TSM Osa 4, Luku 005 (tsmpart4/tsmpart4.005)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin

Uppo-Nallen ja hänen ystäviensä seikkailuja

vuonna 490-491

5. luku

Lepäämme ja odottelemme, että kaikki tulisivat kuntoon. Alas kaivokseen lähtee muutaman sotilaan ja kaivosmiehen porukka, he tulevat ylös hengissä mutta huonossa kunnossa.

Taas lähtee pari sotilasta ja kaivosmiestä alas. Hekin tulevat suurinpiirtein samassa kunnossa kuin edellisetkin, mutta väittävät tappaneensa pari troglodyteä.

Vihdoin koemme olevamme riittävän hyvässä kunnossa, jotta voimme lähteä uudestaan kaivokseen. Pariin viimeiseen päivään ei muitakaan halukkaita sinne ole ollut, mutta kun me päätämme lähteä sinne liittyy seuraamme vielä neljä sotilasta ja kaksi kaivosmiestä. Meistä mukaan lähtee minä, Uppo-Nalle, Huura ja A-C. Jack ja Misk ovat vielä liian heikossa kunnossa, mutta ei meille noista taikureista muutenkaan mitään apua ole ollut. Pääsemme ensimmäiselle kuilulle ilman ongelmia, mutta siellä eräs kaivosmies sattuu kävelemään hieman liian lähellä reunaa ja yllättäen maa pettää ja hän putoaa alas. Huomaamme, että ko sortuminen oli selvästi järjestetty. Jatkamme eteenpäin. Vähän ennen toista kuilua vastaamme tulee 5 troglodyteä ja heidän takanaan seisoo todella iso troglodyte, joka ilmeisesti on troglodytejen johtaja. Katsomme heitä vähän aikaa. He ovat paljon paremmin varustautuneita kuin ne normaalit tyypit olivat. Heillä on jopa erilaisia teräaseita. Johtaja puhuu meille jotain mutta emme ymmärrä. A-C kokeilee omia kieliään ja vähän ajan päästä hän onnistuu löytämään yhteisen kielen. A-C kuulee, että heidät on ajettu edellisestä kotipaikastaan pois ja he eivät halua sotaa, vaan neuvotella. He pyytävät meitä hakameen johtajamme paikalle. Meille annetaan tiimalasi ja sanotaan, että tapaamme lähellä ulosmenoa kun tiimalasi on lopussa.

Palaamme ulos ja lähdemme ratsastamaan linnaan. Minä ja A-C menemme sisälle. Pääsemme suhteellisen pian Aronin juttusille, mutta Aron tuntuu olevan hieman huonolla tuulella, eikä oikein kuuntele ehdotuksiamme. Minun ehdotuksestani menemme käymään kaivoksen johtajan puheilla. Häneltä kuulemme, että samapa tuo, mutta voimme luvata korkeintaan 15% kaivoksen tuotosta. Palaamme takaisin kaivokseen juuri ajoissa. Selitämme Troglodytejen johtajalle, että meidän johtajamme eivät päässeet nyt tulemaan, mutta he antoivat meille valtuudet neuvotella. Hetken neuvoteltuamme päädymme seuraavaan tulokseen. He haluavat ennen kaikkea rauta-aseet ja rengaspanssarit kaikille sotilailleen. Heti alussa he haluaisivat 20 sotavarusteet (ase + panssari) ja sen lisäksi sitten kymmenet varusteet vuodessa, kaksi lehmää kuussa ja yhden kirjan vuodessa. Tällä hinnalla he takaisivat vapaan kauttakulun ja kaivostoiminna kaivoksessa. Lisäksi jos he vielä lupaisivat etteivät ota itse tuota hopeaa niin he vaativat 1/12 kaivoksen tuostosta.

Kun kerromme kaivoksen johtajalle heidän vaatimuksesta toteaa hän, että tuohan on paljon enemmän kuin 15% kaivoksen tuotosta. Kysymme sitten häneltä paljonko se 15% on ja kuulemme kaivoksen tuottavan noin 250 kultaa vuodessa, josta pikaisella laskulla totean, että 15% on noin 37 kultaa. Hän lupaa että saamme itse 2/3 siitä summasta paljonko onnistumme pudottamaan sitä alle 15%:in. Alkumaksuista hän toteaa että ne me joudumme vähentämään omasta palkkiostamme.

Palaamme takaisin neuvottelemaan. Meitä vastassa on yksi troglodyytti ja hän antaa signaaleja taaksepäin kun saavumme paikalle. Jäämme odottamaan. Noin 15 minuutin kuluttua heidän johtajansa saapuu taas paikalle. Kerromme, että meidän edelliset arviot olivat hieman liian yläkanttiin ja esitämme hänelle pari uutta versiota. Hän miettii pitkään ja lopulta tekee oman ehdotuksensa. Laskemme hetken ja toteamme, että voimme kyllä hyväksyä tuon. Kun pääsemme ulos ja laskemme tarkemmin toteamme, että pääsimme noin kolme kultaa alle sen 15%:in, joten meille jää kaksi kultapalaa vuodessa tuottoa kaivoksesta. Lisäksi heidän johtajansa unohti kokonaan ne heti alkuun tulevat varusteet, joten meille jää koko 30 kullan palkkio, josta kullekin tulee 3 kultaa ja ainoalle kaivosmiehelle 4 ja meidän ryhmäläisille 3.5 kultaa.

Illalla menemme kapakkaan juhlimaan sopimusta ja kun olemme juuri päässeet juhlinnan alkuun saapuu Shad paikalle latistamaan tunnelman (kaikki syöksyvät suinpäin pakoon). Hänellä on mukanaan joku haltia ja hän pyytää meitä auttamaan häntä hakemaan yhden meteoriitin jonka putoamispaikasta Sir Rudolf osti aikoinaan kartan. Hän sanoo, että haltia voi lähteä mukaan alkumatkasta auttamaan meitä. Hän lupaa meille osan meteoriitin metallista, joten suostumme oitis.

Teemme aamulla vähän ostoksia ja lähdemme sitten matkaan lautalla jokea alaspäin. Otamme myös hieman heikossa kunnossa olevat Jackin ja Miskin mukaan niin että meitä on nyt sitten yhteensä seitsemän (minä, Huura, Uppo-Nalle, A-C, Jack, Misk ja se haltia).

Matkustettuamme pari päivää lautalla alkaa moskiitot häiritä meitä. Jack oli antanut minulle oman yrttivaraston ja otan sieltä sitten hyttyskarkoitetta, jotta saan ajettua inhoittavat itikat tiehensä. Yrtti tuntuu todella tehokkaalta, suoraan sanoen ylitehokkaalta, koska se ajaa meidät kaikki muutkin pois lautalta. Hyppäämme suoraan veteen ja uimme parilla vedolla rantaan. A-C ja Huura eivät osaa uida ja jäävät lautalle. Huura heittää hyttyskarkoitteen laidan yli, jolloin savu alkaa haihtua. Me muut odotamme rannalla, että hyttyskarkoite poistuisi. Tässä vaiheessa muurahaiset alkavat kiusata meitä ja paikalle saapuu vielä sumupilvi, joten tuntuu siltä ettei mikään oikein onnistu. Siirrymme sivummalle niin, että pääsemme sumusta pois. Kun viimein hyttyskarkoite on poistunut palaamme lauttaan ja huomaamme, että Huura voi hieman heikosti ja A-C on mennyt tajuttomaksi. Tutkin A-C:n, mutta en löydä mitään vakavaa vikaa, joten päättelen, että hän on ilmeisesti allerginen tuolle yrtille. Jatkamme matkaa alaspäin.

Jack yrittää tutkia Uppo-Nallen kirvestä, mutta se tarttuu hänen käteensä kiinni. Hän ei oikein tykkää siitä ja vaatii, että palaamme takaisin irroittamaan sen. Toteamme, että se ei ole ihan niin helppoa ja sitä paitsi saavumme pian isoon kaupunkiin, jossa hän varmaan saa sen irti.

Saavumme merelle ja jatkamme pienellä kalastusveneellä. Matkattuamme puolipäivää nousee merestä yllättäen iso merileijona ja nappaa meidän kalastajamme. Onneksi Uppo-Nalle on vanha merimies ja hän ottaa veneen ohjaimiinsa.

Saavumme perille kaupunkiin. A-C on edelleen tajuton, kun siirrämme hänet majataloon. Uppo-Nalle käy palauttamassa veneen ja Jack lähtee Miskin kanssa temppeliin irroittamaan sitä kirvestä. Misk palaa Jackin kanssa ja kertoo, että tuo kirveen irroittaminen tuli todella kalliiksi he olivat maksaneet siitä kaksi jalokiveä. Jack vain murjottaa ja näyttää vihaiselta.

Lähdemme liikkeelle laivalla. Heti ensimmäisenä iltana tutustumme laivan kokkiin nimeltä John The Lighting Sailor (Spockiksi kaikki häntä kuitenkin kutsuvat).

Suunnaton kilpikonna iskee laivan kylkeen. Se osuu partaaseen juuri minun kohdallani, mutta onneksi satun oleman siinä ja saan sen 22 metrisen hirviön ajettua pakoon. Laivalle ei tullut pahempia vahinkoja. Spock on vihainen kun ei saanut tehdä siitä kilpikonnakeittoa, vaikka kuinka yritin selittää ettei se millään olisi mahtunut tähän laivaan.

Näemme valaita.

Näemme laivan.

Taas laiva.

Näemme lentokaloja.

A-C on jo vihdoin tullut tajuihinsa, mutta hän on erittäin heikossa kunnossa. Yritän tutkia mikä häntä oikein vaivaa, mutta en löydä mitään vikaa. Totean, että hän kyllä kuolee muutamassa päivässä, jos asialle ei tehdä mitään. Asiaa vielä pahentaa pieni hämähäkki, joka puraisee A-C:tä pistäen tämän vielä heikompaan kuntoon. Sovimme A-C:n kanssa, että hän menee hidastustranssiin ja yritän parantaa häntä sitten perillä kaupungissa, kun saan tarvittavia yrttejä. Minun rukoukseni avulla A-C pääseekin transsiin.

Ilmapallo lentää ylitse.

Lokkiparvi.

Outo laiva tulee suoraan kohti. Kun se tulee hieman lähemmäksi tunnistavat merimiehet sen ihmisapinoiden laivaksi. Mukanamme oleva haltia aloittaa heti ampumaan sitä jousellaan ja tuntuu osuvan pitkästä kantamasta huolimatta suhteellisen hyvin saaden sieltä kolme - neljä miestä pois pelistä ennen kuin he ehtivät meidän luoksemme. Minä ammun myös omalla varsijousellani ja saankin yhden hyvän osuman. Spock heittelee palavia nuolia keittiön ikkunasta ulos, mutta vain yksi lentää niistä yli kymmenen metrin päähän laivasta. Laiva tulee suoraan meidän rinnallemme ja siellä olevat miehet hyökkäävät kimppuumme. Pienen taistelun jälkeen olemme saaneet suurimman osan heistä pois ja he päättävät suorittaa taktisen peräytymisen. Meiltä vahingoittui vain pari merimiestä, joten selvisimme todella hyvin.

Tullivene tulee keräämään tullia. Maksamme ne.

Näemme samanlaisen veneen kuin se, joka kävi kimppuumme. Se ei kuitenkaan tule kohti. Lisäksi näemme todella ison purjeveneen.

Saavumme perille. Vien A-C:n heti paikallisen parantajan luokse ja hän tutkii asiaa ja toteaa, että tässä on kyseessä paha myrkytystapaus. Hän antaa A-C:lle vastamyrkkyä, jonka jälkeen herätämme hänet tarnssista. Jäämme odottamaan A-C:n paranemista ja viettämään talvea täällä. Spock joutuu lähtemään laivasta ja jää myös kaupunkiin talveksi.

A-C saa neronleimauksen, mutta onneksi hän unohtaa sen ennen kuin saa sen kerrottua meille. Jack kertoo nähneensä kuinka vartijat olivat hajottaneet jotain taloa. Huura on palaamassa kapakasta kun hänen kimppuunsa käy iso savipatsas. Ulkona kerjäävä Spock kuulee ensin Huuran huudot ja tulee varsijousensa kanssa paikalle. Jack kuulee huudot sisälle majataloon ja hän, Misk ja Uppo-Nalle syöksyvät ulos. Minä jään pistämään panssaria päälle ennen kuin lähden heidän peräänsä (minua yleensä tarvitaan vasta taistelun jälkeen). A-C toteaa että ulkona on pimeää ja ettei hän näe siellä mitään, joten hän voi aivan hyvin jäädä majataloon nukkumaan. Kun pääsen paikalle on Savipatsas jo aika heikossa kunnossa ja vielä heikommaksi menee kun minä, Uppo-Nalle ja Huura hakkaamme sitä yhdessä. Uppo-Nalle saa sen sitten viimein tapettua.

Uppo-Nalle ystävystyy jonkun kauppiaan kanssa. Minä käyn viemässä pari maalaustani paikalliseen taidekauppaan myyntiin.

Spock sairastuu, mutta paranee suhteellisen pian. Miskiltä varastetaan suurin osa hänen rahoistaan ja Uppo-Nalle liittyy kaartiin saadakseen rahaa.

Ei mitään erikoista.

Spock tuomitaan vankilaan kolmeksi vuodeksi kaupasta varastamisesta. Misk sairastuu ja alkaa muutenkin käyttäytyä oudosti. Joku todellinen taiteen ystävä ihastuu minun viimeisimpään todella onnistuneeseen tauluuni ja ostaa sen. Samalla hän ostaa myös muutamia vanhempia taulujani.

Misk häviää ja vähän sen jälkeen kuulemme, että Spock on kuollut vankilassa. Lisäksi joku ihme tuntuu vainoavan minua yhtenä päivänä, koska minne tahansa menenkin niin aina pieni pilvi tuntuu seuraavan minua ja se sataa koko ajan vettä minun ja vain minun päälleni.

Misk palaa ja kertoo olleensa vankilassa. Hän väittää olleensa siellä ihan syyttä ja kun loputkin tarinat ovat tuota tasoa, niin emme usko sanaakaan.

Jack väittää oppineensa jotain ihmeenkaupalla, mutta hän ei eds itse tiedä mitä se tekee. Totean, että minun pitää varmaan opiskella mielisairaiden parantamista, mikäli jatkan tässä ryhmässä.

Mukanamme ollut haltia toteaa, että nyt on varman hyvä aika lähteä liikkeelle. Teemme pikkusen valmisteluja ja lähdemme, haltia jää odottamaan kaupunkiin.

Oltuamme matkalla muutaman päivän veneellä joka ylöspäin leiriydymme joen rantaan. Yöllä minä kuulen vartiossa ollessani hirmuista meteliä ja näen kuinka meitä kohti tulee hirmuinen lisko. Minä ja Jack hyppäämme heti joen toiselle puolelle turvaan. Misk ja Huura lähtevät jokea eri suuntiin pakoon. Uppo-Nalle yrittää juosta joen ylitse, mutta lisko saavuttaa hänet ensin. Lisko tönäisee Uppo-Nallea selkään ja Uppo-Nalle lentää keskelle jokea. Jack hypyttää Uppo-Nallen pois joesta. A-C painautui liskon tullessa pienen kiven taakse suojaan ja heti kun Jack on hoitanut Uppo-Nallen turvaan pelastaa Jack myös A-C:n ja hypyttää tämänkin joen yli. Lisko katselee hetken ympärilleen ja kun se ei näe mitään, niin se menee etsimään syötävää tavaroittemme joukosta. Sille ei tunnu kuitenkaan kelpaavaan meidön ruuat ja niinpä se syö pensaista vähän lehtiä ja lähtee pois. Palaamme leiripaikalle ja vietämme lopun yötä rauhallisesti.

+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+  					   Level	   Day		Age
+ Name (Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+ Uppo-Nalle The Sailor
+ Sailor/Human		Maaninen	3	3	1.5.89	-	-
+
+ Jack Puke
+ Mage/Human		Ville		2	2	1.5.89	-	-
+
+ Misk
+ Mystic/Human		Alakoski	1	1	16.7.90	-	-
+
+ Annar-Crush
+ Mage + Rogue/Elf	Ahponen		0/0	0/0	17.7.90	-	-
+
+ Mir The Healer
+ Lay Healer/Human	Kivinen		1	2	17.7.90	-	-
+
+ Huura Ramx
+ Fighter/Human		Riikonen	1	1	17.7.90	-	-
+
+ John The Lighting Sailor (Spock)
+ MMM/Half-Elf		Nevalainen	New/0/0	Dead0/0	2.8.90	x.2.91	xx

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>