TSM Osa 3, Luku 009 (tsmpart3/tsmpart3.009)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin

Kertomus erään ryhmän kohtaloista

vuonna 458

9. luku

Odottelemme monta päivää että kääpiöt tulisivat kuntoon. Suurin osa on jo kunnossa, mutta muutama on vielä todella heikossa kunnossa. Lähetämme osan kohtalaisessa kunnossa olevista kääpiöistä saattamaan niitä heikkokuntoisia, ja sovimme että kuuden päivän päästä he palaavat mukanaan lisää kääpiöitä Joen kapakkaan. Lähdemme jatkamaan kunnossa olevien kääpiöiden kanssa. Koska olemme tutkineet täältä jo kaiken päätämme palata takasin sinne salaoven (U) ja symboolin luokse. Symboolin luona kääpiöt pysähtyvät, ja lähettävät yhden edeltäpäin symboolille. Kun kääpiö kävelee symboolin luokse nukahtaa hän yllättäen. Ilmeisesti se olisi myös voinut nukuttaa ison lauman, mikäli ne olisivat olleet sen kantomatkan sisäpuolella. Kääpiöt ottavat hänet kantoon, ja jatkamme matkaa. Lähdemme seuraavasta risteyksestä oikealle. Varoitamme kääpiöitä siitä vesipallosta, ja he siirtyvät puolustautumis muodostelmaan. Tulemme vähän matkaa kuljettuamme huoneeseen, jonka toisella reunalla on alttari (Z). Mac päättää kokeilla toimiiko tuo, ja rukoilee itselleen parannusta. Yllättäen hän paraneekin, ja olemme kaikki aivan ihmeisämme. Huoneesta lähtee kaksi käytävää toinen vasemmalle, ja se käytävä, mitä olemme tulleet jatkaa suoraan eteenpäin huoneen toisella laidalla. Jatkamme eteenpäin. Kuljettuamme taas muutamia kymmeniä metrejä tulemme toiseen huoneeseen, joka itse asiassa koostuu kahdesta eri huoneesta. Ensimmäisestä huoneesta lähtee käytävä taka vasemmalle, ja toisesta huoneesta etuoikealle. Kulkemamme käytävä jatkaa vielä suoraan eteenpäin. Mac päättää että nyt on sopiva aika kääntyä oikealle, ja niin lähdemme sitten etuoikealle. Kuljettuamme tuota etuoikelle vievää käytävää vähän matkaa tulemme risteykseen, josta lähtee käytävät etuoikealle, ja takavasemmalle, sekä nykyinen käytävämme jatkaa suoraan. Mac päättää taas kääntyä etuoikealle. Kuljettuamme muutaman metrin liittyy seuraamme pieni pörräävä otus (aa), joka kiertelee ja kaartelee meidän ympärillämme. Mac yrittää saada siihen kontaktia, mutta pörriäinen ei vastaa mitenkään. Jatkamme eteenpäin käytävässä.

Vähän matkan päästä tulemme taas tutuksi käyneeseen risteykseen, josta lähtee käytävät etuoikealle, ja takavasemmalle. Tosin nykyinen käytävämme päättyy tähän, joten valitsemme taas etuoikean. Kuljettuamme muutaman sata metriä pörriäisen saattamana iskeytyy takanamme yllättäen metallinen ovi kiinni. Ovi tukkii koko käytävän, ja toteamme ettemme ikinä pääse tuosta läpi. Päätämme jatkaa eteenpäin. Muutaman kymmenen metrin päässä käytävä tekee mutkan, ja jatkuu sitten siihen suuntaan noin pari sataa metriä. Tämän jälkeen käytävä tekee taas mutkan, ja vähän matkan päässä se laajenee isoksi kammioksi. Kammion tästä reunasta lähtee yksi käytävä takaoikealle, ja Mac päättää jatkaa sinnepäin. Kuljettuamme vähän matkaa alkaa ilma lämmetä, ja samalla pörriäinen lähtee takaisin päin jättäen meidät tänne. Jatkamme vielä vähän matkaa ja sitten huomaamme että olemme tulleet sen laavahuoneen (V) takaseinustalle. Tästä menee yksi käytävä sinne, ja toinen jatkaa takaseinän suuntaisesti. Mac päättää kääntyä tässä vaiheessa takaisinpäin, koska hän on niin ihastunut tuohon pörriäiseen, ja se ei suostunut seuraamaan meitä tänne lämmön takia. Palaamme isoon huoneeseen. Lähdemme tutkimaan isoa huonetta tarkemmin, mutta emme löydä muita käytäviä. Sen sijaan löydämme ison symboolin (ac). Mac tutkii sen, ja toteaa sen siirtävän meidät pois täältä kun sen laukaisee. Hän alkaa suostutella meitä käyttämään sitä, mutta me olemme hieman epäluuloisia. Lopulta hän saa kääpiöt suostumaan luvattuaan heille hirmuisen määrän olutta. Kun kääpiöt suostuvat, niin meidänkin on pakko mennä mukaan, ja niin me sitten kaikki keräännymme symboolin sisälle. Mac alkaa keskittymään symboolin käynnistämiseen, ja vähän ajan päästä se onnistuukin, ja siirymme toiseen paikkaan (ad).

Siirrymme jonkun umpikujan päähän. Lähdemme kävelemään käytävää pitkin eteenpäin. Käytävä lähtee viemään alaspäin mutta noin sadan metrin päästä se kääntyy takaisin ylös. Kuljettuamme jonkin matkaa ylöspäin alamme nähdä edestä pientä vihreätä hohdetta. Kun pääsemme lähemmäksi havaitsemme että täällä on niitä samoja sieniä mitä oli siellä Joen kapakan lähellä (ae). Samassa tulemme isoon risteykseen, josta lähtee käytäviä viiteen eri suuntaan. Lähdemme niistä kaikken oikeinpuoleisinta pitkin eteenpäin. Kuljettuamme vähän matkaa sienet loppuvat, ja joudumme jatkamaan omien soihtujemme ja lyhtyjemme valossa. Kun jatkamme käytävää eteenpäin saavumme T-risteykseen. Lähdemme taas oikealle. Käytävä menee ensin jyrkästi ylös, ja loivenee sitten muutaman sadan metrin päästä, mutta se nousee kuitenkin koko ajan. Lopulta käveltyämme monta sataa metriä, ja ohitettuamme yhden mutkan saavumme jyrkkään mutkaan, jossa on kaksi patsasta (af). Tästä mutkasta lähtee kaksi eri käytävää ylöspäin. Jatkamme oikeanpuoleista näistä kahdesta käytävästä. Kiivettyämme sitä pitkin noin puolikilometriä tulemme ovelle (ag). Tutkimme ovea, ja havaitsemme että se poikkeaa kaikista muista täällä olleista ovista siinä että se on erikoisen tiivis. Mahdollisesti jopa niin tiivis että se pystyy pitämään kaasua tai nestettä toisella puolella. Sovimme että Aron ja avaamaan ovea, ja me muut menemme alas odottamaan sitä. Aron ei kuitenkaan malata odottaa niin kauaa että ehtisimme alas, vaan avaa oven melkein heti. Ovesta tulee hirmuinen määrä vettä, ja tempaudumme kaikki sen mukaan. Kun lopulta sitten pysähdymme veden hajaantuessa useampaan käytävään toteamme tulleemme koko sen matkan alas, minkä juuri äskön kiipesimme ylös (ah). Toteamme että Smith, Taffi ja Nodavid ovat menneet tajuttomiksi. Lisäksi kuusi kääpiötä on aika heikossa kunnossa, joten päätämme jättää heidät tänne. Jatkamme matkaa tässä olevasta risteyksestä vasemmalle, ja toteamme saapuvamme siihin isoon risteykseen (ae). Jatkamme suoraan risteyksen poikki, ja sitten seuraavasta risteyksestä oikealle, samoin kuin sitä seuraavastakin. Seuraavasta isosta kolmen käytävän risteyskestä jatkamme suoraan, ja niin seuraavastakin, kunnes vasemmalle lähtee yksinäinen käytävä. Lähdemme seuraamaan sitä, ja kun tulemme seuraavaan risteykseen huomaan, että mehän olemme olleet täällä jo aikaisemminkin. Lähdemme tutkimaan täällä olevia tutkimattomia käytäviä, ja aloitamme kolmiohuonetta lähinnä olevasta tutkimattomasta käytävästä (ai). Kuljettuamme vähän matkaa käytävään liittyy vasemmalta toinen käytävä. Tämän jälkeen käytävä alkaa mutkitella. Jatkamme käytävää kunnes tulemme isompaan tilaan, josta lähtee käytäviä moneen suuntaan. Samassa havaitsemme edessämme kahdeksan samanlaista demonia kuin jotka olivat piirittämässä kotilinnaamme silloin kuin lähdimme. Järjestämme kuusitoista kääpiötämme taisteluun, ja alamme itse ampumaan varsijousilla takarivistä. Hetken taistelun jälkeen joudumme itsekin liittymään mukaan kahinaan, koska tilanne alkaa näyttää heikolta. Samassa toteamme ettei tästä tule mitään, ja kun kääpiöt päättävät lähteä vetäytymään seuraamme niitä innolla, ja ohitamme heidät melkein heti. Juoksemme sokkona hirmuista vauhtia käytäviä pitkin eteenpäin, kunnes tulemme isoon huoneeseen, ja juostuamme sen toiselle puolella olevan oven luokse (ak) ja sen taakse, pysähdymme hengähtämään, ja odottamaan kääpiöitä. Samassa kuulemme meteliä yhdestä tähän tulevista käytävistä. Odottelemme hetken ja sitten näemme paikalle saapuvan ison lauman kääpiöitä hakut olalla. Kyselemme heiltä, ja saamme kuulla että heillä on kaivos (al) tuossa lähistöllä, ja sitten he jatkavatkin jo matkaa. Samassa omat kääpiömme saapuvatkin paikalle, mutta demoneista ein näy jälkeäkään, joten ne ainakin jäivät jälkeen.

Jatkamme tutkimuksia. Tässä isossa huoneessa on sen käytävän, josta sinne tulimme, oikealla puolella hirmuisia mutkia seinässä (am). Oikean seinän päädystä lähtee käytävä mutta siellä on myös isoja rottia (an), jotka päätämme jättää rauhaa, ja kyseisen kohdan tutkimatta. Palaamme takaisin, ja tutkiessamme käytävää, joka johtaa meidät jo aikaisemmin tutkitulle alueelle löydämme kaksi syvennystä. Toisessa ei ole mitään, mutta toisesta pulppuaa lähde (ao). Minä ja Mac juomme siitä. Kun olemme juoneet Mac väittää saaneensa ihmeellisiä voimia lähteestä, ja alkaa väittämään että minulla on joku kirous. Hän alkaa välittömästi taikomaan sitä pois, ja jonkin ajan kulutta väittää onnistuneensa. Mac juo vielä pari kertaa, ja lopulta hänkin uskoo että kohtuus kaikessa, ja pääsemme jatkamaan matkaa. Tutkiessamme rauhassa käytäviä törmäämme taas niihin demoneihin, ja koska emme pärjänneet heille viimeksi, niin päätämme taas käyttää heihin tehoavaa menetelmää eli juoksemista...

Kun lopetamme juoksemisen havaitsemme olevamme samassa isossa risteyksessä, missä olemme jo kerran olleet (ae). Päätämme lähteä tutkimaan täällä olevia käytäviä. Lähdemme vasemmalle tulosuunnasta, ja valitsemme seuraavasta Y-risteyksestä oikeanpuoleisen käytävän. Tämän jälkeen kuljemme suoraan läpi kolmesta risteyksestä, kunnes tulemme ympikujaan (ap). Palaamme takaisin edelliseen risteykseen, ja käännymme siitä vasemmalle. Kuljettuamme jonkin matkaa käytävä tekee mutkan, ja vähän sen jälkeen näemme edessämme kuusi kappaletta liskoja (aq), jotka näyttävät hieman vihamielisiltä. Valmistaudumme ottamaan heidät vastaan. Minä ja Aron taistelemme eturintamassa, ja meidän keskellä yksi kääpiö. Saamme liskot tapettua kevyesti, mutta saan pienen haavan, jota Aron yrittää sitoa, mutta onnistuu vain repimään sitä suuremmaksi.

KUKAAN MUUKAAN EI ONNISTUNUT SITOMAAN NINNOO ARMINAR LORMIWIZ ABASIN MEIDÄN PÄIVÄKIRJANPITÄJÄMME HAAVAA, JOTEN HÄNEN TEKSTINSÄ LOPPUU NYT. MINÄ ARON JATKAN TÄSTÄ.

JATKAMME ETEENPÄIN. KOHTAAMME SON & SONIN LIIKKUVAN MAGIAKAUPAN. MYYMME LISKOILTA OTTAMAAMME KAMAA. JATKAMME MATKAA. TÖRMÄÄMME LIIKKUVAAN KIVIPATSAASEEN. TUHOAMME SEN. TÖRMÄÄMME SAMANLAISEEN, MUTTA TERVASTA TEHTYYN. TUHOAMME SENKIN. VASTAAMME TULEE LUURANKOJA, JA ZOMBIETA. MAC KARKOITAA NE. JOKU KIROILEE, JA KUN MENEN KATSOMAAN KUKA SIELLÄ OIKEIN ON, HEITTELEE SE PARI TAIKAA, MUTTA EI SE TUOTA ONGELMIA, EI SIITÄ TAIKURISTA OLLUT MITÄÄN VASTUSTA. SILTÄ LÖYTYY JOKU KÄÄRÖ, JONKA MAC LUKEE, JA SEN JÄLKEEN PAINUMMEKIN LEVOLLE.

MAC HERÄÄ, JA VÄITTÄÄ KIRJAN OLEVAN ALLE KAHDENSADANMETRIN PÄÄSSÄ TÄSTÄ PAIKASTA. NÄIN HÄN KUULEMMA OLI UNESSA NÄHNYT. JATKAMME MATKAA. LÖYDÄMME KIRJAN, MAC TYRII SEN TOLPAN KANSSA, JONKA PÄÄLLÄ SE ON, MUTTA MINÄ OTAN SITTEN STAFFIN, JA TYÖNNÄN SEN KIRJAN POIS SEN TOLPAN PÄÄLTÄ. LÄHDEMME KOTIINPÄIN.

Ei tuosta Aronin kirjoittamisesta tunnu tulevan mitään, eihän mies edes osaa pieniä kirjaimia. Minä Kurg'nzwin jatkan tästä. Kävimme siis hakemassa kaverimme sieltä minne olimme heidät jättäneet (ah). Veimme heidät Trollin majataloon (O). Maksoimme trollille heidän yöpymisensä, ja jätimme sanan, että ne perässä tulevat kääpiöt, ottavat heidät, ja tuovat linnakkeelle. Jätimme lisäksi pari heikkokuntoista kääpiötä, vahtimaan heitä, ja annoimme heille rahat tulevien kääpiöiden palkkaamiseen. Kiipesimme meidän neuvojen mukaan pois täältä, elikä menimme turvallisempaa tietä terassin (B) kautta. Tosin Mac putosi tuolta kapealta polulta, mutta hän käytti jotain ihme taikoja, ja leijui pehmeästi alas.

Mac lukee sitä kirjaa koko ajan. Häntä ei tahdo saada siitä irti millään. Lisäksi hän alkaa näyttää heikkokuntoiselta. Sitä se liika lukeminen tekee. Jatkamme matkaa kohti linnaketta.

Saavumme linnakkeeseen. Mac on löytänyt tiedon miten ne heidän linnaansa piirittävät demonit saadaan tuhottua. Lähdemme hakemaan jotain miekkaa jostain metsästä.

Lähdemme liikkeelle. Näemme päivällä ihmeellisen otuksen. Se on iso valkomusta otus, jota he kutsuvat pandaksi. Outo ilmestys.

Saavumme toiseen linnakkeeseen. Jatkamme saman tien matkaa.

Saavumme jonkun ilkeän näköisen metsän laitaan. Metsässä näyttää olevan hirmuinen määrä hämähäkkejä yms ötököitä. Kuulemme Maciltä että se etsimämme miekka on kuulemma tuon metsän keskellä, ja siellä on kuulemma kanssa joku lähde, jonka vesi on terveellistä. Näyttää siltä että tuo metsä ei kuitenkaan ole mitenkään kovinkaan terveellinen yleisesti ottaen.

Menemme metsään. Kuljettuamme muutaman tunnin kimppuumme hyökkää lauma hämähäkkejä, mutta niistä ei ole mielle mitään vastusta, ja tapamme kaikki muut paitsi ne pari, jotka sattumalta pääsivat pakoon. Jatkamme tutkimista. Iltapäivällä kun vielä etenemme syvemmälle metsään, kimppuumme hyökkää yksi iso demoni. Saamme sen nopeasti tapettua, kun käymme kaikki yhdessä sen kimppuun. Samassa Mac päättää että nyt on aika lähteä ulos tästä metsästä, koska täällä ei ole kiva yöpyä. Lähdemme suoraan pohjoiseen, toivoen että metsän reuna on siellä lähempänä. Pääsemmekin juuri ennen iltaa ulos metsästä. Pistämme leirin pystyy metsän ulkopuolelle. Yöllä valpas vartiamme havaitsee oudon näköisen elikon, ja herättää kaikki muut. Mac ja Aron väittävät sen olevan aivan vaaraton peura, ja sanovat että sen liha on ihan herkullista, ja että he metsästävät niitä aina välillä. Annan käskyn ampua sitä varsijousilla, mutta emme osu, ja se pääsee pakoon.

Lähdemme taas heti aamusta metsään. Jatkamme kulkuamme siitä minne viimeksi pääsimme. Mac on päättänyt päästä tällä kertaa keskelle, ja vaellamme koko päivän syvemmälle metsään. Iltapäivällä kimppuumme hyökkää lauma luurankoja, mutta saamme nekin tapettua pois, vaikka Mac taikoikin pari sellaista lisää paikalle.

+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+  					   Level	   Day		Age
+ Name (Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+ Aron
+ Assasin		Ville		5	7	16.6	-	-
+
+ Mac The Cruel (Missilist 1, Medic)
+ Wizard		Nevalainen	4	6	15.7	-	-
+
+ Ninnoo Arminar Lormiwiz Abas
+ Rogue			Tero		3	Dead/3	14.2	27.2	-
+
+ Smit Smithson The Blacksmith (dumpattu)
+ Blacksmith		Alakoski	3	3	22.2	-	-
+
+ Taffi Di Lak (dumpattu)
+ Burgler		Ahponen		3	3	22.2	-	-
+
+ Nodavid (dumpattu)
+ Thief			Maaninen	2	2	22.2	-	-
+
+ Hanipal The Cannibal (dumpattu)
+ Warrior		Alakoski	3	3	15.2	-	-
+
+ Kurg'nzwin
+ Dwarf Fighter		Kivinen		2	3	29.2	-	

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>