Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Koi sitoo itseensä köyden ja me muut laskemme häntä alas aukosta. Alussa Koi tosin putoaa hieman, mutta mitäpä pienistä. Saamme kuitenkin hänet pysäytettyä ennen kuin hän valuu reaktorille asti. Vedämme Koin ylös kevyesti (vaikka hän painaakin helvetisti). Alhaalla ei kuulemma ollut mitään mielenkiintoista.
Ahba sitoo köyden ympärilleen ja kävelee tankoa pitkin toiselle puolelle. Sidomme pari tukinarua aukon ylitse ja kaikki muut tulevat ilman ongelmia, patsi Jameson, joka ensin räpeltää vähän aikaa köysissä ennen kuin putoaa. Jameson onnistuu muutaman minuutin kuluttua repimään itsensä ylös päästen jopa oikealle puolelle. Kun Koikin kävelee reiästä ylitse ilman ongelmia, jatkamme käytävää pitkin eteenpäin.
Tulemme käytävän päässä olevalle turvaovelle. Kokeilemme sukkulan tietokoneessa ollutta koodia, mutta se ei toimi. Roin onnistuu kuitenkin helposti ohittamaan oven turvamekanismin saaden oven auki, jolloin sisältä tulee kaksi laserlaukausta ja yksi verkkokranaatti. Ahba ja Jameson syöksyvät heti sisään ja Koi ampuu hökötystä takarivistä. Tuhoamme tykkitornin yhteislaukauksella melkein välittömästi. Huoneesta lähtee ovet sekä oikealle että vasemmalle, joista me valitsemme oikean puolen. Tulemme käytävään, jossa ilmeisesti oli happea ennen kuin avasimme oven. Käymme sulkemassa turvaoven niin ettei koko paikka tyhjene hapesta ja palaamme käytävään.
Käytävästä pääsee oleskelutilaan, jossa on siivousrobotti ja iso kolmiulotteinen televisio. Televisio näyttää lasten piirrettyjä takaperin tähtinavigointiohjelman ääniraidalla. Roin lähtee tonkimaan kaappeja, jolloin siivousrobootti alkaa riehua yrittäen siivota Roin tarvikkeet pois (tuhoten mm. rannekelloradiopuhelimen). Roin yrittää ensin sammuttaa sitä, mutta kun robotti alkaa pyöriä kuin hyrrä, ei hän saa siitä otetta. Tuhoamme robotin yhteistuumin.
Roin jatkaa tonkimista, sillä välin kun Koi tutkii toista makuuhuonetta ja löytää sieltä yhden Sapen, joka näyttää olevan hieman sekaisin, luultavasti se luulee olevansa pikkulapsi. Me muut kuuntelemme nauhurilta äänikirjeen alun, jossa kerrotaan, että täällä on tapahtunut aika uskomattomia asioita. Tarkempi kuvaus asioista on kuulemma tietokoneella. Kun Sape näkee Roin (Yazarian) tulee se hänen luokseen ja alkaa roikkua hänen kaulassaan kuin pikkulapsi. Koi löytää vessan ja lukitun oven, jota Ahba ja Jameson yrittävät avata. Jameson onnistuukin muutaman yrityksen jälkeen. Sisällä näyttää olevan kaksi henkeä kytkettynä vakavointikenttään. Toinen näistä (Vrusk), joka oli kytkettynä seinäpistorasiaan, on kuollut, mutta Yatzirian, joka on kytkettynä voimavyöhon, on vielä elossa. Tosin hänellä on energiaa vain noin pariksi päiväksi. Koi vaihtaa energia-akun voimavyön tilalle. Tämän jälkeen Koi siirtyy auttamaan Roinia, yrittäen huumata sapen niin että se päästäisi Roin irti. Sape alkaa rutistaa Roinia ja tokenee vasta toisella totuusseerumilla. Ahba yrittää saada sille ruokaa ruokaprosessorilla, joka ei kuitenkaan oikein toimi ja hän saa savustettua lohta mustaherukkahillolla (ihan mielenkiintoinen makuyhdistelmä). Lukitsemme sapen takaisin huoneeseemme ja jatkamme eteenpäin.
Viimeisen oven takana on lyhyt käytävä joka sitten päättyy aukinaisen oven jälkeen isoon huoneeseen. Oven ja seinän välissä näyttää olevan tuoli, joka estää ovea menemästä kiinni (ovi tömähtää aina vähän väli tuolia päin). Huoneessa on viisi sapea, jotka alkaavat heti uhota, että "tappakaa niillä ei ole turkkia, tappakaa". Palaamme edelliseen huoneeseen miettimään. Ahba koittaa saada ruokaprosessorista muutakin ruokaa, mutta ei onnistu saamaan mitään muuta kuin tuota savustettua lohta mustaherukkahillolla ja kiehuvaa vettä. Päätämme syöttää sapeille omia mukana tuomiamme ruoka-annoksia. Sapet näyttävät olevan aika nälissään, koska ne syövät niitä noin viisi kukin. Jätämme heidät syömään ja päätämme lähteä toiselle puolelle kompleksia. Juuri kun olemme lähdössä päättää Roin sittenkin tutkia tietokonetta ja Koi siirtyy antamaan sille sekaisin olevalle sapelle terapiaa. Jäämme oleskeluhuoneeseen.
Roin pääsee sisään yleistietokoneeseen ja löytää sieltä kommunikaatio- ja tiedontalletusohjelmistot. Tiedontalletusohjelmasta löytyy kyllä tiedot hakemistorakenteesta, mutta ei tiedostojen nimiä, joten tavaran hakemiseen sieltä pitäisi varmaan ensin löytää tiedostojen nimet. Kommunikaatio-ohjelmistosto on ilmeisesti syypää tuohon piirrosfilmin takaperin pyörittämiuseen väärällä ääniraidalla.
Seuraavaksi Roin pääsee yhteyteen elintoimintojen ylläpito-, turvallisuus-, pää- ja yleistietokoneiseiin. Elintoimintojen ylläpitotietokone numero 2 saatiin päälle (varakone), mutta päätietokone kytki sen heti pois. Sapet alkavat käyttäytyä ihan hyvin ja jopa tottelevat komentoja.
Yöllä tuli hälytys ja yleistietokone ja ruokaprosessori saivat virhetä ja ovien paneelit näyttivät, että toisilla puolilla ei olisi lämpöä eikä happea ja radioaktiivisuutta taas olisi liikaa (väärin).
Jatkoimme aamulla matkaa Sapien huoneen taakse, mistä löytyi niiden ruokalaite. Se toimii, mutta tekee ilmeisesti liian vähän ruokaa.
Lisäksi löytyi Yazirianin kalutut luut Sapien tiloista. Luidne lisäsi sieltä löytyi hajoitetusta medic-kitistä jämiä ja muutama tyhjä ruoka-annos.
Lähdemme tutkimaan lisää aluetta. Tulemme pienen käytävän jälkeen samanlaiseen huoneeseen, kuin missä se laserase oli toisella puolella. Täällä oleva laser ampuu jonnekin helvettiin, mutta kranaatinheitin tähtää tännepäin. Samassa meitä kohti lähtee juoksemaan robotti. Ahba ja Roin syöksyvät eteenpäin, Jameson tulee hieman perässä ja Koi jää hidastelemaan taakse. Robotti hyökkää Ahban kimppuun samalla kun Roin yrittää sammuttaa sitä. Jameson ampuu kranaatinheitintä. Robotti lähtee raahaamaan Ahbaa laserin tulilinjalle ja saakin Ahban sinne asti, ennen kuin Roin sammuttaa sen. Tuhoamme laserin.
Laseri on näemmä ampunut vähän pitempäänkin, koska se on tuhonnut turvaoven, ilmalukon sisemmän sekä ulomman oven, ja vaurioittanut sukkulan ovea. Sukkulan ovessa on muutamia reikiä, mutta sitä ei ole tuhottu täydellisesti kuten muita ovia. Sukkulan ovi ei kuitenkaan suostu aukeamaan ja Roin toteaa sen johtuvan siitä ettei ovi saa virtaa. Jatkamme eteenpäin.
Tulemme huoneeseen, jonka nurkassa on taas yksi robotti. Roin käy heti sammuttamassa sen ennen kuin se ehtii käydä meidän kimppuumme. Seuraavassa huoneessa on elintoimintojen ylläpitojärjestemän numero 2 käsisäädöt ja muutakin elintoimintojen ylläpitojärjestelmän laitteita. Roin kytkee käsisäädön päälle ja säätää sen noin +20 asteeseen. Sitten tulemme tietokonehuoneeseen, josta jatkamme melkein saman tien huoneeseen, jossa on pari ilmalukko-ovea. Menemme vasemmalle, jossa tulemme ilmalukon tyyppiseen huoneeseen, josta eteenpäin menevässä ovessa on varoitus säteilystä. Oven lisäksi siellä on kaappi, jossa on säteilypukuja. Palaamme takaisin ja jatkamme toisesta ovesta eteenpäin. Tulemme lyhyen käytävän jälkeen huoneeseen, jonka toista reunaa ei ole enää olemassa. Voimakas ilmavirta yrittää repiä meitä ulos, mutta onnistumme laittaa oven kiinni, ilman että kukaan lähtee ilmavirran mukana. Kierrämme toista kautta samaan tilaan ja Ahba ja Roin lähtevät tukimaan huonetta köysivarmistuksen kanssa.
He toteavat että huone on ollut varasto, josta kaikki pikkutavarat ovat lentäneet helvettiin, mutta kaikki isommat / painavammat tavarat ovat jääneet. Roin käy tutkimassa myös lähempänä reikää olevaa huonetta, mutta toteaa että tuuli riepottelee häntä liian pahasti ja saatuaan pari mustelmaakin palaa hän takaisin. Roin huomaa huoneessa kuitenkin ulkokuoren huoltorobotin ja yrittää houkutella sitä lähemmäksi, mutta ei onnistu. Palaamme takaisin sisälle.
Päätämme lähteä tutkimaan reaktoria. Menemme oven luokse, jossa oli se varoitus säteilystä ja pistämme säteilypuvut päälle ja menemme ovesta. Tulemme käytävään, joka kiertää keskellä olevaa isoa koneistoa. Vasemmalla on hissi. Toteamme että täällä säteilee aika runsaasti, joten käymme heittämässä ylimääräiset romut ulos ja palaamme sitten takaisin. Ahba ja Roin menevät hissillä alas.
He tulevat kuusikulmaiseen ilman kulmia olevaan reaktorisaliin. Keskellä on reaktori, yhdellä laidalla on kemiallisen suodatinlaitteiston tietokone ja sen terminaali, jonka päällä makaa kuollut nainen. Naisella on vieläkin yhteys auki tietokoneeseen ja ruudussa on hänen spekulaatiotaan. Niissä todetaan että tietokonevirheet on mahdollisesti aiheuttanut Matrix-niminen liikkuva ohjelmointivirhe, jonka on mahdollisesti synnyttänyt Venturin ilmakehän myrskyt. Matrix on ilmeisesti herkkä kuumuudelle, koska viat ovat kehittyneet hitaasti lämpimämmissä tiloissa kuten reaktorisalissa.
Seinän vierellä seisoo myös yksi robotti, ilmeisesti reaktorin huoltorobotti. Ahba ja Roin jatkavat ylös näköalatasanteelle, jonka yksi kuudesta ikkunasta on halkeillut siihen iskeytyneen antennin takia. Palaamme kaikki takaisin oleskelutilaan. Roin jatkaa tietokoneeseen murtautumis yrityksiään, Koi jatkaa terapiaansa ja Ahba murtautuu toiseen sukkulaan.
Ahba pääsee sisään ja toteaa että sukkula on tyhjä ja ettei siellä ole ollenkaan virtaa. Ahba jatkaa tutkimuksia ja yrittää selvittää mistä kohdasta virta on poikki. Roin lentää tietokoneesta pellolle ja joutuu aloittamaan alusta. Roin kiroaa perverssiä tietokonetta, jossa turvajärjestelmän ohitettuaan törmää heti seuraavaksi sisäiseen sulkusysteemiin, joka oli heittänyt Roinin ulos. Ahba toteaa että sukkulan moottoritilaan asti tulee virtaa, mutta siitä eteenpäin ei olekaan niin helppo tutkia, koska asiaa pitäisi oikeastaan tutkia ulkopuolelta. Onneksi se onnistuu jotenkin myös sisäpuolelta, mutta hommaan kuluukin koko loppupäivä ja vähän ylitsekin. Roin pääsee taas ensimmäisestä turvallisuussysteemistä ohitse, mutta sulkusysteemin ohitus jääkin sitten seuraavaan päivään. Koi taas toteaa että lyhyen terapian perusteella tuo Sape tarvitsee ilmeisesti sittenkin pitempää terapiaa.
Ahba jatkaa sukkulan tutkimista, Roin tietokoneen räpeltämistä ja Koi yrittää sapen kallon kutistusta. Jameson ruokkii sapeja ja tukiskelee muutenkin paikkoja. Ahba toteaa että koko sukkulan sähkökaappi / akkujen latauslaitteisto on ammuttu laserilla paskaksi, joten tuo sukkula ei kyllä lähde minnekään ilman varaosia tai kunnon avaruusalusinsinööriä. Roin pääsee tietokoneen sulkusysteemin läpi ja alkaa tutkia päätietokonetta. Roin toteaa että ilmeisesti päätietokoneen byrokratiaohjelmassa on bugi, koska se antaa elintoimintojen ylläpitosysteemille vääriä käskyjä. Roin yrittää korjata sitä. Koi tekee ruumiinavauksen Vruskille (ei kuitenkaan itselleen, vaan sille kuolleelle) ja käy tulikuumassa suihkussa. Ahba tutkii sukkulan polttoaineen täyttösysteemin ja käy illalla hakemassa Roinin avustuksella tuulisesta varastohuoneesta tarvikkeita.
Koi epäonnistuu Sapen parantamisessa ja suorittaa reaktorihuoneeseen kuolleen ihmisen ruumiinavauksen. Koi toteaa, että nainen on kuollut säteilyyn, ja tarkemmalla tutkimisella hän huomaa naisen säteilypuvussa reiän. Roin korjaa byrokratiaohjeman ja siirtyy sitten korjaamaan elintoimintojen ylläpitosysteemiä. Rikottuaan sen niin ettei ruokaprosessoreista saa enää savustettua lohta mustaherukkahillolla vaan vain jotain normaalia ruokia (itse asiassa vain lohta ja mustaviinimarjaa lisukkeineen (perunat etc)), siirtyy hän sitten robottien ylläpitosysteemiin. Toisaalta voidaan sanoa että Roin korjaus oli onnistunut, koska lämpötila etc systeemit alkavat toimia (lämpötila on +22 astetta). Ahba korjaa koko sukkulatunnelin (johdotukset, lattian, katot, seinät etc ilmanpitäväksi). Jameson toteaa että reikä on syntynyt ilmeisesti vety-happi räjähdyksen takia.
Aamulla huomaamme että yön aikana on taas tullut kylmä (-10 astetta). Roin lopettelee ensin robotin hallinta systeemin korjauksen ja yrittää saada ulkokuorenkorjausrobotin korjaamaan palloa, mutta toteaa sitten että robotti on ilmeisesti sekaisin. Ennen kuin Roin jatkaa robotin kanssa leikkimistä korjaa hän kuitenkin ensin elintoimintojen ylläpitosysteemin, niin että lämpötila nousee taas normaaliksi. Ahba tutkii polttoaineen jalostussysteemin ja kaasun keräyssysteemin ja toteaa niiden olevan kunnossa, joten seuraavaksi Ahba tankkaa sukkulan.
Kun Ahba, Koi ja Jameson yrittävät mennä sammuttamaan ulkokuorenkorjausrobotin toteavat he yllättäen että edessä oleva ovi ei aukeakaan. Ahba onnistuu avaamaan edessä olevan oven, mutta takana olevaa hän ei saakaan auki. Roin toteaa että hänkään ei pääse minnekään, joten hän alkaa tutkia laitoksen turvallisuusohjelmaa. Kun Ahba jatkaa eteenpäin ja on juuri saanut ohitettua seuraavan oven lukkolaitteen kun oven lukko aukeaa itsestään. Jatkamme eteenpäin ja Roin siirtyy laitoksen turvallisuusohjelmasta tutkimaan tietokoneen sulkuohjelmaa.
Koi lähtee köyden varassa robotin luokse sammuttamaan sitä ja hetken maanittelun jälkeen robotti tuleekin hänen luokseen. Juuri kun Koi alkaa sammuttamaan robottia katkaisee se Koin kiinnitys köyden. Koi menettää tasapainonsa, mutta saa kaapinovesta kiinni ja roikkuu siinä samalla kun robotti yrittää repiä hänen vyöllä olevaa laukkua irti. Lähetämme korjausrobotin hakemaan Koita pois, mutta senkin ote lipeää ja se lentää suoraan ulos. Jameson yrittää heittää yleistyökalua köyden päässä Koin luokse, mutta ei onnistu. Ahba sitoo itseensä köyden ja kiipeää Koin luokse antamaan hänelle köyden. Sen jälkeen kun Koi on kiivennyt pois ja alkanyt sitomaan pahaa haavaansa, jonka hän sai törmättyään toisen kaapin oveen, tulee Ahba perässä pois. Päätämme unohtaa robotin hetkeksi.
Roin säätää sisätilan lämpötilan maksimiinsa, niin että Matrixin toiminta hidastuisi. Roin saa korjattua tietokoneen sisäistä sulkuohjelmaa ja lisää sinne koodin joka mahdollistaa tietokoneturvallisuusohjelman lukea muiden ohjelmien koodia, niin että hän voi kirjoittaa sinne tarkistussummanlaskentaohjelman. Ahba yrittää vaihtaa kaasunkeräyspulloa, mutta ei onnistu ja saa pahoja myrkytysoireita kaasusta. Ja kun Koi on vielä niin hidas juoksemaan paikalle, ehtii myrkky vaikkuttaa aika pahasti Ahbaan ja hän on aika heikossa kunnossa tämän jälkeen. Koi parantaa Ahbaa niin paljoin kuin pystyy, mutta koko myrkyn vaikutusta hän ei pysty parantamaan. Ahba pistää nyt happinaamarin ja kylmäpuvun päälle ja menee yrittämään uudestaan, mutta jotain menee taaskin pieleen. Ahba luovuttaa todettuaan että ilmassa on vieläkin liikaa kaasua.
Yllättäen sekä yöllä että aamulla on edelleenkin helvetin kuuma, eli Matrix ei ole onnistunut saamaan vikoja aikaan elintoimintojen ylläpitosysteemiin. Koi jatkaa Sapen psykoanalyysiä, Roin käy aamulla vaihtamassa kaasupullon ja jatkaa sitten tietokoneen kanssa räpeltämistä. Ahba toteaa ettei hänellä oikeastaan ole mitään hommaa, joten hän alkaa siivota ja muutenkin pistää paikkoja kuntoon. Illalla yksi Sapeista sairastuu, mutta Koi onnistuu parantamaan sen.
Ihmeellinen päivä. Elintoimintojen ylläpito systeemi toimii edelleen ja Koi onnistuu vihdoinkin parantamaan Sapen, niin ettei se enää luule olevansa pikkulapsi!
LISÄKSI ROIN KORJAA KOMMUNIKAATIO-OHJELMAN: ENÄÄN EI TARVITSE KATSOA PIIRRETTYJÄ TAKAPERIN TÄHTINAVIGOINTIOHJELMAN ÄÄNELLÄ, KOLMINKERTAINEN ELÄKÖÖN HUUTO ROINILLE!!!!!!
Seuraavaksi Roin korjaa uudestaan robottien ohjausohjelman ja sen jälkeen hän siirtyy tiedontalletusohjelmaan, jonka korjauksesta jää kuitenkin kolme tuntia huomisen puolelle.
+ Ryhmään Poistunut Ikä + Nimi Pelaaja Rotu mukaan ryhmästä/syy päivinä + ----------------------------------------------------------------------------- + Ahba Kivinen Human 12.11 -/- - + Thacker Roin Aarni Human 12.78 -/- - + Kerz Koi Alakoski Vrusk 12.95 -/- - + Jameson Riikonen Human 12.102 -/- -
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin