TSM Osa 10, Luku 044 (tsmpart10/tsmpart10.044)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Mikko "palkkasoturi" Suominen (Aarni)

Joukkueen komentaja ja kokenut 30 vuotias sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.

Suominen on kooltaan melkein 210 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja.

Anja Nousiainen (NPC)

Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.

Kari Salmi (Kivinen)

Kari Salmi on vähän yli kaksimetrinen isokokoinen koulutusexpertti. Koko seitsemän vuotisen SAV:ssa oloaikansa hän on ollut vain muutaman kuukauden todellisessa työssä. Loppuajan hän on istunut erilaisissa koulutuksissa. Alunperin hän on saanut tarkka-ampujakoulutuksen ja sen jälkeen hänelle on kertynyt sissi-, toimisto-, helikopteri-, tiedustelu-, teknikko-, vakooja-, pioneeri-, lentoteknikkokoulutukset, sekä helikopteri-, tarkka-ampuja ja pioneerijatkokoulutukset. Koulutuksien aikana hän on käynyt myös toimisto-AUKin ja pioneeri-RUKin.

Kari syntyi Vaasassa 10.10.1981 perheen neljäntenä lapsena. Hänen vanhempansa ovat molemmat mustalaisia ja tämän takia hän vietti nuoruutensa pääasiasa valtion laitoksissa. Karin ollessa kolmivuotias hänen isänsä jätti kokin ammatin ja siirtyy seikkailijaksi. Hänen äitinsä toimii show-alalla ja on kulkenut mm. sirkusen mukana. Seitsemäntoista vuotiaana Kari liittyy eläinten oikeuksia innokkaasti puolustavaan ryhmään ja he tekevät mm. muutamia iskuja turkistarhoille, mutta Kari ei jää näistä laittomista toimistaan kiinni.

Kari luottaa itseensä ja on diplomaattinen ja luottavainen, mutta aika kärsimätön ja epäsiisti. Hän on myös allerginen kaikille meren eläville ja kun hän on sen lisäksi laktoosi-intolerantti ja vegaani, ei hänen ruokavalionsa ole kovinkaan laaja.


Suomisen joukkueen tarina

vuonna 2008

44. luku

Yksikkö siirtyy SAV:in tukikohtaan ja ryhtyy valmistelamaan lähtöä. Koneita on hieman viritetty ja niiden moottori on vaihdettu suomalaiseksi meridiseliksi, joiden pitäisi olla paljon toimintavarmempia kuin vanhat moottorit. Lisäksi niiden huippunopeus on jonkin verran parempi. Koneissa on myös etäisyystutka, joka mahdollistaa lentämisen myös yöllä. Suominen purkaa heti koneen moottorin ja tarkistaa, että sitä ei sabotoitu.

Yksikkö jakautuu tällä kertaa hieman eri tavalla, niin että ykkösryhmä ja Luihut menee ensimmäiseen koneeseen ja muut toiseen koneeseen. He lentävät yön lävitse ja tankkaavat aamulla.

Ryhmä lentää Ithakan alueelle ja saa taas ohjeet laskeutua siviilikentälle. Siellä heitä vastaan tulee taas tutut neljä miestä, joiden ilme hieman muuttuu kun he tunnistavat ryhmän. Ryhmä myy turkikset miehille ja kävelee sen jälkeen lentokentälle. Siellä he törmäävät taas tuttuun oppaaseen, joka kysyy, että tarvitsetteko taas apua. Ryhmä toteaa että joo ja ihmettelee sitten että miksi täällä on nyt niin paljon vähemmän porukkaa kuin viimeksi. Opas vastaa, että ai, silloin oli lomakausi.

Tämän jälkeen ryhmä ottaa taksin keskustaan ja käy ensin elektroniikkakaupassa ja sen jälkeen siirtyy kirjakauppaan. Illalla yksikkö jakautuu kahteen osaan ja lähtee kiertelemään baareja ja pelailemaan pelejä ja hankkimaan rahaa. Illalla poliisit käyvät taas kyselemässä papereita. Suomisen ryhmä joutuu hajottamaan yhden baarin ennen kuin pääsee sieltä ulos. Matkalla ulos he joutuvat tappamaan myös kuusi tyyppiä jotka tulee eteen.

Aamulla ryhmän asunnon ovelle koputetaan ja kun Salmi menee avaamaan oven niin siellä on poliisi, joka näyttää Suomisen kuvaa ja kysyy, että oletteko nähnyt tämän näköistä miestä. Salmi katsoo kuvaa vähän aikaa ja vastaa, että en ole. Sen jälkeen poliisi toteaa, että "kiitoksia" ja jatkaa matkaa. Vähän ajan kuluttua oveen koputetaan uudestaan ja siellä on sama poliisi, joka toteaa, että hän unohti näyttää tätä toista kuvaa, jossa on selvästi Mäkeläinen. Salmi ei ole nähnyt häntäkään.

Ryhmän valmistautuu nopeasti lähtöön ja Suominen ja Mäkeläinen naamioidaan kunnolla ja muille heidän ryhmänsä jäsenille tehdään kevyt naamiointi. Nousiainen korjaa heidän henkilöpaperinsa uuteen uskoon. Tämän jälkeen ryhmä lähtee lentokentälle ja Salmi ja Korhonen käy sisällä katsomassa ja huomaa, että koko kenttä näyttää olevan likimain tyhjä.

He myös löytävät paikallisia lehtiä, joiden lööpissä on iso kuva Suomisesta ja otsikko "Raaka murha kaupungilla, onko tämäkin osa mafiasotaa". He istuttavat Suomisen pyörätuoliin (hänelle on laitettu hämäyskipsi jalkaan) ja Mäkeläinen työntää sitä. Yksikkö päättää mennä turvatarkastuksessa suhteellisen lähekkäin koneittain lävitse ja yllättäen pyörätuolissa istuvan Suomisen ja tätä työntävän Mäkeläisen papereita ei edes tarkisteta. He pääsevät onnellisesti koneiden luokse ja lähtevät pois.

Ryhmä saapuu perille SAV:in tukikohtaan. Lyhyen selvityksen jälkeen ryhmä ryhtyy varmistautumaan seuraavaan tehtävään, eli tiedusteluretkeen Ithakan kuille planeetoille, seuraavaan risteykseen asti.

Ryhmä saa lähtövalmistelut valmiiksi ja lähtee matkaan. Matkaan kuluu 11 päivää.

Ryhmä löytää portin kolmen tunnin hakemisen jälkeen, jona aikana lähellä olevat viisi avaruusalusta ei edes pääse lähelle alusta. Hyppy onnistuu hyvin ja ainoastaan Arja Luihu menee tajuttomaksi. Portin toisella puolella on neljä laivaa ja kun ryhmän alus jää odottamaan viestintää. Ithakan alukset pyytävät joko kulkukoodia, tai jäämään odottamaan aluksien tulemista paikalle. Suominen kysyy Oinoselta, että arvaa yksi kulkukoodi ja tämä arvaa että "Gamma Delta 385 C" ja kun Suominen releoi sen eteenpäin niin toisesta päästä kuuluu "Hetki tarkistan".

Vähän ajan kuluttua tulee vastaus, kulkukoodi hyväksytty voitte jatkaa. Ryhmä jatkaa matkaa.

Vuorokautta myöhemmin he saapuvat planeetan lähelle ja heiltä kysytään taas kulkukoodia. He antavat taas saman koodin ja se kelpaa taas ja he antavat ohjeet mihin pitää lentää. He lähestyvät isoa avaruustukikohtarypästä, joka kostuu noin kahdeksastakymmenestä avaruusasemasta. Lisäksi lähistöllä on liikkeellä noin 250 alusta, joista noin satakunta on erillaisia. Heidät ohjataan telakoitumaan avaruusaseman kylkeen aivan tälle alukselle suunniteltuun telakointiporttiin.

Ryhmä telakoituu ja valmistautuu astumaan ulos aluksesta. Juuri kun Suominen ja Mäkeläinen ovat päässeet ilmalukkoon ovi aukeaa ja siellä seisoo tutun näköisiä lipparipäisiä miehiä, ilmeisesti paikalliset maahantuloviranomaiset. He antavat Suomiselle 14 sivua ohjeita ja yhden sivun täytettäväksi joka pitäisi täyttää. Suominen tekee sen ja sen jälkeen saa jokaiselle henkilökohtaisesti täytettäväksi 5 sivua ja ohjeita 30 sivua.

Tullimuodollisuuksissa on vielä 80 sivua ohjeita ja muutama sivu täytettävää lomaketta. Tämän jälkeen ryhmä pääsee asemalla. Kaikki poistuvat hyvin nopeasti aluksesta ja lähtevät kiertelemään avaruusasemalle. Suominen ja Lehto lähtevät selvittelemaan avaruusaluksen hintoja ja muita tietoja.

Ryhmä lähtee kohti seuraavaa porttia. He saavat lennonjohdolta profiilin, joka vie portille 21 tunnissa (2 g kiihdytys ja jarrutus tunnin verran, välissä melkein 19 tuntia lentoa). Portilla on kahdeksan avaruusalusta.

Ryhmä saapuu Ithakan pääplaneetan aurinkokuntaan. Arja Luihu on hypyn jälkeen taas tajuttomana. Portin tässä päässä on noin 220 sota-alusta. Ryhmä antaa heille koodinsa ja saa selvityksen miten pitää lentää planeetalle.

Alus saapuu perille Ithakan pääplaneetan lähellä ja siellä on havaittavissa yli 10000 kohdetta ympärillä. Heidät ohjataan 30 kilometriä pitkän ja 4 kilometriä paksun pyörivän avaruusaseman telakointiporttia. Tullimuodollisuudet menee aika nopeasti ja ryhmä painuu sisään asemalle. Vähän ajan kiertelyn jälkeen Lehto yllättäen vahvahtaa nähdessään kolme täyttäkuuta ikkunasta ja lähtee juoksemaan aluksella ja lukkiutuu omaan huoneeseensa.

Suominen kysee aluksien hintoja ja selvittelee vuosituotantoa ja muita tietohakuja.

Ryhmä lähtee, Lehtoa lukuunottamatta, vierailemaan läheisessä kuussa olevassa avaruus- ja sotamuseossa. He tutkivat sitä useamman päivän.

Nousiainen tuo Suomisen luokse yhden paikallisen Everstin ja esittelee miehen Suomiselle ja Suomisen everstille. Nousiainen kertoo, että mies on paikallisen sotilastiedustelussa töissä. Eversti kertoo olleensa Suomisen suuri ihailija silloin kun hän oli maassa puolisen vuotta sitten. Mies kertoo että hänellä on suhteellisen täydellinen lehtiarkisto Suomisesta, ja hän olisi kiinnostunut juttelemaan enemmänkin Suomisen kanssa jos hänellä vain olisi jossain vaiheessa aikaa. Mies ojentaa käyntikorttinsa ja lähtee sitten pois.

Suominen ilmoittaa everstille, että hän voisi tulla juttelemaan ja eversti lupaa lähettää sukkulan. Sukkulasta astuu ulos lauma sotilaita ja asettuu kunniovartiostoon sisäänkäynnin ulkopuolelle, samalla kun Suomiselle soitetaan Suomen kansallislaulua. Suominen astuu sukkulaan, joka lentää Ithakan planeetalle ja Suominen juttelee pitkään ko everstin kanssa. Jossain vaiheessa Suominen ja eversti käyvät tutustumassa Ithakan uusimpaan avaruusristeilijään.


+
+ Hahmot
+
+					Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Mikko Suominen	Majuri				Majuri
+ Sotilas		Aarni		2.1.2005	-		-
+
+ Anja Nousiainen	Ylivääpeli			Ylivääpeli
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Veikko Luihu		Sotilasmestari			Sotilasmestari
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Vuokko Korhonen	Vääpeli				Vääpeli
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Arja Luihu		Vääpeli				Vääpeli
+ Lääkäri		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Jussi Salonen		Kersantti			Kersantti
+ Pioneeri		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Arja Mäkeläinen	Sotilasmestari			Sotilasmestari
+ Sissi			NPC		15.2.2006	-		-
+
+ Kari Salmi		Yliluutnantti			Yliluutnantti
+ Koulutettava		Kivinen		15.8.2006	-		-
+
+ Jaakko Lehto 		Kapteeni			Kapteeni
+ Pappi			Ahponen		4.7.2007	-		-
+
+ Tauno Takala		Sotilasmestari			Sotilasmestari
+ Biologi		NPC		20.8.2007	-		-
+
+ Katri Oinonen		Luutnantti			Luutnantti
+ Hävittäjälentäjä	NPC		20.8.2007	-		-
+
+ Teuvo Vuokkola	Korpraali			Korpraali
+ Painonnostaja		NPC		28.3.2008	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>