Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Todella pienikokoinen ihminen, jota monet luulevat koon takia hobitiksi. Pituutta noin 45 cm, oranssi tukka, keltaisen ja oranssin värisenä hohtavat silmät ja hyvin vaalea iho. Viettää suurimman osan ajastaan nukkumalla ja omaa hyvin terävän katseen (katseen joka saattaa jopa tappaa).
Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataitoon hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Syntyperältään kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain.
Väkivaltainen pappisoppilas, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm hevosen ja oman asunnon. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Armejassa vietti aikaa melkein kymmenen vuotta laivaston puolella.
Iso ja roteva ihminen, joka tahtoo aina seurata jotain muuta. Heiluu ihmeellisten aseiden kanssa (nuntsat), ja tuntuu olevan todellinen köysimestari, ainakin kun on kyse köyden sotkemisesta kavereiden ja itsensä ympärille vahingossa.
Ryhmä lähtee taas koboldien kimppuun ja ottaa tällä kertaa vasemman puolen ja ohitaa viisi asumatonta luolaa ja löytää sitten asutun luolan. Astuttuaan luolaan sisään, joku muistaa, että toiselta puolelta jäi yksi luola pahasti kesken, joten koko ryhmä tekee Ah:aat ja kääntyy kankeasti ympäri ja lähtee tuolle kesken jääneelle luolalle.
Luolassa ryhmä lähtee heti tutkimaan uusia reittejä. Yhden umpikujan jälkeen he saapuvat huoneeseen jossa on lauma (noin sata) koboldia. Eturivissä on ryhmä sotilaita, jotka käyvät Jevgenin kimppuun. Jevgenin takana oleva Weby vetäytyy Jevgenin taakse päästääkseen takana olevan taistelijan (Crog) ohitseen ja vetää miekan esiin. Seuraavana tuleva Crog piiloutuu Webyn taakse ja Biistiboy ei vielä ole edes saanut koboldeja näkyviinsä.
Koboldit aloittavat hyökkäyksensä kivikuurolla, joka ei paljon Jevgeniä heiluta. Weby odottaa ja jättää Crogille hyvin tilaa, mutta Crog vaan jää taakse odottamaan. Jevgeni pudottaa sotilaita eturivistä samalla kun perässä tulevat naiset kiertävät Jevgenin ja käyvät tämän kimppyyn kyljestä ja tulevat jo Webynkin ulottuville. Weby pudottaa heti yhden ja naiset jatkavat edelleen kiertämiestä ja Crog estää lopultakin niiden etenemisen astumalla askeleen eteenpäin. Crog kestää naisia vastaan alle puoli minuuttia ja menee sitten täysin sekaisin pahasta jalkaosumasta ja valittelee vain jalkaansa tekemättä mitään vakavampaa. Naiset ja lapset hyökkäävät villisti ja he osuvat muutamia kertoja Webyyn, Jevgeniniin ja Crogiin. Kun koboldeista on noin puolet pudonnut lähtevät he pakoon. Weby putoaa tajuttomana maahan heti vihollisten paettua.
Jevgeni sitoo Webyn haavat ja sen jälkeen ryhmä lähtee kävelemään ulospäin. Pienen sekoilun jälkeen Jevgeni onnistuu löytämään ulos Crogin kartasta huolimatta. Ulkona sataa kaatamalla ja tuulee kovaa, ilmeiseti pieni ukkosmyrsky. Hevoset ovat täysin vauhkona ja Biistiboy yrittää rauhottaa niitä, mutta ei onnistu siinä. Ryhmä päättää jäädä luolaan odottamaan myrsyn loppumista.
Tuntia myöhemmin sade taukoaa ja muutamaa sekunti sen jälkeen taivas on täysin pilvetön. Ulkona tuulee kuitenkin edelleen. Biistiboy tuo oman hevosensa sisälle luolaan, mutta kertoo että ryhmän hevonen on karannut. Ryhmä pakkaa edelleen tajuttoman Webyn Biistiboyn hevosen satulalaukkuun ja lähtee matkalle kohti kylää. Kanjonin päässä he toteavat, että puro on tukkinut koko kanjonin, niin ettei siitä pääse eteenpäin uimatta. He etsivät läheltä luolaa ja löytävät todella hyvän luolan, jossa on jopa valmiiksi pilkottuja puita sisällä ja kuivausteline Biistiboyn märkiä vaatteita varten.
Jevgeni parantaa Webyä niin paljon, että tämä tulee tajuihinsa ja sen jälkeen Biistiboy ottaa ensimmäisen vartiovuoron.
Kymmenen tuntia myöhemmin Biistiboy lopettaa vartiovuoronsa ja herättää Jevgenin vartioon. Noin tunnin kuluttua aurinko nousee ja Jevgeni herättää ryhmän aamurukouksensa jälkeen (jonka aikana ei tapahdu mitään muuta erikoista, kuin että yksi jättiläinen kävelee ohitse).
Ryhmä matkaa kohti kylää ja saa jossain vaiheessa jättiläisen kiinni (Jevgeni ja Biistiboy huomaavat jättiläisen, Crog ei havaitse mitään). Ryhmä jää odottelemaan, että se menee kauemmaksi. Istuessaan siinä rinkiin laitettujen kivien päällä alkaa Biistiboy miettiä, että missäköhän se jättiläinen tällä hetkellä on ja vilkaistessaan ympärilleen näkee viereisessä puussa köysitikkaat. Hän lähtee kiipeämään niitä pitkin ylöspäin ja saapuu kohta puussa olevalle tähystyslavalle. Lavalta hän näkee, että jättiläinen on jäänyt noin sadanviidenkymmenen metrin päähän syömään hevosta, joka erehdyttävästi näyttää ryhmän hevoselta.
Huomatessaan jättiläisen pysähtyneen syömään lähtee ryhmä kiertämään sitä. Noin parin tunnin kuluttua huomaa Jevgeni että jättiläinen on ohittamassa ryhmää noin viidenkymmen metrin päästä. Kun Jevgeni kertoo hiljaa asiasta ja käskee muita olemaan paikallaan ääneti alkaa Crog metelöimään jotain ja toteaa, että "toistamiseen en tätä jättiläisselitystä niele, nyt jatketaan matkaa". Jättiläinen kuulee Crogin metelöinnin ja huomatessaa ryhmän se lähtee riemuisesti huudahtaen juoksemaan ryhmää kohti. Satulalaukussa nukkuva Weby kuulee kyllä huudon, mutta luulee että se on vain muut, jotka yrittävät tahallaan pitää häntä hereillä ja jatkaa nukkumista.
Jättiläinen syöksyy taisteluun valmistautuneen Jevgenin kimppuun ja lyö tätä lujaa. Jevgeni osuu myös jättiläistä, mutta tämä ei pikkupistoista välitä. Biistiboy on jo puun takana piilossa kiinnittämässä kilpeään ja nähdessään jättiläisen murskavan Jevgenin pään olemattomiin, ja ruumiin valahtavan täysin rentona maahan, lähtee hän ratsastamaan täyttä vauhtia pakoon.
Jättiläinen lähtee Crogin perään ja repii matkalla puut pois tieltä, mutta kun jättiläinen on saamassa Crogia kiinni häviää tämä epämääräisen aaltoilun jälkeen. Crogin hävittyä jättiläinen lähtee pakoon ratsastavan Biistiboy perään. Jättiläinen saavuttaa hevosta kovaa vauhtia, mutta sitten Biistiboy huomaa, että jättiläinen on kompastunut ja loukannut jalkansa ja voivottelee nyt maassa kipeää jalkaansa. Biistiboy ratsastaa kauemmaksi ja jää odottamaan, että jättiläinen lähtisi pois ja hän voisi käydä katsomassa mitä muista on jäljellä.
Odotettuaan useita tunteja kauempana palaa hän takaisin ja näkee, että pieni sotajoukko on tappanut jättiläisen ja on nyt sen luona paloittelemassa sitä kappaleiksi. Hän ratsastaa joukon luokse ja kuulee, että ruumiita ei ole löytynyt, mutta muutamia tavaroita löytyi (Jevgenin vaatteet ja rikkinäinen kypärä). Hän ottaa tavarat mukaansa ja lähtee sotajoukon saattamana kylään.
Kylässä hän menee kertomaan temppeliin, että Jevgeni on kuollut ja samoin ilmeisesti myös Crog. Temppelin papit kertovat, että jumala on suuressa viisaudessaan päättänyt pelastaa Crogin ihmeen kaupalla ja hän ilmestyi alttarin eteen jo seitsemän tuntia sitten. Sen jälkeen Crog oli päättänyt ryhtyä pyhäksi taistelijaksi ja on nyt ollut siitä lähtien rukoilemassa ja kiittämässä jumalaa. Crogin on tarkoitus vannoa pyhän taistelijan vala viikon päästä.
Weby ja Biistiboy lähteävät opettajiensa luokse saamaan koulutusta.
Biistiboy joutuu vierailevan piispan seurueeseen kiertämään temppeleitä. Weby saapuu kotiinsa ja aloittaa koulutuksensa.
Biistiboy on kyllästynyt kiertämään...
Crogin vala onnistuu ja hänestä tulee nuorempi aseenkantajaoppilas.
Biistiboyn ollessa kiertelemässä edelleen niitä temppeleitä astuu yhdessä temppelissä piispa limakasaan, joka hyökkää hänen kimppuunsa. Lima ympäröi piispan ja on saanut tämän melkein kokonaan nieltyä ennen kuin Biistiboyn pääpappi lopettaa otuksen yhdellä sauvan iskulla.
Crogin koulutus päättyy.
Jevgeni palaa ja kertoo siirtyneensä silloin jättiläisen luota kaukaiseen temppeliin ja on nyt pari kuukautta juossut tänne päin. Hän viipyy kylässä vain hetken ja lähtee sitten keskuskylään saamaan omaa rästiin jäänyttä koulutustaan.
Biistiboy yritetään ryöstää orjaksi, mutta koska hän on liian hyvin merkitty pappiksi, ryöstetään vain kaikki hänen tavaransa.
Jevgenin koulutusjakso päättyy.
Jevgeni saapuu muiden luokse ja ryhmä päättää lähteä tappamaan koboldeja ja etsimään sitä silkkilastia.
Ryhmä palaa samaan luolaan kuin aikasemminkin. Tällä kertaa järjestys on: Crog edessä, Jevgeni seuraavana ja sitten Weby ja Biistiboy. Ryhmä tutkii uusia alueita ja löytävät veden peittämän käytävän. Sen katosta he löytävät puisen luukun, ja kun Crog tönii hieman luukkua, se romahtaa alas. Biistiboy nostaa Jevgenin ylös huoneeseen, joka näyttäisi olevan ansakuopan pohja. Pohjalla törröttää ansapiikkejä ja katto näyttäisi olevan samanlainen lautakatto kuin siellä yhdessä huoneessa, jossa Crog putosi kuoppaan. Jevgeni katkoo piikit siltä varalta, että ryhmä löytää tämän ansan vielä myöhemminkin.
Lähtiessään takaisin umpikujasta unohtavat Crog, Jevgeni ja Biistiboy Webyn nukkumaan veden äärelle ja palaavat hetken päästä takaisin hakemaan häntä. Kun he löytävät hänet pienestä syvennyksestä rauhassa nukkumasta ehdottaa Biistiboy, että yllätettäisiin hänet ja heitetään hänet veteen. Weby vastaa unensa keskeltä "Ei kannata" ja nousee ylös.
Ryhmä palaa takaisin samaan huoneeseen, jossa viimeksi taistelivat ja löytävät sieltä taas muutaman koboldin. Crog ja Jevgeni syöksyvät huoneeseen ja Crog ehtii tappaa viimeisen pikkuisesta ovesta pakoon yrittävän koboldin ja repii sitten oven auki. Ovessa oleva ansa laukeaa ja neula lennähtää jousen voimalla suoraan kohti Jevgeniä, saamatta kuitenkaan mitään aikaseksi. Oven takaa aukeaa lyhyt käytävä ja sen päässä on toinen ovi. Toisen oven takaa aukeaa pitkä käytävä ja hetken juoksun jälkeen Crog ja Jevgeni joutuvat toteamaan, että koboldit ovat hävinneet jonnekin ja ympäristö näyttää tutulta, täällä he ovat olleet ennenkin. Jevgeni kiipeää ylös jyrkkää mäkeä tutkimaan yhtä tutkimatonta aluetta ja toteaa ettei siellä ole mitään erikoista.
Kun Jevgeni on tullut alas ryhmä siirtyy seuraavaksi tutkimaan jyrkästi alas menevää käytävää. Jevgeni kiipeää ensin alas ja kun sieltä lähtee käytävä eteenpäin lähtevät muutkin perässä, Crog edellä, Weby sitten ja Biistiboy viimeisenä. Weby etenemistä helpottaa se, että hän voi käyttää lattiaan hakattuja pieniä portaita, muille ne ovat liian pienet.
Muut paitsi Crog pääsevät suhteellisen siististi alas. Crog putoaa viimeiset parisenkymmentä metriä ja jää veteen liikkumattomana makaamaan varoen ettei lähde liukumaan syvemmälle veteen (peltihaarniskassa on aika hankala uida). Alhaalta löytyy käytävän päästä toinen vielä edellistä jyrkempi käytävä alaspäin. Jevgeni ja Weby kiipeävät sen alas ja löytävät sieltä tukevan oven, jota Weby ei saa tiirikoitua auki. Alhaalta lähtee toinen käytävä eteenpäin, joka jyrkkenee nopeasti ylöspäin mennessä ja se näyttäisi muodostavan renkaan. Jevgeni ja Weby palaavat ylös muiden luokse ja sen jälkeen koko ryhmä lähtee kiipeämään edellistä mäkeä ylös Crog edellä. Biistiboy hermostuu Crogin hitaaseen etenemiseen ja yrittää päästä tämän ohitse, mutta ei onnistu, koska puolen vaihtamiseen menee niin paljon aikaa. Hän yrittää vielä toistamiseen, mutta ei onnistu silloinkaan ja hän jää toiselle puolelle käytävää turvaan odottamaan että Crog pääsee ylös asti.
Kun Crog on päässyt ylös asti lähtevät Weby ja Jevgeni perässä. He onnistuvat ohittamaan Biistiboyn tämän siirtyessä hitaasti turvallisemmalle puolelle. Biistiboy vielä putoaa kiivetessään ja vierii melkein alas asti. Toisella yrityksellä hän pääsee turvallisesti ylös.
+ + Hahmot + + Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End (days) + + Weby Mini 2 3 + sleuth/human Kivinen 8.6.835 - - + + Crog Daniels 2 2 + rogue/half-orc Ahponen 8.6.835 - - + + Jevgeni Hruzew 2 3 + cleric/half-orc Aarni 8.6.835 - - + + Eiky Biistiboy 1 1 + Beastmaster/high-man Alakoski 12.7.835 - -
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin