Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Lihava alikessu joka sanoo ammatikseen jälkien seuraaja. Hän tekee kyllä ihan niin kuin itse haluaa antoi ylemmät mitä käskyjä tahansa. Yleensä esimiehet eivät edes huomaa sitä. Parhaiten hänet löytää sieltä mistä saa ruokaa. Tuntuu olevan myös kova kauppamies, myy, ostaa, vaihtaa, varastaa aseita, taikajuomapulloja, haarniskoja, kilpiä jne. Osaa myös ampua lingolla erinomaisesti, eikä taistelutaidoissakaan ole valittamista.
Taikuri joka osaa ainakin nukuttaa porukkaa, vaikka sanookin ammatikseen kirjuri. Tuntuu olevan ainaisessa rahapulassa, ilmeisesti kaikki rahat menee koulutuksen ja taikaesineiden hankkimiseen. Tuntuu olevan aika moinen seksihurjastelija (yrittää hyppiä toisen kerroksen ikkunalaudalle nähdäkeen naisen kylvyssä jne)
Linnakkeen uusi upseeri, joka tuntuu ystävälliseltä ja lempeältä mieheltä. Alunperin aatelissukua, mutta lahjoitti suurimman osan rahoistaan köyhille. Osaa taistella aika hyvin, mutta ei kestä kovinkaan montaa iskua ennen kuin menee tajuttomaksi. Tuntuu olevan aika tunnollinen upseeri, vaikka hänen taitonsa meneekin tämän rupusakin komentamisessa täysin hukkaan, varsinkin kun saa yleensä tietää esimiehensä (linnakkeen komentajan) käskyistä Fatilta (melkein vääristelemättöminä).
Pohjoisesta tullut sissi, joka osaa myös ampua jousella (osuu aika usein, mutta ei saa vahinkoa aikaseksi). Hänen epäonneaan kuvaa että saa taistelukokeessa vastaansa koboldin, jonka lopulliseen taltuttamiseen tarvittiin yli kymmenen sotilasta. Tuntuu harrastavan lusmuilua, mutta Fat kitkee ko ominaisuuksia vauhdilla. Tarkan hajuaistinsa ansiosta hän on erittäin hyvä jäljittäjä. Vaihtoi nimensä saatuaan suojaavan sormuksen.
Lupaava sotilaan alku, vaikka onkin väärän jumalan pappi. Osaa käyttää taikaesineitä ja parantaa pieniä vammoja. Suurin ongelma sotilasuralla tuntuu olevan asennevikaisuus, esimiesten kunnioituksen puute ja vääräuskoisuus. On niin pelottavan näköinen, että epäkuolleetkin juoksevat kiljuen pakoon jolleivat sitä ennen tuhoudu kauhusta.
Kun meidät saadaan taas tajuihimme kuulemme, että meidät siirretään kakkosparakkiin ja huomenna pitää olla valmiina suojaamassa uusien alokkaiden värväystä. Gnot käy pyytämässä iltalomaa, jotta voisi käydä muka ostamassa nuolenkärkiä, mutta huomaan heti että hän yrittää vain päästä kylään kapakkaan. Kiellän ehdottomasti.
Lähdemme heti aamusta valtaamaan siltaa. Gnot ehdottaa suunnitelmaksi seuraavaa: Hän jää puiden luokse ja kiipeää puuhun vahtimaan ympäristöä. Me muut menemme sillalle vahtiin. Totean, että suunnitelma vaikuttaa ihan hyvältä, kokeillaan sitä. Kun pääsemme perille menee Gnot puiden luokse, mutta palaa hetken päästä kertomaan, ettei noihin puihin pysty kiipeämään, joten hän jää vartioon puiden taakse. Fat ja yksi sotilas menee sillan alle piiloon valmiina vetämään perässä tulijoilta jalat alta Gnotin verkolla. Me muut painumme puiden luokse suojaan. Vapaaehtoisten haku sujuu ilman ongelmia ja lähdemme vapaaehtoisryhmän perään noin pari sataa metriä heidän perässään. Gnot juoksee ryhmien välissä ja toimii ryhmien yhdyshenkilöinä.
Vähän ajan kuluttua Gnot havaitsee sivulla vihollispartion, jolloin hän huutaa meidät muut paikalle. Kun ehdimme paikalle on viholliset jo ehtineet piiloutua, mutta he ilmeisesti jahtaavat uusia alokkaitamme. Fat ja Gnot jäävät paikoilleen väijyyn ja me muut painumme alokas ryhmän perään. Vähän ajan päästä Fat tulee juosten meidän luoksemme ja kuulemme, että siellä oli pari taikuria, pari pappia ja kahdeksan sotilasta. Jäämme koko ryhmä väijytksiin samalla kun alokkaat jatkavat matkaa linnakkeelle päin. Kun Gnotikin tulee perille näemme, että hänen perässään tulleet viholliset pysähtyvät noin sadan metrin päähän. Hetken päästä vihollisiin liittyy myös ne kaksi pappia. Tässä vaiheessa lähetän pari miestä lähemmäksi linnaketta valmistelemaan seuraavaa väijytystä verkon kanssa. Odottelememme, että viholliset tulisivat kimppuun, mutta kun heitä ei kuulu päättelemme, että he ovat ilmeisesti lähteneet kiertämään meitä, joten painumme itse seuraavalle väijytyspaikalle. Fat ja Gnot jäävät taas odottamaan. Vihollisia ei enää näy ja kun alokkaat ovat jo perillä palaamme mekin ilman ongelmia linnakkelle.
Linnakkeella Gnot huomauttaa, että siinä missä pidimme ensimmäistä väijytystä oli kuolleita puita ja sen lisäksi maata oli kaivettu, joten paikassa on varmaan jotain ihmeellistä ja sitä pitäisi käydä tutkimassa. Ohjaan hänet Fatin luokse ja menen itse katsomaan uusien alokkaiden puhuttelua. Alokkaiden joukossa näkyy olevan pari lupaavan näköistä, varsinkin viimeisessä porukassa peruskoulutuksessa on yksi aika tehokkaan näköinen tyyppi. Hän lyö ensimmäiseltä koboldilta leukaluun kallosta sisään ja toiselta menee kylkiluu sydämmestä läpi. Kolmas putoaa sitten vasta väsyttämällä. Taistelun jälkeen hän tanssii voitontanssin, mutta se on aika onneton. Viidestäkymmenstä alokkaasta noin viisitoista läpäisee peruskoulutusjakson hengissä.
Komentaja käskee meitä hoitamaan ne koboldit pois. Annan Gnotille ja Fatille tehtävän tehdä suunnitelma koboldien löytämiseksi ja tuhoamiseksi. Sitten tarkastan uudet alokkaat, jotka on siirretty meidän ryhmäämme. Tuo peruskoulutuskauden lupaus, Uldor, on siirretty meidän ryhmäämme ja kun kysyn osaako, joku uusista henkilöistä käyttää taikaesineitä, vastaa hän että jonkin verran. Annan hänelle ensin tavallisen säkin tutkittavaksi ja kerron että siinä pitäisi olla nukutustaika. Hän ei löydä siitä mitään. Sen jälkeen kerron hänelle, että kyseessä oli vain testi siitä, että hän ei valehtele osaavansa käyttää mitä tahansa esinettä, vaikkei siitä mitään löytäisikään. Uldor vittuilee asiasta minulle, jonka jälkeen Fat määrää Uldorin juoksemaan pari kertaa linnakkeen ympäri. Uldor ei ensin tahdo lähteä ollenkaan juoksuun, mutta kun Fat toteaa, että tietysti voimme ottaa pari harjoituskierrosta areenallakin, lähtee Uldor juoksemaan kovaa vauhtia. Juostuaan pari kolme kierrosta pysäytän hänet ja odotan kunnes hänen hengityksensä tasaantuu ja annan sitten oikean unihiekkapussin. Uldor onnistuu pussin käytössä, joten annan sen hänelle lainaan.
Lähdemme lounaan jälkeen. Fat johtaa ryhmän ensin vanhalle tyhjälle luolalle ja sieltä Fat ja Gnot lähtevät seuraamaan koboldien jälkiä. Muutaman sadan metrin päästä löydämme toisen luolan, joka seuraajien mukaan on koboldien uusi kotiluola. Fat ja Gnot kiipeävät luolan yläpuolelle verkon kanssa ja me muut menemme kauemmaksi väijyksiin. Lähetämme Billin (sen viisastelijan) sisään houkuttelemaan koboldit ulos. Noin kymmenen sekunnin kuluttua Bill singahtaa ulos kirkuen, että sisällä on hämähäkki. Gnot jännittää jousensa ja sanoo, että painu nyt sisälle tai ammun. Fat korjaa ja sanoo, että pitää ottaa positiviivinen asenne ja jatkaa Billille, että painu nyt sisälle tai Gnot ampuu sinua jousella. Bill painuu sisälle. Hetken päästä sisältä kuuluu taas karjaisu ja kun huudan, mitä tapahtui, kertoo Bill, että täällä on iso monttu ja hän loukkasi jalkansa kaatuessaan siihen. Gnot hermostuu ja lähtee sisälle tutkimaan mitä on tapahtunut. Hetken päästä sisältä kuuluu taas kovaa huutoa. Sen jälkeen Gnot huutaa, että pari tyyppiä voisi tulla sisään. Fat ehdottaa, että voisimme mennä oikeastaan kaikki ja kun olen samaa mieltä painumme sisään.
Kun pääsemme Gnotin ja Billin luokse löydämme Billin maasta makaamasta Gnotin seisoessa hänen vieressään. Gnot sanoo kompastuneensa Billiin. Bill valittaa, että Gnot muka potkaisi häntä, mutta käsken häntä pitämään turpansa tukossa. Gnot päättää ampua jousella palavan nuolen eteenpäin. Ensimmäinen nuoli putoaa maahan, mutta toisella näemme, että käytävä jatkuu noin kymmenen metriä eteenpäin. Jatkamme käytävää pitkin eteenpäin. Tulemme huoneeseen, josta lähtee kaksi käytävää, toinen oikealle ja toinen suoraan. Gnot haistelee, että suoraan edestä tulee enemmän koboldin hajua, joten jatkamme sinne. Tulemme seuraavaan huoneeseen, josta löydämme huoneen täynnä koboldeja. Uldor nukuttaa heti alussa viisi ja Fat pudottaa lingolla yhden. Taistelu alkaa siis aika hyvin. Parin minuutin taistelun jälkeen kaksitoista jäljellä olevaa koboldia lähtee pakoon, mutta yksi tapetaan ennen kuin hän ehtii pakoon huoneesta. Parannan tajuttomaksi menneen Uldorin kuntoon. Taistelun lopputulos on se, että meillä on yksi sokea, kaksi heikkokuntoista (joista toinen on Bill) ja yhdeksäntoista kuollutta koboldia. Kun kaikki on taas kunnossa lähdemme liikkelle koboldien perään.
Käytävä nousee ensin ylöspäin noin sata metriä ja sen jälkeen tekee u-käännöksen ja tulee jonkin matkaa alaspäin. Kun pääsemme alas näemme edessämme yhden hämmästyneen koboldin, jonka Fat hoitaa nopeasti lingolla ja viimeistelee miekallaan. Jatkettuamme vielä muutaman kymmenen metriä eteenpäin tulemme isoon tippukiviluolaan, johon voisi hyvin piilottaa monta sataa kobolodia. Lähdemme sisälle tutkimaan ja silloin meidän kimppuumme käy noin sata jättiläisrottaa ja kymmenen koboldia.
Taitelu kestää muutaman minuutin jonka jälkeen tilanne näyttää huolestuttavalta, kun Fat on pökerryksyksissä, Uldor on tajuton, muut sotilaat paitsi Gnot ja minä ovat jo pudonneet. Gnot ottaa Uldorin kantoonsa ja minä talutan Fatin ulos. Gnot heittää maahan yhden öljypullon, jonka hän sytyttää palamaan, niin ettei tälle puolelle pääse kuin neljä rottaa, jotka minä ja Fat tapamme suhteellisen nopeasti pois. Huonona puolena voisi mainita, että nuo neljä rottaa saavat Gnotin tajuttomaksi hyökätessään kaikki hänen kimppuunsa, joten palaamme linakkeelle viiden vankimme, kahden tajuttoman (Gnot ja Uldor) kanssa. Portilla meitä vastassa on linnakkeen komentaja, jolle annan heti raportin ja joka kommentoi että hän uskoo että me pystymme huolehtimaan lopuista koboldeistakin, mutta että voimme pitää huomenna vapaapäivän.
Pidämme vapaapäivän.
Lähdemme tutkimaan kaivetun maan arvoitusta. Pääsemme perille ilman ongelmia. Kaivamme esiin säkin, jossa on kaksi rautanuijaa, miekka, pari sormusta ja noin viisisataa rautarahaa. Jaemme rahat ja tutkimme ympäristöä. Löydämme läheltä kuusi haudan näköistä painaumaa joiden keskellä on alue, jossa näyttää siltä, että siinä olisi poltettu jotain. Gnot lähtee kaivamaan hautaa auki ja heti kun hän iskee lapion maahan, nousee maasta kuusi epäkuollutta, joista valmiina ollut Uldor tuhoaa kolme ja kaksi lähtee pakoon, yksi hyökkää Gnotin kimppuun, jonka me tapamme nopeasti. Fat pudottaa yhden pakenevan lingollaan, mutta yksi pääsee pakoon. Gnot alkaa kaivaa hautaa auki, mutta ei ehdi pitkään kaivaa ennen kuin Fat huomauttaa että lounas alkaa lähestyä. Lähdemme syömään ja jätämme kaivamisen väliin ja lähdemme linnakkeelle. Linnakkeella kysymme vartiomieheltä, että onko hän nähnyt yhtä epäkuollutta, jolloin vartiomies osoittaa maassa olevan tuhkakasaan.
Menemme varusvarastolle tunnistuttamaan aseet ja sormukset. Miekka on normaali puolentoistakäden miekka, toinen rautanuija on todella hyvä ja sen arvo on noin 900 rautakolikkoa. Uldor saa rautanuijan ja jää siitä velkaa aika paljon. Minä ja Gnot tunnistutamme sormukset, minun sormus on normaali, Gnotin sormus on suojasormus ja sen arvo on noin 3000 rautakolikkoa. Gnot saa sormuksesta niin kovan itsetunnon kohoamisen, että hän päättää vaihtaa nimekseenkin sormuksessa olevan nimen (Amlech Hildórien). Amlech jää noin kuusisataa meille muille velkaa, ja yrittää vielä silti ostaa asemestarilta kilpeä, mutta asemestari toteaa, että hän on jo ehtinyt myydä ne meidän myymät kilvet. Tässä vaiheessa minä kysyn että mitäh, eikös Fat tuonutkaan niitä tänne varastoon, vaan myi ne! Fattt!!!
Tässä vaiheessa huomamme, että Fat on poistunut paikalta. Kysymme tarkemmin varastomestarilta ja saamme kuulla, että Fat on myynyt aika paljon tavaraa tänne aina taistelujen jälkeen. Kun kysyn tarkemmin, että kuin paljon hän toteaa ettei muista tarkkaan mutta viimeinen oli 240 rahaa, koska Fat osti niillä yhden parannusjuoman. Määrään Fatin maksamaan meille muille ryhmäläisille (minä, Amlech, Uldor ja Jack) 60 rahaa ja tuomitsen hänen vääryydellä hankkimat kaksi parannusjuomapullot ryhmän omaisuudeksi. Fat valittaa kovaan ääneen (sitten kun kuulee siitä), mutta en välitä siitä, vaan pysyn kovana. Fat käy valittamassa asiasta komentajalle, joka ylentää hänet kersantiksi.
Lounaan jälkeen Amlach käy kysymässä Fatilta joskos saisi mennä jatkokoulutukseen, jolloin Fat toteaa selvä mennään heti areenalle. Areenalla Amlach saa vastaansa kaksi epäkuollutta. Taistelu tuntuu kestävän ikuisuuden, ennen kuin Amlach saa toisen pudotettua väsyttämällä. Tosin hän alkaa itsekin alla jo aika heikossa kunnossa. Amlach putoaa muutaman minuutin taistelun jälkeen ja minä ja Uldor rauhoitamme tilanteen. Parannan Amlachin ja käyn sen jälkeen juttelemassa komentajan kanssa Fatin väliin jääneistä koulutusjaksoista. Samalla kerron että kävimme tutkimassa noita aluetta, mistä löysimme nuo epäkuoleet. Komentaja sanoo että voisin käydä papin kanssa katsomassa paikalla. Hän ehdottaa että hakisimme joen toiselta puolelta Atmosin kylän temppelistä papin katsomaan epäkuolleita ja samalla voisimme tarkistaa mitä kylä tykkäsi siitä meidän palkkausreissusta.
Pääsemme ilman ongelmia Atmosin kylään, mutta portit on kiinni eikä kukaan vastaa huuteluihin. Amlach lähtee tiedustelemaan tilannetta kiivetän aidan yli. Toiselle puollelle päästyään Amlach avaa meille portit ja kertoo, että täällä on jotain outoa. Alamme tutkimaan kylää. Amlach kävelee sisään ensimmäiseen kauppaan. Kaupassa on tiskin takana nainen ja kun Amlach kysyy, että mitä täällä on oikein tapahtunut kun täällä haisee palanut ruoka, menee nainen aika hämilleen ja mutisee ettei ruuanlaitto voi aina onnistua.
Amlach yrittää ostaa nuolenkärkiä tai kilpeä, mutta kaupassa myydään vain pyhitettyjä nuolia varsijouseen ja taikajuomapulloja. Hinnat ovat niin korkeat että unohdamme ne heti. Uldor ja Amlach kyselevät naiselta vielä kaikenlaista ja kuulevat että kyllä ovat kiusanneet erilaiset varkaat ja epäkuolleet. Minä ja Fat kuuntelemme sivummalla. Lähdemme temppeliin, vaikka Uldor hieman niskotteleekin ja yrittää luistaa toiseen kauppaan. Temppelillä lähetämme Uldorin sisälle hakemaan pappia, koska hän tuntee paikan pääpapin ja jäämme itse ulkopuolelle odottamaan. Fat tosin tekee pienen kierroksen odotettaessa. Pääpappi ei ole paikalla mutta apupappi lähtee mukaamme tutkimaan epäkuolleiden paikka. Perillä pappi toteaa, että tässä on varmaan kutsuttu demonia paikalle. Palaamme takaisin linnakkeeseen sillä välin kun Fat ja Uldor käyvät saattamassa papin takaisin temppeliin. He törmäävät matkalla seitsemään epäkuolleeseen, jotka Uldor hoitaa helposti.
Minä käyn raportoimassa komentajalle demoniasiasta ja kysymässä pitäisiköhän asialle tehdä jotain. Hän on sitä mieltä että ei sille varmaan kannata tehdä mitään. Amlach käy illalla kysymässä Estellalta apua ja kertomassa demonista. Hän palaa vihellen ja maireasti hymyillen. Hän kertoo heti alussa Estellan antamasta tehtävästä hakea se musta kukka. Totean että se koboldien luola pitäisi hoitaa ensin loppuun.
Lähdemme koboldien luolalle. Saavumme perille ja painumme suoraan sisälle luolaan. Pääsemme ilman ongelmia tippukiviluolaan asti. Amlach ampuu sisälle pari tulinuolta, mutta emme näe mitään erikoista. Painumme sisälle tutkimaan tilannetta, Amlach jää ovelle vartioon jousen kanssa. Löydämme luolan takareunalta kolme häkkiä, joissa on noin parisenkymmentä pulskaa rottaa ja ihmisen luita. Kerromme Amlachille tilanteesta ja hän lähtee tulemaan meidän luoksemme, mutta löytää matkalla käytävän oikealle. Jatkamme matkaa hänen luokseensa ja painumme käytävään. Käytävä nousee korkkiruuvin tapaan kolme ja puoli kierrosta ylöspäin ja jatkuu sitten vähän matkaa suoraan ennen kuin aukeaa huoneeksi. Huoneesta kuuluu ääni, joka huutaa, että tappakaa ne. Sen jälkeen meidän kimppuumme hyökkää kymmenittäin koboldeja, jotka heittelvät meitä tikareilla. Uldor nukuttaa neljä ja Fat ampuu yhtä lingolla.
Kobold-joukkojen takana näyttää olevan yksi vähän isompikin humanoidi ja joku kolmella jalalla hyppivä sipuli, jolla on isot hampaat. Taistelu on kiivas, mutta voitamme helposti (minä ja Fat olemme taistelun lopussa juuri ja juuri pystyssä kun kolme viimeistä koboldia lähtee pakoon). Fat sitoo Amlachin ja minä parannan itseni kuntoon. Tässä vaiheessa sipuli, joka ei ottanut lainkaan osaa tappeluun, alkaa saamaan tarpeekseen koboldin lihasta ja alkaa katsoa muuta syötävää. Toteamme, että se näyttää aika vaaralliselta, emmekä halua saada sitä selkäämme siinä vaiheessa kun lähdemme perääntymään. Fat ampuu sitä kerran jousella, mutta hutasee. Päätämme käydä otuksen kimppuun miekoin. Isken palloa lujaa ja se hyökkää Fatin kimppuun purren tätä kuusi kertaa. Fat menee hyökkäyksen jälkeen tajuttomaksi. Lyön otusta vielä neljä kertaa ja sen jälkeen se putoaa. Sidon Fatin ja neljä nukkuvaa koboldia.
Tutkin ympäristöä ja löydän arkun hobgoblinin sängyn vierestä. Totean etten viitsi lähteä kuljettamaan kolmea tajutonta ja arkkua yksin linnakkeeseen, joten jään tänne odottamaan, että he tulevat kuntoon. Ennen kuin käyn vartioon heitän koboldien ruumiit alas käytävää pitkin pois haisemasta.
Viiden tunnin kuluttua Uldor tulee tajuihinsa. Tunnin päästä hän on niin hyvässä kunnossa että voi parantaa Fatia niin paljon, että hänkin tulee tajuihinsa. Avaamme arkun ja löydämme sieltä 300 rautapalaa, yhden miekan, kaksi rautanuijaa, 2 pulloa ja paperikäärön. Jätämme Fatin vartioon ja minä ja Uldor nukumme saadaksemme taikavoimamme takaisin. Seitsemän tuntia nukuttuamme Fat herättää meidät, koska alhaalta alkaa kuulua ääniä. Totean että ne on vain niitä rottia, jotka syövät niiden koboldien ruumiita, jotka heitin käytävää pitkin alas, ei niistä kannata välittää. Jatkamme nukkumista ja kun heräämme parannemme Amlachin ja Fatin kuntoon ja valmistaudumme lähtemään pois.
+ + Hahmot levelin mukaan + + Level Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End Start End (days) + + Fat Flash + Rogue/Human Alakoski 2 3 1.9.13 - - + + Goly Af Kola + Paladin/Human Kivinen 1 2 6.9.13 - - + + Uldor Son of Ulfan + Cleric/Human Aarni 1/new 2 10.9.13 - - + + Amlach Hildórien ex Gnot Son of Knot + Ranger/Human Kako 1 1 6.9.13 - - + + Gropher 'Slik' + Mage/Human Aarni 1/out 1/out 1.9.13 - -
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin