TSM Osa 10, Luku 020 (tsmpart10/tsmpart10.020)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Mikko "palkkasoturi" Suominen (Aarni)

Joukkueen komentaja ja kokenut 30 vuotias sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.

Suominen on kooltaan melkein 210 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja.

Jouni "tivoli" Niemi (Kivinen)

Joukkueen tukiasemiehenä toimiva Jouni Niemi on keskimittainen, hieman ylipainoinen, 22 vuotias lukkoseppä. Lukkosepän ammatista hän siirtyi nopeasti armejaan kun huomasi, että siviilissä ovien räjäyttäminen auki aiheuttaa lähes poikkeuksetta mussutusta asiakkaiden puolelta. Luonteeltaan Niemi on rakastettava, ystävällinen ja vakava. Hän osaa erittäin hyvin likimain kaikkia asetaitoja, erikoisalanaan jousi, aseeton taistelu (kaikki muodot), tukiaseet (kranaatinheittimet, singot etc), kivääriaseet sekä räjäytystyöt (erikoisalanaan ovien räjäyttely). Siviiliammatin jäljiltä hän osaa myös lukkotekniikkaa, elektroniikkaa, lukkojen ja hälyytyslaitteiden ohittamista jne. Kieliä hän ei ole koskaan oikeastaan kunnolla oppinut ja puhuu vain auttavasti Ruotsia ja Saksaa, äidinkielensä Suomen lisäksi. Tämän lisäksi hän on kohtuullisen hyvä hiipijä ja ylipuhuja. Harrastuksenaan Jouni opiskelee pohjoiseurooppalaista valokuvausta.

Niemi syntyi Pieksamäellä 2.5.1983 ja hän sai heti syntymä lahjaksi laatikon, jonka mukana olleen kortin mukaan sai avata vasta kun hän tulee täysi-ikäiseksi. Laatikosta löytyi kirja, jonka välissä oli kolme kirjettä. Nämä kirjeet antoivat hänelle omistukseensa kiertelevän tivolin, 77 hehtaaria suojeltua aarniometsää turkista ja vuoden -72 erikoisvalmisteisen auton. Auto on tehty filmiä varten käsityönä ja erikoista siinä on se, että sen pystyy laittamaan pieniksi paloiksi pelkällä jakoavaimella noin puolen tunnin työllä. Lisäksi kaikki tunnistavat auton heti kun näkevät sen.

Neljävuotiaana Niemi "adoptoidaan" rikkaaseen perheeseen ja hänellä on se jälkeen kahdet vanhemmat. Jounin äiti vaihtaa ammattia puunhakkaajaksi Jounin ollessa kolmetoistavuotias ja Jouni päättää tämän takia mennä itsekin töihin. Hän toimii kolme vuotta erakkoprofeettana ja pystyy tarvittaessa pitkällä mietiskelyllä saamaan selville asioita esim. seinän läpi tai lyhyelle tulevaisuuteen.

Yhdeksäntoistavuotiaana hän rakastuu 13 vuotiaaseen Tita Rossiin, mutta ei saa aluksi vastarakkautta. Kummankaan perheiden vanhemmat eivät pidä asiasta ja niin suhde katkeaa Titan jouduttua kotiarestiin. Jounin pelastettua Titan hengen huomaa Titakin rakastavansa Jounia ja suhde jatkuu vanhemmista huolimatta.

Anja Nousiainen (NPC)

Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.

Tita Rossi (NPC)

Nuori (oikealta iältään 16 vuotias, vaikka papereissa lukee 20), kaunis Niemen tyttöystävä, joka kulkee siviilissä erittäin huomiotaherättävissä vaatteissa. Kaikilla tahtoo olla ongelmia katsoa muuta kuin häntä. Myös hänen armejan vaattensakin on hieman erikoisemmin leikatut ja hän on tahtoo herättää huomiota myös silloin. Hänellä on tapanaan flirttailla kaikkien tuntemattomien miesten kanssa.

Timo "10 kiloa lisää" Laitinen (NPC)

Joukkueen teknikko, joka on erittäin innokas räjähdysaineiden kanssa leikkijä. Hän on todellakin ansainnut lempinimensä, joka tulee ainaisesta ehdotuksesta käyttää varmuuden vuoksi vielä 10 kiloa lisää räjähdysainetta.

Martti Lehikoinen (Ahponen)

Pitkän linjan SAV:ilainen, joka on ollut mukana likimain SAV:in perustamisesta lähtien. Tullut suoraan koulun jälkeen SAV:iin ja noussut siellä vääpelin arvoon asti. Toiminut viimeaikoina yksikössä, joka on erikoistunut terrorismin vastaiseen toimintaan.


Suomisen joukkueen tarina

vuonna 2006

20. luku

Kun joukkue lähestyy presidentin heimon bunkkeria, niin yliluutnantti Suominen antaa ylivääpeli Lehikoiselle käskyn varmistaa bunkkerin ympäristö (tai tarkemmin sanottuna vahvistetun kartanon ympäristö), niin, että presidentti saadaan vietyä turvallisesti sisään.

Lehikoisen helikopteri laskee kaikki muut katolle, paitsi Korhosen, joka jää helikopteriin tarkkailemaan ympäristöä. Muut huomaavat metsän reunassa jotain ja kun he varmistavat asiaa Korhoselta kuulevat he, että siellä on komppanian verran väkeä. Korhonen pyytää helikopterikuskia lentämään lähemmäksi ja samassa metsän reunasta avataan tuli konekiväärillä heitä kohti. Lentäjä avaa tulen raketeilla ko metsän reunaan ja tulitus vaimenee aika pian ja sen sijaan näkyy pakoon juoksevia ihmisiä.

Helikopteri lopettaa tulituksen ja siirtyy parin sadan metrin päähän varmistamaan pääoven edessä olevaa aluetta. Kolmas ryhmä hyppää katolta alas ja kävelee oven eteen. Neljäs ryhmä katolla ottaa hyvät tarkka-ammunta asemat.

Vähän tämän jälkeen Lehikoinen kutsuu toisen helikopterin paikalle ja se laskeutuu ihan oven eteen, niin että roottorien kärjistä on 12 senttiä talon seinään. Rossi ja Niemi syöksyvät ovesta sisään ja yrittää häätää eteisaulassa olevat 12 aseistettua miestä ulos huoneesta, mutta ei onnistu ennen kuin Suominen alkaa kysellä, että joko on turvallista.

Kun Niemi kertoo tilanteen, Suominen käskee puolijoukkueensa sisään taloon. Kun presidentti pääsee sisään, tunnistaa hän siellä pikkuserkkunsa ja menee heti tervehtimään heitä. Vähän tämän jälkeen talon pihalle putoaa ensimmäinen kranaatinheittimen kranaatti. Helikopteri nousee ilmaan ja molemmat helikopterit lähtevät tankkaamaan. Vähän tämän jälkeen putoaa seuraava kranaatti. Paikalliset eivät kuintenkaan ole kranaateista huolestuneita vaan ne kuulemma kuuluvat paikalliseen tapaan.

Suominen määrää Niemen ja Rossin presidentin ensimmäisiksi henkivartijoiksi ja sen jälkeen presidentti lähtee suunnitteluhuoneeseen. Kun Suominen kysyy radiolla minkälaista siellä on, Niemi vastaa ensin, että turvallisuusluokituksesi ei riitä, mutta kertoo sitten silti asian.

Joukkue majoittautuu kuuteen kahden hengen huoneeseen ja kun neljä henkeä on aina vartiossa niin ne riittävät.

Suominen saa tiedon, että Rossi ja Niemi on määrätty aliupseerikouluun 1.2.2006 alkaen ja sen jälkeen he ovat 3 kuukautta puolustusministeriön alaisissa erikoistehtävissä.

Iltapäivällä paikalle saapuu suomalainen tv-ryhmä, joka kuvaa presidentin ilmoituksen viikon päästä pidettävistä kansaäänestyksestä. Rossi ja Niemi lähtee tv-ryhmän mukana aliupseerikouluun.

Ranskalainen tv-ryhmä tulee haastattelemaan presidenttiä ja heti kun he astuvat sisään joku heistä sanoo, että "täällä on kuulemma se kuuluisa yliluutnantti Suominen, haluaisimme haastatella myös häntä".

Yliluutnantti Suominen pakenee omaan huoneeseensa ja kun ranskalaiset kyselevät häntä, he törmäävät Nousiaiseen, joka kertoo heille, että Suominen on tällä hetkellä valitettavasti sellaisessa kunnossa edellisen tehtävän jälkeen, ettei voi nyt antaa haastatteluja, mutta hän voi vastata hänen puolestaan kysymyksiin. Pitkän haastattelun jälkeen ranskalaiset menevät ottamaan presidentiltä haastattelua, mutta kun Suominen tulee paikalle hyökkävät haastattelijat heti hänen kimppuunsa, mutta Suominen ei suostu antamaan yhtään ainoata kommenttia yhtään mistään.

Iltapäivällä joku tuo Suomiselle Iltasanomien erikoisnumeron, jossa on etusivun otsikko "SUOMEN SALAINEN ASE" ja vieressä on suomisen kuva. Koko numero käsittelee Suomista lähellä olevista lähteistä saatua haastattelua.

Yliluutnantti Suominen saa ilmoituksen, että joukkue on menossa kuulemma uudelleenmuodostukseen hieman etuajassa. Maailman uutisista kuuluu seuraavaa: Suomen puolustusvoimat hajoitetaan läänikohtaisiksi joukoiksi. Tästä päivästä eteenpäin Suomen osa kuusta on oma lääninsä. Aseistariisuntaneuvotteluissa Suomi on ehdottanut avaruusaseiden jäädyttämisen nykytasolleen.

Ruandassa järjestetään kansanäänestys ja samalla yliluutnantti Suominen siirretään pois Ruandasta, koska hän on kuulemma liian näkyvä henkilö tähän tehtävään.

Suominen saa viestin, jossa sanotaan:

"Erittäin hyvin toimittu.

R.

Ps. Presidentti ei kylläkään tykännyt."

Joukkue pääsee lomille.

Aldwin vaatii Suomiselta selitystä lehdissä olleisiin juttuihin Suomisen tyttöystävistä yms, mutta Suominen ei onnistu vakuuttamaan Aldwinia siitä, että kyse on vain Nousiaisen selityksistä ja Aldwin lähtee ovet paukkuen ja heidän välit menevät poikki. Hetkeä myöhemmin koko jutun alkulähde Nousiainen saapuu paikalle tuomaan lippuja johonkin konserttiin Suomiselle ja Aldwinille. Suominen ottaa luput mutta iskee oven Nousiaiselle päin naamaa, kun ei voi muuta kiukultaan tehdä.

Nousiainen on huolestunut Suomisen masennuksesta ja päättää korjata asian, hän kutsuu Rossin ja Niemen aliupseerikoulusta SAV:in komentajan allekirjoittamalla käskyllä ja sen lisäksi Korhosen lomilta auttamaan asiassa.

Samaan aikaan toisaalla Suominen on miettynyt asiaa ja toteaa, että haluaa edelleen olla Aldwinin kanssa yhdessä ja lähettää hänelle kukkia (kukkakaupan tyhjäksi) ja lähtee sitten pyytämään Nousiaiselta apua asiaa korjaamisessa. Pitkällisen keskustelun jälkeen (jossa Nousiainen mm. toteaa, että koko kukkakaupan lähettäminen oli pitkä miinus, koska silloin sinun pakko olla syyllinen) hän päättää antaa Suomiselle hieman täydennyskoulutusta. Nousiainen kutsuu paikalle ammattilaisen, eli Rossin. Viikon pikakoulutuksen jälkeen Suominen yrittää uudestaan ja Rossi ja Niemi lähtevät takaisin AUKkiin.

Suominen yrittää uudestaan, mutta epäonnistuu täysin ja Aldwin ei lepy. Nousiainen vain kommentoi, että tuo yritys ei mennyt oikein hyvin ja Aldwin on aivan liian tunteellinen sinulle. Suominen masentuu tästä aika paljon, eikä Nousiainen onnistu piristämään häntä, vaan Suominen lähtee häntä pakoon. Matkalla pois Korhonen tulee Suomista vastaan, mutta Suominen vain juoksee ohitse. Kun Korhonen kuulee mitä on tapahtunut, niin hän ja Nousiainen lähtevät etsimään Suomista ja löytävät hänet upseerikerholta ryyppäämästä.

Ryypätessään hän huomaa, että huoneen toisessa päässä kuiskutellaan hänestä ja jossain vaiheessa hän päättää lähteä takaisin kotiin ryyppäämään. Matkalla kotiin hän on edelleen ihan varma siitä että häntä seurataan, mutta mitään ei näy. Kun hän pääsee kotiin löytää hän sieltä Nousiaisen, joka on siellä ns. edelleen lukittuna kämppään (Suominen lukitsi oven takalukkoon lähtiessään ulos ja jätti nousiaisen sisään).

Kun Nousiainen väittää, että tämä on sen verran tärkeä paikka, että täällä pitää saada vartio ettei Suomisen viholliset pääse tänne. Suominen kommentoi tähän, että pahin vihollinen on jo paikalla, jolloin Nousiainen soittaa Hasselin paikalle. Hassel saapuu kymmenen sekunnin kuluttua ja jää vartioon. Nousiainen lähtee pian tämän jälkeen.

Aamulla Suominen herää krapulaisena ja menee syömään Hasselin laittamaaa aamiaista. Suominen huomaa, että hänen aseestaan puuttuu lukko ja tutkiessaan muita aseitaan niin hän huomaa, että niistäkin puuttuu lukot. Hän lähtee kaupungille etsimään pienoismalleja, mutta huomaa, että Hassel seuraa häntä. Suominen käy sanomassa asiasta Hasselille sanoen, että "älä seuraa", johon Hassel vastaa että "ok". Kun Hassel on päässyt kauemmaksi kuulee hän, että Hassel puhuu hebreaa ennen kuin poistuu.

Suominen käy poliisiasemalla täyttämässä aseiden ostoluvan ja sen jälkeen käy ostamassa omaan 9 mm pistooliinsa uuden lukon asekaupasta. Kierrellessään asekauppoja hän huomaa pari tyyppiä, jotka mahdollisesti seuraavat häntä, koska hän on nähnyt heidät aikaisemminkin, mutta kun hän lähtee kiertelemään kauppoja uusia pienoismalleja etsien, ei hän enää näe heitä.

Suominen palaa kotiinsa. Iltapäivällä hänen ovikellonsa soi ja hän kun Suominen huutaa, että "täällä ei ole ketään", johon oven takana olija vastaa, että "mielenkiintoinen väite". Nainen oven takana esittäytyy Arja Mäkeläiseksi ja hän kertoo että Nousiainen pyysi häntä juttelemaan Suomisen kanssa. Suominen ei suostu päästämään häntä sisään, vaan soittaa Nousiaiselle ja kysyy missä lukot ovat. Nousiainen vastaa, että "mitkä lukot?" Suominen vastaa, että ne aseiden lukot, jotka otit. Nousiainen vastaa että ai ne, minulla on vain yksi, Hassel otti loput. Suominen vaatii lukkojaan takaisin ja sen jälkeen kyselee Nousiaiselta Arjasta, jolloin Nousiainen varoittaa, että Arja saattaa potkaista oven sisään.

Suominen lopettaa puhelun Nousiaisen kanssa ja soittaa lukkoliikkeeseen ja kyselee kaltereita oveensa ja kun niitä ei saa heti, niin sitten hän yrittää saada tukevaa ovea jne, mutta jossain vaiheessa hänelle ruvetaan luettelemaan vainoharhaisten tukipalvelun puhelinnumeroa, jolloin Suominen iskee luurin kiinni.

Jonkin ajan kuluttua Nousiainen saapuu paikalle ja hän ja Arja tulevat sisään. Pikkusen juttelun jälkeen Suominen lähtee ns aamulenkille (yrittää pudottaa Arjan pois, onnistumatta). Parikymmentä kilometriä myöhemmin Suominen väsähtää ja he palaavat takaisin. Siellä Arja toteaa, että otetaanko huomenna uudestaan.

Suominen ja Mäkeläinen vetävät taas aamulla yhteiset harjoitukset ja menevät sen jälkeen kahville.

Aamulenkin jälkeen Suominen kertoo lähtevänsä mökille mietiskelemään ja pienen keskustelun jälkeen hän lähtee mökilleen.

Aamulla Suominen herää mökillä ja lähtee pilkille. Järvellä hän näkee yhden toisenkin pilkkijän ja lähtee juttelemaan hänen kanssaan. Mies kertoo vuokranneensa läheisen mökin saadakseen olla rauhassa. Kun he siinä juttelevat huomaa Suominen järven laidassa sekä iltasanomien ja iltalehden kuvaajat, sekä kaksi valkoisissa asuissa olevaa panssaroitua henkilö parin kilometrin päästä (hän huomaa, että ne ovat Laitinen ja Salonen). Lisäksi kauempana on vielä pari muutakin tyyppiä.

Kun Suominen huomauttaa noista seuraajista niin mies ehdottaa, että soita tuolle naapurille hänhän ei tykkää lehtimiehistä sen jälkeen kun ne kirjoitti sen jutun hänen myrkkyjen dumppaamisesta. Suominen soittaa naapurille ja kertoo asiasta ja sen jälkeen kuluu jonkin aikaa ja lehtikuvaajille tulee kiire kun naapuri tulee haulikon kanssa paikalle.

Suominen päättää, että nyt riittää ja sen jälkeen hän nousee ja lähtee pois. Mökiltä hän jatkaa matkaansa suoraan pohjoiseen kohti Rovaniemeä ja menee äitinsä luokse.

Aamulla Suomisen äiti tulee herättämään hänet ja kertoo, että ovella on joku nainen, joka pyytää sinua lenkille, teillä oli kuulemma sovittu aamulenkki. Kun Suominen menee katsomaan hän näkee Arjan ovella.

Suominen ja Arja ovat edelleen hiitelemässä, jolloin Suominen keksii että hän oikeastaan haluaisi Aldwinin pois joukkueesta ja Arjan tilalle. Hän yrittää välittömästi tavoittaa ylivääpeli Lehikoista (päätyen taas ensin puolustusministeriön keskukseen ja sen jälkeen saaden puhelun majuri Ojalta) ja viittätoista minuuttia myöhemmin Lehikoinen soittaa takaisin. Suominen kertoo, että hän haluaisi Aldwinin siirron pois joukkueesta ja Arjan siirron tilalle. Lehikoinen yhdistää henkilölle, joka tietää henkilöitä jotka voivat hoitaa homman ja sen jälkeen Suominen huomaa puhuvansa Nousiaiselle. Nousiainen lupaa hoitaa asian ja soittaa hetken kuluttua takaisin Lehikoiselle. Viisi minuuttia myöhemmin Aldwin siirretään pois.

Arja siirretään Suomisen joukkueeseen.

Rossi ja Niemi suorittavat aliupseerikoulun loppuun.

Luihu tuodaan kasarmille putkan kautta, liiallisen sivutuulen takia.

Luihu on taas kovassa sivutuulessa, eikä halua tulla putkan kautta kasarmille, vaan rusikoi kolme sotapoliisia huonoon kuntoon. Hänet heitetään putkaan pitemmäksi aikaan.

Luihu alennetaan kersanttiksi.

Juhannuksena vietetään Rossin ja Niemen suuret häät, jossa on läsnä mm. presidentti Korhonen, SAV:n komentaja, ministerit jne. Kutsuttuja on yleensä 5000, joista noin 3000 saapuu paikalle. Hääjärjestelyistä vastaa Nousiainen, joka selittää hieman häiden kokoa.

Joukkueen törppöilijöiden harjoituksissa tapahtuu pieni onnettomuus, joku heittää käsikranaatin melkein täysinäiseen käsikranaattilaatikkoon. Onneksi kaikki ovat panssareissaan, eikä kukaan loukkaannu.

Rossi ja Niemi lopettavat erikoisoperaatiotehtävänsä ja palaavat perusyksikköön ja samaan aikaan myös Lehikoinen palaa opiskelemaan joukkuetaitoja muun ryhmän mukana.

Berghem ylennetään korpraaliksi.

Suominen saa tiedon, että seuraavat henkilöt on ylennetty: korpraali Arja Mäkeläinen alikersantiksi, alikersantti Jouni Niemi kersantiksi, alikersantti Tita Rossi kersantiksi, kersantti Veikko Luihu ylikersantiksi, korpraali Arja Luihu alikersantiksi, pioneeri Jussi Salonen korpraaliksi, ylivääpeli Martti Lehikoinen sotilasmestari, korpraali Saleh Hussein kersantiksi, alikersantti Vuokko Korhonen kersantiksi, vänrikki Hassel Goldberg luutnantiksi, korpraali Anja Nousiainen alikersantti ja vääpeli Kati Kolehmainen ylivääpeliksi,

Joukkueelle päätetään pitää laajennettu testi, jonne pitää ilmoittautua työpuvussa ja kaikki ylimääräiset laitteet ja varusteet pitää jättää pois. Perillä joukkueelle jaetaan talvihaalarit, henkiinjäämispuukko ja sen lisäksi yksi kappale laskuvarjoa.

Jokaiselle ryhmälle annetaan kaksi kappaletta puolitoistametristä puukeppiä, yksi kartta (sisältää kaksi pistettä ja magneettipohjoisnavan suunnan). Kartalla olevat pisteet ovat noin 300 kilometrin päässä keskellä olevasta yhteisestä pisteestä keskellä etelännapamannerta.

Eri ryhmät pudotetaan eri pisteisiin ja kaikkien pitäisi hakeutua samaan kohdepisteeseen, jossa on viimeksi vuonna 1998 käytetty asema, eli se voi olla pikkusen hautautunut lumeen. Ryhmien tehtä on hakeutua kyseiselle asemalle, hakeutua sinne sisään ja aktivoida se.

Mamikset voivat halutessaan ottaa hätäradion, mutta sen käyttäminen on automaattisesti epäonnistuminen. Kakkosryhmä ottaa radion (Laitinen haluaa sen koska, siitä saa paljon kaikenlaisia osia), kolmosryhmä ottaa radion Berghemin vaatimuksesta, myös nelosryhmä ottaa radion, koska Hasselin talviset henkiinjäämistaidot ovat hieman heikot.

Pienen suunnittelun jälkeen joukkue pakkautuu Finnairin scramjettiin ja heidät viedään Etelä-Afrikkaan, jossa joukkue siirretään rahtikoneeseen ja joukkue lentää kohti etelännapamannerta. Ryhmät hyppävät ulos.


+
+ Hahmot
+
+					Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Mikko Suominen	Yliluutnantti			Yliluutnantti
+ Sotilas		Aarni		2.1.2005	-		-
+
+ Jouni Niemi		Alikersantti			Kersantti
+ Lukkoseppä		Kivinen		2.1.2005	-		-
+
+ Anja Nousiainen	Korpraali			Alikersantti
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Tita Rossi		Alikersantti			Kersantti
+ Ei mitään		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Timo Laitinen		Avaruusjääkäri			Avaruusjääkäri
+ Teknikko		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Martti Lehikoinen	Ylivääpeli			Sotilasmestari
+ Sotilas		Ahponen		28.4.2005	-		-
+
+ Veikko Luihu		Ylikersantti			Ylikersantti
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Vuokko Korhonen	Alikersantti			Kersantti
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Arja Luihu		Korpraali			Alikersantti
+ Lääkäri		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Jussi Salonen		Pioneeri			Korpraali
+ Pioneeri		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Saleh Hussein		Korpraali			Kersantti
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Berghem		Lääkintämies			Korpraali
+ Lääkintämies		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Hassel Goldberg	Vänrikki			Luutnantti
+ Sotilas		NPC		11.9.2005	-		-
+
+ Asta Danielson	Vääpeli				Vääpeli
+ Tarkka-ampuja		NPC		7.1.2006	-		-
+
+ Kati Kolehmainen	Ylikersantti			Ylivääpeli
+ Sissi			NPC		7.1.2006	-		-
+
+ Arja Mäkeläinen	Korpraali			Alikersantti
+ Sissi			NPC		15.2.2006	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>