SF Osa 2, Luku 001 (sf2/sf2.001)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin

Pieniä seikkailuja avaruudessa

Osa 2, Venturi, Luku 1, Saapuminen Venturiin


Roin saa siirron retkikunnan mukaan, joka on lähdössä Screen front:sta. Myös Ahba ja Koi siirretään samaan paikkaan. Ahballa ja Koilla on 1 tunti 15 minuuttia aikaa suorittaa noin 2 tunnin matka ennen kuin rahtialus lähtee kohti Athoria oikotietä pitkin. Roin on jo valmiiksi avaruussatamassa. Ahba ja Koi ehtivät perille, koska sukkula odottaa heitä. Rahtialuksessa tapaamme Jamesonin, joka vastaa ko retken turvallisuudesta. Saamme alustavan yhteenvedon planeetasta. Planeetalla on nomand tyyppistä asujaimistoa, ilmakehä on ihan hyvä, mutta keskilämpö on vain +5 astetta. Kuulemme myös että retkelle on lähdessä kaksi edellisestä ryhmästä, eli kapteeni Maximillian Malligigg (ihminen) ja yhdistetty pilotti ja insinööri.

Saavumme väliaurinkokuntaan. Ja toteamme että se ei voi olla FS5, koska se oli kaksoisaurinkokunta, mutta emme tiedä onko se FS3 vai FS4. Joka tapauksessa ko reittiä ei ole merkitty mihinkään viralliseen tähtikarttaan.

Kun lähestymme aurinkokuntaa niin alus tärähtää yllättäen ja hätävalot menevät päälle. Toteamme että tämäkin alus on löytänyt meteoriitin. Hyteissämme syttyy valo, joka kehoittaa että avaruuspuvut päälle. Hetken päästä alus alkaa jarruttamaan, jolloin Jameson hyppii seinille. Vähän ajan päästä meidän luoksemme saapuu tyyppi, joka sanoo että meidän pitää hieman huommassa kunnossa kuin oli tarkoitus telakoitua snoboliin, ups, eikun siis tähän systeemiin. Meidät jätetään tänne tukikohtaan, koska aluksen elintoimintojen ylläpitotoimonnot ovat hajonneet ja varajärjestelmä pystyy ylläpitämään vain miehistön, ei matkustajia. Alus telakoituu ison kaasujättiläisen kuuhun. Kuuhun on telakoitunut pitkän kaapelin (noin 20 kilometriä) päässä toinenkin alus, joka kiertää hiljalleen kuuta. Telakoidumme. Meitä vastaan tulee pari tyyppiä, jotka eivät näytä kovinkaan tyytyväisiltä siitä että meidät jätetään tänne. Meidät ohjataan pariin pieneen huoneeseen ja sanotaan että pysykää täällä. Alamme tappamaan aikaa (hirmuista energian tuhlausta).

Luoksemme saapuu joku henkilökuntaan kuuluva henkilö nimeltään Kastus (Yazirian), joka sanoo että kapteeni Akizk (Vrusk) toivoisi saavansa seuraa illalliselleen. Meitä tullaan kuulemma hakemaan sitten. Pari tuntia myöhemmin meitä tullaan hakemaan. Seuraamme Kastusta vaunuun joka lähtee kulkemaan kohti kuun keskipistettä kohti. Vähän matkan päästä se kääntyy oikealle ja samalla tunnemme kuinka painovoima kasvaa suoraan vaunun keulaa kohti. Sitten vaunu kääntyy taas vaakatasoon. Kastus ohjaa meidät hissiin jolla laskeudumme kaapelia pitkin kuuhun telekoituneeseen avaruusalukseen, Kastus itse jää vaunun luokse. Perillä meitä vastassa näkyy hieman vanhempi vruski, joka esittäytyy kapteeni Akizk:ksi. Hän ohjaa meidät ruokasaliin. Hän kertoo että hänellä on pieni ongelma.

Hän kertoo että seuraava alus tulee varmaan jo 50 päivän päästä, vaikka normaalisti alukset tulevat kuuden kuukauden välein. Tämä on tutkimusalus Moneyspider ja tuo kuu on Snoboil ja hän pyytää meitä lupaamaan ettemme kerro näistä asioista eteenpäin. Kun lupaamme alkaa kapteeni kertoa meille hieman taustaa ongelmasta.

Planeetta Venturi (se planeetta jonka kuuta me kierrämme) on aika mielenkiintoinen ja se tuottaa aineita, joita ei löydy mistään muualta luonnosta, vaan normaalisti sitä tehdään keinotekoisesti kalliisti. Heillä on planeetan ilmakehässä kelluva kuumailmapallo (pallon sisällä oleva ilma on jopa -55 asteista), jossa he keräävät kaasun ja jossa he suorittavat ensimmäisen erottelun. Sieltä he tuovat kaasut Snobolin, jossa he suodattavat siitä oikeat aineet pois 15 kilometriä pitkän suodattimen avulla (kaapelin sisällä). Snobol menee aina välillä planeetan vaikutuspiiriin, joka on täynnä pieniä hiukkasia ja isompiakin kappaleita. Normaali avaruusalus ei tätä kestäisi, mutta Moneyspider:illa ei ole siinä ongelmia, koska se on niin vahvarakenteinen ja se kulkee aika hitaasti. Planeetan pinnalla olevalla pallolla, nimeltään Jetsom on aina miehistö 38 päivän jaksoissa kahdessa vuorossa. Aina kun kuu on lähellä planeettaa vaihdetaan miehistöä ja tuodaan kertyneet kaasut kuuhun sukkulalla.

32 päivää sitten he menettivät yhteyden jetsomiin. Päivää myöhemmin he lähettivät sukkulan tutkimaan tilannetta, mutta sukkulan lämpökilpenä käytetty jääkimpale irtosi ja sukkula paloi ilmakehässä. Ongelmana on se että heillä ei ole enää riittävästi miehistöä, jotta he voisivat lähettää sinne lisää miehistöä tutkimaan tilannetta. Ainoa tieto mitä he ovat saaneet on se lyhyt katkoinen viesti, jossa puhutaan jostain sähkömagneettisesta myrskystä, hajoamisesta, jonkin menemisestä hulluksi, vakavointikentästä etc. Koska seuraava laiva on tulossa vasta niinkin myöhään kuin 50 päivän päästä on luultavaa, että silloin on jo liian myöhästä.

Alle vuorokauden päästä olisi optimaalinen aika lähettää sukkula. Ehtona on se että pidämme salaisena ja meille järjestetään kuljetus pois. Saamme heiltä tarvikkeita ja tietoa tarvitsemme. Palkkioksi hän lupaa meille 7000/henkilö jos saamme aseman asumiskelpoiseksi ja kuntoon. Lisäksi jokaisesta henkilöstä jonka saamme pelastettua sieltä palkkio kasvaa 1500/henkilö^2. Lisäksi jokaisesta säiliöstä valmista kaasua saamme 150/henkilö. Joutuisimme viipymään Jetsomilla sen normaalin 38 päivää, ennen kuin kuu on taas riittävän lähellä. Silloin aseman pitäisi olla siinä kunnossa että aseman voi jättää tyhjilleen seuraavaksi kierrokseksi.

Kun olemme jutelleet ja keskustelleet tavaroista soi hänen puhelimensa ja hetken keskustelun jälkeen hän käskee meitä seuraamaan. Seuraamme 5. kannelta (asumiskansi) 6. kannelle (asumis- ja oleskelutilaa). Tulemme voimistelusaliin, jossa maassa makaa yksi Vrusk tajuttomana ja seinän vierellä hytisee yksi Dralasite. Keskellä huonetta seisoo iso pehmustettu robotti, joka on ilmeisesti toiminut harjoitusvastustajana. Dralasite huutaa että "Se kävi yllättäen täysillä Dakorin kimppuun". Piiritämme robotin ja Roin yrittää sammuttaa sitä sillä välin kun Ahba ja Jameson suojaavat häntä. Roin tunnistaa robotin tyyppi 4 huvittelurobotiksi. Jameson saa robotista otteen ja Ahba hakkaa sitä. Robotti pääsee irti Jamesonin otteesta irti samalla kun Roin onnistuu sammuttamaan sen. Laivan lekuri parantaa Dakorin sillä välin kun Roin tutkii mikä robotissa meni vikaan. Roin huomaa että robotin ohjelma näyttää olevan hieman korruptoitunut, joten ehkä samaa on tapahtunut myös jetsomissa. Haemme omat tavaramme ja lastaudumme sukkulaan. Alamme laskeutua alas Jetsomille. Tunnin kulutta vauhti on pudonnut jo niin alas, että jääkilpi voidaan pudottaa pois ja aletaan lähestyä kohti Jetsomia. Puolen tunnin päästä jääkilven pudotuksesta yllättäen tuntuu siltä että staattista sähköä on kertynyt jonnekin ja hetken päästä kaikki pimenee, koko mittaristo on pimeänä, mikään meidän omista sähkölaitteistakaan ei toimi ja kaikki sähkölaitteet ovat täysin kuolleita. Sähkölaitteet ovat sammuksissa noin puolisen minuuttia ja sen jälkeen kaikki taas alkaa toimimaan täydellisesti.

Saamme jetsumin näkyviin. Lähestymme lujaa vauhtia ja sukkula jarruttaa viime tingassa ja telakoituu siististi Jetsomiin. Toteamme että tietokoneen muistiin on jäänyt sähköhäiriöiden jälkeen vain kuusi ruudullista tietoa, jossa on sentään tärkeimmät, eli salasanat, robottien tyypit ja tietokoneiden mallit. Painamme ne muistiin ja lähdemme liikkeelle. Tulemme Jetsomin ilmalukkoon, jossa on vielä ihan normaalit olot. Kun tarkistamme sisäisen tilanteen väittävät mittarit että kaikki on ok, mutta kun avaamme oven toteamme että kone on ilmeisesti hieman sekaisin, koska sisäpuolella ei ole ollenkaan happea ja lämpötilakin on aika paljon pakkasen puolella. Pistämme happimaskit päähän ja laitamme lämpöpuvut päälle. Ilmaklukosta lähtee käytävä, jossa näyttää olevan noin viiden metrin päässä on iso reikä joka on syntynyt ilmeisesti aika ison pommin seurauksena. Reiästä putoaa ilmapallon sisälle noin parinkymmenen metrin matkan ja sen jälkeen liukuisi pallon sisäpintaa pitkin näkymättömiin. Kun Ahba kokeilee kestäisiköhän reiän yli menevät pari tankoa kävelyä, toteaa hän että ne ovatkin itseasiassa sähköjohtoja. Käymme hakemassa sukkulasta tavaraa, mutta toteamme ettei ilmalukko enää suostu avautumaan, joten Roin joutuu ohittamaan sen turvallisuustarkistukset, ennen kuin pääsemme takaisin sukkulaan.

+ 						Ryhmään	Poistunut	Ikä
+ Nimi		Pelaaja		Rotu		mukaan	ryhmästä/syy	päivinä
+ -----------------------------------------------------------------------------
+ Ahba		Kivinen		Human		12.11	-/-		-
+ Thacker Roin	Aarni		Human		12.78	-/-		-
+ Kerz Koi	Alakoski	Vrusk		12.95	-/-		-
+ Jameson	Riikonen	Human		12.102	-/-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>