TSM Osa 2, Luku 013 (tsmpart2/tsmpart2.013)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin

Tuntemattomien seikkailijoiden muistelmia Osa 2.

Kertomus Burf Puke The Follower of Nonamed Mage ja hänen

ystäviensä seikkailusta

vuonna 92

13. Luku

Lähdemme taas kerran alas, ja tutkimme lopun luolastosta. Siihen entiseen alttarisaliin pääsee toista tietäkin, jota vartioi joku patsas, jonka annamme kuitenkin vielä olla paikallaan. Lisäksi meillä

puuttui vielä se yksi käytävä tutkimatta. Sen päästä löydämme pari todella isoa koppakuoriaista, joista toisen Iarty saa iskettyä matalaksi, ja toisen minä saan nukutettua. Niiden takaata löydämme pari panssaria, jonkin main gauchen. Kun tutkin tuota main gauchea huomaan että siinä on taikaa, joka saa sen tulemaan käteen välittömästi. Tutkin muitakin tavaroita, ja koitan lukea uudestaan niitä kirjoja.

Vietämme koko päivän metsästäen safkaa.

Dezta tulee viimeinkin tajuihinsa, ja hän hoitaa heti itsensä kuntoon. Päätämme lähteä alas hoitamaan asiat loppuun, ja aloitammekin heti siitä huoneesta, jossa on se miekka, ja ne vivut. Siirrämme miekan sen isomman luolan reunaan, ja minä menen luolan toiseen päähän ruostuttamaan miekkaa. Iarty pitää kilpeä suojanani, ja heittelen ruostuttamis spelliä. Saan heitellä sitä aika monta kertaa ennen kuin onnistun niin hyvin että miekka räjähtää. Miekka heittää joka kerta vastauksena jotain tummaa tännepäin, mutta en minä pikku seikoista välitä. Iarty saa kuitenkin pienen naarmun, eikä suostu enään hommaan, joten Dezta jatkaa. Yksi bolteista menee niin pahasti hutiin että ottaa seinästä kimmokkeen, ja osuu Forvarnia, joka tämän jälkeen siirtyy vielä kauemmaksi. Lopulta saamme siis miekan tuhottua, eikä siinä aiheutuneessa räjähdyksessä kukaan pahemmin loukkaannu. Seuraavaksi menemme tutkimaan sitä huonetta, ja Dezta ja Iarty päättävät kokeilla niitä vipuja. Minä katselen heitä ovelta, ja Forvarn on tapansa mukaan jossain todella kaukana. Dezta vetää ensin toisen omista vivuistaa ylös, ja en näe että mitään olisi tapahtunut, mutta Dezta väittää saaneensa siitä lisää voimaa. Sitten Dezta vetää toisen vivu, jolla silläkään ei näytä olevan mitään vaikutusta. Seuraavaksi Iarty vetää omasta vivustaan, ja samalla hän häviää. Dezta vetää melkein samalla hetkellä siitä viimeisestä jäljellä olevasta vivusta, ja hänkin häviää. Minä mietin muutaman sekunnin, ja menen sisälle ja väännän nämä kaksi viimeksi väännettyä vipua ylös. Kuluu muutama kymmenen sekuntia, ja Dezta ilmestyy takaisin huonossa kunnossa. Hänen haarniskansa on aivan jäässä, ja muuten hän ei näytä olevan aivan kunnossa. Lämmitän hänen haarniskansa spellillä, kun spellin loppuvaiheessa saapuu Iarty takaisin. Hän on vielä huonommassa tilaassa, mutta minulla ei enään ole lämmitysspelliä muistissa, joten alamme vain ottamaan häneltä jääkylmää haarniskaa pois. Hetken päästä Iarty alkaa selittämään, että hän vuotaa verta jalasta, ja kun vihdoin sitten saamme sen haarniskan pois, on Dezta jo niin hyvässä kunnossa, että saa sen parannettua.

Kun sekä Iarty että Dezta ovat taas kunnossa päätämme lähteä tuhoamaan sitä patsasta. Tulemme patsaan luokse ja Dezta menee sen eteen lyömään sitä. Patsas yrittää horjuttaa Deztaa, mutta ei onnistu ensimmäisellä kerralla, ja Dezta saa lyötyä sitä. Toisella kerralla Dezta jo horjahtaakin juuri niin paljon että putoaa takana olevaan veteen. Minä heitän Deztaan levitationin, ja saan tämän suhteellisen pian ylös. Käymme vetämässä hänet pois veden päältä, jolloin huomaamme että jotkut kalat ovat hieman pureskelleet häntä, ja lisäksi hän on melkein hukkunut. Päätämme levätä loppupäivän.

Leiriimme saapuu pari uutta tyyppiä. Heidän nimensä ovat Norman Bates, The Killer (Barbaari) ja Mist The Witch (joku luontoihminen). Mist The Witch sanoo pystyvänsä tuhoamaan kiveä, ja niin hän yrittää tuhota tämän patsaan. Hän yrittää pari kertaa, mutta ei onnistu, ja sitten hän väsähtää, ja menee nukkumaan. Me muut lähdemme tutkimaan sitä vettä, ja kun pääsemme sinne Dezta, jää kauas taakse. Hän väittää että hänellä on pieni kammo vettä kohtaan sen eilisen kokemuksen jälkeen. The Killer yrittää vakuutella meille ettei tuossa vedessä ole mitään pelättävää, ja kun kukaan ei oikein usko, nostaa The Killer Forvarnin veteen, ja näyttää ettei siinä ole mitään vaarallista. Forvarn ei oikein tästä tykkää, ja päästyään kuivalle maalle, iskee hän Killerin käden poikki, ja potkasee vielä perään selkärangan rikki niin että Killerin alaruumis halvaantuu. Kannamme Killerin ylös.

Iarty päättää että hän voi lähteä tutkimaan vettä kunhan hänelle pistetään köysi kiinni vyötäisille. Kuljettuaan hetken matkaa huomaa hän että köysi on liian lyhyt, ja irroittaa sen. Hetken päästä hän palaa takaisin joku pieni tyyppi kannossa. Takasin tulo matkalla hän kaatuu, mutta pääsee aika nopeasti pystyyn. Iarty löysi sieltä todella heikossa kunnossa olevan Leprachaunin. Viemme sen ylös, ja yritämme syöttää sille jotain, hieman heikolla menestyksellä (se on tajuton). Saamme kuitenkin jotain sille tungettua.

Tulemme uudestaan alas, ja Iarty lähtee uudestaan yrittämään. Tällä kertaa edellisestä kerrasta viisastuneena, ottaa hän mukaansa ison tukin, joka kannattaa häntä veden yläpuolella. Hän tutkii ensin oikean käytävän, ja hetken päästä kuulemme jotain pientä meteliä. Vähän myöhemmin Iarty näkyy tulevan mutkan takaa, todella heikossa kunnossa. Hietän Forvarniin flyn, ja tämä lähtee viemään köyttä Iartylle. Päästyään Iartyn luokse huutaa hän meille että vetäkää, ja niin me vedämme. Kun olemme saaneet heidät molemmat kuiville toteamme, että Forvarn on mennyttä (katossa olleet terävät reunat olivat repineet hänen vatsansa auki). Iarty on heikossa kunnossa, mutta hänet saadaan vielä pelastettua. Lepäämme lopun päivää.

Lähdemme alas tuhoamaan sen patsaan, ja Mist saakin sen tuhottua. Sitten The Killer sanoo jotain mitä en aivan kuule, mutta Dezta kuulee. Dezta vetää heti miekan esiin, ja käskee The Killeriä valitsemaan puolensa hyvä vai paha. Kun The Killer ei heti vastaa vaan epäröi hieman humauttaa Dezta välittömästi. The Killer yrittää epätoivoisesti puolustautua, mutta ei onnistu. Dezta saa Killerin maahan, ja alkaa kunnon saarnan. Tästä seurauksena The Killer kääntyy hyväksi, ja samalla Dezta myös sai 15 työmiestämme käännytettyä. Tämän jälkeen sujuu väärän jumalan alttarin purkaminen todella vauhdikkaasti.

Seuraavaksi päätämme mennä tutkimaan uudestaan sen veden takana olevat alueet, koska Iarty ei ehtinyt kaiketi tutkia niitä kokonaan, eikä hän sitä paitsi edes ole kunnossa kertomaan niistä. Minä lähden flyllä lentämään hinaten The Killeriä perässä (levitationissa) veden yläpuolella. Tutkimme ensin sen oikean puolen (ei sitä vasenta, josta Iarty tuli todella heikossa kunnossa pois). Löydämme sieltä tasanteen, jossa on sikana yrttejä. Poimimme ne ja tulemme pois. Viemme ne ylös ja tutkimme läpi. Siinä tutkiessamme parannetaan myös Iarty, ja kuulemme häneltä ettei siellä toisella puolella ole mitään, joten päätämme jo lähteä täältä jatkamaan matkaa.

Lähdemme liikkelle. Ritari Kilian jää tänne valmistelemaan vastaanottoa tuon kartanon isännälle, ja meidän 15 työmiestämme jäävät tänne rakentamaan hänelle linnaketta (heti kun ensin ovat saaneet sen kirkon valmiiksi). Matkattuamme puolipäivää näemme edessämme pari Undeadia, joista toinen on todella pelottavan näköinen. Kun The Killer sen näkee lähtee hän hirmuista vauhtia pakoon. Iarty hyökkää sen toisen kimppuun hevosellaan, ja saa sen tapettua. Dezta keskittyy spelliin, ja Mist lataa crossbowtaan. Minä valmistaudun spelliin. Tämä pelottavan näköinen heittää pari spelliä, joista yksi osuu Deztaan, ja saa hänet sekoamaan spellissään. Mist Crossbow boltti menee ohitse, mutta minun Fire Balt saa jo hieman aikaan, kaataen undeadin. Undead nousee kuitenkin nopeasti takaisin pysyyn. Iarty yrittää tämän jälkeen keihästää undeadin lancellaan, mutta hän menee suoraan läpi. Samalla Dezta saakin sitten spellinä loppuun, ja samalla hetkellä undead pakenee hirmuista vauhtia.

Jatkamme matkaamme kohti Baldemaria seuraavana päivän. Iltapäivällä näemme edessämme yhden tyypin, joka loistaa oudosti, ja hänen ympärillään on parisenkymmentä pikku demonia. Dezta ja Iarty tekevät rajun ratsuväkihyökkäyksen hevosillaan, The Killer seuraa sotavankkureilla, ja minä ja Mist tulemme vain lähemmäksi. Dezta ja Iarty saavat pari pois, mutta The Killer yrittää liikaa ja putoaa kärryistä lyöden päänsä. Minä tulen spelli etäisyydelle, ja alan heittelemään shock boltteja. Iarty ja Dezta tulevat toiselta puolelta uudestaan, ja jäävät taistelemaan miekoilla. Mies hakkaa demoneita isku per demon vauhdilla yleensä tappaen sen joka on hänen takanaan. Mist yrittää tuliseinää, mutta se menee hieman hutiin, ja palaa jossain ojassa. Taistelu on aika nopeasti ohitse, jonka jäklkeen kun tutkimme The Killeriä toteamme että hän on kuollut.

+
+
+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+					   Level	   Day		Age 
+ Name (Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End
+
+ Burf-Puke The Follower of Nonamed Mage
+ Mage			Tero		6	6	24.3.91	-	-
+
+ Dezta Scaunierayn, Priest of Raao
+ Cleric		Mankka		5	5	21.2.92	-	-
+
+ Iarty Bastolergar of Clan Daf of Framsburges
+ Fighter		Ville		3	3	8.7.92	-	-
+
+ Forvarn
+ Rogue			Ahponen		3	Dead/3	8.7.92	26.7.92	18
+
+ Norman Bates The Killer
+ Barbaari		Nevalainen	New/3	Dead/3	26.7.92	1.8.92	3
+
+ Mist The Witch
+ Animist		Alakoski	New/3	3	26.7.92	-	-
+
+ Jaranart (Levossa Baldemarissa)
+ Burgler		Tero		3	3	5.5.92	-	-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>