Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Ensin Aron, Wirz'nbru'znr ja Nodavid lähtevät hiipimään kylää kohti sen jälkeen kun Aron ensin tarkistanut että Wirz'nbru'znr osaa hiipiä kunnolla. Mac yrittää selittää että mennään vain suoraan kylään, mutta häntä nyt ei kukaan kuuntele. Samassa Arigez lähtee oman ryhmänsä kanssa 'hiipimään' (metelöivät ihan sikana) vasemmalle. Mac käskee minun hommata heidät, takaisin ja lähetän sinne yhden miehen hakemaan heidät pois. Vähän ajan päästä Arigez huutelee jotain kovaan ääneen, ja kun he vihdoinkin saapuvat paikalle kyselen mitä helvettiä hän oikein tarkoittaa huutaessaan lähellä vihollisen leiriä. Hän selittää jotain epämääräistä, ettei tiennyt, mutta se ei ole koskaan ollut mikään selitys, ja alennan hänet ryhmänjohtajan virasta, ja nostan Irer'yton tämän ryhmän johtajaksi. Samassa Aron ja muut palaavat. He olivat kuulleet Argiezin huudot, ja todenneet, ettei tuonne kannata lähetä hiipimään, jos kerran joku saatanan idiootti pitää täällä tuollaista meteliä. Mac toteaa että kävellään suoraan kylään aivan rauhassa, ja koska hän kuitenkin on johtaja päätämme tehdän niin, vaikka tuo hänen ehdotuksensa tuntuukin täysin älyttömältä.
Kävelemme suoraan tiiviissä muodostelmassa varsijouset ja aseet valmiina kohti kylää. Vähän matkaa kuljettuamme näemme sivullamme tien, ja siirrymme sille kävelemään. Tulemme aika lähelle kylää, ja joku huutaa sieltä jotain. Mac huutaa sille takaisin jotain. Jatkamme koko ajan etenemistä kohti kylää, kun kylän portit yllättäen aukeavat, ja sieltä syöksyy parisenkymmentä ratsumiestä suoraan meitä kohti. Laukaisemme varsijousemme ihan vaistonvaraisesti, ja näemme parin heistä putoavan. Mac heittää joukkoon tulipallon, ja saa lisää porukkaa pois. Samassa huomaamme että ne eivät olleetkaan hyökkäämässä kimppuun, vaan olivat juuri jakautumassa kahteen osaan ratsastaakseen meidän ohitsemme, kun ammuimme heitä. He suuttuvat ampumisestamme, ja käyvät kimppuun. Toteamme ettemme tästä varmaan enään puheella selviä, ja aloitamme taistelun. He lyövät meitä ja ratsastavat ohitse. Edessä kulkenut Argiezin ryhmä syöksyy portin eteen tappamaan yhtä maahan pudonnutta, ja me muut lähdemme seuraamaan heitä, kun huomaamme että viholliset siirtyvät kaukotaktiikkaan, ja heittävät meitä kirveillä. Siirrymme portille, johon Mac kokeilee ensin yhtä taikaa, ja kun se ei onnistu toista taikaa, ja onnistuu saamaan porttiin reijän. Aron ja Arigezin ryhmä syöksyvät reijästä ensimmäisenä sitten Ate'fnzka:n ryhmä, ja sitten minun ryhmäni. Tässä vaiheessa ulkona on enään Wirz'nbru'znr, Y'qet'nggx:n sekä Ofo'bngba:n ryhmät. Näistä on tosin kunnossa, vain viisi kääpiötä, ja maassa makaa yhteensä seitsemän kääpiötä. Samassa saamme portin auki, ja näemme että ratsumiehet ovat juuri hyökkäämässä kimppuumme. Huudan että jättäkää tajuttomat, ja niin he ehtivät juuri ja juuri syöksymään sisälle niin että saamme vielä portinkin kiinni ennen kuin viholliset ehtivät paikalle. Toteamme että ratsumiehet tekevät vihapäissään selvää ulos jättämistämme kääpiöistä, ja näin menetimme seuraavat toverimme: Krakit, Nzyykot'e, Ebu'qukyk, Y'qet'nggx, Pis'owixy, Alybeju, Oy'ybbzjyp.
Sisäpuolella Argiez on hyökännyt oikealla puolella olevien vihollisten kimppuun, ja Ofo'bngba:n ryhmä menee auttamaan häntä. Loput Argiezin ryhmästä juoksee tappelemaan läheisestä talosta tulleen kahden tyypin kimppuun. Aron saa tapettua vasemman puolen vartiat. Tilanne näyttää jo kohtuulliselta, koska myös oikean puolen vartijat saadaan tapettua. Ate'fnzkan ryhmä menee auttamaan Argiezin ryhmää niiden kahden vihollisen tappamisessa, samalla kun alamme kuulla lisää kavioiden kopinaa. Mac ja Nodavid syöksyvät läheiselle ovelle, ja yrittävät avata sitä mutta eivät saa sitä auki. Argiez saapuu paikalle, ja pyytää Maciä heittämään hänet ikkunasta läpi. Mac onnistuukin tässä, ja Argiez hajoittaa ikkunaluukut, ja putoaa toiselle puolelle. Mac, Nodavid ja Aron menevät perässä. Kun näemme meitä kohti tulevan noin parisenkymmentä ratsastajaa porttien sisäpuolella syöksymme läheisen talon kivijalan alle suojaan. Tosin ratsastajat ehtivät silti hieman vahingoittaa joukkoamme heittämällä kirveitä. Ate'fnzkan ryhmästä jäljellä olevat Bosi'huca ja Ihnz'cyzaf syöksyvät toisen talon alle. Argiezin ryhmästä kukaan ei selvinnyt niistä jotka lähtivät näiden kahden vihollisen kimppuun.
Mac tekee lattiaan reijän, ja niin me talon alla olijat pääsemme kiipeämään sisälle. Jätämme kuitenkin tajuttomat alas, koska emme voi nyt ottaa heitä vaivoiksemme. Kuulemme kuinka viholliset alkavat hakata ovia hajalle, ja Mac yrittää antaa Aronille pimeänäkökyvyn, jotta Aron voisi sitten poistaa viholliset Macin luomassa pimeydessä. Emme kuintekaan ehdi toteuttaa yritystämme, koska ikkunasta meitä heitetään kirveellä. Yritämme ampua heittäjää varsijousilla, mutta emme ehdi. Samalla huomaamme että ulkoa alkaa näkyä savua, ja toteamme että viholliset yrittävät savustaa meidät ulos. Mietimme epätoivoisina mitä voisimme tehdä, ja Mac heittää ulos kaikki hyttyskarkoitteet, joka kyllä tuntuu tehoavan vihollisiinkin, koska he poistuvat talon läheltä kauemmaksi. Mac kaivelee reppuaan, joka tuon pimeänäkökyky-taian epäonnistuttua loistaa kirkkaasti kuten kaikki muutkin hänen kamansa, ja etsii sieltä jotain joka voisi auttaa meitä. Kun hän kaivaa sieltä esiin pari pulloa puhdasta alkoholia, huomaa Argiez tämän, ja ottaa heti yhden pullon, ja ennen kuin kukaan ehtii väliin juo hän koko litran yhtämittaisesti. Tämän jälkeen hän sanoo Aaahhhh ja kaatuu tajuttomana maahan. Aron menee hänen luokseen ja saa hänet oksentamaan suurimman osan alkoholista ulos, mutta emme kuitenkaan saa häntä tajuihinsa. Nyt alkaa ulkoa tuleva savu jo häiritä muita, joten päätämme poistua tästä talosta. Toteamme että tässä talossa täytyy olla jotain muutakin, käytävän seinän toisella puolella, mutta sinne ei mene yhtään ovea. Minä alan rikkoa seinää hakullani, ja suhteellisen nopasti pääsenkin siitä seinästä lävitse. Kun vielä vähän suurennan aukkoa pääsevät isot ihmisetkin siitä läpi. Toisella puolella näyttää olevan joku ruokavarasto tai vastaava, ja lisäksi täältä näkyy yksi ovi joka on teljetty sisäpuolelta, ja Aron huomaa salaoven toisella seinustalla. Päätämme mennä salaovesta lävitse, ja syöksymme siitä läpi järjestyksessä Aron, Taffi, Minä, Al'utige, Iyy'nyqo, Ymumnz'gy, Ngx'ozohy ja Yvayi'viz kantaen Argieziä, Aron ja Taffi ehtivät kevyesti naapuritalon alle, ja Nodavidkin pääsee sinne kuin ihmeenkaupalla. Huomaan ne kymmenisen ratsumiestä, jotka ovat tulossa lujaa vauhtia kohti, ja yritän kierähtää turvaan, mutta jään puoleenväliin. Samassa ratsastajat ovatkin jo kimpussamme, ja pari ensimmäistä hakkaa minua, mutta eivät osu kovinkaan hyvin. Kun he ovat sitten meneet ohitse, ja kun pääsen turvaan toiselle puolelle ja katson taakseni huomaan että Al'utige, Iyy'nyqo, Ymumnz'gy, Ngx'ozohy ja Yvayi'viz makaavat kuolleena maassa, ja Wirz'nbru'znr juoksee juuri hirmuista vauhtia tänne päin. Taffi lähtee suojastaan pelastamaan Argieziä, ja pääsee takaisin turvaan todella täpärästi ennenkuin ratsumiehet tulevat uudemman kerran...
Mac on tällävälin ehtinyt hypätä naapuritalon katolle, ja hävinnyt sinne. Samassa kun ratsumiehet tulevat kolmannen kerran osuu heidän keskelleen tulipallo, joka pudottaa monta ratsastajaa, ja muutama hevonen syttyy tuleen. Emme kuinkaan jää tänne katsomaan miten heille muuten kävi, vaan poistumme kylästä aidan yli. Yllättäen kukaan ei huomaa meidän poistumistamme, ja vähän matkan päässä kylästä löydämme Bosi'hucan ja Ihnz'cyzafin, joka kertoo Bosi'hucan tappaneen kolme vihollista niiden kolmen aikaisemmin tapetun lisäksi, kun he olivat paenneet kylästä. Lisäksi he kertovat ettei kukaan muu sinne toisen talon alle päässeistä selvinnyt. Toteamme että joukkomme on aika runsaasti pienentyt, ja meillä on enään ryhmässämme Minä, Wirz'nbru'znr, Bosi'huca, Ihnz'cyzaf ja edelleen sammuneena oleva Argiez. Lisäksi mukana on ihmisistä Aron, Taffi ja Nodavid. Maciä emme ole nähneet sen jälkeen kun hän sinne katolle hävisi. Päätämme mennä vähän kauemmaksi kylästä, ja leiriytyä sitten sinne. Kun kävelemme poispäin näemme jonkin oudon lentävän hahmon tulevan kohti. Lataamme varsijousemme ja ammumme sitä pari kertaa, mutta emme kuitenkaan osu, ennen kuin se pääsee kantomatkan ulkopuolelle.
Aamulla Mac saapuu paikalle, ja päätämme lähteä liikkeelle. Lähdemme tutkimaan tämän laaksoa eteenpäin. Puolenpäivän aikoihin saavumme joelle, jota emme kuitenkaan ylitä. Joki kääntyy pois laaksosta, mutta jatkamme laaksoa ylöspäin.
Päivällä sää muuttuu tuulisemmaksi, ja illalla joudumme kovan lumimyrskyn kouriin. Taffi rakentaa suojaisaan paikkaan Iglun, ja leiriydymme sinne odottamaan myrskyn laantumista.
Myrsky jatkuu, ja mahdollisesti jopa yltyy hieman. Mac tutkii niitä sieltä temppelistä löytyneitä tavaroita, ja tutkii ensin niitä pulloja yms kamaa. Ensimmäisessä pullossa näyttää olevan pelkkää hyvää ilmaa. Siinä toimistossa löytyneessä pullossa näyttää olevan happoa, ja kun Argiez joka on nyt hirmuisessa krapulassa haluaa että Mac kaataa tuota happoa hänen päälleen. Mac kaataa sitä hieman mutta se polttaa, ja Argiez ei tykkää tästä vaan tönäsee Maciä, joka yrittää kaataa loputkin haposta Argiezin päälle, tosin Argiez ehtii kompuroida alta pois. Mac tutkii vielä muitakin kamoja, ja ilmeisesti saa niistä jotain selvillekin.
Odottelemme edelleen lumimyrskyn laantumista, Mac taikoo itselleen uuden kuuman palvelija, edellisen kuoltua kun Mac lähetti sen ratsumiesten hevosia polttamaan.
Lumimyrsky jatkuu edelleen.
Illalla tuuli alkaa jo hiljenemään, ja toteamme että pääsemme varmaan pian jatkamaan matkaa. Ainakin lumimyrskystä oli se hyöty ettei nyt edes paraskaan jäljittäjä pysty seuraamaan meidän jälkiämme.
Aamulla sitten pahimmatkin tuulenpuuskat kestänyt iglumme romahtaa, vaikka myrsky on jo laantunut. Lähdemme samantien liikkeelle laaksoa ylöspäin. Puolenpäivän aikoihin sola loppuu, ja käänymme takaisin. Iltapäivällä emme näe muuta kuin yhden haukan. Illalla Taffi tekee uuden iglun johon yövymme.
Palailemme alaspäin.
Illalla alkaa satamaan uudestaan lunta, mutta muuta ei päivän aikana tapahdu.
Saavumme joelle, ja nyt huomaamme että tässä kohdassa se lähtee ylös laaksosta toista pienempää laaksoa pitkin. Lähdemme tutkimaan tätä pientä laaksoa. Kuljettuamme jonkin matkaa, ja laakson kavennuttua niin että se on enään noin kaksi kertaa joen levyinen, saavumme laakson päähän. Laakson päässä joki tulee vesiputouksesta pieneen lammikkoon, josta sitten lähtee tämä meidän seuraama joki. Kallioseinämästä pistää esiin viisi kappaletta parvekkeita, jotka on hakattu suoraan kiveen. Mitään oviaukkoja ei ole näkyvissä, eikä myöskään ainuttakaan elollista olentoa. Painaudumme matalaksi, ja minä tutkin kulman takaa silmälaseillani. Totean muille ettei silläkään näy ketään, ja niin Aron ja Wirz'nbru'znr ottavat heittokoukun, ja yrittävät heittää sen mahdollisimman hiljaa lähimmälle parvekkeelle. Hetken yritettyään he onnistuvat siinä, ja kiipeävät ylös, ja me muut heti perässä. Kun viimeinenkin on päässyt ylös vedämme köyden pois, ja alamme tutkia parveketta. Parvekkeelle johtaa isot lasiovet, jotka Aron avaa, ja menemme sisään. Tulemme todella ylelliseen huoneeseen, jossa on iso kirjoituspöytä, eikä sitten paljon muuta. Kaikessa on sellainen tuntu että tässä ei ole rahaa säästetty, vaan vain kaikken paras on kelvannut. Toteamme ettei huoneessa ole mitään ihmeellistä, ja jatkamme matkaa huoneen toisella laidalla olevasta ovesta. Aron ja Wirz'nbru'znr kulkevat edellä, ja muut sekalaisessa järjestyksessä perässä. Oven takaa aukeaa pieni käytävä, jossa on muutama rappunen ylös. Kiipeämme rappusten yläpäässä olevalle ovelle, ja avaamme sen. Tulemme isoon huoneeseen, jonka keskellä on suunnaton pöytä. Tälle pöydälle on levitetty alueen kartta niin että se peittää koko pöydän, ja näyttää kuuluvan siihen pysyvästi. Huoneen seinillä on paljon hyllyjä, jotka on täytetty kartoilla. Mac innostuu suunnattomasti, ja alkaa heti tutkimaan karttoja. Mekin katsomme niitä jonkin verran, mutta sitten Wirz'nbru'znr avaa vasemmalle johtavan ison oven Aron heti perässään. Ovi aukeaa pieneen huoneeseen, jossa samalla kääntyy kaksi vartijaa kohti Wirz'nbru'znriä, joka syöksyy sisälle valmiina taisteluun. Vartija saa lyötyä Wirz'nbru'znriä niin että tämä menee aika sekaisin, eikä enään pysty etenemään, vaan palloilee siinä Aronin tiellä niin ettei hän pääse sisälle huoneeseen Aron toteaa että tässä oven suussa on niin huono taistella, että parempi houkutella vartijat tänne kartta huoneen puolelle, ja perääntyy hieman. Samalla toinen vartija lähtee perääntymään kohti huoneen toisella laidalla olevaa ovea, mutta Aron toteaa ettei niitä noin helposti päästetä varoittamaan muita, ja syöksyy hirmuista vauhtia huoneeseen suoraan tämän pakenevan vartian kimppuun, ja tappaa tämän yhdellä iskulla. Wirz'nbru'znr on tänä aikana jo tajunnut mennä matalaksi, ja me muut syöksymme huoneeseen, ja alamme hakata toista vartiaa, jonka sitten saan suhteellisen pian tapettua kunnon iskulla. Tutkimme ympäristöämme, ja Aron huomaa vasemmalla seinustalla salaoven, jota lähdemme tutkimaan ennen kuin jatkamme huoneesta eteenpäin.
Salaoven takaa aukeaa samanlainen pieni käytävän pätkä kuin karttahuoneen ja ylellisen huoneen välillä oli, ja portaiden alapäässä on taas ovi. Ovi johtaa isohkoon huoneeseen, joka on toisen parvekkeen takana. Huoneessa on muutamia mukavan näköisiä tuoleja, ja yksi todella ylellinen ja mukava tuoli, joka ilmeisesti on tarkoitettu tämän paikan herralle. Muuta huoneessa ei sitten olekaan. Aron sanoo pistävänsä siihen isoon tuoliin naulan pystyyn niin että seuraavalle siihen romahtajalle tulee pienoinen yllätys, mutta Mac ei suostu tähän vaan haluaisi ottaa sen mukaan. Toteamme että se on aivan mahdoton ajatus, ja hän luopuu siitä, mutta vaatii silti ettei Aron pistä sitä naulaa sinne, ja niin jatkamme pienen kinastelun jälkeen takaisin vartijahuoneeseen ja avaamme eteenpäin vievän oven. Oven takaa aukeaa käytävä, jossa on heti alussa molempiin suuntiin aukot, ja vähän matkan päässä näkyy toinen aukko vasemmalle. Päätämme ensin tutkia oikealle johtavan käytävän pätkän, jonka päässä on ovi. Vasemmalle vievässä aukossa on heti ovi. Aron avaa oven, ja tulemme isoon ruokasaliin. Salissa on muutamia pitkiä pöytiä ja penkkejä, ja sen vasemmalta seinältä lähtee ovi eteenpäin. Oven takaa löydämme keittiön, jossa on kaksi isoa pinoa ruokaa, ja muitakin tarvikkeita. Täytämme ruokavarastomme, ja lähdemme vasemmalle johtavaa käytävää pitkin eteenpäin. Hetken kuljettuamme tulemme takaisin siihen pitkään kaarevaan käytävään, joka alkoi sieltä vartijoiden huoneen edestä. Päätämme palata käytävää pitkin taaksepäin tutkimaan ne kaksi tutkimatonta ovea, jotka tässä käytävässä on. Palattuamme muutaman metrin huomaan yllättäen että lattia on hävinnyt edestäni. Yritän pysähtyä, mutta en onnistu. Putoan alas. Alhaalla meitä vastassa on pitkiä teräviä keppejä, mutta selviämme kuitenkin hengissä niistä. Alas putosivat minä, Taffi ja Nodavid. Aron ehti ottaa soihdunpidikkeestä kiinni, ja kiinnitti sitten heittokoukkunsa aukon laitaan, ja lähti kiipeämään alaspäin. Argiez yritti saada minusta kiinni, mutta ei onnistunut, ja menetti tässä yrityksessä tasapainonsa, ja putaa hetken päästä perästä tehden matkalla melkein kaksi volttia. Valitettavasti se oli vain melkein ja hän tulee pää edellä alas. Aron pääsee alas, ja sitoo meidän haavamme, ja antaa minulle parantavan yrtin. Muut laskevat köyden alas, ja he vetävät minut ylös, kun Aron on ensin kiivennyt ylös auttamaan heitä. Tosin minua nostaessaan he himan nykivät, ja otteeni lipsahtaa, valitettavasti se sitomani solmu ei pidä, ja putoan takaisin alas. Sidon köyden uudestaan, ja he vetävät minut ylös. Ylhäällä sitten totean että ei se solmu olisi pitänyt nytkään, koska olin sitonut sen vetosolmun niin että se aukesi väärästä köydestä nykäsemällä. Onneksi kuitenkin otteeni piti. Seuraavaksi vedämme sitten Argiezin ylös, ja lopuksi sitten Taffi juo lentotaikapullon, ja Mac heittää tajuttomaan Nodavidiin leijumis taijan, jolloin hän nousee ylös. Alamme vetää häntä köydestä kohti meitä, mutta samassa köysi irtoaa. Alhaalta tuleva Taffi työntää Nodavidin kuitenkin luoksemme.
Lähdemme palailemaan takaisin keittiön ja ruokasalin kautta, mutta emme ehdi kuin keittiön käytävän suulle kun näemme edessämme kuusi kappaletta vartijoita, jotka hyökkäävät heti meidät havaittuaan. Mac heittää heti alussa pimeyttä vihollisten keskellä, ja Bosi'huca ja Ihnz'cyzaf yrittävät ampuvat pimeydestä syöksyviä kahta vihollista, mutta he tulevat liian nopeasti, joten he joutuvat ampumaan suoraan pimeyteen ihan sokkona. Kauempana olevat Taffi ja Aron laukaisevat omat varsijousensa, ja saavat toisen esillä olevista vartijoista putoamaan. Mac käskee lämpöpallonsa hakea toisen miehen kypärän, ja valitettavasti mies ei kestä paljain päin ja kuolee kuumuuteen kun kypärä sulatetaan hänen päänsä ympärille...
+ + Hahmot levelin mukaan + + Level Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End Start End (days) + + Aron + Assasin Ville 8 8 16.6 - - + + Mac The Cruel (Missilist 1, Medic) + Wizard Nevalainen 7 7 15.7 - - + + Kurg'nzwin (Joukkueen johtaja) + Dwarf Fighter Kivinen 4 5 29.2 - - + + Krakit + Fighter Ahponen 4 Dead/4 7.3 25.3 18 + + Argiez Votmaidre (Ryhmän johtaja) + Fighter Alakoski 3 3 7.3 - - + + Wirz'nbru'znr + Assasin Riikonen 3 3 7.3 - - + + Taffi Di Lak + Burgler Ahponen 3 3 22.2 - - + + Hanipal The Cannibal (Dumpped) + Warrior Alakoski 3 3 15.2 - - + + Nodavid + Thief Maaninen 2 2 22.2 - - + + Bosi'huca, Ihnz'cyzaf + Fighter NPC 2 2 18.3 - - + + Ofo'bngba + Fighter NPC 3 Dead/3 18.3 25.3 7 + + Al'utige, Iyy'nyqo, Ymumnz'gy, Y'qet'nggx, Pis'owixy, Alybeju, Oy'ynnzjyp, + Udi'jngteb, Nzyykot'e, Ebu'qekyk, Ate'fnzka, Xm'ijuz'eb, Ngx'ozohy, + Yvayi'viz, Acy'winy, Irer'yton, Cy'mubxz + Fighter NPC 2 Dead/2 18.3 25.3 7
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin