Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Joukkueen komentaja ja kokenut 30 vuotias sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.
Suominen on kooltaan melkein 210 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.
Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja.
Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.
Nuori (oikealta iältään 16 vuotias, vaikka papereissa lukee 20), kaunis Niemen tyttöystävä, joka kulkee siviilissä erittäin huomiotaherättävissä vaatteissa. Kaikilla tahtoo olla ongelmia katsoa muuta kuin häntä. Myös hänen armejan vaattensakin on hieman erikoisemmin leikatut ja hän on tahtoo herättää huomiota myös silloin. Hänellä on tapanaan flirttailla kaikkien tuntemattomien miesten kanssa.
Joukkueen teknikko, joka on erittäin innokas räjähdysaineiden kanssa leikkijä. Hän on todellakin ansainnut lempinimensä, joka tulee ainaisesta ehdotuksesta käyttää varmuuden vuoksi vielä 10 kiloa lisää räjähdysainetta.
Pitkän linjan SAV:ilainen, joka on ollut mukana likimain SAV:in perustamisesta lähtien. Tullut suoraan koulun jälkeen SAV:iin ja noussut siellä vääpelin arvoon asti. Toiminut viimeaikoina yksikössä, joka on erikoistunut terrorismin vastaiseen toimintaan.
Kari Salmi on vähän yli kaksimetrinen isokokoinen koulutusexpertti. Koko seitsemän vuotisen SAV:ssa oloaikansa hän on ollut vain muutaman kuukauden todellisessa työssä. Loppuajan hän on istunut erilaisissa koulutuksissa. Alunperin hän on saanut tarkka-ampujakoulutuksen ja sen jälkeen hänelle on kertynyt sissi-, toimisto-, helikopteri-, tiedustelu-, teknikko-, vakooja-, pioneeri-, lentoteknikkokoulutukset, sekä helikopteri-, tarkka-ampuja ja pioneerijatkokoulutukset. Koulutuksien aikana hän on käynyt myös toimisto-AUKin ja pioneeri-RUKin.
Kari syntyi Vaasassa 10.10.1981 perheen neljäntenä lapsena. Hänen vanhempansa ovat molemmat mustalaisia ja tämän takia hän vietti nuoruutensa pääasiasa valtion laitoksissa. Karin ollessa kolmivuotias hänen isänsä jätti kokin ammatin ja siirtyy seikkailijaksi. Hänen äitinsä toimii show-alalla ja on kulkenut mm. sirkusen mukana. Seitsemäntoista vuotiaana Kari liittyy eläinten oikeuksia innokkaasti puolustavaan ryhmään ja he tekevät mm. muutamia iskuja turkistarhoille, mutta Kari ei jää näistä laittomista toimistaan kiinni.
Kari luottaa itseensä ja on diplomaattinen ja luottavainen, mutta aika kärsimätön ja epäsiisti. Hän on myös allerginen kaikille meren eläville ja kun hän on sen lisäksi laktoosi-intolerantti ja vegaani, ei hänen ruokavalionsa ole kovinkaan laaja.
Ryhmä ottaa ruumiin mukaan ja lähtee palaamaan takaisinpäin tarkoituksenaan päästä takaisin tielle. Tielle päästyään he kääntyvät oikealle ja jatkavat tietä pitkin eteenpäin. Jonkin ajan kuluttua he näkevät yhden porausreiän. Tämän jälkeen he saapuvat risteykseen, josta lähtee tie oikealle.
He jatkavat tästä suoraan ja noin 110-120 kilometrin jälkeen he saapuvat tien päähän. Tie päättyy paikkaan, jossa näyttää olevan samanlainen pora kuin aseman vieressä. Mitään muuta erikoista ei löydy. Salmi tutkii poran tietokonetta, joka näyttää kaatuneen "General protection failure" virheeseen. Salmi boottaa koneen, mutta se ei tunnu nousevan. Salmi irrottaa vielä radio-ohjauksen kaapelin ennen kuin he lähtevät takaisin.
Risteyksessä he lähtevät vasemmalle ja ajavat sitä noin 60 kilometriä ennen kuin tie haaraantuu kahteen osaan. Miettiessään kumpaan suuntaan lähteä he kuulevat radioviestin tukikohdan suunnista, joka sanoo "kenelle tahansa, joka kuuntelee, sos, tukikohtamme lastauslaitteet ja tietokoneet menneet ihan sekaisin, tukikohtaan on vaarallista lähestyä, joutunut evakoimaan, sijainti 8 km tukikohtaan, toistan, kuka tahansa joka kuulee, tarvitsemme apua, suunta" ja tämän jälkeen viesti katkeaa.
He kääntyvät ja ajaavat takaisin risteykseen. Siitä he jatkavat suoraan tukikohtaa kohti hieman hitaammin. Matkalla kohti vuoria josta he epäilevät lähetyksen tulleen he joutuvat tankkaamaan noin parinkymmenen kilometrin päässä vuorista. Samalla Suominen myös huomaa yhdet jalanjäljet vuoren rinteillä, jotka johtavat yhden vuoren huipulle päin. Vuorelta jäljet johtavat lähellä olevan teltan luokse.
Suominen menee sisään telttaan ja löytää sieltä hahmon avaruuspuvussa. Avaruuspuku on kytketty kannettavaan sairaalalaitteistoon, joka on säädetty syöttämään hänelle rauhoittavaa lääkettä elintoimintojen hidastamiseksi. Suominen tutkii laitetta ja huomaa, että se tuntuu olevan jotenkin sekaisin, koska kaikkia lääkeaineita on sen mukaan negatiivisia määriä, joten Suominen ei voi käskeä sitä laittamaan vasta-ainetta. Valitettavasti laitteen sisällä olevat putkilot ovat täysin merkitsemättömiä, joten hän ei voi antaa vasta-ainetta käsinkään.
Onneksi Danielsonilta löytyy Kolehmaisen täydellinen ambulanssivarustus, joten sieltä löytyy kyseistä vasta-ainetta. Suominen tunnistaa, että nainen on psykologin tutkimusapulainen ja tutkittuaan ettei hänellä ole aseita käsillä antaa hän sitä vasta-ainetta.
Nainen herää ja ihmettelee hetken Suomista ja tunnistaa sitten, ai että sinä olet se Suominen. Nainen kertoo nimekseen Seija Löfman ja sanoo lähteneensä pakoon siinä vaiheessa kun lastausrobotit olivat tulleet hulluiksi. Seija kertoo myös, että ne ruumiit siellä sairasosatolla on kuulemma löydetty siitä aluksesta.
Kun he ovat lähdössä liikkeelle toisessa autossa juttuu pakki päälle ja tietokone ei salli muita vaihteita. Salmi vaihtaa moottorien piuhat toisinpäin ja sen jälkeen pakilla päästään eteenpäin. Matkalla hajoaa myös yhden renkaan lämpötila-anturi ja polttoainemittari.
Seija kertoo, että täällä on tehty syväavaruustutkimusta ja tutkittu meteoriitteja poraamalla. Psykologiset tutkimukset ovat käsitelleet lähinnä eristyksessä oloa. Alus on kuulemma löytynyt noin 3 kuukautta sitten ja hän on ollut lähinnä kiinnostunut heidän kulttuuristaan. Sen selvittely on ollut hieman hankalaa.
Seija kertoo, että on tietysti mahdollista että ne muut ovat menneet sinne alukselle, koska siellä on likimain kaikkea muuta paitsi energiaa. Alus on kuulemma noin kymmenen metriä pitkä ja se on likimain kokonaan hautautunut maan alle. Aseman henkilökunta oli kuulemma seurannut alusta sen pudotessa ja sen jälkeen he olivat lähteneet tutkimaan sitä. Aluksessa on sisällä yksi pitkä käytävä, jonka molemmilla puolilla on huoneita, labra, lääkintäpaja, hyttejä jne. Lisäksi ylhäällä on kuulemma jonkinlainen kontrollihuone.
Yksikkö nukkuu muutaman tunnin, jonka aikana uudelleen käynnistetty reaktori sekoaa taas ja valittaa ylikuumenemista, joten se sammutetaan. Levon jälkeen sama porukka kuin viimeksi vahvistettuna Seijalla lähtee ajamaan kohti alusta. Kuutisen kilometriä myöhemmin he löytävät kyljelleen käännetyn auton. Ruumiita löytyy materiaalitieteiden professori, kuljettaja/turvamies ja aseman komentaja. Auto on ollut ajamassa tukikohdasta poispäin ja siihen on törmännyt lastaaja suoraan edestäpäin. Komentaja on päässyt pakoon kolmisenkymmentä metriä ennen kuin lastaaja on saanut hänet.
Puuttuvia henkilöitä on enää psykologi, materiaalitieteilijän assistentti, fyysikko ja lääkärin assistentti.
Viittä tuntia myöhemmin he saapuvat perille aluksen luokse. Aluksen viereen on rakennettu parakki, josta Seija unohti mainita. Parakki on reijitetty lastaajalla useampaan kertaan. Lisäksi pihalla näkyy auto ja auton ja aluksen välissä näkyy ensimmäinen ruumis. Suomisen pikaisen arvion mukaan alus ei mitenkään ole voinut olla kasassa tuollaisen iskeytymisen jälkeen. Kun he menevät lähemmäksi he toteavat, että se ruumis on psykologin ruumis.
Heidän siinä ihmetellessä lähellä oleva auto lähtee liikkeelle ja yrittää ajaa Salmen ylitse. Auto tönäsee Salmea, saamatta tälle kuitenkaan pahempaa vammaa ja sen jälkeen yksikkö ampuu auton kappaleiksi. He käyvät tutkimassa parakin, mutta sieltä ei löydy ruumiita, eikä kyllä muutakaan. Sen jälkeen he lähtevät tutkimaan alusta. Aluksen ovi on kiinni ja Seija kertoo, että oven takana on ilmalukko ja viimeksi alus oli jo paineistettu, joten siellä voi olla ilmaa sisällä.
Suominen menee ilmalukkoon ja astuu sisään. Sisällä Suominen näkee yhden avaruuspukuun pukeutuneen hahmon, joka huomatessaan Suomisen hapuilee hetken laserpistooliaan ja sen jälkeen rauhoittuu kun huomaa kuka tuli sisään. Mies näyttää olevan materiaalitieteiden assistentti. Mies kyselee, että mitäs muille on tapahtunut ja kun Suominen kuulee keitä täällä on hän kertoo, että muiden ruumiit onkin jo löydetty. Mies tulee tästä hieman hieman surulliseksi. Suominen kutsuu radiollaan muutkin sisään.
Fyysikko (Harri Lehtonen) tuntuu olevan hyvin ylimielinen, eikä hänestä saa paljon mitään irti. Hän haluaisi päästä tukikohtaan jatkamaan tutkimuksiaan. Hänellä on siellä kuulemma erittäin mielenkiintoinen tietokone, joka on tuotu täältä kaksi viikkoa sitten (samaan aikaan kun ongelmat tukikohdassa alkoi). Harri on sitä mieltä, että kaikki tietokoneviat ovat vain teknikkojen sabotaasia.
Suominen ja Salmi yrittävät saada hänestä irti jotain järkevää, mutta eivät onnistu, joten he pyytävät Lehikoista keskustelmaan hänen kanssaan. Sen jälkeen he yrittävät jutella muiden kanssa, mutta eivät onnistu koska nämä ovat niin järkyttyneitä, joten he tutkivat ensin aluksen. Koko alus tuntuu olevan 1950-luvulta tai jotain, ruokavarastossa on oudon näköisiä juureksia, tietokonehuoneessa on ferriitti muistia useita kilobittejä (tai satoja kiloja fyysisenä painona), reaktori näyttää olevan hyvin vanhan mallinen fissioreaktori jne.
He hakevat materiaalitieteiden assistentin (Aarne Nurmion) ja lääkärin assistentin (Lasse Koskelan) paikalle ja ryhtyvät kyselemään heiltä tietoja. He kuulevat, että aluksen materiaali on erittäin kovaa ja erittäin hyvin lämpöä johtavaa, joka aiheuttaa sen, että sitä ei voi leikata esim plasmaleikkurilla, koska koko kappale lämpenee tasaisesti. Lisäksi materiaalin tiheys on noin 30 kg/dm^3 ja se koostuu pääasiassa helium atomeista, jotka tuntuvat olevan hyvin lähellä toisiaan. Sen lisäksi siinä muitakin alkupään alkuaineista. He eivät osaa selittää miten tuo voisi olla mahdollista.
Seinien sisällä on toista materiaalia, joka tuntuu olevan hiilipohjaista. He ovat myös päätyneet siihen lopputulokseen, ettei tämä alus todennäköisesti ole maasta, koska kaikki pikkuasiat ovat aivan väärin.
Lasse kertoo, että nuo ovat ilmeisesti ihmisiä ainakin kaikkien heidän tutkimuksen jälkeen. Aarne kertoo, että ulkoseinän reikä on syntynyt sivulle päin räjähtämällä, mutta sisäpuolen reijät on syntyneet sisään päin räjähtämällä. Reaktoria on kuulemma käytetty noin kolme vuotta sen jälkeen kun siitä on viimeksi vaihdettu sauvat.
Lasse kertoo vielä lisäksi, että kaikki aluksen miehistö on ollut ilmeisesti sukua toisilleen, luultavasti he ovat normaalisti yli yhden g:n painovoimassa tai sitten he vain treenaavat kovaa.
Aarne kertoo vielä lisää, että tuo seinä materiaali on myös suprajohtavaa sähkölle ja se ei sulanut tai muuttunut pois suprajohtavuudesta 3800 asteessa. Moottorit ovat kuulemma myös täysi mysteeri. Moottorit käyttävät selvästi vetyä ja yli puolet aluksen tilavuudesta on vetysäiliöitä.
Aarne kertoo, että alus oli ennen putoamistaan ilmestynyt yllättäen näkyviin aivan liian läheltä, tämä olisi pitänyt pystyä havaitsemaan paljon kauempaa.
Aarne ja Lasse kertovat, että teknikko on ilmeisesti seonnut jossain vaiheessa koska hän oli linnottautunut sisään reaktoriparakkiin ja ei ollut suostunut päästämään muita sisälle ja sen lisäksi hän oli sanonut ansoittaneensa paikan. Komentaja ja turvamies olivat jossain vaiheessa lähtenyt etsimään tukikohdasta hengissä selvinneitä ja he olivat ilmeisesti löytäneet sieltä tuon materiaaliteknikon ja olivat olleet tulossa takaisin kun se lastaustrukki oli yllättänyt heidät.
Psykologi oli ollut täällä ja lähtenyt käymään parakissa ja sen jälkeen häntä ei ollut alkanut kuulua takaisin he olivat käyneet ovella vilkaisemassa ja nähneet psykologin kuolleena, mutta eivät olleet halunneet mennä ulos katsomaan mitä hänelle oli käynyt.
Kun Aarne ja Lasse kertovat enemmän komentajasta tunnistaa Salmi hänet Zairen aikaisen väijytyksensä komentajaksi. Silloin komentajan joukoista kuoli suurin osa. Tässä vaiheessa ulkoaa kuuluu tömps ja kun he menevät katsomaan käytävään he näkevät siellä maassa makaavan fyysikko Lehtosen. Mäkeläinen kertoo, että Lehtonen oli yrittänyt ulos ja nyt jopa käynyt fyysisesti käsiksi.
Lehtonen tokenee hetken kuluttua ja rupeaa mussuttamaan ja Suominen ja Salmi vastaavat samalla mitalla ja onnistuvat vakuuttamaan Lehtosen siitä, että he ovat professoritasoa tiedoiltaan, mutta eivät vain arvosta näitä titteleitä, koska ne voi ostaa helposti. Tämän jälkeen Lehtonen hieman jo suhtautuu Salmeen ja Suomiseen aivan kuin ihmisiin, eikä kuten roskaväkeen. Suominen kysyy tässä vaiheessa miten Lehtonen on tutkinut sitä tietokonetta. Tietokone on kuulemma erittäin tiheään pakattua tavaraa, niin että Suomen laitteissa päästään vastaavaan tiheyteen varmaan noin viiden vuoden kuluttua. Itse tietokone koostuu hillittömän monesta erillisesti laskentayksiköstä.
Lehtonen oli yrittänyt tutkia konetta mikroskoopilla ja jutella sen kanssa suoraan. Tutkiessaan tuota näppäimistöä ja sitä putkea ja ne olivat ilmeisesti kytketty suoraan yhteen prosessoriin ilman mitää liityntää, kyseinen prosessori ohjasi suoraan päätteen katodisädesuihkun ohjausta jne.
Hän myös kertoo, että tuo tietokone on ilmeisesti suurinpiirtein samaa tekniikkatasoa kuin aluksen moottorit ja runko. Muu osa aluksesta on kyllä sitten aivan toista tekniikkatasoa.
Kun Salmi kertoo Lehtoselle, että se tukikohdan reaktori on myös pari kertaa tiltannut. Lehtonen kertoo, että ei siitä kannata huolestua se kuulemma tekee sitä aina muutaman tunnin välein ja asia korjaantuu itsestän noin minuutissa.
Tässä vaiheessa he päättävät lähteä takaisin ja lastautuvat ajoneuvoihin ja lähtevät ajamaan takaisin. He pääsevät onnellisesti takaisin, jossa muut ovat jo pelaamassa korttia.
Kun he yrittävät käynnistää reaktoria, se valittaa, että tuntematon virhe luettaessa tuntematonta laitetta. Suominen tutkii asiaa ja toteaa, että pääprosessori ei saa luettua ytimen sisälämpötilaa. Tutkiessaan tilannetta hän toteaa, että ilmeisesti koko anturi ei vastaa ollenkaan. Valitettavasti ko anturiprosessoria ei pysty boottaamaan, koska se on niin yksinkertainen, että siinä ei voi mennä mitään vikaan.
Lisäksi sitä ei voi vaihtaa, koska se on keskellä reaktoria. Suominen käskee Salmea korjaamaan sitä, mutta tämä toteaa, että hän ei halua ruveta leikkimään reaktorilla. Salmi antaa vain neuvon, että sammuta koko reaktori mukaan lukien sisäiset systeemit. Tämän jälkeen Salmi lähtee juoksemaan ulos. Suominen vetää virrat pois katsottuaan tosin ensin varoituksen manuaalista, jossa lukee, että reaktorista ei missään nimessä saa laittaa virtoja pois, jos reaktori ei ole ollut sammutettuna vähintään viikkoa. Pääprosessori ei tosin anna sammuttaa koko systeemiä, koska reaktori ei ole ollut sammutettuna viikkoa.
Suominen korjaa asian muuttaman lokin tiedot viikolla taaksepäin, koska prosessorin kelloa ei saatu muutettua vaan se korjautui aina takaisin oikeaan aikaan. Saatuaan systeemit alas hän huomaa, että reaktorin lämpötila lähtee mekaanisen mittarin mukaan nousemaan rajusti. Digitaalimittari näyttää normaalia tietoa.
Suominen pistää virrat takaisin, mutta se auta tilanteeseen, kuten ei käsisäätökään. Tutkiessaan manuaalista mitä kaikkea hätäjäähdytys tekee, toteaa hän, että sen jäljiltä reaktori ei ole ollenkaan käyttökuntoinen ilman täydellistä korjauksia, joten hän ei käytä sitä.
Miettiessään mitä tässä voi tehdä mittari nousee punaiselle ja sitten mittari pamahtaa fyysisesti rikki, jossa vaiheessa hän tajuaa, että tämäkään mittari ei mekaanisesta ulkonäöstään ole mekaaninen vaan tietokoneen ohjaama ja ilmeisesti se on seonnut. Digitaalimittarin mukaan on reaktorin lämpötila tällä välin laskenut.
Tämän jälkeen hän käynnistää systeemin uusiksi ja kone valittaa siitä että muistissa oleva loki ei täsmää pysyvällä tallennusvälineellä olevan kanssa. Hän päättää ohittaa pysyvällä tallenusvälinneellä olevan lokin, mutta joutuu sitä varten ensin alustamaan uuden lokin. Tämän jälkeen hän käynnistää laajennetut testit ja ruutuun tulostuu "testi 1/1000000" ja noin 3-5 sekunnin kuluttua se vaihtuu "testi 2/1000000" jne. Tässä vaiheessa Suominen jättää reaktorin rauhaan.
Jossain vaiheessa Suominen pyytää Salmea käymään katsomassa reaktoria ja tämä toteaa, että se kestää jonkin aikaa kun se ajaa nuo testit loppuun. Suominen hermostuu testeihin ja keskeyttää testit ja päättää ajaa ne vain parisataa kertaa.
Tämän jälkeen ruutuun tulee lauma virheitä, joissa on mukana mm. se, että tuntematon virhe luetettaessa tuntematonta laitetta. Tutkiessaan asiaa tarkemmin hän huomaa taas, että vika on sisäisessä lämpötilansäädössä. Tutkiessaan asiaa tarkemmin hän huomaa, että sen mekaanisen lämpömittarin neula on katketessaan vahingoittanut koneen sisäistä verkkoa.
Kun hän korjaa sen saa hän testit läpi, mutta joutuu kuittaamaan hirmuisen määrän virheitä. Uusissa testeissä tosin tulee taas valitus siitä, että reaktorin sisälämpötila on kriittinen, mutta katsoessaan kelloa hän huomaa, että se on taas se aika jolloin tämän virheen pitäisikin tulla. Hetkeä myöhemmin lämpötila palautuukin normaaliksi.
Sen jälkeen hän koittaa käynnistää itse reaktoria, mutta se valittaa, että reaktorin lämpötila ja viimeinen sammutuspäivä ei täsmää reaktori pitää viedä huoltoon. Tämän jälkeen reaktorin kännistys keskeytyy. Suominen korjaa senkin virheen niin, että kirjoittaa lokiin oikean sammutus päivän ja käynnistää reaktorin.
Nyt reaktori nousee kauniisti pystyyn. Seuraavaksi he käyvät yksinkertaistamaan elintoimintojen säätöä, eli virittävät yhden modulin elintoimintojen säädön sellaiseksi että se toimii käsisäädöllä.
Tämän jälkeen he alkavat käydä tukikohtaa tarkemmin lävitse. Autotallissa ei ole mitään erikoista, joten seuraavaksi he menevät katsomaan keittiö modulia. Keittiössä he huomaavat, että joku on jättänyt mikroaaltouuniin ruokansa. Mikroaaltouunin ruudussa lukee, että teho "1000MW" aika "1 vuosi". Salmi vetää töpsölin seinästä, mutta laitteessa oleva akku tulostaa ruutuun, että "verkkovirta katkennut". Salmi irrottaa laitteen akunkin ja sen jälkeen mikroaaltouunista menee kokonaan virrat pois. Kun hän laittaa ne uudestaan päälle ruutuun tulee ilmoitus "CMOS data lost" ja kun ko ilmoitus kuitataan niin ruutuun tulee windowsin logo ja siinä vaiheessa Salmi vetää virrat uudestaan pois.
Seuraavaksi he menevät seuraavaan moduliin, jossa he aloittavat turvallisuuspäällikön huoneesta. Hänen koneensa näyttää ruudussa että "12315233 hyökkäystä torjattu". Luku kasvaa hieman koko ajan. He irroittavat koneen verkosta, mutta koska se käyttää yhdistettyä virta ja verkkokaapelia niin samalla häviää myös virta ja kone valittaa, että varavirtaa vain 4 minuuttia. He laittavat virran takaisin ja käyvät hakemassa piuhan, jossa on vain pelkkä virtaliitin. Samalla he kutsuvat Lehikoisen paikalle murtamaan ko koneen suojaukset. Lehikoinen sanoo, että tässä menee jonkin aikaa, joten Suominen ja Salmi jatkavat tutkimuksia.
Kun he palaavat takaisin Lehikoisen luokse, mutta hän ei ole vielä edes aloittanut. He patistavat häntä aloittamaan, mutta hän ei suostu aloittamaan ennen kuin he poistuvat paikalta.
Seuraavassa modulissa on jo hieman enemmän kiinnostavaa. Nyt Suominen ja Salmi tunnistavat sen yhden oudolla kielellä olevan kirjan, jossa oli tietokoneista asiaa ja toteavat että se on sen aluksessa olevan vanhan tietokoneen huoltomanuaali.
Matemaatikon huoneesta löytyy papereita jossa on piirretty muutamia niistä merkkejä, mutta ei mitään selityksiä. Lisäksi hänellä on aika paljon kirjoja mukanaan.
He käyvät tämän jälkeen katsomassa onko Lehikoinen saanut mitään aikaiseksi, mutta mitään edistystä ei ole tapahtunut, joten he jatkavat labra moduliin. Lehtonen näyttää olevan töissä ja yrittää heittää heidät ulos, mutta Salmi kertoo hänelle, että joku verkosta yrittää murtautua turvallisuuspäällikön koneeseen, joten voisi olla hyvä eristää tuo pallotietokone normaalista verkosta kokonaan, jotta siihen ei voida murtautua. Lehtonen selittää, että se on kytketty vain hänen elektroonisiin mittalaitteisiin, mutta Salmi toteaa, että niissä kaikissa on paljon tietokoneista sisällä. Salmi lupautuu virittämään hänelle oman yksityisen verkon jolloin normaalista verkosta ei mikään pääse murtautumaan noihin mittalaitteisiin.
Suominen menee tällä välin tutkimaan astronomialaboratoria. Siellä on lattialla hirmuinen määrä pieniä papereita, joten hän alkaa selvittämään niitä. Hän saa selville, että paperit koskettelevat todellakin astronomiaa ja ne käsittelevät pääasiassa Uranuksen, Neptunuksen ja Pluton mitattuja ja laskettuja ratoja. Paperien mukaan jossain on olemassa painovoimalähde, joka häiritsee ulompien planeettojen ratoja. Ilmeisesti kyseessä on näkymätön painovoimalähde ja se on kuulemma "lähellä". Paperin mukaan kyseinen lähde itse asiassa liikkuu Pluton kanssa samaa rataa ja Pluto, Kharon ja se muu kappale muodostavat kolmoissysteemin. Tiedot näyttävät kyllä aika uskomattomilta.
Salmi on tällä välin mennyt katsoman mitä Lehikoinen on saanut selville ja tämä ei vieläkään ole päässyt murtautumaan koneeseen. Salmi kokeilee, että vaikka hän kytkee koko modulin verkon irti niin hyökkäykset jatkuvat silti.
Suominen lopettaa tässä vaiheessa lappujen tutkimisen ja hän ja Salmi jatkavat eteenpäin. Seuraavaksi he tutkivat materiaalilabran ja siirtyvät sitten sairaalaan, jossa Luihu kertoo, että hän on kokeillut, ettei tuon kasviksen sydän oikein jaksa pumpata, hän kokeili sammutaa sydän koneen ja mies ei voinut hyvin.
Luihu on edelleen tekemässä verianalyysiä ja hänen on tarkoitus sitten jatkaa noiden ruumiiden tutkimista. Samassa Lehikoiselta tulee pyyntö sammuttaa sairaalan varavoimalaite numero 5. He sammuttavat sen ja menevät sitten Lehikoisen luokse. Lehikoinen kertoo, että se oli vain aseman tietoturvatietokone ja hän ei pystynyt murtautumaan turvapäällikön koneeseen ennen kuin se oli poissa päältä. Lisäksi tuo ruudussa oleva numero on vain ruudunsäästäjä, ei mikään murtautujien havaitsin. Lehikoinen pyytää heitä taas poistumaan, joten Suominen ja Salmi siirtyvät reaktori moduliin.
Sieltä he löytävät likimain täydelliset yhdysvaltain armejan varusteet, joilla pystytään varustamaan noin 30 miestä. Mukana on mm. sirpaleliivit, M16, ammuksia, kypärät jne. Yhdestä laatikosta löytyy myös sotilaspasseja, normaaleilla jenkkinimillä ja suttuisilla valokuvilla, jotka kuvaavat valkoihoisia henkilöitä. Laatikoista löytyy myös iso määrä valmiita käskypapereita.
+ + Hahmot + + Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End (days) + + Mikko Suominen Yliluutnantti Yliluutnantti + Sotilas Aarni 2.1.2005 - - + + Anja Nousiainen Alikersantti Alikersantti + Sotilas NPC 2.1.2005 - - + + Timo Laitinen Avaruusjääkäri Avaruusjääkäri + Teknikko NPC 2.1.2005 - - + + Martti Lehikoinen Luutnantti Luutnantti + Sotilas Ahponen 28.4.2005 - - + + Veikko Luihu Ylikersantti Ylikersantti + Sotilas NPC 2.1.2005 - - + + Vuokko Korhonen Ylikersantti Ylikersantti + Sotilas NPC 2.1.2005 - - + + Arja Luihu Kersantti Kersantti + Lääkäri NPC 2.1.2005 - - + + Jussi Salonen Alikersantti Alikersantti + Pioneeri NPC 2.1.2005 - - + + Asta Danielson Vääpeli Vääpeli + Tarkka-ampuja NPC 7.1.2006 - - + + Kati Kolehmainen Ylivääpeli Ylivääpeli + Sissi NPC 7.1.2006 - - + + Arja Mäkeläinen Alikersantti Alikersantti + Sissi NPC 15.2.2006 - - + + Kari Salmi Luutnantti Luutnatti + Koulutettava Kivinen 15.8.2006 - - + + Jyrki Karhunen Jääkäri Jääkäri + Taistelukuvaaja NPC 16.10.2006 - -
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin