TSM Osa 10, Luku 045 (tsmpart10/tsmpart10.045)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Mikko "palkkasoturi" Suominen (Aarni)

Joukkueen komentaja ja kokenut 30 vuotias sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.

Suominen on kooltaan melkein 210 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja.

Anja Nousiainen (NPC)

Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.

Kari Salmi (Kivinen)

Kari Salmi on vähän yli kaksimetrinen isokokoinen koulutusexpertti. Koko seitsemän vuotisen SAV:ssa oloaikansa hän on ollut vain muutaman kuukauden todellisessa työssä. Loppuajan hän on istunut erilaisissa koulutuksissa. Alunperin hän on saanut tarkka-ampujakoulutuksen ja sen jälkeen hänelle on kertynyt sissi-, toimisto-, helikopteri-, tiedustelu-, teknikko-, vakooja-, pioneeri-, lentoteknikkokoulutukset, sekä helikopteri-, tarkka-ampuja ja pioneerijatkokoulutukset. Koulutuksien aikana hän on käynyt myös toimisto-AUKin ja pioneeri-RUKin.

Kari syntyi Vaasassa 10.10.1981 perheen neljäntenä lapsena. Hänen vanhempansa ovat molemmat mustalaisia ja tämän takia hän vietti nuoruutensa pääasiasa valtion laitoksissa. Karin ollessa kolmivuotias hänen isänsä jätti kokin ammatin ja siirtyy seikkailijaksi. Hänen äitinsä toimii show-alalla ja on kulkenut mm. sirkusen mukana. Seitsemäntoista vuotiaana Kari liittyy eläinten oikeuksia innokkaasti puolustavaan ryhmään ja he tekevät mm. muutamia iskuja turkistarhoille, mutta Kari ei jää näistä laittomista toimistaan kiinni.

Kari luottaa itseensä ja on diplomaattinen ja luottavainen, mutta aika kärsimätön ja epäsiisti. Hän on myös allerginen kaikille meren eläville ja kun hän on sen lisäksi laktoosi-intolerantti ja vegaani, ei hänen ruokavalionsa ole kovinkaan laaja.


Suomisen joukkueen tarina

vuonna 2008

45. luku

Kun Suominen palaa ja kertoo, että täällä tiedetään Suomen asioista aika hyvin ja niitä aluksia on täällä todella paljon, eli tänne ei ehkä kannata hyökätä. Ryhmä päättää viettää vielä pari päivää täällä ja lähteä sitten takaisin maahan viemään viestiä R:lle. Noiden parin päivän aikana ryhmä kiertelee kirjakaupassa ja ostaa mm. Ensiklopedia Gregorin englannin- ja gregorinkieliset versiot, paljon sanakirjoja, sotahistoriaa, taktiikkakirjallisuutta jne. Osa porukasta kiertää lisää sitä avaruusmuseota ja ottaa sieltä mahdollisimman paljon valokuvia.

Ryhmä lähtee lentämään kohti maata. Ensimmäiseen hyppypisteeseen menee viisi päivää. Tänä aikana Suominen kouluttaa ensin Salmelle hyppynavigaatiota kolme päivää ja sen jälkeen pari päivää Luihulle hyppylentotaitoa. Salmi aloittaa kouluttamaan Korhoselle reaktorin käyttämistä.

Oinonen, Arja Luihu ja Salmi menevät tajuttomaksi hypyssä, muut ovat likimain kunnossa. Ryhmä lentää avaruustukikohtaan maksikiihdytyksellä ja se vie aikaa noin 10 tuntia. Perillä Suominen lähtee välittömästi ostamaan uutta alusta. Hän onnistuu tinkimään 8% hintaa alaspäin lähtöhinnasta. He ostavat pienehkön käytetyn rahtilauksen niillä rahoilla jotka saivat niiden teollisuustimanttien myynnistä. Ryhmä on myös selvittänyt että Ithakalaiset maksavat todella hyvin jopa huonostakin suprajohteesta ja he eivät tunne ollenkaan huoneen lämmössä toimivaa suprajohdetta.

Tämän jälkeen ryhmä tutustuu alukseen ja Suominen käy jopa läpäisemässä Ithakan lentokokeen ja saa lentäjän paperit. Suominen kouluttaa pari päivää Luihulle lisää hyppylentotaitoa ja Salmi jatkaa Korhosen kouluttamista koko ajan. Ryhmä viettää kuusi päivää planeetalla ja lentää päivän verran hyppypisteeseen. Ryhmä jakaantuu aluksiin niin, että vanhassa tiedustelualuksessa on Salmi, Korhonen ja Veikko Luihu ja loput siinä uudessa aluksessa.

Salmi ja Korhonen ovat kiertelemässä avaruusaluksella kun yllättäen heidän ympärilleen kertyy neljä paikallista huligaania. Yksi heistä on aseistautunut pesäpallomailalla, toinen ketjulla ja kolmas miekalla (tai voi se olla erittäin pitkä veitsikin). Viimeinen näyttää vaarallisimmalta, eli hän ilmeisesti osaa karatea tai vastaavaa. Salmi pitää ketjumiehen kaukana ja iskee pesäpallomiestä käteen niin, että tämä lähtee pakoon. Korhonen käy veitsimiehen kimppuun ja ottaa tältä veitsen pois, jolloin mies lähtee pakoon. Myös ketjumies lähtee tässä vaiheessa pakoon, mutta karatemies vain katsoo ympärilleen pari sekuntia ja kohauttaa hartioitaan, ennen kuin kääntyy ja lähtee kävelemään pois. Korhonen ja Salmi antavat miehen mennä rauhassa.

Lehto törmää asemalla maalipurkkilastiin ja on tämän jälkeen aivan maalissa. Lastia kuljettanut mies lähtee nopeasti juoksemaan pakoon. Lehto tulee avaruusalukselle siistiytymään.

Uusi alus hyppää ensin ja tiedustelualus sen jälkeen. Vain Arja Luihu menee tajuttomaksi hypystä. Alukset lähtevät välittömästi matkaan kohti planeettaaa.

Tiedustelualus pääsee perille planeetalle.

Lehto saa itsensä kunnolla solmuun hyppynarun kanssa. Hän muuttaa itsensä kenguruksi ja pääsee irti.

Hidaskin alus saapuu perille ja siihen vaihdetaan miehistö kiertoradalla ja alusta lähdetään viemään pois. Ryhmän jäsenet tuodaan alas ja perillä ryhmä kertoo kapteeni R:lle tilanteesta. Kapteeni R:lle kertoo että tuo Ithakan aluslukumäärä on hieman liian suuri (350 000 alusta reservissä ja 50 000 alusta aktiivipalveluksessa), koska heillä on vain 120 000 pommia, joten he eivät saa räjäytettyä kaikki reservialuksia pois. Heillä oli suunnitelma mennä sinne reserviplaneetan luokse ja kaapata sieltä riittävä määrä aluksia ja miinottaa loput ydinpommeilla. Nyt tämä suunnitelma meni pieleen ja pitää ryhtyä miettimään uutta suunnitelmaa.

Suominen joutuu heti kuulusteluihin siitä pahoinpitelystä siellä Ithakan alueen kaupungissa. Hänelle annetaan asiasta huomautus.

Ryhmä lähtee kyytiin seuraavaan maata kohti menevään alukseen.

Ryhmän alus saapuu portille. Oinonen, Nousiainen, Arja Luihu ja Salmi menivät tajuttomiksi. Arja Luihu ei tule ollenkaan tajuihinsa, joten Lehto tutkii tämän ja toteaa, että häneen tarvitaankin hieman enemmän korjausta ja sitä varten hän tarvitsisi hieman tarvikkeita hänen parantemiseensa. Hän tarvitsee siis kuntoituslaitteen ja pari kolme päivää täydellistä rauhaa.

Ryhmä käy nyysimässä avaruusaseman sairaalasta kuntoutuslaitteen ja lähtee rahtialuksella kohti maata. Ryhmä saa kuulla että sotilasmestari Arja Mäkeläinen on ylennetty luutnantiksi.

Lehto saa Arja Luihun korjattua.

Ryhmä pääsee perille maahan, jossa he kuulevat että sotilasmestari Veikko Luihu on ylennetty luutnantiksi ja vääpeli Vuokko Korhonen on ylennetty ylivääpeliksi. Ryhmän Far Out Ltd firman rekisteröintipaperit on mennyt läpi (Salmi pisti ne sisään Plutosta). Kun ryhmä laskeutuu Riihimäelle heitä vastaan tulee Danielson, joka ojentaa Lehdolle käskyn presidentiltä, joka käskee häntä ilmoittautumaan välittömästi presidentin linnaan. Danielson ilmoittaa että helikopteri odottaa.

Korhonen, Salmi ja Vuokkola ostavat liput Kuuban kautta Dominkaaniseen tasavaltaan ja sieltä Cayman saarille. Heidän tarkoituksenaan on käydä tallettamassa ryhmän varmuusrahastosta pari miljoonaa Far Out Ltd:n tilille. Suominen käy hakemassa rahat ja sen jälkeen he lähtevät liikkeelle. Lento Kuubaan lähtee jo kahden tunnin kuluttua, joten Korhonen, Salmi, ja Vuokkola lähtevät saman tien kohti lähtöselvitystä. Kun he astuvat lähtöselvityksestä läpi huutavat he Suomiselle, että "So long, sucker...".

Lehto viedään Mäntyniemeen, jossa hän pääsee turvatarkastuksen läpi noin tunnissa (normaalisti se vie neljä tuntia). Sen jälkeen hän joutuu odottamaan 3 minuuttia ja sitten hänelle ilmoitetaan presidentti ottaa sinut vastaan. Lehto astuu huoneeseen, jossa presidentti, pääministeri, SAV:n komentaja, presidentin hovitaikuri jne. Paikalle saapuu hieman myöhässä Suomalaisuuden puolueen puheenjohtaja ja puolustusministeri. Presidentti toteaa Lehdolle puhuimmekin juuri sinusta voisitko sinä mennä kertomaan hänelle asiasta, hän viittaa presidentin hovitaikurille.

Presidentin hovitaikuri ja Lehto poistuvat huoneesta, samalla kun hän kuulee että muut jatkavat keskustelua ja hän kuulee kuinka "jos se on totta, niin pitäisikö meidän vallata Italia".

Hovitaikuri kertoo Lehdolle, että he ovat löytäneet uuden paikan Italiasta, jossa Hannibal tappoi aikonaan 30000 roomalaista, joten se voisi olla hyvä paikka kokeilla niitä taikoja. Tästä taistelusta on paljon pitempi aika, joten se voisi olla parempi kuin se Meksiko. Tämän jälkeen taikuri kysyy, että onko sinun standardiobjekti Riihimäellä? Lehto toteaa, että hän ei tiedä, mutta viimeksi hän näki hänet lentokentällä.

Taikuri selvittää asioita ja saa selville että Salmi on juuri astumassa Kuuban koneeseen. Taikuri naputtaa hieman jotain ja sen jälkeen lähettää Lehdon lentokentälle.

Salmen luokse saapuu yksi sotapoliisi ja pyytää seuraamaan. Salmi antaa rahat Korhoselle ja lähtee sotapoliisin mukaan kun ei saa tältä mitään selitystä miksi.

Kun he poistuvat muiden luota sotapoliisi kertoo, että hänen tehtävänsä on huolehtia siitä, että Salmi ehtii Rooman koneeseen. Salmi ei saa kuulemma kertoa minne hän on menossa muille.

Suominen katsoo kuinka Korhonen ja Vuokkola astuvat koneeseen ja alkaa ihmetellä, mihin Salmi on hävinnyt. Hän on menee Finnairin tiskille ja kysyy sitten että onko tuohon koneeseen mennyt kaikki henkilöt, kun hän ei nähnyt kaverinsa menemistä koneeseen. Nainen katsoo koneelta ja toteaa, että joo Salmi on kyllä mennyt turva-alueelle ja jostain syystä hän ei ole astunut koneeseen. Nainen selvittää samalla että Salmi ei ole poistunut turva-alueelta ja toisaalta ei hän enää ole turva-alueellakaan. Nainen epäilee että kysessä on varmaan joku tietokonevirhe.

Suominen soittaa kännykällä kyseisen lentokoneen kapteenilla ja pyytää tätä yhdistämään stuertille. Tältä hän kysyy onko Salmi koneessa. Stuertti kertoo, että ei istu paikoillaan, jolloin Suominen pyytää Korhosta puhelimeen. Suominen kysyy että missä Salmi on ja Korhonen vastaa, että poliisi tuli ja otti hänet mukaansa.

Suominen lähtee etsimään poliisia ja löytääkin kaksi poliisia jotka kertovat juuri pidättäneensä yhden humalaisen mustalaisen, mutta eivät muista onko hänen nimensä Salmi. Suominen käy katsomassa tätä ja toteaa, että se ei ole Salmi. Seuraavaksi hän menee turvatarkastukseen ja turvamiehet tarkistavat koneelta, toteavat he, että Salmi ei ole edes mennyt turvatarkastuksen läpi.

Suominen menee uudestaan Finnairin tiskille ja toteaa yllättäen, että nyt tuo tietokonevirhe on näemmä korjautunut ja nyt ainoa merkintä Salmesta on se kun hän on tullut alas avaruusasema ykköseltä, muuta merkintää hänestä ei löydy.

Suominen yrittää taas tavoittaa Hämäläilästä, Lehikoista ja molemmista vastaa tuttu keskusääni. Seuraavaksi Suominen yrittää Rossia ja hänet yhdistetäänkin italiaan, jossa hän saa Rossin puhelimeen. Rossi ei tiedä mitään Salmeasta ja lupaa kysyä Hämäläiseltä kun näkee hänet.

Vähän ajan kuluttua eversti Oja soitta Suomiselle ja käy tutun keskustelun. Suominen ryhtyy hoitamaan SAV:in suprajohteiden hankintaa. Tätä vanhaa suprajohdetta on tarkoitus viedä Ithakaan ja myydä se siellä ja ostaa lisää avaruusaluksia.

Tuntia myöhemmin Rossi soittaa Suomiselle ja kertoo, ettei sinun tarvitse tietää Salmesta mitään. He jatkavat keskustelua jonkin aikaa ja tässä selviää mm. että Rossi on Suomisen esimies ja majuri/eversti/kenraali Oja on tietokoneohjelma, joka mussutta asioista.

Salmi ja Lehto saapuvat perille Roomaan ja heitä ollaan vastassa ja heidät viedään pillit ulvoen poliisisaattueessa bussiasemalla, jossa heille annetaan paikallisbussiliput kouraan. He nousevat bussiin ja lähtevät menemään.

Jossain vaiheessa yllättäen räjähtää pommi bussin edellä ja bussinkin kaikki lasit hajoavat sirpaleiden voimasta. Kumpaankaan heistä osu sirpaleita, joten he joutuvat vain kertomaan paikalle saapuneille poliiseille tapahmista ennen kuin pääsevät lähtemään. Samalla kun he lähtevät jatkamaan matkaa paikalle kaahaa taas ne kaksi poliisiautoa, jotka toivat heidät bussiasemalle. He viittaavat Lehdon ja Salmin mukaansa ja toteavat samalla paikalla oleville poliiseille, että unohtakaa se huominen kuulustelu näiden osalta.

Lehto ja Salmi viedään sille bussipysäkille, johon heidän ohjeiden mukaan piti mennä. He nousevat ulos autosta ja jäävät siihen katselmalleen ympärilleen. Salmi huomaa yllättäen aika paljon aseistettuja henkilöitä. Molemmilla talonkulmilla on yksi tarkka-ampuja ja kymmenisen metrin päässä näkyy Hämäläinen neljän selvästi aseistetun henkivartijan kanssa ja yhden oven luona näkyy Rossi ja toinen konepistoolilla aseistettu henkilö. Nämä eivät kiinnitä vielä kovinkaan paljon huomiota, mutta ne kuusi miestä, jotka kaivat kiireisesti rynnäkkökiväärejä laukuistaan esiin vaikuttavat hieman uhkaavilta, joten Salmi huutaa "asemiehiä tuolla", osoittaen samalla miehiä.

Salmi heittäytyy samalla maahan ja Lehto huomaa Salmen heittäytymisen ja heittäytyy itsekin maahan. Hämäläisen turvamiehet heittävät Hämäläisen maahan ja sen jälkeen kaivavat aseet esiin. Rynnäkkökiväärimiehet ampuvat ensin toista juuri poistuvaa poliisiautoa ja vasta sitten muita.

Hämäläisen turvamiehet avaavat tulen ja ampuvat automaattikranaattikiväärillä 32 kranaattia alueelle. Kaksi niistä osuu Lehdon ja Salmen edessä olevaan bussipysäkkiin, yksi räjäyttää poistuvan poliisiauton, kaksi rynnäkkökiväärimesten vieressä oleviin autoihin ja loput ilmeisesti menee perille asti. Rynnäkkökiväärimiehiä ei tämän jälkeen ole.

Lehto ja Salmi nousevat taistelun loputtua ylös ja lähtevät kävelemään Hämäläisen luokse. Hämäläinen toteaa, että mitäs jos poistuttaisiin paikalta. He kävelevät siitä ovesta, jossa Rossi on, ja kävelevät klubin läpi ja takaovesta ulos. Takaoven edessä on vanha mersu, johon he nousevat. Matkalla matkailukotiin Hämäläinen kertoo, että Lehdon tyttöystävä on yrittänyt tavoitella häntä kovasti ja toisaalta Lehtoa on yritetty saada toiseenkin jaksoon sitä saippuaoopperaa jossa hän esiintyi. Koekatseluissa se jakso oli pärjännyt todella hyvin.

Lehto ja Salmi viedään matkailukotiin ja Lehto alkaa testit. Nopeat testit hoidetaan päivässä, sen jälkeen hän aloittaa taas korkeiden taikojen kokeet.

Lehto on jo parantanut itsestään kaikki mielisairaudet ja siirtyy parantamaan Salmen mielisairauksia.

Lehto heittää Salmeen pari kappaletta mielisairauksien korjaus taikoja ja lähtee sitten tapaamaan Cathyä, joka on sattumalta juuri täällä Roomassa kuvauksissa.

Lehto menee kuvauspaikalle ja tajuaa puoli sekuntia saapumisensa jälkeen että tämä oli paha virhe, kun ohjelman ohjaaja saapuu leveästi hymyillen toivottamaan Lehtoa tervetulleeksi. Ohjaaja haluaa Lehdon välittömästi sarjaan pariin pikkuiseen sivuosaan. Heidän siinä jutellessa Rossikin saapuu paikalla ja lopulta Lehto suostuu esiintymään.

Esiintymisen jälkeen Lehto ja Cathy lähtevät katsomaan kaupunkia ja Salmi lähtee Rossin ja tämän henkivartijan kanssa syömään.

Lehto lähtee taas Cathyn kanssa kaupungille. Lehto korjaa taialla Cathyn itseluottamuksen puutetta ja saakin sitä hieman korjattua. Illalla kun he Cathy ja Lehto ovat palaamassa takaisin Cathyn hotelliin, Lehto huomaan yhden miehen hermostuneena seisovan hotellin oven vieressä. Mies huomaa Lehdon ja alkaa sitten kaivaa pistoolia esiin. Lehto nostaa kätensä ja sanoo miehelle "pöö".

Mies pudottaa aseensa ja lähtee täydessa paniikissa juoksemaan pakoon. Lehto nostaa aseen ylös ja ojentaa sen hotellin turvamiehelle.

Yöllä kusella käydessään Salmelle tulee yllättäen outo olo ja hän huomaa yllättäen kuinka kadulla pysähtyy auto hotellin eteen ja siitä lasketaan paketti kadulle talon viereen. Salmi totea että tuo ei vaikuta hyvältä ja lähtee juoksemaan pakoon. Hän juoksee vastapäisestä ovesta lävitse ja murskaten oven ja samalla myös ovea kiinni pitäneen poikkiparrun. Hän kaatuu huoneeseen sisään. Huoneessa on viisi muuta henkeä.

Salmi huutaa heille "Bomb, bomb" ja nousee pystyyn. Sen jälkeen hän vetää parvekkeen oven irti ja katsoo että tässä ei olekaan palotikkaita, kuten hänen huoneessa. Hän huomaa alhaalla kolme metrisen hiekkakasan, jossa on päällä muutamia patjoja. Koska kyseessä on vain kolmas kerros hän hyppää siitä suoraan alas ja laskeutuu likimain vahingoittumattomana alas. Hän ehtii vielä ryömiä puoleen väliin kasaa alaspäin ennen kuin pommi räjähtää.

Pommiräjähdyksen jälkeen Salmi kiertää toiselle puolelle ja toteaa, että heidän huoneensa on kokonaan tuhoutunut. Hän huomaa oman konepistoolinsa siinä maassa vääntyneenä, mutta kun poliiseja ja muuta väkeä on jo tullut paikalle, hän päättää poistua paikalta. Hän ottaa taksin ja yrittää päästä Suomen suurlähetystöön. Suurlähetystön sotapoliisi ei kuitenkaan usko häntä vaan käskee hänen lähteä pois, tai hän kutsuu paikalliset poliisit. Kun sotapoliisi ottaa puhelimen käteensä soittaakseen poliisit Salmi lähtee taksilla Cathyn hotelliin, jossa Lehto on yöpymässä. Hän saa portsarin vakuutettua ja tämä herättää Lehdon. Lehto maksaa taksin ja ottaa Salmelle huoneen hotellista. Salmi pyytää vastaanottoa hoitamaan hänelle vaatteita aamuksi.

Vielä ennen nukkumaanmenoansa hän soittaa Rossille ja kertoo tilanteen. Rossi käskee heidän pysyä paikoillaan.

Seuraavan aamun iltasanomissa on lööpissä "SAV:in sankari myös oikeassa elämässä" ja kuvassa näkyy Lehto ja aseistettu mies, joka on juuri pudottanut aseensa. Iltalehden lööppi on "Täysi sota Italiassa" ja siinä kerrotaan kolmesta pommista viikon aikana Italiassa.

Aamulla räätälin ottaessa mittoja Salmesta Rossi ja muut saapuvat paikalle. Rossilla on mukana paikallisia poliiseja, interpolin henkilöitä, paikallista turvallisuuspalvelua ja jotain muita joita ei saa edes mainita mistä he ovat. Salmi kertoo mitä tapahtui ja tämän jälkeen Rossi ehdottaa että mitäs jos Salmi ja Lehto lähtisivät pois Italiasta ennen kuin hänet karkoitetaan. Salmi päättää poistua saman tien, mutta Lehto puhuu Rossin ympäri, että kyllä haluaa olla täällä vielä nämä kaksi päivää.


+
+ Hahmot
+
+					Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Mikko Suominen	Majuri				Majuri
+ Sotilas		Aarni		2.1.2005	-		-
+
+ Anja Nousiainen	Ylivääpeli			Ylivääpeli
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Veikko Luihu		Sotilasmestari			Luutnantti
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Vuokko Korhonen	Vääpeli				Ylivääpeli
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Arja Luihu		Vääpeli				Vääpeli
+ Lääkäri		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Jussi Salonen		Kersantti			Kersantti
+ Pioneeri		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Arja Mäkeläinen	Sotilasmestari			Luutnantti
+ Sissi			NPC		15.2.2006	-		-
+
+ Kari Salmi		Yliluutnantti			Yliluutnantti
+ Koulutettava		Kivinen		15.8.2006	-		-
+
+ Jaakko Lehto 		Kapteeni			Kapteeni
+ Pappi			Ahponen		4.7.2007	-		-
+
+ Tauno Takala		Sotilasmestari			Sotilasmestari
+ Biologi		NPC		20.8.2007	-		-
+
+ Katri Oinonen		Luutnantti			Luutnantti
+ Hävittäjälentäjä	NPC		20.8.2007	-		-
+
+ Teuvo Vuokkola	Korpraali			Korpraali
+ Painonnostaja		NPC		28.3.2008	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>