Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Pappi joka väittää osaavansa muutakin kuin vain parantaa. Clericistä liikkuu paljon huhuja, että hän olisi demonien riivaama. Joidenkin mielestä koko ajan, joidenkin mielestä oli vain joskus nuorempana. Valittelee itse ettei osaa taistella ja taistelussa tuntuukin keskittyvän enemmän vihollisten synninpäästöihin ja nukutteluun (aiemmin myös rauhoitteluun (yleensä vihollisten, toisaalta joskus näyttää siltä että omatkin kaipaisivat rahoittelua)). Nukkuu aamuisin pitkään. Jos joku katsoo häntä taianhavaitsemis-taian vaikutuksen alaisena, suositelaan käytettäväksi aurinkolaseja.
Taas ninja. Toisaalta sen havaitseminen voi olla hankalaa Asevuoren alta. Omasta mielestään hän on oikeastaan aliaseistettu koska hänellä on vain yksi yliraskas kaksikätinen miekka, 4 pitkäämiekkaa (2 lumottua ja 2 joissa on terä-riimuja) Sekä 4 varsijousta. Mainitsematta jäi tietysti muut aseenomaiset tavarat, kuten taistelukirveetvyöllä jne. Täysinpeittävästä peltipanssaristaan hän ei luopunut millään ennenkuin sai kaksi kättä liikaa, eikä se enää sopinut hänelle. Nyt hän kerää rahaa sen muuttamiseski nelikätiseksi. Naamioitumistaidoissa voisi olla parantamisen varaa, sillä naamiointi suoritetaan siten että hän jättää puolet asevarastoostaan pois. Luulee myös olevansa hyvä tietojen hankkija, mutta todistusaineisto puhuu toista. Tulee myös yleensä jumäytetyksi ostostilanteissa. Tapana on myös unohdella Humanoideja säkkiin tajuttomina. Ei mielellään heitä puolustuskyvyttömiä nuoria naisia ulos ikkunasta seitsemännestä kerroksesta. Tekee niin vain jos luulee siihen olevan jotain tarvetta. Hänen henkivartiokaartinsa koostuu oikeaoppisesti kuoleman jumalaa palvovista salamurhaajista
Yllättävän normaalin näköinen taikuri, jota seuraailee ei niin normaalin näköinen seurakunta. Tuntuu olevan samanlainen taikuri kuin muutkin, eli ei kulu kuin muutama minuutti niin ehtii jo loukata itsensä, niin että häntä saa olla paikkaamassa. Hoitaa ryhmän lentokuljetukset. Väittää kivenkovaa että ne todella kauniit Naispuoliset hobbitit, jotka hänen ympärillään hääräävät ovat henkivartiokaarti.
Muuten hyvä eturintamataistelua, paitsi ettei suostu tappelemaan ihmisiä, örkkejä, gargoylejä etc vastaan, mutta onneksi suostuu sentään tappamaan kaikkia ei inhimillisiä olioita (kuten haltijoita, eläimiä, hirviöitä). Naimisissa Q:n kanssa. Tapana myös hakata kaikenlaista (kiviseinää, taikamerkkejä jne.) miekallaan. Onnistuen toisinaan jopa tuhoamaan jotain niistä.
Arngrinin vaimo, tuntuu olevan Yuban hengenheimolainen, sillä kantaa mukanaan asevuorta. Vaikuttaa nopealta ja ketterältä, lyöden kaksikätisellä miekallaan nopeammin kuin muut kevyemmillä aseilla. Tosin ei tunnu luottavan lähitaistelukykyihinsä, vaan yrittää aina ehtiä käytää varsijoustaan (onnistumatta useinkaan). Tuntuu myös osaavan ansojen purkua ja ovien avaamista, muttei luota taitoihinsa, vaan käytää muita koekaniineina.
Sotilas, joka kiven kovaa väittää ettei ole taistelija. Murtovaras, joka kiven kovaan väittää ettei ole murtovaras, vaikka lukot saakin auki ja ansat purettua. Tuntuu olevan aika itsepäinen kun saa jotain päähänsä. Uskoi ennen kykyihinsä, mutta epäluonnollisen vanhenemisen jälkeen se usko tuntuu kadonneen.
Heikosti havaittavissa oleva salamurhaaja, jonka havaitsemiseen tarvitaan todella hyvä kuulo. Pystyy seuraamaan lähes ketä tahansa, melkein missä tahansa ilman että häntä huomataan. Hänen seurassaan kulkee toinenkin nainen nimeltään Efresh. Hänellä tuntuu olevan jostain syystä jonkun verran määräysvaltaa Treon:iin, tosin viimeaikoina ote tuntuu lipsuneen.
Teemme valintamme Derthan palkinnoista ja sen jälkeen Dertha tekee pari rituaalia ja muita taikoja toteuttaessaan toiveitamme. Lueskelemme ja opiskelemme sillä välin.
Dertha saa taikansa loppuun, mutta pyytää meitä jäämään vielä tänne kertomaan ympäristöstä tarkemmin. Jäämme kertomaan tilanteesta ja opiskelemaan.
Sabrina valittaa että että hänellä on tunne, niin kuin meitä vakoiltaisiin. Minä havaitsen sielun, joka painuu seinästä läpi. Totean että se oli varmaan vain joku haamu tms.
Kuulemme meteliä ulkopuolelta ja kun menemme katsomaan näemme kuinka muinaiset juoksevat käytävää pitkin kohti keskushuonetta. Lähdemme perään. Tulemme keskushuoneeseen, jossa näemme yhden golemin sisällä maassa makaamassa ja hänen ympärillään on noin 50 vuoristolaiskansan sotilaan ruumista tai ainakin niiden kappaleita. Vasemmanpuoleinen ovi on isketty paskaksi ja sotilaat ovat ilmeisesti tulleet sieltä. Suoraan vastapäätä oleva ovi on auki, ja sieltä näkyy lieskoja ja kuuluu meteleliä. Painun katsomaan golemin sisällä olevan tyypin kuntoa samalla kun muut painuvat vastapäätä olevasta ovesta läpi samalla kun sieltä kuuluu räjähdys.
Huomaan että tuon golemin sisällä olevan tyypin tutkiminen on aika hankalaa, ja koska golemin rinnasta menee miekka läpi päättelen, että hän on kuollut ja estän taiallani ruumiin tuhoutumisen. Lähden sitten muiden perään. Käytävässä löydän seuraavan muinaisten ruumiin, joka on ainakin kolmessa osassa ja jalat puuttuu vielä. Säilön eri osat ja jatkan matkaani, jolloin muut tulevat vastaan ja kertovat että nyt ne on hoidettu. Palaamme takaisin keskushuoneeseen ja keräämme mukaamme muinaisten ruumiit. Muinaiset hieman ihmettelevät miten noi olivat saaneet tuon oven auki ja harmillista vielä kun onnistuivat tuhoamaan tuon toisenkin oven, mites me nyt blokkaamme noi käytävät.
Tutkimme muinaisten vammoja ja parannan golemin sisällä olleen Xyntihan verisuonivammat, mutta kun yritän alottaa keuhko- ja sydänleikkausta eivät muinaiset enää luota minuun ja haluavat viedä hänet leikkausaliin oman lekurinsa leikattavaksi. No siirryn sitten siihen toiseen tyyppin ja kiinnitän hänen kätensä takaisin paikalleen, ennen kuin he vievät hänet pois. Grim ja Sabrina alkavat leikkimään nuolilla, eli Grim pyytää Sabrinaa ampumaan häntä nuolella. Sabrina tekee työtä käskettyä ja ampuu Grimiä nenään murskaten sen. Korjaan nenän ja alamme miettiä miten saisimme tukittua noi ovet. X toteaa että hän voi laittaa niihin pari tuhotaikaa niiden toiselle puolelle. Lopulta päädymme ratkaisuun, jossa X laittaa pari kolme tuhotaikaa joka oven taakse ja muinaiset kiinnittää metallilevyjä puuttuvan oven tilalle.
Kuulemme taas hälyytyksen ja painumme keskushuoneeseen, missä näemme pomomme, yhden sulaneen metallikasan, joka ilmeisesti joskus on ollut golemi, toisen tuhkakasan ja yhden antautuneen kevyesti panssaroituneen muinaisen. Parannan antautuneen tyypin käden ja kerromme pomolle vähän tilanteesta. Pomo kertoo käyneensä vallottamassa Labogin kaupungin ja tulleensa sitten katsomaan miksi meillä kestää noin kauan. Lähdemme esittelemään häntä Derthalle.
Törmäämme käytävässä Derthaan, joka kysyy pomolta että "Kuka te oikein luulette olevanne", jolloin minä yritän rauhoittaa porukkaa, pomo siirtyy Derthan viereen ja yrittää saada Derthan koomaan, mutta ei onnistu, jonka jälkeen he miekkailevat parisenkymmentä sekuntia ja ovat sen jälkeen aika hengästyneitä. Tuon parinkymmen sekunnin jälkeen he siirtyvät vähän kauemmaksi toisistaan ja alkavat nauraa. He laittavat aseet pois ja kättelevät toisiaan. Pomo lähtee Derthan kanssa keskustelemaan, me muut jäämme odottelemaan.
Pomo palaa parin tunnun päästä ja kertoo meille paremmin tilanteesta. Hän kertoo löytäneensä sieltä kaupungista kirjan jota hän oli etsinyt jo pitkään. Hän kertoo, että löytämällä vanhan kunigaskunnan aikaiset taikatavarat voisi hänkin saada yhdistettyä tämän alueen. Valitettavasti hän ei itse voi niitä metsästää, johtuen sukunsa kirouksesta. Hän kertoo että hänen sukunsa on kirottu niin että kaikki isommat asiat mitkä hän itse tekee tulee pitkän päälle epäonnistumaan. Hän toteaa, että meidän olisi paras etsiä nämä esineet hänelle. Pomo toteaa, että vanhus voisi tietää asiasta ja meidän pitäisi käydä hänen luonaan. Lisäksi pomo kertoo meille, että noin pari mailia taaksepäin on Yuba, me voisimme käydä siellä katsomassa mitä voimme tehdä hänelle.
Pidän pomon saapumista paikalle huonona enteenä, varsinkin kun kuulen hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan joten masennun lähes totaalisesti.
Lähdemme parilla levyllä liikkelle ja tulemme pomon mainitsemaan risteykseen. Käännymme oikealle ja vähän matkan päästä tulee ovet molempiin suuntiin ja käytävä jatkuu vielä eteenpäin. Käymme ensin katsomassa oikean puolen, missä on palvelijoiden tiloja. Toisella puolella näytää olevan sotilaiden tiloja. Jatkamme päätyhuoneeseen. Päädystä löytyy sepän paja, sairaala, mistä löydämme Yuban, käsityöpaja, nahkatyöpaja, kirjurien toimisto, puutyöpaja. Toisella puolella käytävää jatkuu viitisenkymmentä metriä ja sen jälkeen käytävä on sortunut maahan. Totean, että Yuba herää parin viikon sisällä tuosta synninpäästöstä, mutta jos herätän hänet nyt on hän lähes viisi viikkoa heikossa kunnossa. Päätämme odottaa normaalia palautumista.
Jatkamme eteenpäin. Noin mailin päästä tulemme seuraavaan risteykseen, josta lähtee seitsemään suuntaan käytävä. Lähdemme ensimmäistä käytävää pitkin eteenpäin ja noin viiden kilometrin päästä tulemme sortuman luokse. Grim yrittä hakata sortumaa auki, mutta ei oikein onnistu saamaan aukkoa aikaiseksi. Palaamme takaisin ja lähdemme seuraavaan käytävään, jota matkaamme vähän yli pari kilsaa ja sitten taas tulee sortuma. Seuraava sortuma tulee vastaavasti vähän alle kolmen kilsan päässä, joten siirrymme toiselle puolelle tutkimaan.
Suoraan vasemmalle lähtenyttä käytäävää pääsemme noin neljän kilometria, jolloin tulemme paikkaan, josta lähtee taakse oikealle 45 asteen kulmassa käytävä ja ylös / alas lähtee kuilu. Lähdemme alas. Noin puolen kilsan jälkeen tulemme paikkaan, jossa kuilusta lähtee kahdeksan pientä käytävää. Niistä osa lähtee ylös, osa alas, osa jatkaa samaa tasoa. Toteamme että noi on varmaan jotain kaivoskäytäviä ja kun ne ovat vain muutaman metrin kokoisia, emme viitsi mennä tutkimaan niitä.
Lähdemme ylöspäin kuilua pitkin. Parin kilsan päästä tulemme kuilun huippuun. Kuilu päättyy metallioveen, jossa on pienempi luukku tikkauden yläpäässä. Sabrina käy kurkkaamassa luukusta ja näkee että kuilu jatkuu luukun takana edelleen ylöspäin. Sabrina ei kuitenkaan löydä mitään systeemiä, miten isoa ovea saisi auki, joten lähdemme takaisin alas. Jatkamme tutkimatonta käytävää, kunnes siitä kääntyy käytävä oikealle. Käymme sitä pitkin siinä pääristeyksessä ja palaamme sitten tutkimaan sitä jatkokäytävää. Parin kilometrin jälkeen käytävä päättyy sortumaan, joten palaamme takaisin risteykseen ja jatketaan eteenpäin pääkäytävää pitkin. Muutaman kilsan lennettyämme saavumme haarautumaan, missä käytävä haarautuu kahteen osaan, jotka jatkavat molemmat samaan suuntaa. Otamme oikeanpuoleisen käytävän ja huomaamme että itse asiassa tämä olikin vain leventymä, koska noin viidenkymmenen metrin päästä käytävät taas yhtyvät. Molemmissa käytävistä lähtee ovet ulospäin. Lähdemme oikealle. Käytävästä lähtee neljä käytävää, kaksi vasemmalle, kaksi oikealle. Käytävissä on useita toimistohuoneita, jotka on selvästi evakoitu.
Yhden pikkukäytävän päässä on vartiomies, joka lähtee kiljuen juoksemaan pakoon kun näkee meidät. Yritän haihduttaa miehen sielun, mutta en onnistu. Sabrina ampuu taaksepäin kurkannutta miestä silmään ja mies kuolee välittömästi. Jatkamme eteenpäin ja tulemme käytävään, missä on ampuma-aukkoja muutaman metrin välein isoon käytävään. Käytävästä lähtee tikkaat ylöspäin, joista pääsee samanlaisiin käytäviin, jotka ympäröivät sitä isoa käytävää ja kaikissa niissä on ampuma-aukkoja. Palaamme X:n luokse ja jatkamme eteenpäin.
Tulemme neliskulmaiseen huoneeseen, josta lähtee iso kuilu alaspäin. Kuilun keskellä menee kaksi vaijeria alas. X tekee pienempiä levyjä joten lähdemme alaspäin. Noin puolen kilsan päästä tulemme ensimmäisen käytävän luokse. Jatkamme siitä ohitse ja noin viidenkymmenen metrin päästä lähtee toinen käytävä ja kolmas tulee viiden metrin päästä, samalla kun kuilu loppuu. Huomaamme että hissikori on ilmeisesti allamme, koska vaijerit menee siihen, lattia tuntuu ontolta ja seinien ja lattian välissä on pieni rako. Jatkamme Q:n kartan mukaan ja tulemme käytävän päähän. Etsimme salaovia, mutta emme löydä, sen sijaan Sabrina löytää lattialta noin puolimetriä kanttiinsa olevan näkymättömän laatikon. Sabriina avaa sen ja sisältä löytyy yksi iso kilpi (essence), metrinen puukeppi (channeling) ja yksi pitkä miekka (essence), jonka ympärille on kääritty joku paperi. Miekan kahva loistaa ihan normaalistikin paitsi, että aivan kahva pää tuntuu imevän kaikken valon ympäristöstä. Lisäksi arkussa on kaunis kaulakoru.
X tutkii tavarat. Miekassa on X:n mukaan salama kerran päivässä ja sen lisäksi Sabrina ja Grim ovat sitä mieltä että se on aika hyvä. Sauva on kuulemma lisää jumaltaikavoimaa, kilvessä on kerran päivässä käyttökelpoinen taikaesineiden tekotaika. Paperissa on joku outo kartta, jonka yläreunassa lukee 10° 20' W 20° 11' N, Sabrina saa selville että ko paikka on muutaman tuhannen mailin päässä.
Palaamme ylös ja jatkamme pääkäytävän toiselle puolelle. Siellä näyttää olevan noin sata sotilasta, joten päätämme poistua paikalta sen jälkeen kun olemme tukkineet oven kiviseinällä. Palaamme muinaisten luokse ja kerromme että tuolla on vielä noin sata tyyppiä. Lepäämme yön.
Yöllä Sabrinalla on hieman ongelmia.
Tutkimme loput käytävät ja toteamme että pääsemme länsiportista essence-virran toiselle puolelle.
Lähdemme takaovesta ulospäin. Tulemme vesiputouksen taakse ja huomaamme että koko paikka on tyhjennetty. Alamme tutkimaan niitä taikalaitteita, joita emme vielä ole tutkineet. X tutkii sitä isoa sinertävää patsasta, hän saa vastaukseksi, että jotain saman väristä puuttuu. X toteaa että se koordinaatteja sisältävä kypärä on samaa väriä, joten siitä voisi olla apua. X etsii koordinaateista mahdollisimman lähellä olevan ja kokeilee sitä, jolloin havaitsemme olevamme minun kappelissamme kotiluolassa. X toteaa että hän joutui tekemään viime hetkessä muutaman metrin korjauksen, joten päättelemme että vastaava pylväs löytyy varmaan työhuoneeni takaseinästä. Kaivamme sen esiin ja X alkaa käymään muitakin koordinaatteja läpi, yrittäen laskea mihin ne päätyy, mutta kyllästyy aika nopeasti, kun ei koskaan päädy samaan tulokseen.
Minä hoidan rästiin jääneitä tehtäviä, Sabrina ja Treon lähtevät kaupunkiin asioille. X lueskelee kirjoja, Grim ja Q viettävät aikaa häitään järjestellen. Sabrina palaa selittää että hänen miekkansa on kirottu, mutta en pysty tekemään mitään, kun olen vielä niin masentunut.
X rakastuu rumaan lihavahkoon 18 vuotiaaseen kehrääjään.
Totean että ehkä se pomon suuruuden hulluus ei häiritsekään nyt niin paljon että siitä pitäisi huolestua noin paljon. Ehkä se menee ohitse, tai sitten ei.
X:n rakastetun äiti kuolee ja Alenthe saa perintönä talon jne, mutta ehtona on se että hänen pitää mennä naimisiin.
Bewapofy ja Vuoristolaiskansa tekevät sotilasliiton haltioita vastaan. Kun kuulen sopimuksesta olen juuri tekemässä pyhävesipulloa ja epäonnistun taiassani, onneksi mitään vakavaa ei tapahtunut.
Nuorempi apupappi kertoo nähneensä, kuinka musta ovi ilmestyy viereeni ja minä menen siitä läpi tai ovi siirtyy minun lävitseni ja ilmestyn takaisin muutaman sekunnin päästä huomattavasti vanhentuneena. Olisikohan viikko sitten tapahtuneella epännistuneella taialla voinut olla mitään tekemistä tämän kanssa.
Huomaamme että X:n ympärillä pyörii lauma kauniita hobbitteja, joita X väittää henkivartiokaartikseen.
Q:n ja Grim:n hääpäivä. Vihkitilaisuus on onnistunut ja hienon puheeni jälkeen painumme syömään. Minä annan Grimille häälahjana pullon pyhää vettä, Q:lle annan korvarenkaat. Sabrina antaa heille kahdeksan sotahevosen vetämän sotakärryt. Hevoset ovat täysin identtiset ja vitivalkoiset. Grim ihmettelee että onko noi värjätty kun ne on noin identtiset. Yuba tarjoaa Grimille saippuaa testausta varten. Grim pesee hevosta, jolloin se värjäytyy ihan mustaksi. Q huomauttaa Yuballe, että ei ole kovin kivaa antaa värjäävää saippuaa. Tämän jälkeen Q huomauttaa, että hänellä on oikeastaan lahja, jonka hän haluaisi antaa Yuballe. Yuba ilmoittaa, että hänellä olisi oikeastaan kiireitä muualla ja lähtee juoksemaan poispäin. Q kävelee Yuban rinnalla ja antaa hänelle jotain. Kun Yuba tulee takaisin on hän aivan keltainen, voisi melkein sanoa sairaalloinen, jolloin pomo toteaa, että Yuba voisikin mennä kouluttamaan ninjoja, niin että saisi tervettä väriä naamalleen. Yuban örkkialueen pomo lahjoittaa Grimille häälahjaksi. X antaa jalokiven ja kirjan, Treon antaa myös jalokiven. Grim ja Q lähtevät häämatkalle, me muut vietämme aikaa opiskellen jne.
Käyn kaupungissa katsomassa katsomassa miten kannattaisi laajentaa kirkkoani tänne päin. Matkalla kotiin törmään yhteen yhdeksäntoista miehen partioon, joka pilkkaa papin kaapuani jne, joten karjaisen heille Jumalan sanaa, jonka jälkeen he kaikki lakoavat maahan tajuttomina. Samalla tosin menee tusina muita ohikulkijoita, vain kaksi jää pystyyn. Toinen heistä toteaa minulle Jumalan rauhaa veli ja toinen katsoo hölmistyneenä ympärilleen. Totean, että näyttääpä täällä olevan paljon vääräuskoisia. Palaan kotiluolaan.
Totean että jumalani ei ole aivan tyytyväinen minuun ja saan pienen tunteen että Jumalani oli melkein kiroamassa minut. Kysyn Jumalalta tarkemmin ja saan näyn että ongelmana on amuletti. Totean, että se on varmaan se muinaisen puolijumalan herättäminen, mutta ei minulla siinä oikeastaan ollut mahdollisuuksia sen alttarin jälkeen.
Lähdemme liikenteeseen teleporttaamalla kypärän avulla sinne missä kuvittelemme vanhuksen olevan. Päädymme vuorenhuipulle, jonka Grim tunnistaa heti omaksi kotiluolansa vuorenhuipuksi (tai itse asiassa Garfieldin kotiluolan, jonka Grim on ottanut käyttöönsä, huipuksi). Pylvästä ei näy, mutta X arvelee että se oli varmaan pari metriä kiven sisällä tästä alaspäin. Näemme vanhuksen naapurivuoren huipulla, joten joudumme oikaisemaan levyllä lentämällä sinne.
Kun pääsemme perille vanhus kysyy että kuka haluaa saada selville elämän tarkoituksen. Vanhus ennustaa Sabrinalle, että hänestä tulee vanha juoruava akka, jos hän ei voita pelkojaan rakkauteen, ystävyyteen, rehellisyyteen jne. Menneisyydessä häntä on kohdannut suuri onni, nykyään hän uskoo tulevaisuuteen ja tieteeseen. Vanhus varottaa, että ei saa joutua tuolle ennustetulle tulevaisuuden tielle vaan pitää voittaa pelkonsa, koska muuten hänen kohtalonsa on vaakalaudalla. Sabrinan pitää käyttää tieteellistä mieltään estääkseen muuttumaksi itsepäiseksi, valittavaksi, juorujen kertojaksi, nalkuttavaksi akaksi.
Kysyn oman elämäni tarkoitusta. Vanhus vastaa että minun lopullinen tarkoitukseni on tunnettu kortti (torni), eli saada käännytettyä mahdollisimman suuri osa alueesta oman jumalani seuraajiksi. Minun pitää seurata polkuani koska muuten minulle tulee suurena yllätyksenä suuri uskon puute, lisäksi en saa suurienkaan vaikeuksien takia horjua uskossani. Menneisyydessäni on sama merkki kun Sabrinalla eli onnen, jne merkki. Varoituksena on se, että luovun liian helposti siitä mitä on käsillä, koska uskon että saan myöhemmin jotain parempaa. En siis saa luopua palkkioista sen toivossa että saan myöhemmin parempaa. Toisaalta minun pitää uskoa tulevaisuuteen, tulevaisuudessani voin toisaalta joutua matkustamaan kauas, jotta lopullinen toiveeni onnistuu. Esteenä on julmuus päinvastaisena eli palautuminen surusta. Esteenä oleva kortti on tornin kanssa aika hyvä kortti sen takia että se voi tarkoittaa sitä että pahimmat ajat ovat ohitse, toisaalta se voi myös tarkoittaa sitä, että tarvitsen palautumista. Minun pitää erityisesti varoa toimettomuutta ja sitä että jaan resurssini liian laajalle enkä saa mitään aikaiseksi. Oppimisprosessina on rauhan merkki, eli kyyhkynen olkapäälläni, toivottavasti se saa minut myös ajattelemaan asioita.
+ + Hahmot levelin mukaan + + Level Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End Start End (days) + + Sabrina Bushax + Assasin/Half-Orc Ville 31 31 983 - - + + Arngrim Space F Rinay + Arms master/Human Alakoski 25 25 981 - - + + Lord Malcom X + Mage/Human Riikonen 21 22 854 - - + + Vubi Ie Nifiji The Mighty Cleric + Cleric/Human Kivinen 21 22 812 - - + + Yuba Yu (juuba juu) + Rogue/Half-Orc Ahponen 20 20 828 - - + + Treon De Acbys + Burgler/Half-Orc Ahponen 19 20 981 - - + + Q. Issalt + Burgler/Human NPC 14 14 980 - - + + Efresh + Rogue/Human Ville/NPC 10 10 983 - -
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin