TSM Osa 4, Luku 003 (tsmpart4/tsmpart4.003)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin

Juppi Tupinpojan ja Uppo-Nallen seikkailuja, eli

kertomuksia Grumzr The Clean alkuvaiheista ja hänen ystävistään.

vuonna 489-490

3. luku

Kun kuulen, että Sig ja Juppi ovat saaneet näköä parantavaa lääkettä, haluan minäkin sitä, jos se vaikka auttaisi minun likinäköisyyteeni, ja vähän se sitä parantaakin. Alamme viettämään talvea, kukin opiskellen omia asioitaan.

Joku köyhä nainen kosii Jackiä, mutta Jack ei ole kovinkaan innostunut. Tyttö jatkaa kuitenkin yrittämistä. Vartiosotilaat kadehtivat minua, koska olin auttamassa mestarin pelastamisessa, mutta se ei minua haittaa. Juppi saa jostain rahaa, mutta ei suostu kertomaan mistä. Sigin opiskelut eivät ala kovinkaan hyvin, koska hänen opettajansa sairastuu heti kuukauden alussa ja on sairaana noin kaksiviikkoa, jona aikana meidän muidenkin opiskelu häiriytyy pahasti, koska Sig on vapaalla jalalla. Minä lainaan Jackilta rahaa ja menen tilaamaan itselleni kunnollisen panssarin ja ostan asekauppiaalta maagisen aseen.

Sig tapaa elämänsä tytön (taas) ja menee (taas) naimisiin, välittämättä siitä että hänellä on (ainakin) yksi vaimo odottamassa kotiseudulla. Jackin saa rahaa ja minä ystävystyn erään kauppiaan kanssa, jolta ostan tavaroita, niiden rosvojen mukana menneiden tilalle. Uppo-Nallea syytetään varkaudesta, mutta hänet todetaan suhteellisen nopeasti syyttömäksi.

Jackille ja minulle tarjotaan vaarallista tehtävää, mutta emme viitsi lähteä opiskelun tässä vaiheessa. Uppo-Nalle sairastuu vakavasti pariksi viikoksi, mutta onneksi hän kuitenkin paranee hyvän hoidon ansiosta. Juppi ystävystyy opiskelutoveriinsa.

Jackin ja Jupin opettaja sairastuu ja lopettaa opettamisen tältä lukukaudelta. Hänelle ei löydy sijaista, joten Jackin ja Jupin toisen aineen opiskelu jää. Uppo-Nallelle tarjotaan mahdollisuutta liittyä paikalliseen vartiokaartiin ja koska hänen opiskelunsa eivät ole sujuneet kovinkaan hyvin toteaa hän, että siellä aika tulee luultavasti käytettyä paremmin hyödyksi. Kauppiastuttavani loukkaa Juppia. Asetun Jupin puolelle ja kauppias ei oikein tykkää tästä. Sig vuorostaan loukkaa aatelista, mutta maksaa aateliselle korvausta ja aatelinen leppyy.

Sig auttaa samaa aatelista, jota hän viime viikolla loukkasi ja saa pienen korvauksen. Minä alan kyllästyä opiskeluun, koska en tunnu oppivan mitään ja kun minulle ja Jupille tarjotaan samaa tehtävää, josta minä ja Jack aikaisemmin kieltäydyimme päätämme lähteä suorittamaan sitä. Saamme siitä 9 kultarahaa ja lisäksi keksimme erinomaisen keinon piiloutua vihollisilta. Se sama tyttö, joka on piirittänyt Jackiä koko ajan kosii häntä uudelleen, mutta Jack ei vieläkään ole kiinnostunut.

Uusi lukukausi alkaa. Uppo-Nalle rakastuu, mutta nainen ei ole kiinnostunut Uppo-Nallesta. Juppia kositaan, mutta hän pakenee paikalta...

Sigin kaveri loukkaa hurskasta miestä, ja Sig liittyy oitis kaverinsa avuksi. Jack saa taas rahaa, jostain hämäräperäisestä lähteestä. Uppo-Nallelta varastetaan kaikki hänen kaartiaikanansa tienaamat rahat. Jupillekin tarjotaan paikkaa kaartissa, mutta hän ei sentää halua.

Opettajani sairastuu ja lopettaa tältä lukukaudelta. Sigiä syytetään kaksinnaimisesta ja hänet todetaan syylliseksi. Hänelle tuomitaan otsaan todella näkyvä tatuointi ja jalkapuuta. Lisäksi hänet potkaistaan koulusta ulos ja hänen uusi vaimonsa jättää hänet. Jupille tarjotaan vaarallista tehtävää, mutta hän ei halua lähteä yksin, enkä minä nyt ehdi. Jack ystävystyy saman aatelisen kanssa, jota Sig on aikaisemmin auttanut.

Koska Sigillä ei ole enään mitään tekemistä täällä päätämme lähteä takaisin kotiseudullemme. Päätämme kuitenkin kiertää ne seudut, jossa nämä tietullin kerääjät olivat, joten reittimme kulkee ensin melkein rannikolle ja sitten etelään. Eräs haltija nimeltä Qyuan Gol sanoo olevansa menossa etelärannikolle kotiinsa ja hän pyytää, että voisi liittyä seuraan. Sanomme, että käyhän se ja niin lähdemme kuusistaan matkaan (Minä, Jack, Sig, Juppi, Uppo-Nalle ja Gol). Mestari antaa meille pussillisen yrttejä mukaan, ennen lähtöämme.

Heti ensimmäisellä tauolla käärme puraisee Golia. Suureksi hämmästyksemme Jack onnistuu sähkönuolessaan ja saa sen jopa lähtemään likimain oikeaan suuntaan. Kun käärme vielä sattuu juuri liikahtamaan sopivasti niin se jopa osuu ja tappaa käärmeen. Olemme hetken aikaa ihan ihmeissämme. Sitten Gol alkaa valittamaan huonoa oloa ja toteaa että käärmeen myrkky on varmasti tappavaa. Mietimme hetken ja päätämme sitten antaa hänelle toisen niistä yrteistä, jotka toimivat vastamyrkkynä mitä tahansa myrkkyä vastaan. Hetken päästä Gol tuleekin takaisin tajuihinsa ja alkaa näyttää terveemmältä. Jatkamme matkaa. Seuraavalla pysähtymispaikalla meitä kiusaavat muurahaiset, mutta siirrymme vähän matkaa niin että pääsemme niistä eroon.

Edessämme seisoo pari miestä, jotka vaativat tietullia. Hinta on tällä kertaa hieman kohtuullisempi ja päätämme maksaa, varsinkin kun näemme pusikossa useita muita miehiä.

Pienet eläimet tuntuvat kiusaavan aina meidän matkaamme nyt kiusanamme on vähän aikaa mehiläisiä, jotka kuitenkin jäävät nopeasti taakse.

Näemme hassunnäköisen otuksen, jonka joku tunnistaa vyötiäiseksi. Ihmettelemme sitä hetken ennen kuin se lähtee pakoon.

Näemme villisian, mutta meillä on vielä riittävästä ruokaa, joten jätämme sen rauhaan.

Päivällä havaitsemme ison lentävän otuksen lentämässä meitä kohti. Minä jään odottamaan sitä, mutta suurin osa muista painuu metsään piiloon. Kun otus tulee lähemmäksi näemme että se on iso siivekäs eläin, jonka siipien kärkiväli on hieman yli kymmenen metriä. Sillä on leijonan ruumis. Se laskeutuu suhteellisen lähelle ja tervehtii meitä jollain vieraalla kielellä. Gol tunnistaa kielen ja vastaa sille. Kysymme häneltä mitä se sanoi ja samassa se vaihtaakin kielen higariin ja tervehtii meitä. Kerromme keitä olemme ja kysymme kuka hän on. Juttelemme suhteellisen pitkään ja syömme samalla. Päätämme leiriytyä siihen kun hän päättää jatkaa matkaa.

Saavumme pieneen kaupunkiin tai isoon kylään nimeltään Exewan. Muut lähtevät kapakkaan mutta minä jään taas majataloon. Muut tulevat illalla ja kertovat kuulleensa, että täällä häviää aina porukkaa vähän ennen punaistayötä. Koska punainenyö on suhteellisen lähellä saa Juppi ja muut päähänsä, että meidän pitäisi tutkia asiaa.

Aamulla totean, ettei Jupin ja muiden puhe ollutkaan vain humalaisen örinää, vaan he aikovat todellakin lähteä tutkimaan asiaa. He ovat kuulleet, että lähistöllä on joku torni, jolla saattaa olla yhteyttä asiaan. He päättävät lähteä tutkimaan sitä.

Kun olemme päässeet vähän matkan päähän kylästä juoksee peräämme joku nainen ja kertoo, että hänen veljensä on viimeyönä kadonnut. Sig lohduttaa häntä ja jatkamme matkaa kohti tornia. Saamme iltapäivällä tornin näkyviin ja hieman ennen auringonlaskua saavumme tornin viereen. Mietimme hetken aikaa menemmekö nyt sisään, vai odotammeko huomiseen. Sig on sitä mieltä että suoraan sisään ja hän kun ei yleensäkään ole muiden mielipiteitä kuunnellut lähtee hän edeltä. Tulemme tornin ympärillä olevassa muurissa olevalle portille. Sisällä näkyy torni ja siinä oleva ovi. Lisäksi pihan keskellä on iso kivinen paasi. Menemme pihalle. Jack sanoo, että ovi on maaginen. Gol ja Sig yrittävät etsiä avaamismekanismiä, mutta ei toivoa. Jack sanoo ettei se noin aukea, vaan näin ja samassa ovi aukeaa. Sig edellä kurkkaamme sisälle. Sisällä näkyy keskellä huonetta vesiallas ja vastakkaiselta seinältä lähtee portaat ylös. Huoneen vapailla seinustoilla on kahdeksan arkkua. Minä, Sig, Uppo-Nalle, Jack ja Gol menemme sisään. Uppo-Nalle avaa yhden arkun ja näemme siellä nukkuvan nuoren naisen. Pistämme arkun kiinni. Samassa kuulemme kovan huudon joka myös herättää kaikki nukkuvat epäkuolleet ja kaikki kahdeksan arkkua romahtavat auki. Minä ja Uppo-Nalle käymme heti puolustuslinjalle. Jack nukuttaa yhden takaisin ja Uppo-Nalle hoitaa yhden pois muutamalla iskulla. Minä taistelen omaani vastaan ja saan sen aika huonoon kuntoon kun kimppuuni tulee yksi lisää. Gol yrittä pakoon ulos, mutta ei ehdi ja yksi ehtii lyödä häneltä aivot pihalle. Tästä Juppi suuttuu ja syöksyy sisälle auttamaan meitä muita. Sig on jo ehtinyt ulos suojaan. Jackiä vastassa oleva epäkuollut saa Jackin juuri iskettyä maahan kun Juppi saapuu paikalle. Jack kuitenkin yrittää ryömiä pakoon ja epäkuollut lyö häntä vielä kerran niin, että hän menee tajuttomaksi. Juppi saa tämän Jackin maahan lyöneen tapettua ja käy seuraavaan kimppuun, jota vastaan hän sinnitteleekin kauan. Tällävälin Uppo-Nalle on jo lyöty maahan ja minä olen saanut kaksi pois. Kun Jupin vastustaja saa Jupin iskettyä maahan alkaa tilanne näyttää heikolta. Vain minä olen pystyssä ja kaikki pystyssä olevat epäkuolleet käytävät kimppuuni kolmelta suunnalta. Onneksi saan vielä yhden pois ennen kuin Jupin vastustaja tulee kimppuuni ja ehdin vielä vetäytyä seinää vasten, joten saan selustani suojattua. Tässä vaiheessa paikalle saapuu pelastava enkeli Sig, joka tappaa viholliset yhden kerrallaan kunhan minä vain ensin lyön ne erittäin huonoon kuntoon tai jopa maahan asti. Kun olemme saaneet kaikki tapettua syötämme muille yrttejä ja sidomme heidän haavojaan. Kaikki muut paitsi Uppo-Nalle ja Gol tulevat tajuihinsa. Gol näyttää erittäin kuolleelta, joten emme edes yritä häntä kovinkaan pajon. Uppo-Nalle on vain aika heikossa kunnossa ja paranee varmaan itsestään paljon normaalia nopeammin syöttämiemme yrttien ansiosta.

Me muut päätämme lähteä tutkimaan ylös meneviä portaita. Kiipeämme portaita ylös ja tulemme käytävään. Käytävästä lähtee yksi ovi ja kun avaamme sen näemme huoneen josta lähtee kierreportaat ylös yhdestä nurkasta ja keskellä on pylvään nokassa tikari. Jack ja Sig yrittävät ottaa tikaria mutta satuttavat vain itsensä. Sig onnistuu tosin tuhoamaan oman vuodevaatteensa ja lopputuloksena saa tikarin pudotettua maahan mutta se ei auta. Silti se sattuu jos siihen koskee. Jatkamme käytävän tutkimista. Tulemme seuraavalle ovelle, mutta se on lukossa ja sen verran vahvan näköinen ettemme ala sitä hajottamaan. Seuraavakin ovi on lukossa ja sitten olemmekin tutkineet koko kerroksen näitä lukittuja huoneita lukuunottamatta. Päätämme lähteä ylös kierreportaita katsomaan mitä sieltä löytyy. Portaiden yläpäässä on pieni eteinen ja kaksi ovea. Avaan suoraan edessäni olevan ja näemme pienehkön huoneen jossa olevalta sängyltä pompahtaa ketterän näköisesti mies ylös käyden kimppuumme. Mies näyttää jotenkin samanlaiselta kuin alakerran naiset, ilmeisesti kaikki epäkuolleet ovat hieman toistensa kaltaisia. Kohtaamme ovella, mutta koska minä en halua taistella yksin työnnän miehen huoneeseen, jolloin Juppikin pääsee mukaan taisteluun. Jack yrittää nukuttaa miehen mutta epäonnistuu. Taistelemme hetken ja vähän sen jälkeen kun mies on saanut Jupin iskettyä maahan Jack onnistuu nukutusyrityksessään ja mies nukahtaa. Minäkin olen jo heikossa kunnossa, joten päätämme perääntyä. Syötämme Juppille pari yrttiä niin, että hän herää. Sig on sillävälin tutkinut toista ovea ja todennut, että jos hän avaa sen ja menee sisälle löytää hän itsensä sieltä tikari sydämmestään läpi. Päätämme jättää ko huoneen tutkimisen huomiseen. Menemme alas. Uppo-Nalle tulee tajuihinsa sillä aikaa kun mietimme syöttäisimmekö hänelle lisää yrttejä, vai kantaisimmeko hänet pois. Menemme kaikki muutaman sadan metrin päähän tornista ja leiriydymme yöksi. Yöllä kuulemme tornista hirmuisen huudon.

Aamulla vartiomiehemme huomaa, että leiriimme on tullut kolme kutsumatonta vierasta, jotka ovat syöneet suurimman osan eväistämme. Leiriin on nimittäin eksynyt kolme keskikokoista karhua. Ne kuitenkin lähtevät vähän ajan päästä pois.

Lähdemme päivällä takaisin torniin ja kun pääsemme pihalle asti Sigistä tuntuu siltä, että joku tarkkailisi häntä ja hän huutaa, että tule esiin vain kyllä me sinut olemme jo huomanneet. Samassa ovi aukeaa ja nainen tulee siitä ulos. Nainen heittää Sigiin salaman, joka heittää Sigin monta metriä taaksepäin. Sitten nainen huutaa, että kuka muu vielä haluaa. Toteamme ettemme välttämättä nyt ole oikein kiinnosttuneita ja Juppi ottaa Sigin kainaloon ja lähtee pois. Me muut seuraammme hetken päästä kunhan ensin toivumme yllätyksestä. Sig on todella heikossa kunnossa ja yritämme parantaa häntä, mutta meidän taidoillamme siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Varsinkin kun yritämme siirtää häntä kylään. Sig kuolee jo muutaman sadan metrin jälkeen.

Palaamme kylään, ja vähän ennen kuin saavumme sinne seuraamme liittyy samaan suuntaan matkalla oleva taistelija nimeltään Link Soot. Hän myös kulkee raskaassa peltipanssarissa ja näyttää muutenkin kunnolliselta. Yövymme kylässä.

Jatkamme matkaa. Yöllä leirissämme on taas kutsumattomia vieraita, eli kolme karhua. Syötämme niille osan ruuastamme ja ne lähtevät pois.

Myyrä tulee vastaan, mikä tuo mieliimme edesmenneen Sig vainajan. Myöhemmin näemme lisää myyriä.

Näemme taas karhun. Poistumme vauhdikkaasti ennen kuin se ehtii haistaa ruokamme.

Vartiomies näkee villisian. Emme metsästä.

Näemme peuroja.

Saavumme rannikolle. Vastaamme tulee isompi lauma sotilaita. Huomaamme pari kolme miestä väijytyksissä ja lähdemme ratsastamaan sotilaita kohti varottaen heitä väijytyksestä. Metsässä olevat yrittävät ampua meitä, mutta eivät saa mitään sanottavaa aikaiseksi. Sotilaat lähtevät heidän peräänsä metsään. Minä ja Soot menemme sotilaiden lähemmäksi sotilaiden johtajaa ja esittäydymme. Saamme kuulla, että kyseessä on naapurilinna miehet ja että tämä on aivan normaalia täälläpäin. Samassa sotilaat palaavat metsästä. He ovat saaneet yhden väijyttäjän kiinni. He esittävät kutsun linnaansa ja koska ilta alkaa lähestymään päätämme ottaa sen vastaan. Kuljettuamme jonkin matkaa huomaamme taas väijytyksen ja sotilaat saavat taas yhden kiinni. Soot irvailee miesten ratsastustaidolle ja nämä vastaavasti irvailevat takaisin, että eivät nähneet Soottia siellä. Kun Soot huomaa kolmannen väijytyksen lähtee hän itse ensimmäisenä metsään ja jättää sotilaat kevyesti jälkeen. Soot saa toisen väijyttäjistä kiinni, mutta tämä iskee Sootin maahan ja hän pelastuu ainoastaan koska muut sotilaat lähestyvät ja väijyttäjä lähtee pakoon. Soot tuodaan takaisin tajuttomana. Hän sai kuitenkin viivytettyä vastustajaansa niin paljon, että sotilaat saivat tämän kiinni. Saavumme kartanoon. Siellä kuulemme, että olemme juuri auttaneet toisen naapurilinnan tytärtä saapumaan tänne tulevan aviomiehensä luokse ja tämä kolmas kartanonherra ei ole oikein ihastunut tästä naimakaupasta. Yövymme kartanossa.

Soot ei vielä tule tajuihinsa joten vietämme koko päivän täällä. Jossain vaiheessa päivää käytät naapurikartanon miehet taas tekemässä pikkusen tuhotöitä, mutta se on kuulemma aivan normaalia.

Lähdemme liikkelle. Näemme taas väijytyksen ja koska siellä on tällä kertaa todella paljon miehiä teemme u-käännöksen. He ampuvat meitä kuitenkin varsijousillaan ja onnistuvat saamaan Jupin tajuttomaksi ja pois hevosen selästä. Minä nousen hevosen selästä ja nostan Jupin oman hevosensa selkään ja lähden ratsastamaan pois Jupin hevosta saattaen. He ampuvat minuun vielä varsijousellan kantaman äärirajoilta ja onnistuvat saamaan pari aika pahaa osumaa. Onnistumme kuitenkin palaamaan hengissä kartanoon.

Odottelemme edelleeen Jupin kuntoon tuloa.

Juppi on vihdoinkin kunnossa ja lähdemme liikkeelle. Näemme taas väijytyksen, mutta tällä kertaa siinä on niin vähän porukkaa, että ratsastamme suoraan lävitse. Ei mitään ongelmia.

Näemme lentokaloja.

Iltapäivällä havaitsemme villisian ja Soot lähtee metsästämään sitä. Hän onnistuukin parilla yrityksellä saamaan sen tapettua ja leiriydymme valmistamaan sitä. Jack yrittää tehdä siitä jotain, mutta minä olen kyllä sitä mieltä, että vihannekset voivat tulla herkullisiksi kun ne vain kiehauttaa niin, että vitamiinit säilyvät, mutta lihalle se ei oikein sovi. Mutta koska en kuitenkaan osaa itse tehdä asiaa paremmin pidän asian omana tietonani.

+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+  					   Level	   Day		Age
+ Name (Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+ Uppo-Nalle The Sailor
+ Sailor		Maaninen	2	2	1.5.89	-	-
+
+ Grumzr The Clean
+ Fighter 		Kivinen		1	2	1.5.89	-	-
+
+ Jack Puke
+ Mage			Ville		1	2	1.5.89	-	-
+
+ Sir Juppi Tupinpoika
+ Monk			Ahponen		1	1	1.5.89	-	-
+
+ Sig The Glassbreaker (The Gigolo)
+ Seer			Alakoski	1	Dead/1	1.5.89	10.5.90	370
+
+ Qyuan Gol
+ Fighter/Mage		Riikonen	New/0	Dead/0	1.5.90	9.5.90	9
+
+ Link Soot
+ Rogue			Riikonen	New/1	1	10.5.90	-	-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>