Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Minun nimeni Grumzr The Clean ja kerron tässä nyt seikkailuistani ja näissä mukana olleista kavereistani. Isäni tuli muutama kuukausi sitten tänne Guguriin Baron Amish of Gugur The Guardian of The Northern Forsert and The Iron Tower of Northern Mountainsin linnaan örkkien suur-ruhtinaan lähettiläänä. Diplomaattisuhteet solmittiin noin 20 vuotta suuren Taistelun jälkeen, joka käytiin kesällä 460. Tulin tänne isäni mukana ja nyt aloin jo olla täysin kyllästynyt koko paikkaan kun Sir Tuppi The Great Swordsmanin poika Sir Juppi Tupinpoika tulee kysymään minulta olisinko minä halukas lähtemään hänen mukaansa suorittamaan jotain vaarallista tehtävää. Hän ei ehdi edes lauseensa loppuun kun minä olen jo ilmoittanut että totta helvetissä olen. Näistä seikkailuista kerron nyt tarkemmin tässä päiväkirjassani.
Juppi miettii hetken ja keksii, että hänen vanha kaverinsa Sig The Glassbreaker, joka juuri on palannut takaisin taikurikoulusta, varmaan haluaa lähteä mukaan. Lähdemme Sigin luokse ja kysymme häneltä onko hän halukas lähtemään. Sig ilmoittaa, ettei hän ainakaan tänne mätänemään aio jäädä, joten koska lähdetään ja niin meitä on jo kolme. Päätämme lähteä kiertelemään kapakoita ja viemään niihin lappua, jossa kysellään halukkaita mukaan. Kolmannessa kapakassa meidän pöytäämme tulee kaksi kaverusta, jotka kertovat nähneensä tuon meidän lappumme ja olisivat halukkaita tulemaan mukaan. Toisen nimi on Slliks Dna Lleps The Great Whitehand. Hän on huomattavan vaalea, jopa minuakin vaaleampi (tosin hänellä on punaiset silmät, eikä valkoiset kuten minulla, tukka meillä molemmilla on täysin vaalea). Hän esittelee kaverinsa Uppo-Nallen, joka sanoo olevansa alunperin rannikolta. Pienen mietiskelyn (ja Jupin usean tuopin) jälkeen päätämme ottaa heidätkin mukaan. Toteamme, että tarvitsemme ryhmäämme vielä ainakin yhden, joten jatkamme kierrosta.
Ehdimme kiertää jo useamman kapakan ja minä alan jo pelätä, että Juppi ehtii sammua ennen kuin löydämme lisää jäseniä ryhmäämme, kun paikalle saapuu mies, joka esittelee itsensä Jack Pukeksi. Hän kertoo olevansa taikurin oppipoika. Juppi toteaa viimeisillä sanoillaan ennen sammumista, että jos kannat minut kotiin niin pääset mukaan ryhmään. Vihdoinkin olemme saaneet ryhmän kasaan, vaikka koville se ottikin.
Keräämme vähät tavaramme ja lähdemme Jupin johtamana liikkeelle. Jostain pikkukylästä oli tullut valitus, että joku örkkilauma häiritsee heitä ja koska sinne ei kunnon sotilaitakaan viitsinyt lähettää niin he päättivät lähettää meidät sinne tutkimaan asiaa ja hoitamaan se pois päiväjärjestyksestä.
Päivät ovat olleet aika hiljaisia, mitään erikoista ei ole täpahtunut. Ainoa tapahtuma tähän asti tapahtui juuri äskön, kun Juppi kävi vapauttamassa jonkun ryöstäjien kiinni sitoman henkilön. Mies lupasi Jupille alennusta kaikista tuotteistaan ja kertoi olevansa nahkuri.
Vastaamme tulee joitakin tyyppejä, jotka heittelevät outoa pyöreätä esinettä keskenään. Katselemme vähän aikaa heitä ja kun he tulevat lähemmäksi kysymme kuinka kaukana se kylä on. Kuulemme, että se on vain muutaman sadan metrin päässä.
Kylässä Juppi käy kylän vanhimman luona ja me muut menemme kapakkaan huuhtomaan matkan pölyt pois. Tämän jälkeen käymme paikallisessa majatalossa vuokraamassa huoneet. Minä ja Juppi otamme omat huoneet ja Uppo-Nalle yöpyy Dna:n kanssa samassa huoneessa. Minä jään majataloon lepäilemään sillävälin kun muut menevät kapakkaan juomaan. En pidä kovinkaan järkevänä juoda kapakassa paikassa josta on tullut valituksia örkeistä, vaikka kukaan ei minua haarniskan alta tunnistakaan örkiksi. Illalla käyn hakemassa Jupin pois Jackin avustuksella, joka samalla menee Jupin huoneeseen nukkumaan. Sig nukkuu majatalon pitäjän luona. Jack höpöttää vielä ennen kuin poistun paikalla epätoivoisesti jostain ihanasta tytöstä, jonka hän oli kapakassa tavannut, mutta tämä ei kuulemma ollut edes huomannut Jackiä. En kestä kuunnella häntä ja poistun nopeasti omaan huoneeseeni.
Aamulla kuulen hirmuisen karjahduksen naapurihuoneesta (Jack ja Juppi). Aamupalalla kuulen, että Juppi oli ilmeisesti uinut unissaan ja ilmeisesti hän oli käynyt jopa joessa asti, koska hän oli ollut litimärkä herätessään. Juppi oli törmännyt unissaan heiluessaan johonkin ja lyönyt rintansa kipeästi. Hän toteaa, ettemme voi lähteä tänään liikkeelle. Jäämme odottamaan hänen parantumista.
Aamulla heräämme hyvissä ajoin, koska kukaan ei juonut ylenmäärin eilen illalla. Juppi ihmettelee kun hänelle annettua opasta ei löydy mistään, joten lähdemme hakemaan häntä raatihuoneelta. Sieltähän se opas löytyykin, täydessä unessa. Herätämme hänet hieman liian kovakouraisesti ja hän valittaa kipeätä päätään ja selittää, että hänen pikkuveljensä voi lähetä hänen puolestaan. Käymme herättämässä hänen pikkuveljensä hieman varovaisemmin ja hän lähtee opastamaan meitä tämän örkkilauman ja sen ihmisjohtajan luokse. Juppi oli kuullut, että örkkien johtajan toimii täällä aikaisemmin asunut mies, joka oli kypsynyt siihen, että häntä aina kiusattiin. Örkit eivät vielä ole tehneet mitään, mutta kyläläiset pelkäävät että ne hyökkäävät kunhan ovat ensin paremmin valmistautuneet. Porukkamme intoa lisää se, että olimme kuulleet örkkien keränneen isot arteet, tosin ihmettelen hieman mistä ne oikein on voitu kerätä, jos örkit eivät vielä kerran ole edes hyökänneet minnekään.
Saavumme laaksoon ja oppaamme kertoo, että se luola on tuolla ja samassa oppaamme pakenee ennen kuin minä tai kukaan muukaan ehtii ottaa häntä kiinni. Täytyy sanoa etten olisi uskonut, että noin laiskasta tyypistä löytyy noin paljon vauhtia tarvittaessa.
Lähestymme varovasti luolaa (eli suomeksi sanottuna: Dna huutaa täyttä kurkkua, ja riitelee muiden kanssa jne...). Luolan suulla tapahtuu pientä epäselvyyttä järjestyksen suhteen, jonka jälkeen minä siirryn suoraan sisälle ja annan muiden tulla omassa järjestyksessään perässäni. Lyhyen käytävän jälkeen tulemme huoneeseen, jota soihdut valaisevat. Huoneessa on kolme örkkiä pöydän ääressä. He hyppäävät heti ylös kun näkevät minut ja ottavat aseensa. Minä siirryn ovesta sivulle päästääkseni perässä tulevan Jupin myös mukaan ja valmistaudun taisteluun. Juppi yrittää ampua jousellaan, mutta nuoli ei lennä kovinkaan pitkälle. Osasyynä varmaan oli se, että hän oli vahingossa ostanut varsijousen nuolia normaalien sijasta. Kun hän huomaa, ettei ampumisesta tule mitään yrittää hän puolustautua kahden hänen kimppuunsa tulleen örkin iskuilta. Minä ja vastassani oleva örkki vaihdamme iskuja. Minä teen häneen kunnon haavan ja örkki lyö niin heikosti etten edes huomaa hänen iskua kovan panssarini takaa. Parin iskun jälkeen saan tapettua oman vastustajani ja samalla Jack on onnistunut nukuttamaan yhden vihollisista ja Juppi ahdistaa toista seinää vasten. Juoksen kammion toisella puolella olevalle aukolle estämään örkin pakenemisen. Kun pääsen sinne saa Jack tämänkin örkin nukutettua. Sig ja Dna jäävät tutkimaan ruumiita, mutta me muut jatkamme eteenpäin.
Kuljemme muutaman metrin käytävässä ja tulemme käytävän molemmilla puolilla oleville oville. Avaan vasemmanpuoleisen ja minä ja Uppo-Nalle syöksymme sisään. Sisällä on neljä örkkiä, jotka meidät nähdessään hyppäävät ylös pöydän äärestä. Örkit huomaavat muutamassa sekunnissa, etteivät he ehdi hakemaan aseita toisesta nurkasta, ja niin he käyvät meidän kimppuumme pelkät veitset aseenaan. Yksi lähtee nurkkaan hakemaan aseita, mutta Jack onnistuu nukuttamaan hänet. Minä isken toisen kimppuuni tulleista örkeistä heti huonoon kuntoon ja keskityn sitten toiseen vastustajaani. Muutamalla iskulla tapan sen ja sitten iskenkin ensimmäisen vastustajani lopullisesti pois. Uppo-Nalle oli jo hoitanut omansa pois ennen tätä ja oli jo ehtinyt tulla auttamaan minua. Katsastamme huoneen pikaisesti läpi. Palaamme käytävään samanaikaisesti kun Dna ja Sig tulevat edellisestä huoneesta. Dna:lla on örkinpää kädessään, jonka hän oli irroittanut tapetulta örkiltä. Pyydämme häntä kuuntelemaan toisen oven takana, koska hänellä on niin hyvä kuulo. Dna kertoo, että oven takaa kuuluu kuorsausta, mutta ei muuta. Avaamme oven ja Dna heittää örkinpään sisälle samalla kun minä syöksyn tappamaan nurkassa nukkuvan örkin. Dna ja Sig jäävät tutkimaan tätä ja edellistä huonetta tarkemmin, kun me muut taas jatkamme eteenpäin.
Vähän matkan päästä käytävässä tulee taas yksi huone joka paljastuu ruokavarastoksi. Seuraava huone on asevarasto, josta minä löydän yhden suhteellisen hyvän nuijan ja pari vahän parempaa miekkaa. Muut tuntuvat olevan aika huonoja. Asevaraston kohdalta lähtee käytävä vasemmalle. Lähdemme seuraamaan käytävää ja usean mutkan jälkeen tulemme käytävän päähän, jossa on tukeva ovi. Päättelemme, että tämä on örkkien vankila ja palaamme takaisin. Palaamme takaisin asevaraston luokse, jossa Dna ja Sig liittyvät meihin tutkittuaan ne edelliset huoneet. Jatkamme eteenpäin. Käytävä tekee mutkan ja vähän matkaa mutkan jälkeen istuu vartija. Uppo-Nalle syöksyy vartijan luokse ja tappaa sen yhdellä iskulla. Tästä innostuneena Uppo-Nalle syöksyy edessä olevat portaat alas toisen vartijan luokse ja lyö tätäkin. Innostuksissaan hän pudottaa aseensa, mutta se ei pahemmin haittaa, koska vartija ei ole vielä edes herännyt. Uppo-Nalle ehtii nostaa aseensa ja teurastaa vartijan ennen kuin minä edes ehdin paikalle.
Jatkamme käytävää eteenpäin kunnes siitä kääntyy vasemmalle pieni sivukäytävä. Lähdemme tutkimaan ensin sitä. Käytävän päästä löytyy ovi. Avaamme oven ja huomaamme, että tämä on selvästi örkkien johtajan huone ja johtaja näyttää olevan jopa paikalla. Juppi ja Uppo-Nalle syöksyvät taisteluun, mutta ennen kuin he ehtivät johtajan luokse tuntee hän itsensä väsyneeksi ja nukahtaa Jackin taikojen seurauksena. Tutkimme huoneen ja löydämme rahakukkaron, jonka sisällön jaamme tasan niiden kesken jotka tähän menessä ovat jotain tehneet (minä, Juppi, Uppo-Nalle ja Jack (siellä oli vain neljä hopearahaa...)). Palaamme pääkäytävään.
Vähän matkan päästä tulemme paikkaan josta lähtee käytävä vasemmalle ja oikealla on ovi. Avaamme oikealla olevan oven ja näemme siellä örkin ruumiin, joka ainakin hajusta päätellen on ollut siinä jo jonkin aikaa. Päätämme tutkia ensin vasemmalla olevan käytävän. Käytävä päättyy taas oveen. Avaamme oven ja sisällä näemme sen kaivatun miehen, joka ilmeisesti nämä örkit on tänne tuonut. Mies makaa sängyllä, mutta meidät huomatessaan hypähtää todella kevyesti ylös ja sieppaa telineestä kahdenkäden miekan. Juppi ja Uppo-Nalle syöksyvät taisteluun ja minä yritän etsia paikkaa, jotta pääsisin mukaan, mutta ei siihen mahdu kuin kaksi taistelemaan. Katselen kuinka mies huitoo miekallaan todella pahan näköisesti. Uppo-Nalle saa todella pahan iskun ja lentää taaksepäin suoraan seinää vasten jääden siihen paikalleen. Nyt minäkin pääsen mukaan ja alan heti läiskimään miestä scimitarillani oikein olan takaa. Ei siihen mene kuin minuutin verran niin saan hakattua miehen tajuttomaksi. Kun tutkimme Uppo-Nallen tilaa, toteamme että häneltä on joku luu murtunut ja hän on muutenkin heikossa kunnossa. Päätämme, että hän voi jäädä tänne lepäilemään sillävälin kun me muut tukimme loput paikasta. Aloitamme tutkimisen tästä huoneesta ja minä huomaankin sängyn alla laatikon, jonka Sig sitten tehokkaana miehenä hajottaa niin, että pääsemme tutkimaan sen sisältöä.
Laatikossa on pussillinen rahaa, jonka taas jaamme tasan, tällä kertaa kaikkien kesken, sekä viitta ja pieni sormus. Jack tutkii sormuksen ja väittää että sormuksen voi muuttaa näkymättömäksi kerran päivässä ja kun emme usko muuttaa hän sen näkymättömäksi, jolloin me muut alamme ihmetellä minne hän sen piiloitti. Vaadimme sormusta heti takaisin ja Jack yrittää epätoivoisesti väittää sen olevan hänen kädessään. Hän jopa antaa sen Jupille, jotta tämä voisi itse tunnustella sen olemassa oloa. Juppi antaa sen minulla ja minäkin voin todeta, että siinä se on vaikken sitä näekään. Tässä vaiheessa Jack alkaa puhua, että koska me muut emme sillä mitään tee niin hän voi ottaa sen. Epäilen heti moista jalomielisyyttä ja päätän, että sormus on parempi tutkituttaa linnassa ennen Jackille lahjoittamista, joten päätän että sormusta ei poistu luotetuista käsistä. Jack tivaa minulta sormusta ja minä olen heittävinäni hänelle sen sormuksen. Jack ei tietenkään saa sormusta kiinni ja kaikki haukkavat häntä mämmikouraksi kun nyt ei saa yhtä sormusta kiinni vaikka se onkin näkymätön. Sinä aikana kun Dna, Sig ja Jack huutavat toisilleen, minä kuiskaan Jupille että ota sinä tämä sormus ja talleta se jonnekin kunnolla. Juppi ottaa sormuksen ja alkaa tämän jälkeen rauhoitella muita. Hän sanoo, että se sormus on varmaan tippunut sängylle, koska mitään ääntä ei kuulunut ja niin hän nostaa sängyn peitteen ylös ja samalla kuulemme metallisen kilahduksen. Jack ryntää heti lattialle etsimään sormusta, mutta sitä ei löydy. Kun Jack on etsinyt sitä muutaman minuutin me muut kyllästymme ja päätämme lähteä jatkamaan matkaa.
Uppo-Nalle jää vahtimaan tajutonta miestä ja me muut lähdemme eteenpäin. Ohitamme haisevan örkin ja tulemme risteykseen, josta lähtee käytävä oikealle. Käytävän päässä on taas ovi. Avaamme oven ja huomaamme ovessa roikkuvan amuletin. Sisällä näkyy kiiltävät silmät. Kun minä ja Juppi menemme sisälle tulee meitä vastaan kammottavan näköinen otus. Sillä on jalokivikoristeltu miekka ja komea viitta, mutta paljon muuta siinä ei olekaan. Yritämme Jupin kanssa lyödä sitä mutta miekkani ja Jupin nyrkki suhahtavat suoraan ohitse. Toteamme että elinvoimamme tuntuu ehtyvän, samalla kun tunnemme kylmän puistatuksen. Päätämme poistua välittömästi. Tällä välin Jack on ottanut amuletin naulasta ja lähtee sen kanssa pakoon. Pääsen ulos huoneesta Kammotus perässäni (ei siis Juppi joka menee jo edellä, vaan tuo epäkuollut). Heti ulos päästyäni menen hieman sekaisin, mutta Juppi yrittää sinnikkäästi vetää minua mukanaan. Jack päättää hieman auttaa ja yllättäen tunnen voimakkaan halun hypätä. Valitettavasti olin hieman sekaisin, ja hyppään vahingossa aivan väärään suuntaan suoraan haamun läpi päin seinää. Panssari suojaa minua iskulta, mutta kestää hetken ennen kuin pääsen kääntymään. Kun käännyn näen kuinka muut paitsi Dna ovat jo paenneet ja Dna makaa tajuttomana maassa. Haamu kääntyy tännepäin samalla hetkellä kun minä lähden juoksuun. Kohtaamme noin puolessa välissä, jolloin menen taas hieman sekaisin ja otus osuu minuun miekallaan, jolloin menen vielä huonoon kuntoonkin. Pääsen kuitenkin jatkamaan matkaa pienen sekoilun jälkeen ja pääsen viimeisillä voimillani pakoon otusta. Otus tuntuu pysähtyvän Dna:n ja amuletin (jonka Jack oli pudottanut) viereen ja poistuu hetken päästä näkyvistä kulman taakse. Hiivin lähemmäksi katsomaan ja huomaan, että otus seisoo muutaman metrin päässä käytävässä, mutta ei näytä liikkuvan ollenkaan. Mietin hetken yrittäisinkö käydä pelastamassa Dna:n mutta totean sitten etten minä näin heikossa kunnossa pysty edes kunnolla liikkumaan raskaassa panssarissani saati sitten, että saisin Dna:n liikkumaan. Lähden ylös etsimään muita.
Kohtaan muut ulkona ja minä syön parantavan yrtin, jonka jälkeen tunnen oloni taas riittävän hyväksi. Lähdemme takaisin alas, mutta Sig, joka oli paennut toiseen suuntaan epäkuolleen luona, tulee Dna:n kanssa meitä vastaan. Toteamme että Dna on tajuton, mutta koska parantavia yrttejä on niin vähän emme yritä parantaa häntä. Sig väittää tutkineensa loput huoneet tuolla toisessa suunnassa ja niistä hän oli löytänyt muutaman sormuksen ja yhden kirjan, josta Jack sanoo että se on runokirja. Päätämme lähteä tutkimaan sitä viimeistä käytävänpätkää, joka jatkuu siitä haisevan örkin ja miehen lukse vievän käytävän kohdalta eteenpäin. Käytävä päättyy oveen, jonka takaa aukeaa temppelisalilta näyttävä huone. Huoneen vastakkaisella seinustalla on alttari ja iso patsas. Tutkimme huoneen mutta emme löydä mitään. Palaamme Uppo-Nallen ja tajuttoman miehen luokse. Teemme sängystpä paarit ja nostamme miehen siihen. Lähdemme miestä kantaen ja Uppo-Nallea taluttaen ulospäin. Yritämme nostaa Dna:n paareille, mutta emme oikein kunnolla onnistu ja hän menee heikkoon kuntoon. Päätämme antaa hänelle tuon viimeisen parantavan yrtin ja kun hän tulee tajuihinsa, lähdemme ulos. Pääsemme ilman ongelmia kyllän asti.
+ + Hahmot levelin mukaan + + Level Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End Start End (days) + + Grumzr The Clean + Fighter Kivinen 1 1 1.5.89 - - + + Sir Juppi Tupinpoika + Monk Ahponen 1 1 1.5.89 - - + + Sig The Glassbreaker (The Gigolo) + Seer Alakoski 1 1 1.5.89 - - + + Slliks Dna Lleps The Great Whitehand + Beastmaster Nevalainen 1 1 1.5.89 - - + + Uppo-Nalle The Sailor + Sailor Maaninen 1 1 1.5.89 - - + + Jack Puke + Mage Ville 1 1 1.5.89 - -
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin