TSM Osa 10, Luku 039 (tsmpart10/tsmpart10.039)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Mikko "palkkasoturi" Suominen (Aarni)

Joukkueen komentaja ja kokenut 30 vuotias sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.

Suominen on kooltaan melkein 210 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja.

Anja Nousiainen (NPC)

Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.

Kari Salmi (Kivinen)

Kari Salmi on vähän yli kaksimetrinen isokokoinen koulutusexpertti. Koko seitsemän vuotisen SAV:ssa oloaikansa hän on ollut vain muutaman kuukauden todellisessa työssä. Loppuajan hän on istunut erilaisissa koulutuksissa. Alunperin hän on saanut tarkka-ampujakoulutuksen ja sen jälkeen hänelle on kertynyt sissi-, toimisto-, helikopteri-, tiedustelu-, teknikko-, vakooja-, pioneeri-, lentoteknikkokoulutukset, sekä helikopteri-, tarkka-ampuja ja pioneerijatkokoulutukset. Koulutuksien aikana hän on käynyt myös toimisto-AUKin ja pioneeri-RUKin.

Kari syntyi Vaasassa 10.10.1981 perheen neljäntenä lapsena. Hänen vanhempansa ovat molemmat mustalaisia ja tämän takia hän vietti nuoruutensa pääasiasa valtion laitoksissa. Karin ollessa kolmivuotias hänen isänsä jätti kokin ammatin ja siirtyy seikkailijaksi. Hänen äitinsä toimii show-alalla ja on kulkenut mm. sirkusen mukana. Seitsemäntoista vuotiaana Kari liittyy eläinten oikeuksia innokkaasti puolustavaan ryhmään ja he tekevät mm. muutamia iskuja turkistarhoille, mutta Kari ei jää näistä laittomista toimistaan kiinni.

Kari luottaa itseensä ja on diplomaattinen ja luottavainen, mutta aika kärsimätön ja epäsiisti. Hän on myös allerginen kaikille meren eläville ja kun hän on sen lisäksi laktoosi-intolerantti ja vegaani, ei hänen ruokavalionsa ole kovinkaan laaja.


Suomisen joukkueen tarina

vuonna 2007

39. luku

Suominen, Mäkeläinen, Salmi, Korhonen, Nousiainen ja Lehto lähtevät kevätmarkkinoille, muut jäävät kylään odottamaan. Matka kevätmarkkinoille kestää pari päivää ajoneuvoilla.

Ryhmä saapuu perille kevätmarkkinoille. Kevätmarkkinat ovat isolla tasaisella alueella. Koko muu maasto on tähän mennessä ollut hyvin vuoristoista. Tasainen alue on noin kymmenen kilometriä pitkä ja noin viitisen kilometriä leveä. Alueella on jo muutamia kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kyläläiset ottavat sopivan paikan ja purkavat tavarat pois autoista ja ryhtyvät pystyttämään telttoja.

Suominen ja Lehto lähtevät talo-ostoksille, Salmi ja Korhonen yrittävät löytää haluajia sille goretex kankaalle. Nousiainen ja Mäkeläinen lähtevät kiertelemään aluetta.

Päivällä Salmi joutuu taisteluun vanhan miehen kanssa, joka tuntuu olevan kohtuullisen hyvä puukkomies, mutta liikkumisessa tuntuu olevan ongelmia. Salmi aloittaa iskemällä miestä veitsikäteen muutamia kertoja. Mies vaihtaa veitsen toiseen käteen kun kädessä on liian monta haavaa, mutta kun Salmi lyö siihenkin, niin mies siirtää aseen takaisin oikeaan käteen. Salmi ei vieläkään halua ryhtyä tappamaan miestä täysillä, joten hän iskee miestä rintaan sen verran että mies on täysin pihalla ja tämän jälkeen hän työntää miehen nurin.

Salmella on jonossa heti seuraava henkilö, joka onkin jo sitten huomattavasti parempi tappelija ja ottelu kestää paljon pitempään ja haavoja tulee puolin ja toisen. Salmi putoaa ja häviää, mutta ei se toinenkaan ole kovin hyvässä kunnossa.

Korhonen vie Salmen Suomisen paikattavaksi, joka saakin jotenkin sidottua Salmen haavat, mutta Salmi on edelleen niin huonossa kunnossa, että Suominen lähtee kysymään Rruooalta paikallista lääkäriä. Lehto parantaa sillä välin Salmen rinnassa olevan verenvuodon. Suominen saa selville, missä haavansitojia löytyy, joten he lähtevät kantamaan Salmea sinne. Perillä he joutuvat jonottamaan noin puolisen tuntia.

Vastaanottoapulainen ohjaa heidät telttaan, jossa oleva henkilö tervehtii Lehtoa tuntemattomalla lintumaisella kielellä. Lehto vastaa tervehdykseen. Hetken tutkimuksen jälkeen haavansitoja heittää muut paitsi Lehdon ja Salmen ulos teltasta ja ryhtyy parantamaan. Ensin hän leikkaa puolisen tuntia Salmen vatsaa ja saa sen kuntoon ja sen jälkeen hän käyttää pari tuntia keuhkovamman leikkaamiseen. Salmen pitää kuulemma levätä vuorokausi ja sen jälkeen pitää vielä ottaa viitisen päivää rauhallisesti.

Salmi raahataan takaisin telttaan lepäämään. Päivän aikana paikalle saapuu lisää kyläläisten klaanista. Suominen selvittää, että sen yhden kylän lähellä oleva järvi on noin 60 metrin syvyinen, joten se voisi riittää avaruusaluksen laskeutumispaikaksi.

Lehto tapaa yhden niistä noidista joiden kanssa hänellä on sielujen yhteys. Yöllä tuntuu olevan kovat juhlat.

Aamulla Nousiainen saapuu juhlimasta telttaan nukkumaan. Ulkona Suomiselta tullaan kysymään Mäkeläistä ja kun tämä menee sisälle hakemaan häntä kuulee Suominen, että Mäkeläinen on yrittänyt eilen jutella paikallisten kanssa siitä, että Ithakalaiselle pitäisi tehdä jotain. Mäkeläinen menee ulos juttelemaan heidän kanssaan. Paria kolmea tuntia myöhemmin Mäkeläisellä on jo noin pari kolmesataa kuulijaa.

Päivällä juhlinta alkaa aikaisemmin kuin eilen ja ilmeisesti juhlat jatkuvat täysillä ensi yönäkin. Illalla Lehto lähtee taikatapaamiseen 15 kilometrin päähän.

Kun hän pääse perille huomaa hän että paikalla on saapunut noin tuhat henkeä fyysisesti ja noin tuhatkunta henkeä henkisesti. Alussa tilaisuus tuntuu olevan akkojen juorukerho (noidista 98.3 % on naisia, joten paikalla on 17 miestä Lehdon lisäksi). Iltaa myöten juoruaminen vähenee ja kaikki alkavat keskittyä. Lehto meditoi ja yrittää madaltaa taianvastustamiskykyään. Lehto huomaa, että koko paikka alkaa loistaa ja jossain vaiheessa hänelle tulee tunne että olen yksi, mutta minulla on 4000 silmää ja näen itseni monesta tuhannesta suunnasta. Tilanne kestää noin puolisen tuntia ja sitten se menee ohitse.

Koko markkinat tuntuu olevan täysin kiinni, ulkona on vain muutama myyjä ja muutama ostaja.

Lehto palaa muiden luokse. Juhlinta alkaa hieman rauhoittua.

Markkinat alkavat taas toipua ja kaupankaynti alkaa taas normaalisti.

Markkinoilta alkaa jo väki lähteä hiljalleen pois. Myös ryhmä päättää lähteä takaisin ja matkaan lähdetään Nousiaisen ostamalla matkailuautolla.

Ryhmä pääsee takaisin kylään.

Suominen käy siellä lähellä olevassa toisessa kylässä katsomassa sitä järveä. He palaavat seuraavana päivänä takaisin.

Salmi pistää radion päälle ja kauhukseen kuulee, että sieltä kuuluu Mattia ja Teppoa. Salmi kutsuu "Täällä Matti, kuuleeko Teppo" ja vähän ajan kuluttua kapteeni R vastaa hänelle. Kapteeni R kertoo, että hän on tullut tänne katsomaan mitä täällä tapahtuu. He ovat kuulemma täällä noin 32 minuutin kuluttua.

Kapteeni R ja hänen luutnanttinsa laskeutuvat laskuvarjoilla kylään. Kapteeni R osuu suoraan vastanottokomitean eteen, mutta luutnantti päätyy vuoren toiselle puolelle, joten Oinonen lähetetään hakemaan hänet.

Kapteeni R kertoo, että he ovat tulleet tänne Suomen omaa tekoa olevalla aluksella. Se on rakennettu suurinpiirtein samaan malliin kuin kaapatut alukset, jotta ei hälytettäisi Ithakalaisia. Lisäksi he olivat huomanneet, että jos he käyttävät riittävän ylimitotettuja suprajohtavia transistoreja, niin he saavat jopa elektroniikan tulemaan lävitse.

R kertoo myös että tiedusteluosaston työt on nyt jaettu kahtia, eli hän huolehtii maapallon ulkopuolisesta tiedustelusta ja eversti Hämäläinen taas maapallon tiedustelusta. Hän valittelee kun ei saa tehdä oikeaa työtä. Yksikkö kertoo kapteeni R:lle tilanteen ja tämä taas kertoo, että tänne on laskeutumassa parin tunnin päästä yksi maahanlaskukompanja ja yksi rakennuskompanja raskaalla varustuksella.

Heille pitäisi löytää hyvä paikka, johon saisi 3 kilometrin mittaisen kiitoradan avaruusaluksille. Suominen kysyy asiaa Rruooalta ja tämä kertoo sitten että 40 kilometrin päässä pohjoiseen olisi hyvä paikka.

Suominen, Oinonen, Mäkeläinen ja Lehto ottavat matkailuauton ja lähtevät katsomaan ko paikkaa. He pääsevät perille ja toteavat, että se on ihan kelvollinen paikka tukikohdalle. He ilmoittavat ylös että paikka kelpaa ja heille kerrotaan, että ensin pudotetaan raskas kalusto ja sitten vasta miehistön. Koittakaa olla poissa putoavien esineiden tieltä.

He näkevät kuinka 22 alusta tekee syöksyn alas ja pudottaa isoja tavarapaketteja alas. Kun raskas kalusto on laskettu niin sen jälkeen lasketaan miehistö. Maahanlaskukomppanjan komentaja yliluutnantti Tiina Ojala tulee tervehtimään Suomista. Hän kysyy Suomiselta käskyjä ja Suominen kertoo lyhesti tehtävästä. Yliluutnantti Ojala kyselee välittömästi paikallisista vihollisista ja kun Suominen kertoo niistä huomaa hän että Ojalalla on joku ihan uusi ase. Kun hän kysyy siitä kuulee hän että se on ihan uusi ase, RK07, joita on alettu valmistamaan, koska piti saada ase, joka läpäisee paksua panssaria ja jossa ei ole liikaa elektroniikkaa. Panssarinläpäisy on nykyään tärkeää, koska jenkit on ruvenneet varustamaan miehiään täyspeittävillä panssareilla.

Yliluutnantti Ojalan mukana on myös hänen taisteluparinsa vääpeli Erkki Topp, joka yhdistelmä näyttää hieman erikoiselta, koska Ojala on 151 senttiä pitkä ja Toppi on 203 senttiä pitkä. Suominen lähtee takaisin kylään.

Illalla kapteeni R tulee muiden luokse ja kertoo viestejä ryhmälle. Suominen oli saanut terveisiä äidiltään, Hämäläiseltä, Rossilta ja sen lisäksi Argentiinan uusi pääministeri on lähettänyt henkilökohtaisen kiitoskirjeen Suomiselle. Sen lisäksi hän ojentaa Suomiselle neljän sentin nipun viiden pisteen fontilla printattua tekstiä, jossa on hänen postinsa sortattuna kapteeni R:n mukaan heidän mielestään tärkeysjärjestykseen.

Sen lisäksi kapteeni R tuo tiedon ylennyksistä huomenna itsenäisyyspäivänä. Vääpeli Veikko Luihu ylennetään ylivääpeliksi ja kun hän miettii asiaa hän huomauttaa, että Lehtoakin pitäisi ylentää ja toteaa että hänet voisi ylentää yhden pykälän, eli yliluutnantiksi (Suominen oli tehnyt Lehdolle kenttäylennyksen luutnantiksi jokunen aika sitten).

Kapteeni R kertoo maailmantapahtumista, että Ranska ja Qebeck ovat eronneet EU:sta. Lisäksi huhut kertovat, että Suomi ja Argentiina keskustelevat puolustusyhteistyöstä, luotettavien lähteiden mukaan Suominen on nähty vilaukselta Argentiinassa ja hän on huhujen mukaan pääneuvottelija neuvotteluissa ja sen takia hän on ollut poissa julkisuudesta. Sen lisäksi toinen huhu kertoo, että hänet on nähty myös Kolumbiassa. Kapteeni R kertoo myös että joku on tehnyt tutkimuksen siitä, että kuinka usein on tehty havaintoja Elviksestä ja Suomisesta ja Suominen on voittanut Elviksen kolmella havainnoilla, mutta hävinnyt maininnoissa noin tuhannella sadalla. Tähän vastauksena The Sun on julkaissut artikkelin jossa kysytään, että onko Suomista ollenkaan olemassa, vai onko se vain SAV:in propagandakoneiston tuote. Lisäksi jenkit on ottaneet Land Warrior 21 projektin tuotteet käyttöön ihan massoina.


+
+ Hahmot
+
+					Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Mikko Suominen	Majuri				Majuri
+ Sotilas		Aarni		2.1.2005	-		-
+
+ Anja Nousiainen	Ylivääpeli			Ylivääpeli
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Veikko Luihu		Vääpeli				Ylivääpeli
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Vuokko Korhonen	Vääpeli				Vääpeli
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Arja Luihu		Vääpeli				Vääpeli
+ Lääkäri		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Jussi Salonen		Kersantti			Kersantti
+ Pioneeri		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Arja Mäkeläinen	Ylivääpeli			Ylivääpeli
+ Sissi			NPC		15.2.2006	-		-
+
+ Kari Salmi		Yliluutnantti			Yliluutnantti
+ Koulutettava		Kivinen		15.8.2006	-		-
+
+ Jaakko Lehto 		Kersantti			Yliluutnantti
+ Pappi			Ahponen		4.7.2007	-		-
+
+ Tauno Takala		Sotilasmestari			Sotilasmestari
+ Biologi		NPC/koeaika	20.8.2007	-		-
+
+ Katri Oinonen		Yliluutnantti			Yliluutnantti
+ Hävittäjälentäjä	NPC/koeaika	20.8.2007	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>