Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Omituinen mystinen maagikko, josta kukaan ei tiedä mitä hän seuraavaksi tekee ja miksi. Ryhmän vanhin jäsen. Kaikki pelkäävät hänen taikojaan ja varsinkin niiden epäonnistumisia.
Tohtori Jones. Vedessä viihtyvä elf mutaatio. Vanha intin veteraani, joka siitä huolimatta on erittäin hyvä parantaja ja taisteleekin kohtuullisesti. Erinomainen jousen käyttäjä.
Rohir taistelija. Peittää kasvonsa teloittajan mustalla hupulla. Jaloja piirteitään vilauttamalla pystyy pelästyttämään kuolleetkin.
Peccerin tutor-opettaja. Yleensä hieman sairaalloinen mutta välttämättä haluaa seurata Peccerin edistymistä. Ylpeänä käyttää vain harjoitusaseita taistellessaan.
Nynny. Lukutoukka, joka on vahingossa eksynyt väärään porukkaan. Ei kuitenkaan itse huomaa sitä joten pysyy ryhmässä. Tarpeen tullen osaa käyttää myös jousta ja miekkaa.
Raivohullu kahden aseen taistelija. Yleensä 50-50 mahdollisuus että hän hyökkää oman ryhmän kimppuun. Muun ryhmän mielipiteet asiasta voivat olla hieman aggressiiviset.
Kovan näköinen mustaan pukeutunut taistelija. Tarkemmin seuratessa huomaa, että hän vastaanottaa enemmän vahinkoa kuin saa muille aikaiseksi. Opiskelija. Tusauttelee joskus pienellä tussarillaan.
"Luskar! Siinä taas yksi pahanhajuinen satamakaupunki. Vihdoinkin olimme saapuneet paikkaan, missä se havittelemamme patsas sijaitsi. Jostain kumman syystä me emme heti menneet kaupungin vieressä olevaan torniin, missä se patsas oli, vaan me kiertelimme ympäri kaupunkia. Mitään erikoista kaupungista ei tietenkään löytynyt, joten pari päivän päästä suuntasimme tornia kohti. Huh! Ja minkälainen torni. Varmasti en koskaan aikaisemmin..." Misk : The Complete Adventures
Jatkamme kaupungin tutkimista. Törmäämme johonkin mielenkiintoisen näköiseen varastorakennukseen, joten ryntäämme sisään miekat esillä. Yhdestä huoneesta löydämmekin kasan pilaantuneta kaloja. Marvelin lopetettua kalojen kanssa leikkimisen jatkamme eteenpäin. Heti seuraavasta huoneesta tapaammekin kaksi vastenmielistä ja vihaista otusta. Jonkunlaisia isoja trollin veteen eksyneitä sukulaisia. Ei niin kovin mukavan näköisiä...tai hajuisia.
Tapamme me neniämme nyrpistellen puolessa minuutissa. Tongittuamme ruumiita löydämme ison kasan hopeakolikoita ja vielä isomman kasan pronssikolikoita. Jatkamme urheasti kaupungin penkomista.
Aika yllättävästi läheisestä varastosta löydämmme kaksi tätä samaa lajia olevaa kummajaista. Tapettuamme ne toteamme, että meillä on jokaisella kannettavana about 13 kilon edestä kolikoita. Hetken mietittyämme päätämme ostaa jokaiselle edestakaisen laivalipun. Keventyneinä menemme ansaitulle levolle.
" Scrag: Vesiotus. Käyskentelee myös maalla. Trollin eräs mutaatio (kats. Troll). Kolme metriä korkeita, harmaa limainen nahka. Nahka paksua (scaled arm.type 11). Hyvä lyöntisietoisuus (prob. critical pass-through -2). Käyttää hyökkäykseen kynsiä ja hampaitaan. Yleensä iso kasa pikkukolikoita mukana.
Margoule: Kivinen hirviö. Muistuttaa apinaa. Nahka kovaa kiveä. Osaa käyttää magiaa..." Black : Creatures And Monsters
Seuraavana aamuna jatkamme vieläkin tutkimista. Keräämme lisää kolikoita löytämiltämme vesi trolleilta. Eräästä paikasta löydämme kaksi todella kummallisen näköistä hirviötä. Päällisin puolin ne näyttävät aivan apinoilta häntineen kaikkineen, mutta näitten nahka on vain jotain kivennäköista (ja tuntuista). Leikittelemme hirviöiden kanssa vähän aikaa kunnes toinen niistä loukkaantuu ja peräytyy seinän luo ja läpi. Pois. Vanish. Tästä pelästyneenä tapamme äkkiä toisen ennenkuin sekin ehtii lähteä karkuun.
Marvel päättää irrouttautua sielunsa ruumistaan ja seurata sitä toista seinän läpi. Kohta hän palaa takaisin ruumiiseensa ja herää kalpeana väittäen että hän törmäsi siihen kiviseinän sisällä ja pelästytti sen kuoliaaksi (pelästyen itsekin). Emme kuitenkaan niele mitään paskapuheita mieheltä, joka väittää omistavansa näkymättömän koiran.
Tässä vaiheessa me pysähdymme ja mietimme ankarasti miksi me oikeastaan kolutaan tätä tylsää kaupunkia läpi. Sitä patsastahan varten me tänne tultiin. Yhteisellä päätöksellä pistämme pillit pussiin ja menemme majataloon juomaan.
Majatalossa tutustumme illan mittaan rauhallisen tuntuiseen taistelijaan nimeltään Sven. Hänellä ei ole parempaakaan tekemistä, joten kerrottuamme hänelle patsaasta päättää hän seurata meitä.
"Kyllä, minä olin mukana kun menimme siihen torniin hakemaan sitä patsasta. Silloin olin vielä oppipoika. Kuljin opettajani kanssa ja olimme liittyneet tähän ryhmään vähän aikaisemmin. Ja minkälainen ryhmä! Muistan vieläkin sen yhden raivohullun, joka seurasi meidän kanssa siihen torniin. Osasin heti sanoa ettei siitä tyypistä ole muuta kuin harmia..." Luskar Times : 'The Legends talk! : Master Peccer'
Saavumme tornin luokse. Synkkänä sade- ja ukkospilvien pimentämänä se seisoo 100 metriä korkeana kaupungin kupeessa ankealla alastomalla niemellä. Jykevä puinen ovi estää meitä menevästä suoraan surman suuhun.
Avaamme oven ja aloitamme ruutiininomaisen tutkimisen. Arvioimme pikaisesti että yksi kerros on noin kolmekymmentä metriä halkaisijaltaan. Kerroksia arvioimme alustavasti toistakymmentä.
Törmäämme huoneeseen, jossa on yksi mustakaapuinen taistelija (Z) ja yksi taikurilta näyttävä. Tietäen, että meillä on vielä monta kerrosta edessä pidämme hieman kiirettä ja voimmekin jo 15 sekunnin kuluttua jatkaa matkaa. Nynny hieman hidastelee ottamalla taikurin kirjan mukaansa.
Jatkamme matkaa. Seuraavaksi törmäämme huoneeseen jossa on kaksi Z:taa ja kaksi taikuria. No, puhdas matematiikka osoittaa että tähän menee kaksi kertaa kauemmin. Niin olisi tapahtunutkin ellei Svenissä olisi tapahtunut mielenkiintoista muutosta. Hän muuttui taistelun alussa rauhallisesta taistelijasta hirveäksi joka puolelle hakkaavaksi raivohulluksi. Vihollisten kaaduttua maahan hän jatkoi lähimmän mustaan pukeutuneen kimppuun, joka tässä tapauksessa oli Black. Sven saa kahdella aseellaan pian pakotettua Blackin alas. Tästä Sven rauhoittuu ja viimein huomaa mitä tuli tehneeksi. Black rupeaa valittamaan että on loukkaantunut liian paljon, jotta pystyisi kunnolla tastelemaan. Emme kestä ruikutusta joten palaamme takaisin majataloon.
Parantelemme vammoja pari päivää.
"Silloinen ryhmäni oli mielenkiintoinen psykologisesta kannalta ajateltuna. Siitä olisi riittänyt kokonaiselle terepeautti ryhmälle vuosikausiksi töitä. En tietenkään voinut ruveta yrittämään parantelemaan ryhmän jäseniä, olihan meillä se historiallinen patsaiden keruu meneillään ja muutenkin olisin voinut aiheuttaa ryhmän aggressioiden ja patoutumien purkautumisen itseeni. Ryhmässä oli kyllä yksi henkilö jota kokeilin pikaisesti parantaan. Kutsutaan henkilöä kohde A:ksi. Kohde A kärsi syvää lapsuudenaikaista traumaa, joka purkautui..." Dr. Jones : Medical Experiments, 2nd edition
"Z miehiksi kutsuttiin erään uskokunnan kannattajia. Nimen he saivat tavasta kirjata mustaan kaapunsa rintamukseen ison Z kirjaimen. Tavallisesti he pukeutuivat rengashaarniskaan käsi- ja jalkasuojuksin. Kouluttivat maagikkoja ja taistelijoita hyvään ryhmätyöhön omissa salaisissa koulutuspaikoissaan. Käyttivät erilaisia hirviöitä ja kuolleita..." Assasin Modern History by Marvel J : Other organizations
Pohdimme porukassa miten saisimme estettyä Sveniä hyökkäämästä omien kimppuun. Emme keksi mitään järkevää, joten jokainen varustautuu pahimpaan. Ryhmässä on havaittavissa pientä vaihdosta mustasta vaatetuksesta vaaleamman väriseen. Black vannoo pysyvänsä tästä lähtien vain Svenin takana. Epäluuloisuus ja luottamuksen puute jäynää ryhmää eli ryhmä on taas voimissaan.
Marvel menee juttelemaan Svenin kanssa jos vaikka saisi hänet järkiinsä. Pitkän juttelun jälkeen mitään edistystä ei ole kuitenkaan havaittavissa. Lähdemme torniin.
Loogisesti törmäämme hetikohta kolmeen Z mieheen ja taikuriin. Sven saa taas hulluuskohtauksen ja ryntää kohti Gongia. Black ase valmiina Svenin takana kuitenkin huomaa tämän ja alkaa hillittomästi mäiskimään häntä selkään. Muutaman hetken kuluttua hän saakin tämän alas. Sillävälin muut ovat enemmän tai vähemmän lopetelleet meidän vihollisemme. Misk menee auttamaan vuotavaa Sveniä mutta hyvästä alusta huolimatta Sven vuotaa kohta kuoliaaksi.
Seuraavaksi tapaammme ja tapamme 4+4 mustakaapua ja vieläpä 5+5. Tästä viimeisestä taistelusta yksi taikuri menee näkymättömäksi ja yrittää hipsia tiehensä. Black kuitenkin kuulee askeleet ja lyö taikuria. Taikuri rupeaa vuotamaan muttei kuitenkaan pysähdy vaan juoksee huoneesta ulos ja pitkin salaportaita kakkoskerrokseen. Black ja Marvel lähtevät perään.
Portaiden yläpäässä Black ja Marvel huomaavat että siellä on viisi owlbearia, jotka tuntuvat ilahtuvan heidän ilmestymisestään. Kun ne vielä ottavat isoja tynnyreitä heittoaseikseen päättävät Black ja Marvel suorittaa taktisen peräytymisen. He pääsevätkin vähän matkaa portaita alas ennen kuin joutuvat tynnyri pommituksen kohteeksi. Valitettavasti tynnyreissä sattumalta oli pakattuna lasipulloihin polttavaa happoa jotka tietenkin menevät rikki osuessaan sankareihimme. Yllättävästi mitään pahempaa ei kuitekaan satu vaan he pääsevät onnellisesti alas.
Pikaisella tilannekatsauksella toteamme olevamme liian heikossa kunnossa pärjätäksemme tätä uutta kohdetta vastaan joten päätämme juosta pakoon. Yllätysten äiti! Päästyämme ulko-oven luokse huomaamme, että siellä onkin iso lauma luurankoja odottamassa meitä. Black korottaa kypäräänsä ja huikkasee moikan ryhmälle. Suurin osa ryhmästä pelästyy Blackin pärstää jättäen ainoastaan kolme luurankoa paikoilleen. Kaksi niistä on aivan normaalin näköistä miekkoineen kaikkineen, mutta se kolmas on aivan toista maata. Ensinnäkin se on muita selvästi isompi ja se on punainen. Lisäksi naama on jotenkin vääntynyt mauttomaan irvistykseen ja mikä kummallisinta : aseena hänellä on vain iso kasa piirakoita.
Marvel oli kuronut räpylöillään hieman etumatkaa meihin muihin, joten hän sai ensimmäisenä maistaa punaisen luurangon (kutsutaan häntä tästälähtien vaikkapa jokeriksi) piirakasta. Marvel näyttää siltä kun olisi huumaantunut vähäksi aikaa, mutta ihmeellisesti kuitenkin jatkaa syöksymistään. Hän pääseekin melkein vahingoitta ulos.
Me muut tulemme vapaassa muodostelmassa ennemmän tai vähemmän ryhmittäin ovelle ja samantien ulos. Miskin ohittaessa jokeria hän alkaakin yht'äkkiä kertoa jotain uskomattoman huonoa vitsiä. Misk on pari kertaa melkein kuuntelemassa vitsin loppuun, mutta hänkin ihmeellisesti jaksaa pinnistää ja pääsee pakoon. Muu ryhmä pääsee myös ovesta läpi enemmän tai vähemmän iskuja & jokerin piirakoina saaneina. Jatkamme juoksemista samantien majataloon saakka.
"Tutkittuani kirjaa tarkemmin sain selville, että se oli pelkkä oppikirja alemman tason maagikoille (ref SL-ESS-MAG). Pidättäydyin kuitenkin heittämästä sitä pois, koska, kiitos silloisen ryhmäni toilailujen, olin vähän aikaisemmin menettänyt arvokkaan kirjakokoelmani. Ryhmän valitseminen onkin kaikkein tärkein asia jos aikoo vakavasti kartuttaa kirjavarastojaan. Huonona esimerkkinä voin mainita turhat taikurit, jotka lentoon lähtiessään eivät muista tarkkailla..." Krevish : How to locate valuable books, Part III
Seuraava aamuna mietimme vakavina olemmeko me nyt niin kiinnostuneita siitä patsaasta. Siis yksi patsas muitten joukossa, no big deal. Emme kuitenkaan lähteneet heti pois, koska joku keksi ettei meidän oikeastaan tarvitse kiivetä kaikkia kerroksia läpi vaan Misk voi lentää tornin katolle ja kiinnittää sinne köyden. Muu porukka voisi sitten kiivetä köyttä pitkin ylös. Misk tietysti innostuu tästä ja päättää lähteä tekemään tunnustelu kierroksen. Nynny lähtee vartijaksi.
Misk menee puolen kilsan päähän tornista, keskittyy hetken ja sitten lähtee lentoon. Hän lentää ensin 100 metria suoraan ylös ja sitten sen jälkeen vähän sinne ja tänne kuitenkin kohteena suunnilleen torni. Vihdoin pari sataa metriä tornista hän päättää laskeutua, mutta yht'äkkiä alkaa hänen vauhti kiihtyä aika hälyttävästi. Nynny tietenkin huomaa tilanteen ja väistää syrjään ettei jää Miskin ja kovalta näyttävän kivitien väliin. Misk tekeekin aivan kiitettävän kokoisen kuopan kivetykseen, mutta nähtävästi selviää ilman pahempia seuraamuksia. Pidennämme lepotaukoa.
Päätämme lähteä.
"...eikä isäkään ole kuullut hänestä mitään, joten pakkaan matkatarvikkeet kasaan ja lähden etsimään häntä. Sain hänen viimeisen postikortin Port LLastista, jossa hän sanoo aikovansa mennä seuraavaksi Luskariin etsimään töitä. Aloitan tutkimukset sieltä." A letter to mom from Sven's twin brother
+ + Hahmot levelin mukaan + + Level Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End Start End (days) + + Marvel Jones + Layhealer+Assasin/Elf Ville 3/5 3/5 13.10.92 - - + + Black + Fighter/Rohir Riikonen 7 7 13.10.92 - - + + Misk + Mystic/Human Alakoski 5 6 16.7.90 - - + + Peccer The Fighter + Fighter/Human Kivinen 6 6 26.11.92 - - + + Sven The Berserker + Berserker/Human Maaninen 5 Dead/5 17.1.93 20.1.92 3
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin