TSM Osa 6, Luku 001 (tsmpart6/tsmpart6.001)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Fat Flash (Alakoski)

Lihava alikessu joka sanoo ammatikseen jälkien seuraaja. Hän tekee kyllä ihan niin kuin itse haluaa antoi ylemmät mitä käskyjä tahansa. Yleensä esimiehet eivät edes huomaa sitä. Parhaiten hänet löytää sieltä mistä saa ruokaa. Tuntuu olevan myös kova kauppamies, myy, ostaa, vaihtaa, varastaa aseita, taikajuomapulloja, haarniskoja, kilpiä jne. Osaa myös ampua lingolla erinomaisesti, eikä taistelutaidoissakaan ole valittamista.

John The Smith (Kivinen)

Kylän taika-aseseppä, joka osaa myös jonkin verran taistella. Osaa myös nukuttaa porukkaa unihiekkapussinsa avulla.

Gropher 'Slik' (Aarni)

Taikuri joka osaa ainakin nukuttaa porukkaa, vaikka sanookin ammatikseen kirjuri. Tuntuu olevan ainaisessa rahapulassa, ilmeisesti kaikki rahat menee koulutuksen ja taikaesineiden hankkimiseen. Tuntuu olevan aika moinen seksihurjastelija (yrittää hyppiä toisen kerroksen ikkunalaudalle nähdäkeen naisen kylvyssä jne)

Goly Af Kola 'Lumi Kola' (Kivinen)

Linnakkeen uusi upseeri, joka tuntuu ystävälliseltä ja lempeältä mieheltä. Alunperin aatelissukua, mutta lahjoitti suurimman osan rahoistaan köyhille. Osaa taistella aika hyvin, mutta ei kestä kovinkaan montaa iskua ennen kuin menee tajuttomaksi. Tuntuu olevan aika tunnollinen upseeri, vaikka hänen taitonsa meneekin tämän rupusakin komentamisessa täysin hukkaan, varsinkin kun saa yleensä tietää esimiehensä (linnakkeen komentajan) käskyistä Fatilta (melkein vääristelemättöminä).

Gnot Son of Knot (Kako)

Pohjoisesta tullut sissi, joka osaa myös ampua jousella (osuu aika usein, mutta ei saa vahinkoa aikaseksi). Hänen epäonneaan kuvaa että saa taistelukokeessa vastaansa koboldin, jonka lopulliseen taltuttamiseen tarvittiin yli kymmenen sotilasta. Tuntuu harrastavan lusmuilua, mutta Fat kitkee ko ominaisuuksia vauhdilla. Tarkan hajuaistinsa ansiosta hän on erittäin hyvä jäljittäjä.


Sotavuosien tarina

vuonna 1213

1. luku

Taustaa

Mietimme juuri mitä tekisimme, kun näemme kuinka kylään saapuu pari Asmanin linnakkeen sotilasta. Toinen sotilas kiinnittää seinään julistetta ja toinen lukee sitä suureen ääneen. Kuulemme että linnakkeeseen haetaan uusia sotilaita. Fat käy kyselemässä minkälainen safka tuolla on, miten lomat pyörii jne. Hän ei ole kuitenkaan tyytyväinen vastauksiin ja lähdemme palaamaan takaisin sisälle syömään. Slik yrittää selittää, että sieltä saisi paljon rahaa, jolloin Fat vastaa, että hän voi antaa puolet rahoistaan, eli yhden rautakolikon. Kun Slik vastaa että "Ok, kiitti" sanoo Fat, että "se oli vain leikkiä". Slik ei pidä tästä ja yrittää nukuttaa Fatia taiallaan, johon Fat vastaa lyömällä Slikiä nuijallaan. Slik onnistuu kuitenkin väistämään Fatin lyönnin ja saa Fatin nukutettua. Raahaamme Fatin sisälle Slikin kanssa sen jälkeen kun Slik on ensin ottanut Fatilta kyseisen rautakolikon.

Mietimme illalla, että voisimme lähteä huomenna pääkaupunkiin katsomaan miltä se näyttää, koska Fat eikä Slik ei ole käynyt siellä, sensijaan John on käynyt siellä useita kertoja myymässä taikamiekkoja.

Aamuyöstä heräämme siihen kun oveemme koputetaan. Kun avaamme oven näemme ulkona pari sotilasta jotka toteavat että olemme varmaan vapaaehtoisia armejaan. Tässä vaiheessa Fat hyppää ulos ikkunasta ja Slik pakenee takaovesta, mutta molemmat törmäävät ulkopuolella sotilaisiin. Meidät viedään kolmenkymmenen muun kyläläisen kanssa linnakkeelle.

Kun pääsemme linnakkeelle asti meitä kuljettanut vartiomies kertoo, että tuossa on tuo komea linna, joka tulee olemaan kotinne vähän aikaa. Tässä vaiheessa Fat ihmettelee, että missä se komea linna muka on, jolloin vartiomies toteaa, että mukana on näemmä viisastelijoita, samalla kun Fat ja Slik molemmat menevät naurusta kippuraan. Meidät ohjataan sisälle ja siellä sitten parakkiin, jossa meille kerrotaan että käskynjako on sitten puolenpäivän aikaan. John ja Slik ottavat itselleen yläsängyt, Fat joka ei oikein luota sänkyjen kestokykyyn päättää ottaa alasängyn. Ihan oikein Fat epäili sänkyjen kestävyyttä, koska ensimmäinen sänky romahtaa hänen altaan, mutta sen sijaan toinen tuntuu erittäin kestävältä.

Lepäilemme siihen asti, kunnes meidät kutsutaan pihalle. Pihalla tapaamme linnakkeen komentajan, joka kertoo kaikenlaista. Fat kerää taas heti huomiota osakseen ja komenta käskee hänet toimistoonsa peruskoulutusjakson jälkeen. Puhuttelun jälkeen käymme ensin varusvarastossa hakemassa kamppeet ja John ja Fat menevät sitten kapakkaan syömään, Slik taas menee katsomaan alkeiskoulutusta.

Jossain vaiheessa Slik tulee takaisin ja kertoo, että alkeiskoulutuksessa tapettiin ensin jättiläisrottia ja kun ne loppui kesken niin sitten siirryttiin koboldeihin. Lähdemme kolmistaan kohti alkeiskoulutusareenaa. Areenalla saamme vielä yhden kaverin mukaan ryhmäämme ja vastaamme kahdeksan koboldia. Slik nukuttaa niistä neljä ja John vielä yhden lisää, joten loppujen lopuksi vastaamme tulee kolme. Fat tappaa yhden ja Slik nukuttaa kaksi viimeistä ja Fatin. Nostamme Fatin vinssillä pois areenalta ja saamme ylennyksen sotilaiksi sekä bonuksen. Kun Fat lopulta herää käymme kolmestaan komentajan luona, joka käskee Fatin ottamaan yhden partion komentoonsa portilta ja partioimaan täältä kylällemme asti. Samalla komentaja ylentää Fatin korpraaliksi.

Kävelemme kylään ja me jäämme sinne tekemään safkaa ja Fat lähettää muun porukan partiomaan kylän ympäristöä sillä välin. Partio palaa siinä vaiheessa kun olemme jo syömässä ja kertoo, että he olivat törmänneet toisen linnakkeen partioon, joka oli tappanut kaikki muut paitsi nämä kaksi, jotka olivat päässeet pakoon. Lähdemme taistelupaikalle tutkimaan tilannetta ja toteamme että kaikki meikäläiset on tapettu ja niiden varusteet on viety. Hautaamme ruumiit sen jälkeen kun olemme ensin käyneet hakemassa kylästä lapion. Palaamme takaisin linnakkeeseen.

Fat käy raportoimassa komentajalle tilanteesta ja saa kuulla, että komentajalla on Fatille tehtävä huomenna. Painumme nukkumaan ilman iltapalaa (myöhästyimme siltä kun jouduimme hautaamaan noi ruumiit).

Aamulla kun Fat on ensin käynyt syömässä ja sitten vielä jatkamassa kesken jääneitä uniaan, saamme tehtäväksi käydä tuhoamassa koboldien luolan. Otamme kymmenen miestä meidän lisäksemme ja lähdemme ulos etsimään kyseistä luolaa. Kun pääsemme portista ulos näemme kuinka vanhan miehen (ilmeisesti taikuri, maassa makaavien nukkuvien koboldien määrästä päätellen) kimppuun on käynyt lauma koboldeja. Syöksymme apuun. Slik jää taakse nukuttamaan koboldeja taioillaan, John nukuttaa ensin muutaman ja painuu sitten lähitaisteluun, Fat ja muut sotilaamme painuvat suoraan lähitaisteluun

Hetken taistelun jälkeen John ja Fat ovat jo hieman heikossa kunnossa, ja kymmenestä sotilaastamme on enää neljä pystyssä, tosin koboldejakin on enää noin viisitoista. Jatkamme taistelua siihen asti kunnes koboldeja on pystyssä vielä kahdeksan ja meitä enää neljä pystyssä. Tässä vaiheessa lähtevät nämä loput kahdeksan koboldia pakoon ja me jäämme parantelemaan itseämme ja meikäläisiä. Käymme hakemassa linnakkesta apua ja raahaamme tajuttomat linnakkeeseen. Raahaamme myös elossa olevat koboldit harjoitusareenalle. Vanha mies kiittää ja antaa Johnille amuletin ennen lähtöään.

Sen jälkeen John käy kertomassa komentajalle, että luolan vallotus hieman viivästyi, kun korpraalikin (Fat) meni tajuttomaksi. Komentaja käskee heittämään Fatin temppeliin parannettavaksi. Temppelissä papit saavat Fatin tajuihinsa, mutta eivät saa hänen olkapäästään täysin korjattua tänään. Lisäksi pappi ei voi korjata Johnin hajonnutta korvaa, joten odotamme huomisaamuun.

Pappi parantaa aamulla Johnin korvan ja Fatin käden. Jäämme odottamaan lopullista parantumistamme. Fat käy ensin varusvarastolla ostamassa tavaraa, saa ilmeisesti samalla hieman ylimääräistä, koska järjestää heti paraksissa markkinat ja myy ylimääräisiä roiniaan. Sen jälkeen hän jatkaa matkaansa kapakkaan katsomassa, joskos joku siellä haluaisi siellä myydä miekkaansa - ei onnistu. Todettuaan ettei saa itselleen miekkaa lähtee hän kysymään pomolta, ettei kai tuolla hommalla ollut kiire, ja saa vastaukseksi, ettei oikeastaan piti olla tehtynä eiliseksi. Fat toteaa ettei voi oikein lähteä koska muutama kaveri, jotka olisivat ehdottomasti halunneet tulla mukaan, ovat aika heikossa kunnossa, eivätkä näinollen voi lähteä mukaan. Komentaja toteaa, että ota kakkosparaksita pari tyyppiä niiden tilalle ja ala painua.

Fat menee pihalle ja huutaa että kakkosparakki miehet ulos, jolloin ovesta kurkistaa, joku kersantti ja kysyy että no korpraali, mitä tämä oikein tarkoitaa. Fat vastaa, että pomo sanoi että saan ottaa teiltä pari miestä. Kersantti komentaa sisältä neljä miestä pelikorttiporukasta vapaaehtoisiksi mukaan. Lähdemme kohti koboldien luolaa. Kun pääsemme riittävän lähelle John ja Fat hiipivät lähemmäksi tutkimaan tilannetta. Kun löydämme luolan johon menee koboldin jälkiä John käy hakemassa muut paikalle. Muiden tultua paikalle ja juuri kun olemme menossa sisään Fat huomaa, ettei meillä ole soihtuja. Nakitamme puusepän tekemään meille soihdut ja jäämme odottamaan. Juuri kun olemme astumassa sisään tulee Fatille huono fiilis ja hänestä tuntuu että jos astumme sisään kuolemme kaikki, joten hän komentaa meidät odottamaan ja tutkimaan tilannetta ulkopuolelta. Mitään ei tapahdu, joten palaamme takaisin.

John tutkii vanhan miehen antamaa amulettia, mutta saa siitä efektiksi vain sen että meinaa tukehtua. Temppelin pappi onnistuu kuitemkin pelastamaan hänet. Myyn amuletin osuuteni Slikille, joka ei myöskään saa siitä selville mitään. Fat saapuu takaisin syömästä ja kertoo, että Estellalla (linnan taikurilla) on kuulemma mahdollisesti, joku tehtävä Slikille. Slik lähtee heti kysymään asiaa Estellalta, joka kumminkin sattuu olemaan juuri menossa kylpyyn. Slik lupautuu heti pesemään Estellan selän jne, mutta Estella kieltäytyy. Kun tulemme ulos, Slik saa älyväläyksen ja yrittää hypätä Estellan ikkunalaudalle tirkistelemään. Valitettavasti hyppy menee hieman pieleen ja Slik päätyy kumahtaen seinään ikkunan viereen. Slik putoaa alas suhteellisen pehmeästi, ja päättää sittenkin jättää tuon väliin. Lähdemme partioimaan, ja ehdimme niukasti takaisin takaisin lounasaikaan.

Syömme ja sen jälkeen Slik lähtee taas kysymään Estellalta tehtäviä. Kun koputamme oveen kysyy Estella, että kuka siellä, jolloin Slik vastaa, että "me taas". Estella toteaa että teistähän on tullut oikea maanvaiva. Hän toteaa, että odottakaa vähän aikaa hän pistää jotain päällensä, missä vaiheessa Slik on jo melkein syöksymässä sisään, mutta onnistuu sitten hillitsemään itsensä. Hetken päästä Estella ilmoittaa, että tulkaa sisään, ovi on auki. Kun Slik kertoo asian toteaa Estella, että outoa, ei komentaja ole aikasemmin hänen tehtävistään välittänyt, mutta kertoo sitten hän tarvitsisi oikeastaan yhtä kasvia, jota löytyy vuoristosta. Estrella kuvailee kasvin ja kasvuu paikan ja me lupaamme yrittää tehdä asialle jotain. Palaamme takaisin alas ja kerromme Fatille asiasta, joka ei ole oikein ihastunut ideaan, koska vuoristossa asuu muka Griffinejä.

Fat käy taas komentajan juttusilla yrittäen tuputtaa hänelle ideaa, että voisimme väijyä koboldeja yöllä. Komentaja ei oikein innostu ideasta, vaan toteaa että kobodeilla on joka tapauksessa miesylivoima, turha antaa niille sitä etua että he näkevät meidät kunnolla pimeässä, mutta me emme näe heitä. Fat päättää sitten mennä koboldien luolan luokse väijyyn loppupäiväksi. Pääsemme noin puoleen väliin asti kun yllättäen näemme edessämme kahdeksan eteläisen linnan sotilasta, jotka vetävät tikarinsa esiin ja heittävät meitä niillä. Tässä vaiheessa huomaamme, että muu porukkamme onkin jo hävinnyt, vain me kolme olemme jäljellä. John nukutan heti alussa pari vihollista, sitten Slik nukuttaa vielä kaksi ennen kuin putoaa itse tajuttomana maahan. John lähtee sen jälkeen vihollisten kimppuun. Fat tulee perässä, mutta ei viitsi tehdä mitään vaan jää vain katsomaan taakse, samalla kun John yrittää epätoivoisesti tappaa vihollisia. Puolen minuutin päästä Fatkin tulee mukaan taisteluun ja pudottaa aika pian yhden vihollisista. Jatkamme taistelua. Taistelun loputtua tilanne on seuraava: Slik on out, John on kuollut, Fat on pystyssä ja maassa on neljä nukkuvaa vihollista. Fat sitoo viholliset, odottaa että ne heräävät unestaan, käskee niiden ottaa meidän haavoittuneet kantoon ja marssittaa kaikki linnakkeelle. Linnakkella hän ylipuhuu etelän miehet liittymään meidän armejaan. Kaksi neljästä selviää peruskoulutuksesta hengissä ja he liittyvät Fatin joukkueeseen. Temppelissä parantaja sanoo, että Slik on koomassa ja että he voivat jättää sen tuonne nurkkaan ja ruokkia sitä, jos se vaikka heräisi joskus.

Aamulla linnaan tulee uusi vapaaehtoinen upseeri nimeltään Goly Af Kola. Hän pitää porukalle puhuttelun ja sen jälkeen lähdemme pienelle lenkille. Kierrämme ensin kotikylän kautta ja lähdemme sitten kohti koboldien luolaa. Matkalla meidän kimppuumme käy kolme roistoa, jotka vangitsemme (tosin yksi niistä kuolee). Käymme viemässä vangit pois ja matkalla törmäämme kolmeen epäkuolleeseen, jota vastaan jää vain minä (Kola) ja Fat. Minä menen tajuttomaksi, mutta Fat saa ne hoidettua pois. Fat vie minut parannettavaksi ja sen jälkeen kiertelemme vielä lisää maaseutua. Käydessään raportoimassa komentajan luona Fat saa ylennyksen alikersantiksi.

Törmäämme vielä kierroksella kuuteen koboldiin ja tapamme ne pois. Illalla linnakkeeseen saapuu myös joku samooja nimeltään Gnot Son of Knot jostain pohjoisesta ja ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Gnotin taistelukoe oli aika mielenkiintoinen. Ensin hän yritti tappaa yhtä koboldia jousella, mutta kobold panee pahastin hanttiin heittelemällä tikareita, kiviä jne. Lopulta Gnot saa koboldin tapettua ja kiipeää alas (kullan/hukkuneiden nuolien himo silmissään) tutkimaan mitä koboldilla on. Kun hän pääsee alas asemestari päästää areenalle kaksi muuta koboldia ja kun Gnot yrittää lähteä kiipeämään ylös köyttään pitkin katkaisee asemestari köyden. Kovan taistelun jälkeen Gnot saa pudotettua toisen koboldeista, mutta sen jälkeen Gnot menee tajuttomaksi. Tämä toinen pystyyn jäänyt kobold on sitten niin kova, että se pistää asemestarille pahasti hanttiin ja vasta kun koko kolmosryhmä on auttamassa saadaan kobold nujerrettua.

Toivumme koko päivän.

Lähdemme liikkelle, mukaan lähtee kaikki muut paitsi Gnot, joka valittaa vammojaan eikä kuulemma voi lähteä mukaan. Tosin eräs mies valittaa, ettei tuo Gnotin käytös hänen poistuessaan ollut kovin sotilaallista, hän kun näytti kieltään mennessään ovesta. Totean Fatille, että hän voisi pitää pienen puhettelun Gnotille kunhan tulemme takaisin. Fat haluaa käydä pitämässä puhuttelun heti ja lähtee sairaalaan pitämään sitä. Hetken päästä sairaalasta singahtaa Gnot ulos ja ilmoittautuu palvelukseen ja hänen perässään tulee Fat, joka toteaa että Gnot halusikin välttämättä lähteä mukaan.

Pääsemme luolalle, jolloin Gnot alkaa selittämään, että hän on oikea kobold-expertti ja tietää kaiken niistä. Totean että emme tässä ainakaan mitään häviä ja annan hänen yrittää. Hän haluaa ensin tutkia ympäristöä tarkemmin. Tutkittuaan ympäristöä tarkemmin, hän toteaa ettei tässä kyllä löydy tuoreita kobold jälkiä.

Minä alan hieman miettiä, että eikö tämä luola ollut hieman toisenlainen ja tässä vaiheessa juorukellokin (se siis joka juorusi Gnotin käytöksestä) alkaa ihmetellä, että onko tämä sittenkään oikea luola. Hetken mietittyään ja kun Fat käy vielä varmistamassa asian häneltä päätyy hän tulokseen, että kyllä tämä on selvästi oikea luola. Minäkin huomaan erään kiven jonka muistan edelliseltä kerralta ja varmistun että tämä on oikea paikka. Painumme sisään.

Edellä menee Gnot ja Fat, minä seuraavana ja sitten muut. Hetken kuljettuamme alkaa jaloissamme tuntua litisevältä ja kun tutkimme asiaa tarkemmin huomaamme, että lattia alkaa olla mudan peitossa. Jatkamme vielä hetken matkaa ja sitten palaamme takaisin kun muta alkaa tulla saappaista yli. Kun tulemme ulos ja toteamme, että koboldit ovat varmaan muuttaneet pois tuon vedenpaisumuksen takia, päätän, että lähdemme seuraamaan kalliota vasemmalle päin etsien muita luolia. Gnot ja Fat menevät edellä ja tiedustelevat, me muut tulemme perässä.

Jonkin aikaa kuljettuamme edessä kulkevien kimppuun käy neljä epäkuollutta, jotka saavat Gnotin heti maahan, vain Fat käy niitä vastaan taisteluun. Muut sotilaat lähtevät heti pakoon ja minä menen auttaman Gnottia taistelussa. Pudotan heti yhden niistä, kun pääsen paikalle, mutta loppujen kanssa onkin sitten pikkusen ongelmia. Menen jossain vaiheessa tajuttomaksi, samoin kuin Fat ja Gnotkin, mutta heräämme siihen että sotilaamme ovat palanneet takaisin kun epäkuolleet olivat poistuneet ja löytäneet meidät.

+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+					   Level	    Day		Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+ Fat Flash
+ Rogue/Human		Alakoski	1/new	2	1.9.13	-	-
+
+ John The Smith
+ Ranger/Human		Kivinen		1/new	1/dead	1.9.13	5.9.13	4
+
+ Gropher 'Slik'
+ Mage/Human		Aarni		1/new	1/out	1.9.13	-	-
+
+ Goly Af Kola
+ Paladin/Human		Kivinen		1/new	1	6.9.13	-	-
+
+ Gnot Son of Knot
+ Ranger/Human		Kako		1/new	1	6.9.13	-	-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>