Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Joukkueen komentaja ja kokenut yli kolmekymppinen sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.
Suominen on kooltaan 220 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Armejauransa aikana hän on opetellut vielä lisää kieliä. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.
Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja ja aseita.
Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa, tämä ei tosin päde Suomisen ryhmässä. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.
Kari Salmi on vähän yli kaksimetrinen isokokoinen koulutusexpertti. Koko seitsemän vuotisen SAV:ssa oloaikansa hän on ollut vain muutaman kuukauden todellisessa työssä. Loppuajan hän on istunut erilaisissa koulutuksissa. Alunperin hän on saanut tarkka-ampujakoulutuksen ja sen jälkeen hänelle on kertynyt sissi-, toimisto-, helikopteri-, tiedustelu-, teknikko-, vakooja-, pioneeri-, lentoteknikkokoulutukset, sekä helikopteri-, tarkka-ampuja ja pioneerijatkokoulutukset. Koulutuksien aikana hän on käynyt myös toimisto-AUKin ja pioneeri-RUKin.
Kari syntyi Vaasassa 10.10.1981 perheen neljäntenä lapsena. Hänen vanhempansa ovat molemmat mustalaisia ja tämän takia hän vietti nuoruutensa pääasiasa valtion laitoksissa. Karin ollessa kolmivuotias hänen isänsä jätti kokin ammatin ja siirtyy seikkailijaksi. Hänen äitinsä toimii show-alalla ja on kulkenut mm. sirkusen mukana. Seitsemäntoista vuotiaana Kari liittyy eläinten oikeuksia innokkaasti puolustavaan ryhmään ja he tekevät mm. muutamia iskuja turkistarhoille, mutta Kari ei jää näistä laittomista toimistaan kiinni.
Kari luottaa itseensä ja on diplomaattinen ja luottavainen, mutta aika kärsimätön. Hän oli myös allerginen kaikille meren eläville ja kun hän oli sen lisäksi laktoosi-intolerantti ja vegaani, ei hänen ruokavalionsa ollut kovinkaan laaja ennen ongelmien korjaamista.
Rahtialus nimetään Palikaksi. Samooja ryhtyy purkamaan rahtialusta ja valmistamaan itselleen koloa johon hän voisi piilottaa itsensä. Suominen lähettää yhden Suvanto-luokan miehistönkuljetusaluksen portin toiselle puolelle. Aluksen on tarkoitus lähettää kaksi tiedonvälityspalloa tänne, kertomaan mitä toisella puolella on.
Samooja vastaanottaa yhden pallon, jossa kerrotaan että miehistönkuljetusalusta lähestyy 150 metrinen sota-alus yhden valosekunnin päästä 100 g:n kiihtyvyydellä. Samooja valmistautuu sen varalta että tuo sota-alus tulee heti viestipallon perässä. Sota-alusta ei kuitenkaan kuulu.
Pantti saa tehtäväkseen ruveta seulomaan Palikan väestöstä sopivaa henkilökuntaa, joka voisi mahdollisesti olla rekrytoitavissa SAV:in joukkoihin.
Palikalla puhkeaa pieni kapinan poikanen, kun noin kymmenisen tuhatta Palikka-aluksen matkustajaa on sitä mieltä, että jos he kerran ovat nyt vapaita, niin miksi olot ovat vain huonontuneet entisestä. Suominen onnistuu rauhoittamaan matkustajat ja kuolleita tulee vain muutamia kymmeniä ja loukkaantuneita saman verran. Suomista heitetään jollakin raskaalla esineellä naamaan ja siihen tulee paha arpi. Suominen joutuu menemään plastiikkakirurgin korjattavaksi.
Kapinan syyksi ilmenee Pantin turhan tehokas henkilöstön organsointi, hän oli pakannut väkeä turhan pieneen tilaan tehokkuuden nimissä. Suominen käskee Panttia rajoittamaan hieman tehokkuutta henkilöstöä järjestäessään.
Arja Luihu ja Pantti ryhtyvät tutkimaan Suomisen naamaa ja keskustelmaan siitä miten naamaa pitää korjata. Suominen puuttuu keskusteluun kokoajan ja Pantti ehdottaa, että nukutetaan potilas tai siirrytään ainakin naapurihuoneeseen keskustelmaan, niin voimme keskustella rauhassa lääkäri-lääkärille, ilman häiritsevää potilasta. Suominen tosin tässä vaiheessa lähettää Pantin pois ja käskee Luihua korjaamaan naaman yksin. Korjaus onnistuu aika hyvin ja Suominen joutuu pitämään siteitä vain noin viikon verran.
Portista hyppää läpi 150 metrinen sota-aluksen näköinen alus, joka täsmää aika hyvin siihen kuvaukseen jonka miehistönkuljetusalus lähetti. Alus ilmestyy kolme kilometriä sivuun varsinaisesta hyppypisteestä kirkkaan valon seuraamana.
Suominen yrittää ottaa yhteyttä alukseen, mutta sieltä kutsutaan Samoojaa ensin. Viestissä kerrotaan, että kyseessä on Manticon kuninkaallisen laivaston kevyt risteilijä Peloton. Peloton pyytää Samoojaa tunnistautumaan. Suominen vastaa ja Pelottoman väki tuntuu hieman suhtautuvan epäilevästi vastaukseen. He eivät oikein tunnu uskovan, että Suomi olisi voinut kehittyä noin nopeasti, koska viimeisten tietojen mukaan se oli vielä hyvin kehittymätön planeetta. Lisäksi he hieman ihmettelevät mitä Samooja oikein tekee täällä.
Suominen selittää Ithakan ja Suomen välisen sodan syntyä, eli kuinka Ithaka on hyökännyt omassa suojeluksessan olevan maapallon kimppuun ja Suomi joutui puolustautumaan Ithakan hyökkäystä vastaan. Samooja joutui pakenemaan Ithakan alueelta tähän suuntaan.
Mantico itsessään oli viisikymmentä vuotta sitten vain yksi tähti, mutta on sen jälkeen tehnyt paljon puolustusliittoja yms. lähitähtien kanssa. Tällä hetkellä Mantoco on sodassa isompaa tasavaltaa vastaan, joka vallottia aluetta heidän läheltään. Ennen sodan alkua Manticon alue koostui paristakymmenestä tähdestä. Sodan alun jälkeen he ovat vallanneet noin viitisenkymmentä tähteä.
Keskusteltuaan jonkin aikaa Manticolaisten kanssa niin he uskovat, että Samooja ei ole rosvoalus. Pelottoman tehtävänä on kierrellä kauppareittejä ja etsiä rosvoaluksia ja tuhota niitä.
Peloton lähtee kiihdyttämään 110 g:tä poispäin. Peloton on aika oudon näköinen lähtiessään kiihdyttämään. Aluksen kahdelle puolelle ilmestyy kirkas täysin heijastava kaareutunut alue. Aluksen outo muoto liittyy ilmeisesti jotenkin tuohon kenttään. Painovoimasensorien mukaan alus painaa todella paljon, vastaa painoltaan suurinpiirtein planeettaa.
Tiedustelualus palaa ja kysyy, että tuliko se Manticon sota-alus todellakin perille? Alus oli kuulemma mennyt porttiin useita asteita väärässä kulmassa.
Palikasta löytyy yksi samanlainen leikkuri kuin mitä Samoojalla ja sillä yhdellä tiedustelualuksella on. Joku valopää menee ja käynnistää aseen ja se leikkaa kahdeksan moduulin läpi, parin Samoojan polttoainetankkin läpi ja sen jälkeen vielä lisää moduleita, ennen kuin häviää avaruuteen.
Naamiointityö on valmis ja Palikkasamooja hyppää portista läpi. Palikkasamooja odottaa viikon verran ennen kuin hyppää eteenpäin.
Aluksella riehuu taas pieni tulipalo, mutta se ei aiheuta suurempaa tuhoa.
Palikkasamooja hyppää eteenpäin ja lähtee lentämään täydellä 0.255 g:llä kohti seuraavaa porttia. Matka kestää vähän alle 26 päivää.
Itsenäisyyspäivänä järjestetään Pantin ehdotuksesta 50-luvun vankilabileet yhdessä moduulissa joka on sisustettu 50-luvun vankilan mukaan. Nousiainen masentuu "linnan" juhlista aika pahasti.
Majuri Mikko Suominen ylentää ensin itsensä everstiluutnantiksi ja sen jälkeen ylentää muita ryhmän jäseniä. Hän ylentää ylivääpeli Arja Luihu sotilasmestariksi, kapteeni Katri Oinosen majuriksi, sotilasmestari Gun Andersson luutnantiksi ja vääpeli Marja Lappalainen ylivääpeliksi. Lisäksi Suominen ylentää komentaja Pöyhösen kapteeni Pöyhöseksi. Samalla Suominen ylentää paljon muita taisteluihin osallistuneita suomalaisia. Kaikki ylennykset on hyväksynyt joku outo eversti Arwidson ja tämä herättää hieman keskustelua aluksessa.
Pikkujoulujen jatkoilla syntyy hieman erimielisyyttä Nousiaisen ihonväristä ja syntyneen joukkotappelun voittaa yksimielisesti Henzes. Tappelussa on mukana ryhmästä kameravalvonnan mukaan vain Henzes, Veikko Luihu ja Fairflank. Lisäksi tyhjistä paikoista lentävistä ihmisistä päätellen paikalla on ilmeisesti ollut kahdeksan muuta ryhmäläistä ja lisäksi Arja Luihu paikkaa molempien osapuolien vammoja taistelun kuluessa. Ryhmäläisistä paikalla oli todellisuudessa kaikki muut paitsi Suominen ja Sekuseku.
Aluksella kulkee hieman huhuja siitä että tuollaisesta tappelusta pitäisi kyllä antaa jollekin rangaistus.
Samoojan sotapoliisi nostaa syytteen Nousiaisen ihonväristä kommentoinnin aloittanutta miestä vastaan tasa-arvolain rikkomisesta ja epäjärjestyksen aiheuttamisesta julkisella paikalla. Mies tuomitaan likimain välittömästi sakkoon ja ylimääräiseen palvelukseen. Ylimääräiseen palvelukseen sisältyy mm. pikkujoulutilan siivoaminen. Tuomaristo koostuu Suomisesta, Nousiaisesta ja Takalasta.
Alus saapuu hyppyportille ja hyppää Terreuksen alueelle. Valosekunnin päässä oleva sota-alus käyttää tutkaa tutkien Palikkasamooja ja sen jälkeen se kertoo olevansa ison teollisuuskombinaatin Terreuksen puolesta ylläpitämän rajavartioston alus. Alus on sata metriä pitkä ja parikymmentä paksu. Tämän jälkeen he kysyvät onko Palikkasamoojalla mitään myytävää heille.
Toinen portti on ihan lähellä ja lähistöllä on kolme isompaa avaruusasemaa. Kun Suominen kertoo, että heillä on myytävänä uraania niin he saavat noin kolmisenkymmentä tarjousta uraanista. Suominen ryhtyy hieromaan kauppaa ja saa tarjouksen Samoojaan sopivista ydinohjuksista jotka saisi parin viikon päästä. Yhden ohjuksen hinta on noin 330 kiloa uraania. Samooja täyttää ohjusvarastonsa ja ohjuksiin menee yhteensä 4752 tonnia uraania. Tämän lisäksi Samooja ostaa tarvikkeita päälaserien korjaamiseen. Ohjuksien valmistamiseen menee kuusi päivää, jona aikana Samooja ostaa vielä 10000 ydinkärkeä lisää maahan vietäväksi.
Avaruusasemalla ryhmä näkee kuinka ryhmä paikallisia palkanmaksajia huijaa työläisiä ja maksaa heille vain murto-osan heille kuuluvista rahoista. Suominen kävelee palkanmaksajien luokse ja käskee heitä maksamaan palkat oikein. Toinen heistä huomauttaa Suomiselle, että älä häiritse meidän liiketoimia.
Salmi kävelee hätäpuhelimen luokse ja soittaa siitä keskukseen. Keskuksesta kysytään luottotietoja ja Salmi pyytää Panttia keksimään luottokortin numeron. Pantti keksii numeron, joka tuntuu kelpaavan ja sen jälkeen Salmi selittää, että täällä on huijaus menossa, jossa palkanmaksajat huijaavat rahaa työläisiä ja me ei saada omaa osuuttamme. Keskuksesta kerrotaan, että he lähettävät miehet katsomaan asiaa.
Vähän ajan kuluttua paikalle saapuu pari turvallisuusmiestä joille Suominen selittää asian ja sen jälkeen he keskustelevat palkanmaksijoiden kanssa. Hetken keskustelun jälkeen turvallisuusmiehet selittävät Suomiselle, että ei tässä ole mitään huijausta, vaan nuo työläiset ovat provisiopalkalle ja se selittää palkanmaksijoiden puheet, jotka Suominen vain oli ymmärtänyt väärin. Turvamiehet kysyvät tämän jälkeen, että kuka maksaa väärästä hälyytyksestä johtuneet kulut ja Salmi sanoo, että laskuttakaa siltä luottokortilta jonka numeron jo annoin.
Suominen kysyy mistä sait tuon luottokortin numeron ja Salmi sanoo että Pantti antoi. Pantti sanoo, että hän otti sen tästä luottokortista, jonka Nousiainen antoi hänelle.
Joku ohikulkija yrittää varastaa Salmen pistoolia, mutta Salmi huomaa sen ja pysäyttää varkaan.
Ohjuksien valmistaminen alkaa. Uusi vuosi menee suhteellisen railakkaasti, mutta suuremmilta vammoilta vältytään.
Ohjukset ovat valmiit. Kun Suominen kysyy kuinka moni 120 000 matkustajasta haluaa jäädä pois kyydistä hän kuulee että noin 70% heistä pitää alusta kotina ja noin 30% heistä haluaa joskus jäädä pois. Tänne avaruusasemalle haluaa jäädä 3% matkustajista. Heistä joudutaan maksamaan jonkin verran per nuppi, mutta se ei vielä kaada taloutta.
Fairflankin mukaan tarttuu yksi kymmenvuotis poika, joka puhuu vain Flangia ja Dervatia. Pojan nimi on Gilbert. Pojalla on kuulemma jo valmiiksi SAV:in uniformukin. Kukaan ei tosin tiedä mistä hän on sen saanut, koska ryhmässä ei ole ketään noin lyhyttä.
Salmi kysyy asemalta lisätietoja niistä ohjuksista mitä löysimme Palikasta ja kun hän antaa valokopion ko ohjusten mallinumeroista. Paikalliset saavat selville, että kyseessä on ilmeisesti Manticolaista tuotantoa olevat ohjukset, jotka ovat ilmeisesti vielä jotain protosarjaa tai vastaavaa.
Samoojaan jää vielä 248 tonnia uraania. Palikkasamooja jatkaa matkaa ja hyppää eteenpäin. Matka seuraavalle portille kestää 18 päivää ja jos alus pysähtyy paikalliselle planeetalle pudottamaan 24 000 halukasta matkustajaa pois niin se hidastaa matkaa 10 päivällä.
Salmen hytissä räjähtää ja hän joutuu pariksi viikoksi sairaalaan. Myös Arja Luihu saa myös pahan vamman, mutta hän pystyy korjaamaan sen kokonaan. Henzes saa pienemmän vamman, mutta toisaalta Arja Luihu väittää että hän ei pysty korjaamaan sitä ja Henzes joutuu viettämään kuukauden sairaalassa ennen kuin paranee.
Salmi pääsee pois sairaalasta.
+ + Hahmot + + Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End (days) + + Mikko Suominen Majuri Everstiluutnantti + Sotilas Aarni 2.1.2005 - - + + Anja Nousiainen Ylivääpeli Ylivääpeli + Sotilas NPC 2.1.2005 - - + + Veikko Luihu Luutnantti Luutnantti + Sotilas NPC 2.1.2005 - - + + Arja Luihu Ylivääpeli Sotilasmestari + Lääkäri NPC 2.1.2005 - - + + Kari Salmi Kapteeni Kapteeni + Koulutettava Kivinen 15.8.2006 - - + + Jaakko Lehto Alikersantti Alikersantti + Pappi Ahponen 4.7.2007 - - + + Tauno Takala Sotilasmestari Sotilasmestari + Biologi NPC 20.8.2007 - - + + Katri Oinonen Kapteeni Majuri + Hävittäjälentäjä NPC 20.8.2007 - - + + Gun Andersson Sotilasmestari Luutnantti + Veneveistäjä NPC 16.2.2009 - - + + Marja Lappalainen Vääpeli Ylivääpeli + Tulkki NPC 17.2.2009 - - + + Tauno Sekuseku Alikersantti Alikersantti + Muusikko NPC 16.2.2009 - - + + Erika Henzes Korpraali Korpraali + Ei NPC 16.2.2009 - - + + Antti Pantti Luutnantti Kapteeni + Akateemikko Ahponen 17.3.2009 - - + + Greneake Cinfhaolaidh Fairflank Ylivääpeli Ylivääpeli + Henkivartija NPC +198 - - + + Gilbert + poika NPC 6.1.2011 - -
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin