Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Joukkueen komentaja ja kokenut 30 vuotias sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.
Suominen on kooltaan melkein 210 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.
Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja.
Joukkueen tukiasemiehenä toimiva Jouni Niemi on keskimittainen, hieman ylipainoinen, 22 vuotias lukkoseppä. Lukkosepän ammatista hän siirtyi nopeasti armejaan kun huomasi, että siviilissä ovien räjäyttäminen auki aiheuttaa lähes poikkeuksetta mussutusta asiakkaiden puolelta. Luonteeltaan Niemi on rakastettava, ystävällinen ja vakava. Hän osaa erittäin hyvin likimain kaikkia asetaitoja, erikoisalanaan jousi, aseeton taistelu (kaikki muodot), tukiaseet (kranaatinheittimet, singot etc), kivääriaseet sekä räjäytystyöt (erikoisalanaan ovien räjäyttely). Siviiliammatin jäljiltä hän osaa myös lukkotekniikkaa, elektroniikkaa, lukkojen ja hälyytyslaitteiden ohittamista jne. Kieliä hän ei ole koskaan oikeastaan kunnolla oppinut ja puhuu vain auttavasti Ruotsia ja Saksaa, äidinkielensä Suomen lisäksi. Tämän lisäksi hän on kohtuullisen hyvä hiipijä ja ylipuhuja. Harrastuksenaan Jouni opiskelee pohjoiseurooppalaista valokuvausta.
Niemi syntyi Pieksamäellä 2.5.1983 ja hän sai heti syntymä lahjaksi laatikon, jonka mukana olleen kortin mukaan sai avata vasta kun hän tulee täysi-ikäiseksi. Laatikosta löytyi kirja, jonka välissä oli kolme kirjettä. Nämä kirjeet antoivat hänelle omistukseensa kiertelevän tivolin, 77 hehtaaria suojeltua aarniometsää turkista ja vuoden -72 erikoisvalmisteisen auton. Auto on tehty filmiä varten käsityönä ja erikoista siinä on se, että sen pystyy laittamaan pieniksi paloiksi pelkällä jakoavaimella noin puolen tunnin työllä. Lisäksi kaikki tunnistavat auton heti kun näkevät sen.
Neljävuotiaana Niemi "adoptoidaan" rikkaaseen perheeseen ja hänellä on se jälkeen kahdet vanhemmat. Jounin äiti vaihtaa ammattia puunhakkaajaksi Jounin ollessa kolmetoistavuotias ja Jouni päättää tämän takia mennä itsekin töihin. Hän toimii kolme vuotta erakkoprofeettana ja pystyy tarvittaessa pitkällä mietiskelyllä saamaan selville asioita esim. seinän läpi tai lyhyelle tulevaisuuteen.
Yhdeksäntoistavuotiaana hän rakastuu 13 vuotiaaseen Tita Rossiin, mutta ei saa aluksi vastarakkautta. Kummankaan perheiden vanhemmat eivät pidä asiasta ja niin suhde katkeaa Titan jouduttua kotiarestiin. Jounin pelastettua Titan hengen huomaa Titakin rakastavansa Jounia ja suhde jatkuu vanhemmista huolimatta.
Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.
Nuori (oikealta iältään 16 vuotias, vaikka papereissa lukee 20), kaunis Niemen tyttöystävä, joka kulkee siviilissä erittäin huomiotaherättävissä vaatteissa. Kaikilla tahtoo olla ongelmia katsoa muuta kuin häntä. Myös hänen armejan vaattensakin on hieman erikoisemmin leikatut ja hän on tahtoo herättää huomiota myös silloin. Hänellä on tapanaan flirttailla kaikkien tuntemattomien miesten kanssa.
Joukkueen teknikko, joka on erittäin innokas räjähdysaineiden kanssa leikkijä. Hän on todellakin ansainnut lempinimensä, joka tulee ainaisesta ehdotuksesta käyttää varmuuden vuoksi vielä 10 kiloa lisää räjähdysainetta.
Pitkän linjan SAV:ilainen, joka on ollut mukana likimain SAV:in perustamisesta lähtien. Tullut suoraan koulun jälkeen SAV:iin ja noussut siellä vääpelin arvoon asti. Toiminut viimeaikoina yksikössä, joka on erikoistunut terrorismin vastaiseen toimintaan.
Ensimmäinen ryhmä lähtee tutkimaan latoja. Ensimmäisessä ladossa on traktori, polttoainetta, puimuri jne, joten korpraali Niemi kaataa polttoaineen lattialle ja kiinnittää tynnyriin puolen kilon räjähdyspanoksen aikasytytyksellä ja sen jälkeen ryhmä siirtyy seuraavaan latoon. Seuraava lato on täynnä heinää, joten kun ryhmä on ensin tutkinut ettei siellä ole mitään muuta (hyppimällä heinässä) he jatkavat matkaa. Lähtiessään ladolta Niemi heittää latoon yhden fosforikranaatin.
Seuraava lato on täynnä rehua ja ryhmän tutkiessa sitä yliluutnantti Suominen huomaa yhden maassa makaavan vihollisen tähtäävän ryhmää. Yliluutnantti Suominen huutaa varoitusta, mutta vihollinen ehtii ampua pari laukausta ryhmän suuntaan ja osuu Niemeä oikeaan käteen. Yliluutnantti Suominen heittää miestä parilla käsikranaatilla, mutta mies ei ole moksiskaan. Lopulta Rossi ampuu vihollista kiväärillään rintaan ja saa miehen tajuttomaksi. Ryhmä lähestyy viimeistä ehjää taloa. Yliluutnantti Suominen huomaa lähellä miehen joku huutaa kovalla äänellä, joten hän lopettaa miehen kärsimykset yhdellä laukauksella. Viimeinen rakennus näyttää olevan puuliiteri.
Heidän siinä katsoessa sitä Hussein ilmoittaa radioon, että vaunupanssari, ei kun siis panssarivaunu. Jolloin ensimmäinen ryhmä ottaa jalat alleen ja juoksee ulos kylästä. Hussein kertoo tietä pitkin näyttää tulevan BMP-1 tai 3, näyttäisi olevan 1:nen, tuolta tulee toinen. Ennen kuin ensimmäinen ryhmä ehtii muiden luokse, niin BMP:t ajavat pihaan ja alikersantti Luihu ampuu toista kevyellä kertasingolla, mutta hutasee pahasti, Hussein on tosin jo ampunut vaunun komentajan pois.
BMP:t tekevät täyden uupparin, generoivat alueelle savua ja lähtevät kaasuttamaan etelään. Yliluutnatti Suominen kutsuu hakujoukkoja ja saa vastaukseksi, että arvioitu saapumisaika on puoli minuuttia. Joukkueen paikalle tuonut kone on jäänyt muutaman kymmenen kilometrin päähän odottamaan. Kun lentäjä kuulee, että alueella on pari paennutta BMP:tä hän kysyy niihin koordinaatteja, tarkoituksenaan käydä hoitamassa ne automaattitykillään pois. Yliluutnantti Suominen ilmoittaa koordinaatit ja kone suhahtaa parinkymmenen metrin korkeudelta joukkueen ylitse (matalammalta kuin korkeimmat puut). Lentäjä ei löydä heti rynnäkkövaunuja, mutta kun se nousee hieman korkeammalle se näkee pakenevat BMP:t horisontissa. Lentäjä tuhoaa molemmat BMP:t ja saa viimeisen pakenevat miehenkin tapettua ja sen jälkeen hän palaa takaisin joukkueen luokse.
Joukkue nousee koneeseen ja lähtee lentämään kohti Äänislinnaa. Äänislinnassa kuulustelujen jälkeen joukkue pääsee hotelliin nukkumaan, koska parakkimajoitus on täynnä.
Päivällä yliluutnantti Suominen lähtee perehdytystilaisuuteen, samalla kun muille jaetaan kyselylomakkeet, joissa kysytään joukkueen, joukkueen komentajan ja tukijoukkojen toimintaan tehtävän aikana. Yliluutnantti Suomiselta kysytään samat kysymykset, plus pikkusen lisää. Sen jälkeen häneltä kysytään olisiko ryhmä kiinnostunut avaruustoiminnasta asteroidivyöhykkeellä. Siinä ongelmana on 18 kuukauden kiertoaika, eli maahan pääsisi seuraavaksi 18 kuukauden kuluttua. Yliluutnantti Suominen ilmoittaa, että kyllä porukka on varmaan kiinnostunut.
Yliluutnantti Suominen palaa muiden luokse ja kysyy joukkueen kiinnostusta pitkään pestiin ja kaikki ovat kiinnostuneita, joten joukkue saa käskyn siirtyä Riihimäelle. Myöhään yöllä joukkue saapuu Riihimäelle ja kuulee, että avaruuskoulutuksen simulaatiokoulutus alkaa kolmen tunnin kuluttua.
Simulaattorikoulutusta.
Luihu käy Kalevan (Galavan) kisoissa ja sijoittuu 200 metrillä hopealle. Myös paremmassa lajissaan, 100 metrillä, hän pääsee finaaliin, mutta jää kuudenneksi.
Joukahainen on laukaistu, joten Suomella on taas kaksi avaruusristeilijää.
Salli ja alikersantti Luihu saapuvat yliluutnantti Suomisen luokse ja he kertovat, että he ovat menneet naimisiin. Salli vaihtaa samalla myös nimensä Arja Luihuksi.
Simulaattorikoulutus loppuu, koska simulaattoria tarvitaan muuhun. Startti on 1.8, joten joukkueella on 10 päivää aikaa. Yliluutnantti Suominen tekee korpraali Nousiaisen kanssa sopimuksen, että jos hän järjestää viiden päivän ajaksi tekniikkakouluttajan joukkueelle, niin hän pääsee lomalle ko ajaksi. Korpraali Nousiainen ojentaa valmiiksi allekirjoitetun paperin yliluutnantti Suomiselle ja sanoo, että kouluttaja tulee huomenna.
Rossi teettää itselleen uuden vahvistetun kevyen panssarin ja teettää siinä samassa myös Niemelle samanlaisen.
Pari tuntia sen jälkeen kun joukkue on päässyt viikonloppuvapaalle, koko Savin henkilökunta kutsutaan ylimääräiseen harjoitukseen, eli kaikkien pitää ilmoittautua joukkoyksikössään. Joukkue palaa riihimäelle.
Yliluutnantti Suominen palaa joukkoyksikköön ja hänet ohjataan huoneeseen, jossa on paljon upseereita. Siellä oleva kapteeni sanoo, että käsi ylös ne, jotka ovat olleet viimeisen puolen vuoden aikana eteläisessä sotilaspirissä. Sen jälkeen hän kysyy, että ne jotka ovat olleet rajan takana tehtävissä tai muuten erikoistehtävissä ko alueella, niin jättäkää kädet ylös, muut laskekoon kätensä. Yliluutnantti Suominen on ainoa, joka jättää kätensä ylös, joten hänet ohjataan pois huoneesta.
Huoneessa, johon yliluutnantti Suominen ohjattiin on tutun näköinen kapteeni ottamassa häntä vastaan. Kapteeni kertoo yliluutnantti Suomiselle, että hänen joukkueensa erikoisosaamista tarvitaan taas. Heidän pitää ilmoittautua tunnin kuluttua hänelle kasattuaan ensin joukkueensa. Lisäksi mikäli mahdollista joukkueen pitäisi käydä kuittaamassa tavaraa varusvarastolta. Yliluutnantti Suominen yrittää tavoittaa vääpeli Lehikoista, mutta ei onnistu vaan puhelu menee ensin vastaajaan ja kun hän käyttää vastaajan ohitusnappia päätyy hän jollekin sihteerille puolustusministeriöön. Yliluutnantti Suominen pyytää yhdistämään vääpeli Lehikoiselle, mutta tämä ei kuulemma onnistu, joten hän jättää vain viestin. Hetkeä myöhemmin yliluutnantti Suomiselle soitetaan ja kysytään, että "te olette ilmeisesti yrittänyt tavoittaa vääpeli Lehikoista"? Kun yiluutnantti Suominen vastaa, että "joo", niin hänelle kerrotaan, että "älkää" ja sen jälkeen luuri isketään kiinni.
Yliluutnantti Suominen käy katsomassa, että koko joukkue on paikalla vääpeliä lukuunottamatta, joten hän ottaa joukkueen ja lähtee varusvarastolle. Siellä on täysi kaaos menossa, joten hän katsoo ympärilleen ja kävelee sitten ihmismassaa raivaten tiskille. Siellä ei ole ketään paikalla, joten hän vain hyppää hän tiskin yli ja ottaa kuittilapun esiin ja alkaa kirjoittaa siihen tavaroita. Tässä vaiheessa muu joukkue tulee Niemen johdolla takaovesta sisään ja he ryhtyvät kantamaan tavaroita ohjeiden mukaan ulos. Hetkeä myöhemmin vääpeli Lehikoinen soittaa yliluutnantti Suomiselle ja kertoo, että "ota sukellusvehkeitä myös, olen tulossa".
Yliluutnantti Suominen yrittää löytää sukellusvarusteita varusvarastolta, mutta kun niitä ei löydy, hän pistää postia vääpelille asiasta. Vääpeli soittaa ja kertoo, että lähetä pari miestä tähän osoitteeseen hakemaan tavaroita. Yliluutnantti Suominen lähettää Rossin ja Niemen ko osoitteeseen.
Kun joukkueen pitäisi lähteä ei Rossi, eikä Niemi ole vielä saaneet tavaroita, joten yliluutnantti kyselee hänelle soittaneelta vääpeli Lehikoiselta, mitä nyt, jolloin vääpeli vastaa, että kyllä siihen menee vielä pari tuntia, älä huolestu. Yliluutnantti Suominen lähtee tapaamaan kapteenia siihen huoneeseen, johon hänet käskettiin.
Sisällä aulassa tiskin takana oleva mies, ei tiedä mitään kapteenista, joten yliluutnantti Suominen pysäyttää pari kolme muuta miestä, ennen kuin joku tietää, missä kapteeni on. Sitä ennen hän on yrittänyt soittaa kapteenin antamaan numeroon, mutta sieltä kuuluu vain, että numero ei ole käytössä. Kun yliluutnantti Suominen yrittää päästä kapteenin luokse, häneltä vaaditaan kulkulupaa, eikä hän pääse perille asti.
Sen jälkeen hän kysyy itselleen kulkulupaa ja pienen kinastelun jälkeen hän saakin sen. Päästyään yläkertaan hän löytää kapteenin, joka toteaa, että mene kanttiiniin odottamaan, minä tulen sinne puolen tunnin kuluttua. Yliluutnantti Suominen lähtee pois, mutta palaa vielä takaisin ovelle, pelkästään sen takia että näkisi paremmin keskellä käytävää olevan tilannekartan. Kysyttyään ovella olevalta sotilaspoliisilta, minne kulkulupa palautetaan lähtee hän alas ja kanttiiniin.
Neljäkymmentä minuuttia myöhemmin kapteeni tulee paikalle ja kertoo, että joukkue on lähdössä etelään ja teidän tehtävänä on sabotoida muutamia laivoja. Tarkemmasta lähdöstä ilmoitetaan myöhemmin, mutta joukkueen pitää olla viiden minuutin lähtövalmiudessa.
Yliluutnantti Suominen käy vielä varusvarastolla hakemassa ensin neljä laatikkoa telamiinoja ja sen jälkeen vielä toisen samanlaisen setin. Sen jälkeen joukkue jää odottamaan.
Pari tuntia myöhemmin joukkue siirtyy kentälle scramjettin luokse ja pakkautuu siihen, mutta vääpeli Lehikoista ei näy. Ovet menee jo kiinni ja kone rullaa, mutta pysähtyy sitten odottamaan jotain ja vähän myöhemmin vääpeli Lehikoinen saapuu paikalle ja nousee koneeseen ja kone nousee välittömästi tämän jälkeen.
Joukkue pääsee Zaireen ja nousee siellä pois scramjetistä. Sieltä joukkue jatkaa bussilla rannikolle viiden tunnin odotuksen jälkeen. Illalla joukkue pääsee perille rantaan ja henkilötarkastuksen jälkeen joukkue pääsee laiturille, johon on kiinnittyneenä yksi venäläinen sukellusvene. Yliluutnantti Suominen juttelee sukellusveneen yhteysupseerin kanssa.
+ + Hahmot + + Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End (days) + + Mikko Suominen Yliluutnantti Yliluutnantti + Sotilas Aarni 2.1.2005 - - + + Jouni Niemi Korpraali Korpraali + Lukkoseppä Kivinen 2.1.2005 - - + + Anja Nousiainen Korpraali Korpraali + Sotilas NPC 2.1.2005 - - + + Tita Rossi Avaruusjääkäri Avaruusjääkäri + Ei mitään NPC 2.1.2005 - - + + Timo Laitinen Avaruusjääkäri Avaruusjääkäri + Teknikko NPC 2.1.2005 - - + + Martti Lehikoinen Vääpeli Vääpeli + Sotilas Ahponen 28.4.2005 - -
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin