ja painuu takaikkunasta ulos, samalla kun ulkopuolelta alkaa kuulua jotain käskyjä ja ihmettelyä, mitä tämä on. Talon takana Crog kuulee, että kauempana olevan jeepin miehet huutavat hänelle. Crog ampuu salamalla kuskia ja kahdelle muulle hän antaa käskyn ampua kavereita. Salama on hieman heikko ja taivaalta tulee vain heikko valovana, joka valaisee kuskin. Molemmat sotilaat ottavat rangaistuksen ja toinen kuolee, mutta toinen ampuu Crogia.

Crog juoksee pakoon. Vähän ajan kuluttua häntä vastaan tulee vartio, josta yksi ei noudata Crogin käskyä olla huomaamatta Crogia. Matkalla pois Crogia ammutaan singolla ja kraantinheittimillä, mutta vain yksi kranaatti tulee lähelle ja siitä tulevat sirpaleet raapivat komentajaa pikkusen. Samassa Fihi on paikalla lentäen näkymättömänä ja Crog muuttuu pieneksi ja menee komentajan taskuun. Fihi laskeutuu ja ottaa komentajan kantoonsa ja kun hän tulee näkyväksi, muuttuu hän uudestaan näkymättömäksi ja lentää muiden luokse, jossa Crog huomaa, että komentaja on jo kuollut.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Crog Daniels		4/48/2/1	4/48/2/1
+ rog/pld/mag/ill/.5orc	Ahponen		8.6.835+202+112	-		-
+
+ Jevgeni Hruzew	49/3/1/1	49/3/1/1
+ clc/thf/drd/psi/human	Aarni		8.6.835+202	-		-
+
+ Imaraus Zip		Out/22		Out/22
+ mage/human		Riikonen	28.10.835:6+196	20.2.837	-
+
+ Askan Deymoi		34		34
+ thief/human		NPC		28.10.835:160+42-		-
+
+ Galavan		12/33		12/33
+ sailor/paladin/human	NPC		-		-		-
+
+ Hatrak		17		17
+ thief/human		NPC		24.11.835	-		-
+
+ Fihi Dofo Pyhyte	33/7		33/8
+ nb w/paladin//human	Kivinen		25.7.836	-		-
+
+ Gardan Anthonyn tytär	23		23
+ rogue/hobitt		NPC		-		-		-
+
+ Damon Hill		24		24
+ archmage/human	Riikonen	20.2.837	-		-
+
+ Hevy Medal		22		22
+ mentalist/human	Alakoski	19.4.837	-		-
+
+ Basturn		52		52
+ student/dragon	NPC		24.4.837	-		-
+
+ Baeveis		10		10
+ teacher/dragon	NPC		29.4.837	-		-
+
+ For Cee M		23		23
+ force mage/human	Alakoski	28.10.835+202-360 -		-
+
+ Brasse Holden		4		4/13
+ Rogue/Fighter/Arab	NPC		12.5.837	-		-
+
+ Erik Baijabori	0		0
+ nb w/human		NPC		16.5.837	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>