Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Joukkueen komentaja ja kokenut yli kolmekymppinen sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.
Suominen on kooltaan 220 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Armejauransa aikana hän on opetellut vielä lisää kieliä. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.
Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja ja aseita.
Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa, tämä ei tosin päde Suomisen ryhmässä. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.
Kari Salmi on vähän yli kaksimetrinen isokokoinen koulutusexpertti. Koko seitsemän vuotisen SAV:ssa oloaikansa hän on ollut vain muutaman kuukauden todellisessa työssä. Loppuajan hän on istunut erilaisissa koulutuksissa. Alunperin hän on saanut tarkka-ampujakoulutuksen ja sen jälkeen hänelle on kertynyt sissi-, toimisto-, helikopteri-, tiedustelu-, teknikko-, vakooja-, pioneeri-, lentoteknikkokoulutukset, sekä helikopteri-, tarkka-ampuja ja pioneerijatkokoulutukset. Koulutuksien aikana hän on käynyt myös toimisto-AUKin ja pioneeri-RUKin.
Kari syntyi Vaasassa 10.10.1981 perheen neljäntenä lapsena. Hänen vanhempansa ovat molemmat mustalaisia ja tämän takia hän vietti nuoruutensa pääasiasa valtion laitoksissa. Karin ollessa kolmivuotias hänen isänsä jätti kokin ammatin ja siirtyy seikkailijaksi. Hänen äitinsä toimii show-alalla ja on kulkenut mm. sirkusen mukana. Seitsemäntoista vuotiaana Kari liittyy eläinten oikeuksia innokkaasti puolustavaan ryhmään ja he tekevät mm. muutamia iskuja turkistarhoille, mutta Kari ei jää näistä laittomista toimistaan kiinni.
Kari luottaa itseensä ja on diplomaattinen ja luottavainen, mutta aika kärsimätön. Hän oli myös allerginen kaikille meren eläville ja kun hän oli sen lisäksi laktoosi-intolerantti ja vegaani, ei hänen ruokavalionsa ollut kovinkaan laaja ennen ongelmien korjaamista.
Lappalainen käännähtää kohti sitä suuntaa, josta laukaus tuli, mutta ei enää näe ketään auton katolla. Hän jää tarkkailemaan autoa ja yrittää saada ampujan näkyviinsä. Salmi nostaa reppunsa eteensä ja nostaa sen jälkeen kameransa repun yli ja suuntaa sen autoa kohti. Suominen on hypännyt autojen taakse suojaan, ennen kuin huomaa, että ampuja on hävinnyt. Suominen nousee lähellä olevan moottoripyörän selkään ja lähtee ajamaan kohti autoa. Ampuja on tällä välin mennyt autoon sisälle ja hän ryhtyy käynnistämään autoa. Lappalainen ampuu autoa ja onnistuu ampumaan sen eturenkaan puhki.
Suominen ajaa kohti autoa, mutta joutuu väistämään sivulta tulevaa ambulanssin näköistä ajoneuvoa saapuessaan keskellä olevalle parkkialueelle. Ampujan auto on tällä välin jo päässyt parkkipaikalta pois. Suominen kaahaa ampujan perään ja joutuu hieman sivuluisuun moottoripyöränsä kanssa, mutta hän selvittää tilanteen. Ampujan auto heittelehtii aika paljon, ilmeisesti tyhjentynyt eturengas haittaa aika paljon ajamista.
Suominen onnistuu saamaan moottoripyöränsä hallintaansa ja alkaa saavuttamaan autoa. Ampuja saapuu portille ja yrittää siitä läpi sivuluisussa hidastamatta ollenkaan vauhtia. Auto törmää portin keskellä olevaan betonipylvääseen ja auto hypähtää pylvään ylitse päätyen portin ulkopuolella olevalle tielle. Tietä pitkin tulee juuri samaan aikaan iso rekka, joka vie ampujan auton mukanaan. Suominen pysäyttää moottoripyöränsä ja menee katsomaan auton romua. Ampuja ei ilmeisesti ole käyttänyt turvavyötä, koska hän on lentänyt auton etuikkunan lävitse kauas tielle. Suominen näkee myös irtonaisen jalan ja toteaa, ettei mies ilmeisesti ole enää hengissä.
Suominen lähtee takaisin muiden luokse moottoripyörällä. Sinne on tällä välin saapunut ambulanssi, joka tutkii vahingoittuneita. Ambulanssimiehet ottavat käsikranaattimiehet paareille ja lähtevät viemään heitä pois.
Paikalle saapuu enemmän hälyytysajoneuvoja ja kaikille annetaan ensiapua. Muut viedään sairaalaan saamaan hoitoa, mutta Suominen, joka on saanut vain vähäisiä vammoja, viedään melkein heti ensiavun jälkeen kuulusteluihin. Suomista ryhtyy kuulustelemaan aseman turvallisuudesta vastaava henkilö nimeltään Rallkka Zikti.
Suominen kuulee, että kaikki La Grangen ryhmästä on tapettu ja niistä käsikranaattimiehistä ei löydy mitään tietoa. He ovat kadonneet olemattomiin. Lisäksi Suominen kuulee, että tuo kuollut kiväärimies kuuluu tähän samaan yritykseen, joka hoitaa nämä turvapalvelut, likimain kaikkialla.
Zitki saa tässä vaiheessa puhelun ja tämän jälkeen hän kertoo, että he ovat löytäneet aseman valvontakameroiden videosysteemin sabotaasista vastuussa olevan miehen. Valitettavasti mies on tehnyt itsemurhan ja räjäyttänyt päänsä pois käsikranaatilla.
Suomisen ensimmäisen kuulustelun jälkeen kaikki joutuvat leikkaukseen, Salmi ja Pantti joutuvat pitkään neljän tunnin leikkaukseen, muut vähän lyhyempään. Leikkauksen jälkeen Salmen käden iso vamma paranee kokonaan ja muutkin vammat paitsi yksi vamma oikeassa kädessa paranevat. Lappalaisella on vielä paha vamma vasemmassa jalassa ja oikeassa jalassa on pienempi vamma. Suomisella on pieni vamma oikeassa polvessa ja Pantti on kaikkein huonoimmassa kunnossa, eli hänellä on vasen käsi likimain käyttökelvoton kahden vamman takia ja vasemmassa reidessä ja oikeassa polvessa on pienemmät vammat.
Suominen on kuulemma kunnossa seuraavana päivänä ja Salmella menee vielä toinen päivä sen jälkeen. Lappalaisella ja Pantille menee neljä päivää paranemiseen.
Leikkauksen jälkeen Suominen viedään taas uudelleen kuulusteluun ja hän kuulee, että se ampuja oli hävinnyt pari kuukautta sitten etsiessään yhtä KLC:n solua. Zitki kyselee miksi Suominen ryhmineen on täällä. Suominen kertoo, että heidän piti tehdä raportaasi La Grangesta. Zitki pyytää Suomiselta apua, koska hän itse ei pääse irti omista tehtävistään. Suominen toteaa että totta kai hän voi auttaa.
Zitki kertoo samalla, että ne kaksi käsikranaattimiestä olivat Klikatin henkilökuntaa, joten se voisi olla hyvä paikka aloittaa. Hän myös kertoo että KLC:lta takavarikoidut aseet ovat ulkopuoleta tuotuja ja ne ovat valmistaneet Stysorin aseet niminen yritys.
Suominen hakee muut paikalla he lähtevät kohti kaupunkia. Juna-asemalla he näkevät että avaruusaseman ulkopuolella on ihmislauma, joka huutelee kuolemaa Vist'latin kuolemanpartioille. Ryhmä nousee junaan ja matkaa sillä kohti kaupunkia. Seuraavalla asemalla juna pysähtyy ja ryhmä näkee asemalla väkijoukkoja ja lisäksi siellä on kolme poliisia katsomassa mellakan alkua.
Paikalle saapuu toinen auto täynnä mellakkapoliiseja. Kun he ovat purkautuneet ulos autosta siihen ammutaan singolla. Vähän tämän jälkeen mellakoijat ampuvat pari sarjaa rynnäkkökiväärillä kohti poliiseja ja rynnäköivät heitä kohti. Vähän myöhemmin toinenkin poliisiauto on kaadettu kyljelleen ja sytytetty tuleen.
Ryhmä jää ylös junaan odottamaan mellakan rauhoittumista. Jossain vaiheessa muutama mellakoija tulee ylös asematasanteella maalaamaan junaa spray-maalilla. Tässä vaiheessa Salmi avaa hytissä olevan toisen oven, joka aukeaa junan toiselle puolelle. Tällä puolella ei ole tasannetta vaan siitä on kahdentoista metrin pudotus alhaalla olevalle tielle. Tiellä näkyy muutama pysäytetty auto, joista yhtä mellakoivat ihmiset kaatavat kyljelleen.
Kun tilanne alkaa hieman rauhoittua ryhmä miettii, että voisi mennä alas ja ottaa yhden noista autoista ja lähteä sillä liikkeelle. Juuri kun he ovat katsoneet hyvän auton joka näyttää melko hyväkuntoiselta, he huomaavat myös yhden mellakoijan seisovan auton päällä ja kusevan ikkunasta sisään. Ryhmä päättää ottaa toisen auton.
Ryhmä pääsee alas junalaiturilta katutasolle. Siellä he näkevät kuinka kahdeksan miestä potkii kahta maassa makaavaa henkilöä. Pantti vetää aseensa esiin ja ampuu miesten pään ylitse pistoolillaan ja huutaa samalla, että lopettakaa. Potkivat miehet katsovat Panttia ja heidän johtajansa vetää konepistoolia esiin. Suominen ja Lappalainen vetävät pistoolit esiin. Salmi pudottautuu maahan ja jatkaa kuvaamista. Suominen osuu konepistoolimieheen ja tämä putoaa. Lappalainen ampuu vihollisten yleiseen suuntaan. Viholliset huutavat, että hyökkäykseen ja he lähtevät juoksemaan ryhmää kohti.
Suominen laittaa pistoolin pois ja ottaa repustaan pesäpallomailan, Lappalainen katoaa kulman taakse, Salmi jättää kameran maahan ja nousee takaisin pystyyn. Pantin ampuu pistoolillaan yhtä mistä ja tämä jää muista jälkeen. Vihollisista kolme tulee Suomisen kimppuun ja toiset kolme Salmen kimppuun. Viimeinen menee Pantin kimppuun.
Suominen humauttaa pesäpallomailalla kohti tulevaa miestä päähän, mutta tämä ei ole moksiskaan. Salmi ehtii siirtyä häntä kohti tulevien miesten lähelle, niin että nämä eivät kunnolla pysty lyömään pampuillaan. Puukolla huitova mies juoksee Salmesta ohitse. Salmi hutasee oman lyöntinsä.
Pantti ampuu häntä kohti tulevaa miestä jalkaan, mutta mies jatkaa hyökkäystään. Suominen lyö toisen kerran samaa kohdetta iskien tällä kertaa alavatsaan ja sen jälkeen mies on aika toimintakyvytön. Salmi lyö omaa kohdettaan ja sen jälkeen viholliset lähtevät juoksemaan pakoon.
Samassa maassa makaava konepistoolimies ryhtyy ampumaan ryhmää ja Suominen joka huomaa asian heittää miestä pesäpallomailalla, mutta ei osu. Pantti ampuu miehen suuntaan pistoolilla, mutta ei osu. Suominen ampuu miestä vasempaan kyynerpäähän ja saa sen käden käyttökelvottomaksi. Mies siirtää konepistoolin yhteen käteen ja ampuu sillä taas ryhmän suuntaan. Suominen ampuu oikeaan käteen, mutta mies jatkaa ampumista siihen asti kunnes Suominen ampuu uudestaan oikeaan käteen. Tällä välin Salmi on jo nostanut kameran ylös ja aloittanut kuvaamaan ja Pantti on ensin ampunut kerran ja laittanut sitten pistoolinsa pois.
Kun mies lopettaa ampumisen, Suominen kävelee miehen luokse ja sanoo tälle, että minähän käskin lopettaa. Pantti kävelee myös miehen luokse ja kysyy taksiasemaa. Mies ei vastaa, joten Pantti jatkaa tutkimaan maassa makaavia mukiloituja naisia. Hän huomaa, että toinen nainen kuolee puolessa tunnissa lukuisiin haavoihinsa. Pantti ryhtyy paikkaamaan naista. Suominen paikkaa sillä välin sen konepistoolimiehen ja ottaa tältä samalla konepistoolin pois. Kun Suominen saa konepistoolimiehen korjattua hän siirtyy katsomaan Pantin potilasta ja korjaa tältä pari sidettä. Toinen itämaisen näköinen nainen alkaa tällä välin tulla tolkkuihinsa.
Molemmat naiset ovat töissä Siktriskassa, joka huolehtii joukkoliikenteestä ja autojen vuokrauksesta. Siktriska hoiti aikaisemmin myös avaruuskenttää. Tolkkuihinsa tullut nainen kertoo olleensa aikaisemmin sukkulalentäjä ja nykyään hän on byrokraatti.
Ryhmä päättää ottaa auton ja lähteä jatkamaan matkaa. He lupaavat pudottaa naiset matkan varrella kotiinsa. Ryhmä katsoo sopivan auton ja toteaa, että katollaan oleva on parhaimmassa kunnossa. Pantti kääntää auton ensin kyljelleen ja Suominen menee sen jälkeen hidastamaan auton kaatumista, auton toiselle puolelle. Koska autoon ei kunnolla mahdu kaikki, päättää Salmi hieman laajentaa autoa. Salmi hitsaa Suomiselle seisomapaikan takapuskurin luokse ja kädensijat takaluukkuun joista Suominen voi pitää kiinni. Itämaiset naiset ja Lappalainen menevät takapenkille, Salmi ajaa ja Pantti istuu pelkääjän paikalla.
He pääsevät ilman ongelmia, suhteellisen hitaasti ajaen, naisten asuintalolle ja jättävät naiset sinne ja kysyvät onko lähellä jotain hyvää hotellia. Naiset neuvovat ryhmän puolen kilometrin päässä olevalle motellille. Ryhmä jättää auton parin korttelin päähän motellista ja kävelee perille.
Huoneet maksavat 10 yksikköä per henki, joten ryhmä ottaa neljä huonetta. Teevessä kerrotaan, että paikalliset pitävät Vist'latia syyllisenä La Grangen murhaan.
Aamu-uutisissa kerrotaan, että mellakat ovat rauhoittumaan päin, eli aamulla on ollut vain pari pienempää mellakkaa. Suominen käy paikallisessa terveyskeskuksessa näyttämässä lonkkaansa, mutta lääkäri ei löydä luotia ollenkaan ja lähettää Suomisen pois. Suominen ei usko lääkäriä, mutta lähialueelta ei löydy toista sairaalaa. Puhelinluettelossa löytyy yksi mainos lähialueella toimivasta lääkäristä, jonka mainoksassa on myös lause, että "puujalat odottaessa".
Suominen käy hänen luonaan, mutta lääkäri toteaa, että kyllä lääkärit tietävät, joten tule uudestaan vasta sitten kun se on lähtenyt tulehtumaan ja se tarvitsee amputoida.
Suominen tilaa taksin, että pääsisi keskustaan sairaalaan ja kuulee, että taksi tulee vasta kolmen aikoihin. Kun Suominen hieman epäröi aika siirtyy puoli neljään. Suominen tilaa taksin. Ilmeisesti se, että junat eivät kulje aiheuttaa pikkusen ruuhkaa taksikeskuksessa.
Vähän ennen kuin ryhmä lähtee taksilla keskustaan tulee teeveestä ilmoitus KLC:ltä, joka sanoo, että "La Grangen kuolema on suuri isku Kratarin tulevaisuudelle. Tulemme voimistamaan taisteluamme hänen marttiurensa kunniaksi. Hänen kuolemansa tullaan kostamaan."
Tässä vaiheessa yhteys katkeaa ja kuuluttaja palaa ruutuun ja sanoo "Pahoittelemme tätä tuntematonta lähetystä, jonka saimme vasta nyt katkaistua." Tässä vaiheessa ruutuun ilmestyy toinen mies, joka sanoo:
"Eilen urhean vapaan kiinan soturit iskivät La Grangea ja hänen terroristejaan vastaan, jotka yrittävät estää oikeudenmukaista hallintaamme. Tulemme tekemään kaikkemme ajaaksemme nämä suorasilmät pois tältä planeetalta. Ja tässä taistelussamme..."
Kuuluttaja palaa taas takaisin ruutuun ja pahoittelee taas ongelmia kansainvälisessä kuvayhteydessä ja saman tien televisiokanava lopettaa lähettämisen.
Ryhmä lähtee taksilla keskustaan sairaalaan ja Suominen yrittää saada luodin poistettua. Ensiavussa on hirmuinen jono ja ajan lääkärille saisi kahdeksan päivän päästä. Ryhmä siirtyy apteekkiin ja ostaa sieltä lääkärin varusteita leikkauksien tekemiseen. Kun he ovat saaneet tavarat leikkauksia varten, he jatkavat matkaa. Tämän jälkeen he menevät Klikatin pääkonttoriin, josta ne käsikranaatteja heittäneet miehet olivat.
Siellä Suominen kysyy miehiä ja ryhmä ohjataan neuvotteluhuoneeseen. Huoneeseen tulee mies, joka esittäytyy Klikat Seimoisiksi ja hän kysyy keitä ryhmä on ja mitä asiaa heillä on miehillä. Suominen kertoo, että ryhmä tuli samalla aluksella kuin miehet. Seimois kertoo, että Klikat yrityksellä ei ollut mitään tietoa että noilla miehillä oli tuollaisia poliittisia näkökohtia ja he olivat toimineet tätä ennen täysin moitteettomasti ja sen takia heidät oli valittu tähän neuvotteluvaltuustoon.
Seimois kertoo oman käsityksensä tilanteesta ja sanoo että hänestä tuntuu, että Vist'lat tahallaan provosoi tilannetta ja heidän politiikkansa valkoihoisia kohtaan on suoraan sanottuna kammottavaa. Sekä Klikat ja Vist'lat toimivat pankkialalla, mutta Vist'lat on viimeaikoina laajentunut muille aloille. Klikat yrityksenä toimii myös lasinvalmistusalalla, joka on tarjonnut varaventtiilin, mutta nyt Vist'lat on viimeaikoina laajentunut hyvin voimakkaasti muille aloille ja ilmeisesti he ovat löytäneet jonkun uuden rahoittajan.
+ + Hahmot + + Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End (days) + + Mikko Suominen Everstiluutnantti Everstiluutnantti + Sotilas Aarni 2.1.2005 - - + + Anja Nousiainen Ylivääpeli Ylivääpeli + Sotilas NPC 2.1.2005 - - + + Veikko Luihu Luutnantti Luutnantti + Sotilas NPC 2.1.2005 - - + + Arja Luihu Sotilasmestari Sotilasmestari + Lääkäri NPC 2.1.2005 - - + + Kari Salmi Kapteeni Kapteeni + Koulutettava Kivinen 15.8.2006 - - + + Jaakko Lehto Alikersantti Alikersantti + Pappi Ahponen 4.7.2007 - - + + Tauno Takala Sotilasmestari Sotilasmestari + Biologi NPC 20.8.2007 - - + + Katri Oinonen Majuri Majuri + Hävittäjälentäjä NPC 20.8.2007 - - + + Gun Andersson Luutnantti Luutnantti + Veneveistäjä NPC 16.2.2009 - - + + Marja Lappalainen Ylivääpeli Ylivääpeli + Tulkki NPC 17.2.2009 - - + + Tauno Sekuseku Alikersantti Alikersantti + Muusikko NPC 16.2.2009 - - + + Erika Henzes Korpraali Korpraali + Ei NPC 16.2.2009 - - + + Antti Pantti Kapteeni Kapteeni + Akateemikko Ahponen 17.3.2009 - - + + Greneake Cinfhaolaidh Fairflank Ylivääpeli Ylivääpeli + Henkivartija NPC +198 - - + + Gilbert + poika NPC 6.1.2011 - -
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin