Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataidon kehittämisen hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Saatuaan jumalaltaan kyvyn toimia jumalan esitaistelijana, ei miekkailutaidolla ole niin suurta merkitystä, koska hänen heikotkin lyöntinsä tuntuvat olevan riittävän tappavia. Suurin ongelma heikosta miekkailutaidosta on se ettei hän voi oikein puolustatua. Syntyperältään alunperin kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia ja aina jos vain mahdollista hän ilmoittaa ryhmän olevan valmis auttamaan missä vain ja mitä vain. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain, tosin vaihdettuaan ammattia useita kertoja on hän myös jättänyt lukkojen tiirikoinnin vähemmälle. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Menetettyään peltihaarniskansa on siirtynyt lohikäärmenahkahaarniskan puolustajaksi. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen, tosin suhteet jumalaan ovat olleet aina välillä vähän niin ja näin, ja varsinkin huonosti. Jumalan potkittua riittävästi päähän niin että hän on jo useita kertoja menettänyt taikavoimansa on hän vakaasti päätänyt siirtyä kauppiaan ammattiin, oltuaan sitä ennen jo kerran takaisin rosvona ja vaihdettuaan sitten taas uudestaan pyhäksi soturiksi. Aikaa kauppiaan ammatin opiskeluun vain ei oikein tahdo löytyä, vapaaehtoisavustamisen ohessa. "Ihotaudin" korjauksen jälkeen kukaan ei millään usko, että hän on puoli-örkki - onhan hän keskivertoihmistä kauniimpi. Nykyään hän on jo lordi, mentyään naimisiin Hatrakin kanssa ja hankittuaan riittävästi maata uudelta alueelta. Jo pikkulapsesta asti hänen on uskottu olevan kauppajumalan avatar, vaikka hän itse kyseistä väitettä onkin kovasti koittanut kumota. Vahnemmiten (tai nuoremmiten, ikä hänellä on vain vähentynyt nuorennusjuomien takia) hän on alkanut itsekin uskoa olevansa kauppajumalan lähettiläs, ei suoranainen reinkarnaatio, mutta ehkä kauppajumalan lähetyssaarnaaja, joka tuo kauppajumalan sanaa maailmaan ja niin ollen hän on alkanut käännyttää ihmisiä kauppajumalan kannattajiksi. Onnistunut käännyttämään likimain koko muun ryhmän, mutta ei kauppajumalan kannattajaksi, vaan omaksi kannattajikseen. Samalla hän on saanut paljon muitakin seuraajia. Tämä käännytystyö rikkoi hänen ja hänen entisen jumalansa välit lopullisesti, joten hän joutui lahjomaan vanhaa jumalaansa parilla toivomuksella, jotta sai taas taikavoimansa takaisin, tällä kertaa tosin ei enää jumalalta vaan omasta itsestään ja samalla voimien määrä nousi reilusti.
Väkivaltainen pappi, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm. kaksi taloa ja nykyään myös maata Crogin alueella. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa (melkein kymmenen vuotta laivastossa) ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Sattumien summasta täysin ilman omaa ansiota ylennetty Paroniksi vieraassa maailmankaikkeudessa. Yrittää toimia Ryhmän omatuntona, mutta epäonnistuu lähes aina. Uskomattoman hyvän taianvastustuskykynsä ansiosta toimii etutiedustelijana alueilla joissa epäilään olevan taikaansoja ja koska hän on muutenkin tunnettu miinaharava, kulkee hän muuallakin etutiedustelijana, joten muiden on turvallista kävellä hänen perässään, koska lähimailtakaan ei löydy laukeamattomia ansoja. On vaipunut aikamoiseen epätoivoon Crogin takia, mutta alkanut viimeaikona nähdä Crogin toiminnassa jotain jumalallista. Välit arkkipiispaansa ovat olleet hieman vaihtelevia, välillä hän on ollut shokissa arkkipiispan käytöksestä (arkkipiispa ei täysin käyttäydy niin kuin hänelle on pappisoppilaana opetettu) ja välilä arkkipiispa on yrittänyt karkoittanut Jevgenin kirkosta, siinä kuitenkaan onnistumatta, pienten oppiriitojen takia. Toisella yrityksellä jumala sitten jo itse puuttui peliin ja kun hänkään ei onnistunut karkoittamaan Jevgeniä kirkosta otti hän kuitenkin häneltä taikavoimat pois. Tämä kokemus löyhisti hänen uskonnollista vakaumustaan sen verran, että vaikka hän aiheuttikin ryhmän tulon kuujärven alueelle tarkoituksenaan lepytellä jumalaansa, on hän nykyään kääntynyt Crogin seuraajaksi (seuraaminen koostuu lähinnä käännytystyössä auttamiseen). Hänen entinen jumalansa ei kuitenkaan ottanut sitä niin pahasti nokkiinsa ja hän sai pitää taikavoimansa. Perittyään For Cee M:ltä lordin sauvan hänellä on taikavoimia ehkä jopa liikaakin.
For Cee M:n oppipoika, joka on M:n oppipojaksi oton yhteydessä muuttui ulkonäöltään kaksimetriseksi piparkakkumieheksi. Ulkonäön muutossa oli se hyvä puoli, että hänen päällään olevat haarniskat, kilvet ja aseet eivät näkyneet mitenkään, asekin tuli näkyviin vasta kun hän veti sen esiin (ilmestyi tyhjästä), kilpi ja haarniska tulivat näkyviin vain jos hän otti ne pois päältä. Tavattuaan yhden omista jumalattaristaan hänestä tehtiin jumalansa pyhä esitaistelija ja samalla piparkakkumiesmuunnos poistui tarpeettomana (hän sai oman jumalansa voimaa sen sijaan). Zip sanoo olevansa taistelija ja taikuri yhtä aikaa, sekä käyttää myös niin, eli taiottuaan pari loitsua hän syöksyy lähitaisteluun. Saanut M:ltä selvästi vääränlaista opetusta, sillä myös hän alkaa olla vaaraksi sekä omille että vihollisille. Toimii myös ryhmän kuljetusyksikkönä, ilmaratsuin ja leijuvien levyjen avulla. Voittanut talon arpajaisissa Ostesiasta. Testattuaan useita kertoa hän lopultakin päätynyt siihen ettei ukkosmyrskyssä kannata lentää levyillä.
Pikkuparoni Deifen ainoa lapsi, ritari, kuninkaan palatsin vartiokaartin Luutnatti evp., Ostesian kreivin neuvonantaja, Lord Crog:in vaimo. Saavuttanut siis paljon elämässään kahtenkymmeneen ikävuoteen mennessä. Pienikokoinen ja hieman pippuriluonteinen, sekä hyvin itsekäs. Osoittautunut myös aika hyväksi lukkojen avaajaksi ja ihmisten peloittelijaksi. Tuntuu saavan hoidettua asiat joita pitää tärkeänä.
Ammatiltaan köyden punoja, mutta joutunut luopumaan ammatistaan erään asiakaalle sattuneen onnettomuuden takia, eikä saanut mitään muuta ammattiaan, joten tuli kuuluisaksi kiltavarkaana. Joutunut luopumaan siitä killan sisäisten tekijöiden takia. Siirtynyt merirosvoksi jossa yleni luutnantiksi, ennen kuin joutui luopumaan siitä ja siirtymään 4cm:n seuraajaksi. Erittäin hyvä ampumaan jousella. Jouduttuaan Viettämään noin kolme kuukautta sammakkona ei hän oikein pidä sen aiheuttajasta Zip:istä. Hankkinut isohkon tilan Crogin mailta, johon rakensi pienehkön linnakkeen.
Erittäin kaunis nuori tyttö, jonka Askan pelasti hukkumasta, nyttemmin Askanin vaimo. Ei tunnu pitävän ollenkaan huolta hygieeniasta (ero muihin ei ole kovin suuri). Hieman varautunyt ja hiljainen, ei ilmeisesti oikein pidä ryhmästä, ainakaan sen jälkeen kun hänkin joutui viettämään noin kolme kuukautta sammakkona Zipin takia. Jevgenin palopuheiden jälkeen päättänyt ryhtyä pyhäksi soturiksi. Osoittautunut erittäin hyväksi pyhänä soturina ja saavuttanee Jevgenin taikavoimatason lähiaikoina (siis Jevgeni ilman lordin sauvaa), jos vain selviää hengissä. Hänellä on näet tapana ryntäillä (Crogin kanssa) suin päin kohti vihollista ja lopputuloksena on usein, että hän makaa huonossa kunnossa maassa ennen taistelun loppua. Käännttyään Crogin seuraajaksi hän menetti taikavoimansa ja jumalansa suosion.
Vanha pappa, joka tuntuu kuitenkin olevan aika hyvä ainakin aseettomassa taistelussa. Osaa käyttää myös miekkaa erittäin hyvin ja osuu yleensä siihen mihin tähtää, mutta miekaniskujen tehokkuus ei aina ole paras mahdollinen, joten hän jää vähän jälkeen Crogin ja Jevgenin taistelutehosta. Tosin varovaisuus taistelutilanteissa tuntuu silloin tällöin rajoittavan tehokkuutta. Hyvin kärsivällinen, mutta hieman rääväsuu ja aina myöhässä (Jevgeni on jo jonkin verran korjannut molempia ominaisuuksia). Ottanut nimen "Lohikäärmeentappaja" kun sattui tappamaan erään pienen lohikäärmeen (Jevgeni väittää kyllä että hän teki varsinaisen työn ja Fihi vain viimeisteli, mutta se on vain kateellisten panettelua :-). Tapettuaan lohikäärmeen hän on tulkinnut täyttäneensä viimeisen ehdon ritariksi pääsemiseksi ja pitää täten itseään ritarina. Kääntynyt Crogin kannattajaksi erään käännytyspuheen jälkeen.
Jevgenin vaimo. Hobitti, joka näyttää osaavan lähes kaikkea ja pystyvän lähes mihin tahansa, vaikka tasonarvointitaiat palauttavatkin hyvin alhaisia tasoja. Pysyy yleensä taka-alalla tappeluissa ja heittelee keihäitä. Erittäin karsimaattinen ja loistava henkilöllisyys, joka saa aika usein tahtonsa läpi erilaisissa pikkuasioissa jos vain sitä haluaa.
Taikatieteiden ja akateemisten aineiden alkeisopettaja, joka tuntuu myös harrastavan demonien kutsuntaa ja niillä pelottelua. Tietää myös todella paljon demoneista. Tuntuu hieman salaperäiseltä ja vaitonaiselta välillä, varsinkin jos yritetään selvittää mitä hän oikeastaan osaa. Koska hän tietää myös olevansa kohtuullisen hyvä miekkailija toimii hän taikavoimansa vähäisyyden vuoksi taisteluissa yleensä lähitaistelijana. Pukeutumisesta ja ulkonäöstä päätelleen hän on kotoisin kaukaa. Silloin tällöin hänen julmat luonteenpiirteensä pääsevät pinnalle asti.
Taikuri joka tuntuu jopa osaavan muutaman taiankin. Tuntuu välillä innostuvan liikaa taisteluista, mutta itsesuojeluvaisto toimii kuitenkin jossain vaiheessa. Kääntynyt oikeaan uskoon pienen uskonnollisen rituaalin jälkeen ja nykyään hän ei enää ole niin paha alkoholisti kuin alunperin Jevgenin parannettua häntä siitäkin.
Kiinalaisen näköinen lihavahko mies, joka kulkee rääsyissä ja kantaa mukanaan ainoastaan sauvaansa. Tosin heti kun tilaisuus antoi myöden vaihtoi rääsyistä keikarin asuun. Osoittanut olevansa todella voimakas ja vaarallinen taikuri (sekä vihollisille että omille). Suurin osa hänen taioistaan tuntuu olevan osittain hänen kontrollissaan, eikä taian lopputulosta voi kuin arvailla heittohetkellä. Tapana odotella kulman takana taistelun loppumisa kurkistellen aina silloin tällöin kulman ympäri tilanteen selvittämiseksi. Väittää osaavansa ampua varsijousella, tosin vankemmat todisteet vielä puuttuvat. Huolehtii ryhmän liikumisesta tunnettujen pisteiden välillä taikaporttejen avulla. (Jotta normaalin parin tunnin johonkin luolaan tai vastaavaan suuntautuneen päiväretken jälkeen ei tarvitsisi leiriytyä maastoon, vaan pääsee takaisin sivistyksen pariin.) Toisinaan hänellä tuntuu olevan uskomattoman hyvä säkä, esimerkiksi löhikäärmeen hyökätessä hän löysi suojakseen maanalaisen bunkkerin jne. For Cee M kuoli ja hänen ruumiinsa tuhoutui täysin, mutta hänestä oli onneksi olemassa puolisen vuotta vanha varmuuskopio, jolta ryhmä hänet sitten palautti (tosin ennen palauttamista ehti kulua toiset puoli vuotta, joten hänellä on melkein tarkkaan vuoden katko muistissaan). Palautuksen jälkeen hän ei enää ole kiinalainen ja muutenkin hänen ulkonäkönsä on muuttunut.
Matkalla stonehedgeen Fihi päättää kokeilla taas yhtä satunnaiserikoisominaisuuttaan. Ensimmäisenä hän saa taiantalletus-nimisen ominaisuuden, jonka hän laittaa Jevgenille. Seuraavana tulee kultasäkki, joka tallettuu edellisen erikoisominaisuuden takia Jevgenille. Tämän jälkeen hän saa poika-nimisen erikoisominaisuuden, jonka hän käyttää pellolla olevan maajussin viereen. Maajussin viereen ilmestyy pieni poika. Viimeisenä tulee erikoisominaisuus nimeltään oppinut, joka antaa Jevgneille kyvyn oppia akateemisia taitoja yhtä helposti kuin oppineet yleensäkin.
Jevgeni pottuilee tässä vaiheessa, että jos kerran yrität vaihtaa minun ammattia, niin tähtää sitten seuraavaksi mentaalisia taikoja käyttäviin ammatteihin. Fihi toteaa, että "ok, kokeillaan uudestaan".
Ensimmäisenä tulee kaivoslaseri, jonka Fihi laittaa pellolle parin asteen kumassa alaspäin. Toisena tulee henki, jonka hän antaa Jevgenille. Henki antaa Jevgenille kolme toivetta. Ensimmäisenä Jevgeni toivoo, että ryhmä löytäisi jonkun, joka voisi auttaa heitä pääsemään omaan ulottuvuuteensa. Ryhmä siirtyy välittömästi johonkin luolaan.
Fihin seuraava erikoisominaisuus on jokun huuhaatietoa kolmen metrin säteellä. Hän laittaa sen riittävän kauas ryhmästä, paikkaan, jossa ei ole ketään. Ilmeisesti ko paikassa oli kuitenkin yksi muurahainen, koska sieltä alkaa kuulua jotain piipittävää selitystä. Jevgenin toinen toive on saada paljon lisää seuraajia, joten ryhmä löytää itsensä lavalta oudosti pukeutuneina.
Jevgenin viimeinen toive on oppia lisää psionisia taikoja ja Fihillä taas viimeinen erikoisominaisuus on markkinapäivä. Ryhmä huomaa, että kirkuvat nuoret huutavat kovaan ääneen "Jevgeni, Jevgeni". Jevgeni toteaa, että ilmeisesti tämä kädessä oleva esine on jonkinlainen soitin, joten hän improvisoi nopeasti uskonnollisen laulun ja sen jälkeen ryhmä esittää sen niin, että Jevgeni laulaa ja soittaa, Gardan soittaa rumpuja, Crog laulaa, M sekä soittaa ja laulaa. Fihi tanssii ilmassa lentäen, Brasse soittaa bassoa ja Marie vain hyppi ympäri lavaa.
Konsertti on jymymenestys ja kun ryhmä ohjataan lavalta pois yrittää heti yksi lihavan näköinen mies saada Jevgenin kirjoittamaan nimensä alle erilaisiin sopimuspapereihin. Jevgeni ei kuitenkaan ole kovinkaan innostunut. Lopulta jevgeni suostuu tekemään lauluja kuun loppuun asti. Fihi yrittää saada yhteyttä siihen muurahaiseen, jonka hän näki siellä luolassa, mutta epäonnistuu ja hänen kädessään oleva kitara ja kynä muuttuvat teek-puiseksi, samoin kuin se sohva, jossa hän istuu. Ryhmä kuulee myös josain vaiheessa olevansa nyt Los Angelesissa.
Ryhmä aloittaa tiiviin musiikin vääntöputken ja tekee yhdeksän päivän aikana 16 LP:tä valmiiksi, yhteensä niillä 162 kappaletta. Jevgeni suunnittelee samalla myös sekä singleille, että LP:lle kannet. Ryhmällä on ko aikana myös yhdeksän eri televisioesiintymistä.
Ryhmä toteaa, että "nyt on musiikit on valmiina lähdetään". Sitä ennen Jevgeni tosin käännyttää managerin ja antaa hänelle tehtäväksi pistää levyjä ulos tasaiseen tahtiin ja levittää uskonnollista materiaalia. Sen jälkeen ryhmä lähtee etsimään sopivaa tiedemiestä, joka voisi auttaa ryhmän pois. Ensimmäisen päivän jälkeen Jevgeni saa selville, että 30-luvulla hävisi kuusi kuuluisaa tiedemiestä, joista kaksi hävisi Himalajalla ja loput neljä Bermudan kolmiossa.
Crog selvittää missä Rick on ja kuulee, että tämä on Afrikan länsirannikolla ja häneltä menee noin kuukausi ennen kuin hän pääsee Etelä-Amerikan rannikolle, joten ryhmä miettii hetken mihin lähtee siksi ajaksi. Fihi toteaa, että olisi varmaan hyvä mennä jonnekin kauas ihmisistä, koska täysikuu on taas tulossa. Marie kuulee tämän ja ehdottaa heti Alaskaa, koska hän ei ole koskaan käynyt siellä. Ryhmä ostaa liput Alaskaan ja lentää sinne kuuden päivän kuluttua.
Perillä ryhmä ostaa karhuhäkin Crogille, Fihi ottaa sen kantoonsa ja ryhmä lähtee samoilemaan maastoa. Viikoa myöhemmin ryhmä palaa takaisin.
Ryhmä joutuu odottamaan taas kuusi päivää ennen lentokoneen lähtöä.
Ryhmä lentää Los Angelesiin.
Ryhmä joutuu taas odottamaan neljä päivä, joten Fihi ja Jevgeni saavat selvitystyönsä loppuun ja saavat selville, että nuo kuuluista tiedemiehet ovat opiskelleet fysiikkaa ja psykologiaa tohtoriksi asti. Suurimmalla osalla on ollut vielä kolmas tutkinto joltain muulta alalta.
Ryhmä lentää Rickin luokse ja nousee veneeseen heti kun Rick saapuu pari päivää myöhemmin perille.
Ryhmä lähtee purjehtimaan pohjoiseen.
Ryhmä pääsee Bermudan kolmion alueelle ja alkaa kysellä siellä lisää.
Ryhmä pääsee itse Bermudaan ja siellä Fihi saa kuulla, että aikaisempi Bermudan varakuvernööri, oli aikoinaan ollut kiinnostunut asiasta. Tuo varakuvernööri asuu kuulemma nykyään Englannissa. Ryhmä lähtee kohti itärannikkoa, jotta voisi sieltä lentää Englantiin.
Ryhmä pääsee rantaan ja lähtee heti seuraavana päivänä lentämään Englantiin.
Ryhmä ryhtyy etsimään varakuvernööriä ja kolme päivää myöhemmin he löytävät hänet sukukartanostaan.
Ryhmä onnistuu suhteellisen helposti puhumana itsensä varakuvernöörin puheille ja hän kertoo, että on itse asiassa tutkinut asiaa. Hän kertoo, että 17.6.1937 laiva SS Arcturus hävisi jälkiä jättämättä. Hieman ennen tätä tapahtumaa, häviäminen tapahtui noin 03:20, oli laivaan noussut mustapukuisia aseistettuja henkilöitä. He olivat ilmeisesti tulleet sukellusveneistä. Hänen kuulemien huhujen mukaan samalla hävisi ilmeisesti isompi alue merta ja vettä tuli ympäriltä täyttämään aukon.
Lisäksi huhu kertoo, että seuraavana päivänä 18.6.1937 on itäisessä kiinassa satanut merivettä ja kaloja, eli vesi olisi voinut siirtyä jotenkin sinne. Varakyvernööri pystyy kertomaan tiedemiehistä hieman lisää, eli hän oli tavannut yhden näistä henkilöistä ja on kuullut yhdestä toisesta.
Tohtori Alan Ross oli toiminut Bermudalla meteorologisen aseman päällikkönä ja sen jälkeen hän oli lomaillut useita kertoja Bermudalla. Ylivoimaisesti kuuluisin tiedemies oli Pär Bonk, joka tunnettiin mielenkiintoisista teknisistä laitteista. Hän on kuulemma kotoisin Suomesta, jostain Högland nimisestä paikasta, jossa hänellä oli tutkimuskeskus. Sen lisäksi mukana oli tohtori Arvin Smith, joka oli tutkinut jotain parapsykologisia tutkimuksia skotlannissa.
Kun ryhmä kertoo hänelle 18.6.1937 Himalalla hävinneistä tiedemiehistä niin varakuvernööri muistaa toisesta tiedemiehestä, että hän oli amerikkalaisilla ensimmäisen maailmansodan aikana olleen projektin johtaja. Projektissa oli tarkoitus tutkia pystyykö näitä psyykkisiä ominaisuuksia käyttämään hyväkseen sotatilanteessa. He tekevät tällöin kokeita joissa toinen henkilö oli Bermuudalla ja he yrittivät saada tähän yhteyttä mantereelta telepaattisesti.
Ryhmä lähtee selvittämään sitä paikkaa, jossa oli satanut merivettä ja saavat selville, että ilmeisesti varakuvernöörin muisti oli pätkinyt, koska se ei ollut itäkiinassa, vaan aika lähellä Himalajaa. Ryhmä lähtee sinne seuraavaksi, eli seuraava etappi on Intia, jonne lähtee lentokone jo seuraavana päivänä.
Ryhmä lentää Intiaan, useamman välilaskun jälkeen.
Ryhmä saapuu perille Intiaan.
Ryhmä lähtee lentämään kohti Himalajaa ja kesken lennon heitä vastaan tulee kaksi suihkuhävittäjää jotka ryhtyvät tulittamaan heidän konettaan. Fihi, Crog ja Jevgeni menevät oville ja ampuvat sieltä hävittäjiä. Fihiä osuu yksi tykinammus suoraan päähän ja pää räjähtää kappaleiksi, mutta se parantuu samantien. Toinen tykinammus osuu Marieen, tappen tämän välittömästi. Fihi ja Jevgeni ampuvat etuovista hävittäjiä ja molemmat osuvat hävittäjiin, mutta vain Jevgeni osuu niin hyvin, että kone alkaa savuta.
Fihi käyttää pari erikoisominaisuuttaa, ensin hän kokeilee tehdä hävittäjän eteen seinää syömäpuikoista, mutta sitä ei voi tehdä ilmaan, vaan se pitää tehdä maanpinnalle. Sen jälkeen hän kokeilee taas neljää satunnaisominaisuutta. Ensimmäisenä tulee sammakko, jolloin hävittäjän lentäjä muuttuu sammakoksi ja kone lähtee kaartoon maata kohti. Seuraavana tulee tuulenpuuska, joka ei kuitenkaan tehoa toiseen koneeseen. Kolmantena tulee idoli, jonka Fihi käyttää itseensä ja viimeisenä muutos hyväksi, jonka Fihi laittaa Crogille.
Lentäjä on kertoo, että toinen moottori on rikki, joten Fihi lentää katsomaan mikä siinä on vialla, mutta ei pysty tekemään sille mitään ja hän palaa takaisin sisälle. Lentäjä tosin meinaa saada sydänkohtauksen kun näkee Fihin ulkona, mutta sitten hän saa yllättäen tekemistä kun huomaa että kone on menossa suoraan vuorta päin. Hän saa koneen nokan nostettua juuri ennen kuin kone olisi rysähtänyt vuoren kylkeen.
Jevgeni tulee tässä vaiheessa ohjaamoon ja istuu apukuskin paikalle. Lentäjä toteaa, että voisit yrittää ottaa radiolla yhteyttä lähtökentälle ja kertoa heille tilannetta, mutta Jevgeni toteaa, että hän mielummin lentää ota sinä radiolla yhteyttä sinne. Lentäjä toteaa että "ok" ja antaa ohjaimet Jevgenille, joka lentää heti kuin ammattilainen.
Lentäjä kertoo, että hän ei saa yhteyttä määräkentälle, mutta lähtökentälle hän saa ilmoitettua asian. Ryhmä toteaa lentäjälle, että he hyppäävät kyydistä muutamaa kilometriä ennen kenttää, johon lentäjä toteaa hän yrittää vielä koneen kentälle asti. Juuri ennen kuin ryhmä on hyppäämässä konetta aletaan ampua ilmatorjuntatykillä.
Ilmatorjuntatykki ampuu toisen siiven poikki, joten ryhmä hyppää ulos välittömästi, samoin kuin lentäjäkin laskuvarjon kanssa. Fihi käyttää yhden neljän erikoisominaisuuden sarjansa ja saa ekalla jotain jonka nimi on 4.paljon, jonka hän laittaa sen ilmatorjuntatykin ampujalle. Seuraavaksi tulee Astraalikoira, jonka hän senki laittaa ampujalle. Kolmanneksi tulee kantolaukku, mutta se on olemassa vain sekunnin ennen häviämistään. Viimeisenä tulee tuuleenpuuska, jolla Fihi kumoaa muut tykin vieressä olijat. Fihi pudottautuu muita kantaen kuin kivi maata kohti ja maan pinnan lähellä hän tekee tosi jyrkän mutkan ja jatkaa vaakasuoraan. Jevgeni lentää lintuna alaspäin muiden luokse.
Fihi jättää muut maahan ja ottaa Crogin ja Jevgenin mukaansa ja lentää ylös ilmatorjuntatykin luokse, tarkoituksenaan vaimentaa silminnäkijät. Sinne tullessa, joku mies huomaa lentäjät ja huutaa, että tuolla lentää joku. Fihi ampuu miestä konekiväärillään ja mies putoaa. Toinen mies kurkistaa konekivääripesäkkeestä ylös ja Jevgeni murhaa ko miehen välittömästi. Fihi laskeutuu kk-pesäkkeeseen ja Jevgeni murjoo siellä olevan miehen niin pahasti, että miehen ruumis tuhoutuu.
Fihi tekee alueelle sankan sumun ja huutaa Crogille, että mene sinä vasemmalle, minä menen oikealle ja Jevgeni voi ottaa keskiosan. Fihi juoksee katetun bunkkerin luokse, jossa häntä vastaan tulee ovella upseeri, jota hän lyö Crogin antamalla miekalla. Upseeri ei kuitenkaan ole moksiskaan vaan ampuu Fihiä pistoolillaan. Fihi henkäsee pienen henkäsyn ja saa upseerin hieman sekaisin, mutta mies toipuu siitä ja yrittää ampua uudestaan, mutta päättää sittenkin olla ampumatta. Fihi iskee miestä toisen kerran ja tämä putoaa.
Crog juoksee ilmatorjuntatykin luokse ja tappaa siellä olevat kymmenen tyyppiä parissa minuutissa. Jevgeniä ryhdytään ampumaan raskaalla konekiväärillä tasanteen toiselta puolelta, joten hän hyppää suojaan keskellä olevaan kranaatinheitinbunkkeriin. Bunkkerissa on parisenkymmentä sotilasta, joten Jevgeni ryhtyy hakkaamaan niitä nyrkeillään kasaan. Ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana putoaa viisi sotilasta. Seuraavan kymmenen sekunnin aikana putoaa seitsemän sotilasta lisää. Fihi on tällä välin painunut sisälle komentobunkkeriin ja pudottanut siellä hänen kimppuunsa kiväärin kanssa tulleen sotilaan. Sisällä on sotilaan lisäksi vain kaksi upseeria, jotka Fihi tappaa nopeasti pois.
Seuraavaksi Jevgeni ehtii tappaa viisi sotilasta, ennen kuin hän huomaa olevansa yksin bunkkerissa käsikranaatin kanssa. Jevgeni koittaa paria erikoisominaisuuttaan samalla kun yrittää hypätä pois poterosta. Hän ehtii niukasti ja ohittaa juostessaan osan sotilasta ennen kuin painautuu suojaan kumpareen taakse. Käsikranaatti räjähtää ja räjäyttää likimain kaikki kranaatinheittimien ammukset. Fihin bunkkerista kaatuu seinä sisään ja Fihin kampaus menee sekaisin paineaallosta, joten hän korjaa sen ennen kuin tappaa sen viimeisen upseerin.
Crogin luona olevat sotilaat lensivät maahan paineaallosta, joten Crog hakkaa niistää pari kuoliaaksi maassa ennen kuin he ehtivät ruveta nousemaan pystyyn. Jevgeni vuorostaan tappaa kaikki hänen bunkkeristaan paenneet sotilaat. Tämän jälkeen Jevgeni käy vielä tappamassa toisen konekivääripesäkkeen sotilaat ja puolisen minuuttia sen jälkeen Crogikin lopettaa tappelunsa.
Fihi on tällä välin jo löytänyt lapun radion vierestä, jossa Jevgenin mukaan lukee, että "Ammuttu alas amerikkalainen C47 kone, pyydetään lähettämään partio koordinaatteihin 23 ja 45 noutamaan lentäjä. Suositellaan varovaisuutta, koska myös jotain muuta pudotettiin". Ryhmä kerää tavaroita ja huomaa, että kauempana on ollut telttoja ja siellä on ilmeisesti ollut yksi vartiomies joka on nyt jo noin kilometrin päässä. Fihi ampuu pakenevaa selkään raskaalla konekiväärillä ja mies putoaa.
Vähän ennen lähtöä pois Fihi huomaa kaksi autoa tulossa kohti. Toinen on jeeppi ja toinen kuorma-auto. Kuorma-auton lavalla on parisenkymmentä miestä ja kaksi ohjaamossa, jeepissä on kolme miestä, joista kaksi yrittää katsella ryhmää kiikareilla. Fihi keksii, että hän voisi rakentaa käsikranaateista ansan noille. Ensin
hän tutkii miten käsikranaatit toimii ja onnistuu virittämään sen ja toteaa, että kohta se varmaan räjähtää, joten hän heittää sen siihen ilmatorjuntatykin bunkkeriin, jolloin osa siellä olleista ammuksista räjähtää ja loput lentelee ympäriinsä. Fihi luopuu ansasuunnitelmastaan ja lähtee hakemaan muita alhaalta samalla kun Crog ja Jevgeni valmistautuvat avaamaan tulen konekivääreillä autoja kohti.
Fihi lentää ensin muiden luokse ja poimii sieltä tavarat ja ihmiset mukaansa jatkaen sitten seuraavaksi lentäjän luokse, jolle hän vakuuttaa, että hänen kannattaa tulla ryhmän mukaan, jos haluaa säilyä hengissä ja sen jälkeen hän palaa muiden luokse. Jevgeni on juuri ampumassa kuorma-auton kuskia ja osuu tätä yhdellä laukauksella suoraan mahaan ja mies tuupertuu, mutta auto jatkaa melko suoraan hieman vasemmalle jokeen päin kaartaen.
Lavalla olevat miehet huomaavat, että nyt on jotain vialla, auto on menossa 35 metriä korkealta jyrkänteetä alas jokeen. Miehet hyppivät nopeasti ulos. Jevgeni ampuu toisenkin auton kuskia ja tappaa tämän välittömästi. Jeeppi tekee jyrkän mutkan oikealle ja törmää kallioseinään. Jevgeni ryhtyy ampumaan sotilaita pois. Hän ehtii ampua kahdeksan ja Fihi yhden ennen kuin sotilaat ovat niin hyvin piilossa, ettei niihin enää voi osua. Samassa ryhmän yleiseen suuntaan putoaa yksi kranaatti ja jokeen toinen. Ryhmä lentää vastakkaiselle puolelle ja kun sieltäkään ei näy lisää sotilaita, ryhmä lentää pari kilometriä taaksepäin ja pistää leirin pystyyn.
Fihi kokeilee vielä kerran erikoisominaisuussarjaansa ja saa ensimmäiseksi ominaisuuden, jolla hän poistaa Gardanin hyönteissuojataian, sitten hän luo luolaston, kolmanneksi hän poistaa Brasselta yhden toiveen ja viimeiseksi hän herättää Marien henkiin, mutta epäkuolleena, joten he joutuvat tappamaan hänet uudestaan.
+ + Hahmot + + Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End (days) + + Crog Daniels 4/48/2 4/48/2 + rogue/pal/mag/1/2-orc Ahponen 8.6.835+202+112 - - + + Jevgeni Hruzew 49/3/1 49/3/1 + clc/th/druid/human Aarni 8.6.835+202 - - + + Imaraus Zip Out/22 Out/22 + mage/human Riikonen 28.10.835:6+196 20.2.837 - + + Askan Deymoi 34 34 + thief/human NPC 28.10.835:160+42- - + + Galavan 12/33 12/33 + sailor/paladin/human NPC - - - + + Hatrak 17 17 + thief/human NPC 24.11.835 - - + + Fihi Dofo Pyhyte 33/7 33/7 + nb w/paladin//human Kivinen 25.7.836 - - + + Gardan Anthonyn tytär 23 23 + rogue/hobitt NPC - - - + + Damon Hill 24 24 + archmage/human Riikonen 20.2.837 - - + + Hevy Medal 22 22 + mentalist/human Alakoski 19.4.837 - - + + Basturn 52 52 + student/dragon NPC 24.4.837 - - + + Baeveis 10 10 + teacher/dragon NPC 29.4.837 - - + + For Cee M 23 23 + force mage/human Alakoski 28.10.835+202-360 - - + + Brasse Holden 4 4 + Rogue/Arab NPC 12.5.837 - - + + Erik Baijabori 0 0 + nb w/human NPC 16.5.837 - -
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin