TSM Osa 3, Luku 019 (tsmpart3/tsmpart3.019)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin

Kertomus erään ryhmän kohtaloista

vuonna 458

19. luku

Aron muistaa ulkona olevat palvelijat ja lähtee Tupin ja muiden kanssa hakemaan heitä. He lähtevät tutkimattomia portaita pitkin ylöspäin ja ylhäällä he toteavat tulleensa päähallista ylöspäin lähtevien portaiden alle. Edessä kulkenut Tuppi huomaa, että se Billin aikaisemmin huomaama ansa olikin ilmeisesti vain huonosti kiinni oleva lauta. Tuppi ei kuitenkaan ryhdy purkamaan siihen aukkoa, vaan hajottaa seinästä sen verran, että siitä pääsee kulkemaan. He löytävät Trexin palvelijat siitä mihin heidät oli jätetty. Palvelijat ovat nähneet muutamia örkkejä, mutta örkit olivat jättäneet heidät rauhaan. He käyvät hakemassa meidät alakerrasta ja kokoonnumme kaikki linnan päähalliin nukkumaan.

Yöllä suurimman osan meistä ympärölle tulee sähkökenttä. Vartiossa olleet Tuppi ja Trexin henkivartija pääsevät siitä nopeasti ulos. Aron, joka tapansa mukaan nukkuu nurkassa on koko kentän ulkopuolella, herää ja huomaa kentän toisella puolella jonkin miehen seisomassa. Wirz'nbru'znr ja Trexin palvelija ja eläintenhoitaja heräävät nopeasti ja yrittävät pelastautua kentästä. Wirz'nbru'znr menee kuitenkin ihan shokkiin päästyään seisomaan ja vähän myöhemmin hän kaatuukin maahan. Tuppi huomaa lähistöllä seisovan miehen ja syöksyy tämän kimppuun miekkaa heiluttaen. Valitettavasti Tuppi ei kuitenkaan osu muutamalla ensimmäisellä lyönnillään ja sitten mies häviää näkyvistä. Tuppi huitoo vielä muutaman kerran ennen kuin uskoo, että mies on jo poistunut paikalta. Kun sähkökenttä noin minuutin päästä häviää saapuu Aron esiin nurkastaan ja tutkii meidät muut jotka emme päässeet pois. Minä ja Shad, jotka edelleen olimme tajuttomina sen taikavoimat imeneen huoneen jäljiltä, olemme suhteellisen hyvässä kunnossa. Minulta murskautuu polvi, mutta Aron antaa minulle viimeisen jalan parantamise yrtin ja se alkaa heti paranemaan. Trex näyttää todella heikolta, mutta Aron onnistuu kuitenkin vielä pitämään hänet hengissä, vaikka osa aivoista onkin jo tuhoutunut. Trexin palvelijoista yksi kuoli, ja toinen menetti puhekykynsä, mutta hänen henkivartijansa säilyi vielä täysin kunnossa. Wriz'nbru'znrille Aron ei onnistu tekemään mitään ja hän kuolee. Tässä kun parantelemme ja katselemme tilannetta paikalle saapuu outo pappi, joka alkaa saarnaamaan kaikille pahan jumalan oppia. Koska Mac ei ole hereillä, saa pappi yrittää, mutta hän sotkeutuu täysin sanoissaan, eikä saa ketään vakuutettua. Kun Aron lähestyy häntä aloittaa hän uudestaan ja saa hieman porukkaa jo uskomaan puheitaan, mutta koska kukaan ei kuitenkaan käänny hänen uskoonsä lähtee hän pois.

Heräämme aamupäivällä. Muut haluavat lähteä alas tutkimaan paikkoja, mutta minun jalkani on yöllisen sähkökentän jälkeen niin heikossa kunnossa, että päätän olla lähtemättä, ja jään mielummin kirjoittamaan päiväkirjaa ajan tasalle.

Jossain vaiheessa muut saapuvat alhaalta, ja Shad ylhäältä päin ja he kertovat, että he olivat ensin menneet tutkimaan sitä huonetta, jossa me olimme menettäneet taikavoimamme, joka muuten nyt hiljalleen palautuu koko ajan. He olivat kiertäneet sinne toista kautaa ja siellä oli ovessa lukenut, että jos ymmärrät tämän älä mene tästä lävitse. He kiersivät toiselle puolelle ja siellä Shad menetti taas ne vähät voimat jotka hänelle oli ehtinyt tänä aikana kertyä. Tutkittuaan huoneen muuten päättivät he lähteä alas. Alhaalla he olivat menneet siitä käärme ja hämähäkki kerroksesta portaita pitkin alaspäin. He olivat tulleet Shadin tunnistamaan käytävään. Käytävässä oli neljä ovea kaksi kummallakin puolella. He menevät ensin tutkimaan vasemmalla puolella olevaa ovea. Oven takaa aukeaa iso huone, jossa on melkein koko huoneen kokoinen allas. Huone on ilmeisesti joskus ollut kylpylänä tai vastaavana. Tuppi ja Aron jäävät tutkimaan huonetta sillä välin kun Shad ja Bill lähtevät tutkimaan eteenpäin. Shad ja Bill löytävät huoneen, jonka yläpuolella lukee, että jos menet sisälle niin toimi nopeasti, koska vaaraa on vaikea torjua. Huoneessa näkyy iso arkku ja sen vieressä hohtava miekka. Bill toteaa, että tuo miekka on selvästi maaginen joten hän ei siihen koske, mutta arkussa voi olla jotain kiinnostavaa. Bill juoksee sisälle hakemaan Arkkua ja Shad tulee heti perässä auttamaan. He ehtivät juuri ja juuri ulos ennen kuin huoneen seinät osuvat yhteen. He alkavat heti tutkia arkkua ja kun he avaavat sen löytävät muutaman jalokiven, jotka Shad heti tunnistaa heikoiksi jäljennöksiksi ja sen lisäksi arkussa on hirmuinen määrä tinaa. Kun Tuppi ja Aron saapuvat paikalle haluavat he tutkia onko siellä mitään muuta ja he kaatavat koko sisällön lattialle. Bill ja Shad lähtevät sillä välin tutkimaan seuraavaa huonetta.

Huoneessa on pieni loiste, joka väreilee oudosti. Shad menee sisälle, ja kiertää huoneen. Kun Bill menee perässä, jähmettyy hän paikoille melkein heti sisälle päästyään. Shad aloitta rukouksen, sillä välin kuin Tuppi ja Aron kiistelevät siitä kumpi käy hakemassa Billin pois. Lopulta Aron päättää kokeilla, mutta hänkin jähmettyy paikoilleen. Hetken päästä Shad saa rukouksensa loppuun ja samassa valo sammuu. Aron ja Bill pystyvät taas liikkumaan ja poistuvat huoneesta nopeasti. Shad tulee rauhallisesti perässä ja kysyy Tupilta, että enkö olekin hyvä. Tuppi sanoo, että ei tuo vielä mitään, mutta sytytä tuo valo takaisin niin sitten olet hyvä. Shad sanoo ok ja miettii hetken aikaa ja sitten valo syttyy takaisin.

Käytävä päättyy jokeen, mutta toisella puolella näkyy kuinka käytävä jatkuu eteenpäin. He hyppäävät joen yli ja sieltä he löytävät kaksi ovea. Toinen on täynnä vettä ja pohjalla kimaltelee jotain. Kukaan ei kuitenkaan suostu vielä sukeltamaan sinne, joten he menevät tutkimaan toista ovea. He huomaavat oven edessä ansan. Kun siihen astuu putoaa osa lattiasta alas. He päättävät jättää sen tutkimisen vähäksi aikaa. Aron huomasi joen yli hypätessään, että joen toisella sivulla oli yksi ovi seinässä. Ovelle johtaa kapea tasanne. Aron sitoo köyden ympärilleen ja lähtee kävelemään tasannetta pitkin ovelle. Hän pääsee ovelle ongelmitta ja avaa sen. Ovi johtaa huoneeseen, jonka toisessa laidassa on iso ahjo. Ahjosta hohtaa valo ja kun Aron katsoo sisälle näkee hän, että siellä palaa ikuinen hehku. Tällä välin Shad, Bill ja Tuppi laukaisevat sen oven edessä olleen ansan ja huomaavat, että siinä on kapea silta kuopan ylitse. Kuopan pohjalla on inhottavan näköisiä piikkejä. He avaavat oven ja huomaavat, että siellä on samanlainen ansa. Sekä he, että Aron saapuvat samanaikaisesti huoneeseen. Huoneesta löytyy useita kohtuullisen hyvässä kunnossa olevia aseita. Shad haluaa, että Aron tutkisi sen ahjon sisäpuolelta, jos vaikka sinne olisi jäänyt jotain. Aron työntää käden sinne sisälle ja tunnustelee sisäpuolta. Shad on sitä mieltä, että tuosta ei tule mitään, kyllä sinne pitää koko pää työntää, että sieltä voisi mitään löytää ja niin hän hieman avustaa Aronia ja työntää hänet suoraan ahjoon. Kun Aron hetken päästä pääsee ulos on hän todella vihainen Shadille.

He palaavat takaisin käytävään. Bill ei kuitenkaan onnistu ylittämään sitä ansaa, vaan putoaa sinne. Onneksi hänelle ei kuitenkaan käy kovinkaan pahasti, mutta menee kuitenkin hieman heikkoon kuntoon. He yrittävät vielä puhua Tuppia ympäri ja hetken puhumisella he onnisuvatkin saamaan Tupin sukeltamaan siihen yhteen huoneeseen, joka oli täynnä vettä. Tuppi sukeltaa parisenkymmentä kertaa ja ehtii tänä aikana saada pari kertaa vettä keuhkoihin. Hän lopettaa kun saa oikein kunnolla vettä sisäänsä. Tähän mennessä hän on ehtinyt sukeltaa sieltä esiin yhden viitan, pari sauvan palasta, nenäliinan, sormuksen, jousen ja pari nuolta ja tietysti paljon rahaa. Shad tutkii noita esineitä ja kertoo mitä ne tekevät. He lähtevät hyppimään joen ylitse takaisin, mutta Shad epäonnistuu ja putoaa veteen. Joki tulee vähän matkan päästä taas maan pinnalle ja Shad lähtee joesta ylös päästyään kiipeämään kukkulaa ylös meidän luoksemme.

Tuppi ja Aron kiistelevät hetken kumpi käy hakemassa sen miekan sieltä huoneesta, josta Shad ja Bill jo hakivat sen arkun. Koska Tuppi on huonossa kunnossa sen uinnin jälkeen käy Aron hakemassa sen miekan. Kun Aron huomaa, että miekka ei enään lähde irti kädestä lähtee hän ylös etsimään Shadia ja saapuukin paikkalle lähes samaan aikaan.

Shad yrittää poistaa miekan, mutta epäonnistuu taiassaan ja lähtee juoksemaan jonnekin hirmuista vauhtia. Emme löydä häntä mistään ja jäämme odottelemaan kaikkien paranemista.

Sää huononee, sataa ja on viileää. Syksy alkaa lähetymään. Aron keksii että siellä ahjossahan hän varmaan onnistuu tuhoamaan sen kirotun miekan. Bill lähtee hänen mukaansa. Aron onnistuukin poistamaan miekan tosin yritettyään pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla miekka oli johtanut kuummuutta häneen ja hän oli saanut paljon palovammoja. Ilmeisesti se viittakaan ei suojaa miltä tahansa kuumuudelta. Kun Aron ja Bill palaavat päätämme lähteä juttelemaan aluettä nykyisin hallitsevien kanssa ja kysymään voimmeko saada tästä alueen itsellemme. Lähdemme kohti alueen pääkeskusta.

Ohitamme sen lähikylän.

Saavumme perille alueen pääkaupunkiin. Aron lähtee heti kyselemään Tupin ohjeiden mukaan maan johtajaa, mutta Tuppi sekoittaa maat ja neuvoo vahingossa naapurimaan johtajan. Koska palatsista ei Aronin hakemaa henkilöä löydy lähtee hän tapaamaan kaupungin johtajia. Kaupungintalolla onkin juuri käräjät, mutta Aronin asiaa ei ehditä käsitellä, joten hän palaa takaisin.

Aron tapaa vanhan kaverinsa sielä kotimaastaan. Kaveri kertoo olevansa täällä saattamassa erästä lähettilästä naapurivaltioon, mutta heidän kimppuunsa on hyökätty ja he ovat menettäneet suurimman osan joukostaan. Hän pyytää Aronia avukseen saattamaan tätä lähettilästä. Aron suostuu ja lähtee heidän mukanaan kohti naapurivaltiota. Tuppi ja Bill lähtevät mukaan.

Illalla Tuppi tulee takaisin ja kertoo eksyneensä muista.

Autan Tuppia etsimään hyvää seppää. Löydänkin hänelle sellaisen, mutta Tupille se ei kelpaa. Kun kysyn tarkemmin minkälaista seppää hän oikein etsii kuulen, että hän hakee seppää, joka osaisi tehdä maagisia aseita. Tässä vaiheessa minä totean, ettei tuollasta täältä varmastikaan löydy ja sitä paitsi sen pitäisi olla taikuri, ei seppä. Lopetan Tupin auttamisen.

Tuppi jatkaa etsimisestä. Myöhään illalla Aron ja Bill saapuvat takaisin. He kertovat, että siinä vaiheessa kun Tuppi oli eksynyt olivat he lähteneet kiertämään erästä väijytystä. Muuten he olivatkin sitten päässeet onnellisesti perille. Kaupungissa oli sitten joku yrittänyt murhata lähettilään, mutta Aron oli huomannut ampujan hieman aikaisemmin, ja oli ehtinyt tönäistä lähettilästä niin, että nuoli oli vain raapaissut. Kun he sitten olivat saaneet lähettilään linnaan ja olivat palaamassa takaisin tunki joku tuntematon henkilö Billille pienen lappusen, jossa luki jotain. Kumpikaan sekä Bill että Aron ei ollut osannut lukea lappua, joten he olivat vieneet sen linnaan. Linnassa oli sitten vanhin lukenut lapun ja todennut, että siinä kuvataan suunnitelma parikymmenen kaupungin johtohenkilön murhaamisesta. He olivat syyttäneet Aronia ja Billiä osallisuudesta ja pidättäneet heidät. Yöllä oli sitten Aronin kaveri saapunut vankityrmään ja kertonut, että heidän kannaltaan näyttää heikolta, koska oikeuskin oli sitä mieltä, että he ovat syyllisiä. He olivat lähteneet pakoon Aronin kaverin avustuksella, mutta Aron oli ensin käynyt katsomassa olisiko hänellä mahdollisuuksia saada aseensa (varsinkin se maaginen todella hyvä miekka) takaisin, mutta luopunut sitten toivosta, nähtyään turvajärjestelyt. Sieltä he olivatkin sitten ratsastaneet suoraan tänne.

Annan Aronille vähän neuvoja huomista yritystä varten ja kerron hänelle täkäläisen johtosuvun nimen, jonka olin tänä aikana saanut selville. Lisäksi kerron, ettei kannata olla ihan niin nöyristelevä, vaan voi käyttäytyä hieman siihen suuntaan kuin olisi jo saanut arvonimen.

Minun hyvien neuvojeni avulla Aron onnistuukin pääsemään hallitsijasuvun puheille. Hän kertoo toivomuksemme ja saakin suvun johtajan suostumaan pyyntöön luvattuaan tälle parisenkymmentä peistä ja muutama sata sotilasta. Aron lyödään loordiksi.

Lähdemme aamulla takaisin kohti linnan lähellä olevia kyliä, tarkoituksenamme katsoa kuinka paljon sieltä saadaan työmiehiä ja sotilaita. Saavumme illalla perille Rienoniiin.

Tapaamme kylässä vanhan tuttumme Shadin, joka liittyy heti seuraan. Hän oli ollut kylässä opettelemassa myrin kieltä. Hän onnistuu käännyttämään minut ja Tupin oikeaan uskoon. Minä ja Aron käymme juttelemassa kylän johtomiesten kanssa.

+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+  					   Level	   Day		Age
+ Name (Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+ Lord Aron
+ Assasin		Ville		10	10	16.6.57	-	-
+
+ Wirz'nbru'znr
+ Assasin		All		5	Dead/5	7.3.58	16.8.58	159
+
+ Sir Rudolf Viisas
+ Bard			Kivinen		4	4	22.4.58	-	-
+
+ Sir Trex Goodtrade
+ Trader		Alakoski	4	1	24.4.58	-	-
+
+ Shadwell The Sad
+ Scholar/Priest	Nevalainen	4	4	25.6.58	-	-
+
+ Bill The Hero
+ Fighter		Maaninen	4	4	30.6.58	-	-
+
+ Tuppi The Great Swordsman, Unbeliver
+ Barbarian		Ahponen		4	4	30.6.58	-	-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>