TSM Osa 6, Luku 011 (tsmpart6/tsmpart6.011)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Fat Flash (Alakoski)

Lihava aliupseeri joka sanoo ammatikseen jälkien seuraaja. Hän tekee kyllä ihan niin kuin itse haluaa antoi ylemmät mitä käskyjä tahansa. Yleensä esimiehet eivät edes huomaa sitä. Parhaiten hänet löytää sieltä mistä saa ruokaa. Tuntuu olevan myös kova kauppamies, myy, ostaa, vaihtaa, varastaa aseita, taikajuomapulloja, haarniskoja, kilpiä jne. Osaa myös ampua lingolla erinomaisesti, eikä taistelutaidoissakaan ole valittamista. Kuuluisa myös erittäin ripeästä ylenemistahdistaan.

Uldor, son of Ulfang (Aarni)

Lupaava sotilaan alku, vaikka onkin väärän jumalan pappi. Osaa käyttää taikaesineitä ja parantaa pieniä vammoja. Suurin ongelma sotilasuralla tuntuu olevan asennevikaisuus, esimiesten kunnioituksen puute ja vääräuskoisuus. On niin pelottavan näköinen, että epäkuolleetkin juoksevat kiljuen pakoon jolleivat sitä ennen tuhoudu kauhusta.

Hoffa von Mormagil (Ahponen)

Alunperin upseerioppilas, mutta siirretty sivuttaisella ylennyksellä kersantiksi, koska ei ollut vielä riittävän pätevä upseeriksi. Alennettu sieltä sitten sotamieheksi. Tuntuu omaavan aika sadistisen luonteenlaadun, josta on apua ainakin kuulusteluja tehtäessä. Osaa kirjoittaa ja lausua runoja erinomaisesti, varsinkin hänen ruuan ylistysrunonsa oli aivan erinomainen.

Moore John (Riikonen)

Kunnon taistelija joka osaa käyttää asettaan hyvin. Pärjää jopa minulle ja Fatille pudettujen vihollisten määrässä. Tuntuu olevan hyvissä väleissä Fatin kanssa ja Fatin suosituksesta ylennetään jo ensimmäisen viikon aikana korpraaliksi (jää kuitenkin Fatin ennätyksestä (yksi päivä))

Maéglin Arakoni (Kako)

Shalin suojelia, vaikka välillä ei voikaan olla varma kumpi suojelee kumpaa. Tuntuu olevan aika fanaattinen kurin ja vastaavien suhteen. Otettuaan Fatin silmätikukseen menetti arvostuksensa komentajan silmissä ja samalla meni myös upseerin arvo. Tosin viimeaikoina hänen arvostuksensa on noussut, kun hän on hieman paremmin oppinut hillitsemään itseään ja nykyään hän toimii upseerikokelaana.

Timaeus Cytorat (Ahponen)

Lihava tehokkaan tuntuinen sotilas. On erittäin hyvissä väleissä Fatin kanssa, ilmeisesti vanhoja tuttuja, koska tuntevat toistensa sukua. Ei uskalla näyttäytyä Priamille, koska pelkää joutuvansa laihdutuskuurille, kuten muutkin lihavat henkilöt täällä.

Qu the Tightropewalker (Kivinen)

Yliaktiivinen, urheilullinen nuorallatanssia, joka haluaa selvästi lyödä vihollisiaan selkään. Hän tuntuu olevan aika ylpeä kaikesta mitä osaa ja kertoo niistä aina kaikille heti kun asiasta tulee puhetta. Yrittää myös johtaa ryhmän toimintaa, mutta Fat ja Maéglin hillitsevät yrityksiä tehokkaasti. Tuntuu olevan todella yliaktiivinen aiheuttaen ylemmilleen suuria ongelmia, koska hän suorittaa rangaistuksetkin likimain vapaaehtoisesti.


Sotavuosien tarina

vuonna 1213

11. luku

Taustaa


Alueen kartta


Kaaviokuva hahmojen sotilasurasta

Päätämme viettää päivän leväten.

Valmistaudumme illalla hyökkäykseen Asmanin linnakkeeseen, mutta pääsemme vain puoleen väliin linnalle päin kun alkaa satamaan, jolloin Moore ja Qu haluavat ehdottomasti palata takaisin linnaan. Moore lähtee edeltä ja Qu seuraa heti perästä. Maéglin yrittää saada ryhmää mielummin Fatin kotikylään, mutta Moore ei kuule hänen huutoaan ennen kuin Maéglin tulee hänen viereensä kertomaan asiasta. Lopulta Maéglin saa kuitenkin Mooren ymmärtämään tarkoituksensa ja painumme Fatin kotiin syömään ja yöpymään.

Aamulla sade on lakannut, joten päätämme Maéglin ehdotuksesta lähteä tutkimaan sitä isoa pahaa temppeliä. Kävelemme temppelin luokse ja painumme sisään ilman sen kummempia valmisteluja. Pääsemme ilman ongelmia alakertaan isoon huoneeseen asti.

Päätämme ensin tarkistaa sen puolen jonka jo viimeksi tyhjensimme. Ruokasalissa on kolme pappia, joista Shal nukuttaa yhden ja Uldor pistää toisen pökerryksiin. Qu ja Timaeus tappavat pökerryksissä olevan ja Fat ja Maéglin toisen pystyssä olevan papin. Qu menee viimeisen nukkuvan papin päälle aikoen tappaa tämän, mutta Maéglinin estää, koska hän haluaisi kuulustella vankia. Fat ja Qu onnistuvat puhumaan Maéglinin ympäri kertomalla, että pappi ehtii kuitenkin taikoa meitä, jos herätämme hänet. Maéglin antaa Qu luvan tappaa vangin ja Qu täyttää Maéglin käskyn iskemällä pappia selkään ketjunuijalla.

Jatkamme eteenpäin tarkistettuamme ensin, että keittiö on tyhjä. Kun Maéglin astuu eteenpäin menevään käytävään törmää hän onnettomaan ajatuksissaan kulkevaan pappiin. Pappi kuolee välittömästi Maéglin halkaistessa hänet miekallaan. Jatkamme temppeliin, josta emme kuitenkaan löydä ketään. Temppelissä Maéglin päättää tuhota sen alttarilla olevan demonin muotoisen patsaan. Hän nostaa patsaan ilmaan ja heittää seinään. Patsas kimmahtaa seinästä lattialle lähes vahingoittumattomana. Maéglin jatkaa tuhoamista ja nostaa patsaan uudestaan ylös. Juuri kun hän on heittämässä sitä seinään näkyy mustapunainen välähdys hänen naamallaan, ennen kuin patsaasta lohkeaa iso pala sen osuessa seinään. Lähellä oleva Qu huomaa, että Maéglin näyttää nyt todella rumalta ja kehottaa häntä laittamaan säkin päähänsä. Kun Maéglinin itsekin havainnoi muodonmuutoksensa iskee hän patsaan pieniksi paloiksi yhdellä miekan iskullaan. Maéglin menee muiden luokse, jotka poistuvat kauhuissaan tuon ruman ilmestyksen edestä taaemmaksi ja ehdottavat, että ota nyt todellakin jostain säkki ja laita se päähäsi.

Samalla kun Maéglin ihmettelee muutostaan, Moore ja Uldor päättävät tutkia noita maassa olevia naruja ja keppejä. Hetken tutkimuksen jälkeen Uldor päätyy tulokseen, että noilla summoidaan jotain paikalle. Uldor haluaa heti tuhota sen, koska se on väärän uskontokunnan selvää pahan palvontaa ja saa heti Qusta vapaaehtoisen apulaisen.

Qu ja Uldor hakkaavat tappeja pois maasta, ja vähän ennen kuin he pääsevät loppuun asti kuuluu ovelta hirveä kirkaisu. Maéglinin on kaivanut repustaan peilin esiin ja puristaa sitä nyt kouristuksenomaisesti kourassaan niin kauan, että metallinen peili halkeaa keskeltä kahtia. Tästä taikauskoinen Maéglin hermostuu vielä enemmän, koska saa nyt niskoilleen seitsemän vuoden epäonnen ja virittää nopeasti päähänsä säkin.

Palaamme keittiöön polttamaan siitä symboolista revittyjä köysiä. Fat ja Timaeus syövät, muut katselevat ympärilleen. Ovella vartiossa oleva Moore kuulee ruokasalista meteliä, joten ryhmitymme hyökkäykseen. Huoneessa on kaksi pappia ja kolmas on juuri poistumassa pakoon. Fat ja Shal painuvat pakoon lähteneen perään, Maéglin, Timaeus ja Qu juoksevat kahden muun kimppuun. Kaikki kolme pappia kuolevat hyvin nopeasti. Palaamme keskushuoneeseen, josta pääsee portaita ylös ja jäämme siihen odottamaan ja katsomaan kuuliko joku muu hälyytyksen. Fat ja Timaeus vahtivat itäistä ovea, Uldor ja Timaeus eteläistä ovea, Maéglinin vahtii ettei muut pääse oluttynnyreille, Qu vaeltelee ympäriinsä huoneessa ja Moore vahtii selustaa.

Yllättäen Uldor huomaa, että hänen edessään oleva ovi raottuu hieman joten hän nykäisee sen auki. Oven takaa paljastuu pappi, joka kuolee Timaeuksen ja Uldorin iskuihin yritettyään sitä ennen taikoa Uldoria ja sen epäonnisttua lähteä pakoon. Paikalle ehtinyt Qu lähtee yllättäen juoksemaan huoneen toiseen laitaan ja jää väijymään portaiden viereen. Timaeus ja Uldor painuvat käytävään, josta lähtee kuusi ovea, joista Uldor huomaa yhden raottuan. Uldor syöksyy ovelle samalla kun oven takana oleva pappi ehtii taikoa Uldoriin parikin taikaa, mutta ei onnistu pysättämään Uldoria ennen kuin kuolee tämän iskuun. Myös Maéglin lähtee katsomaan mitä käytävästä löytyy ja heti kun hänen silmänsä välttää painuu Fat painuu oluttynnyreille ja täyttää vesileilinsä niistä. Pöydällä vahtia pitävä Shal pyytää Fatilta olutta, jota Fat hänelle heittääkin vesileilissään. Timaeus, Uldor ja Maéglin tutkivat käytävästä lähteviä huoneita, mutta eivät löydä mitään. Odottelemme vielä jonkin aikaa, jona aikana Qu käy Mooren pyynnöstä vilkaisemassa, joko ne köydet ovat palaneet. Qu palaa hetken päästä kertomaan että ovat palaneet, paistettu lihakimpale mukanaan ja antaa kimpaleen siitä ilahtuvalle Fatille.

Odottelemme vielä hetken Qun paluun jälkeen ja lähdemme sen jälkeen etsimään temppelistä ja kirjastosta salaovia, joita emme kuitenkaan löydä. Palaamme takaisin porrashuoneeseen ja päätämme lähteä tutkimaan itäpuoliskoa. Tulemme pieneen käytävään josta pääsee kahteen suuntaan. Etelässä olevassa huoneessa on naulakko, jossa roikkuu kaksitoista mustaa kaapua. Täältä lähtee eteenpäin yksi lukittu ovi, joten jatkamme edellisestä käytävästä itäänpäin. Tulemme toiseen käytävään, josta lähtee ovi pohjoiseen. Fat kuulee oven takaata messuamista, joten valmistaudumme kunnolla taisteluun.

Maéglin vetää oven auki ja näemme sisällä yhden joka messuaa kynttilöiden keskellä jotain pienen alttarin edessä. Uldor ja Moore heittävät taikansa pappiin, ilman mitään vaikutusta. Fat, Timaeus ja Maéglin painuvat papin kimppuun ja lähemmäksi tullessaan he huomaavat, että papin ympärille on muodostumassa neljä hahmoa. Maéglin yrittää painua papin kimppuun, mutta törmää outoon voimakenttään ja singahtaa takaisinpäin. Muut yrittävät huitoa muodottomia hahmoja, mutta miekat menevät vain lävitse.

Maéglin yrittää vielä uudestaan läpäistä kenttää, mutta ei onnistu. Papin ympärillä näyttää olevan neljä jo suhteellisen kiinteää luurankoa. Hetken päästä luurangot ovat jo täysin paikalla ja kaksi niistä taikovat ja pudottavat Maéglin ja Fatin. Shal ja Qu ampuvat pappi kaukoaseillaan, mutta eivät saa oikeastaan mitään aikaiseksi. Moore painuu Fatin tilalle ja Qu pudottaa varsijousensa ja menee täyttämään Maéglinin pudotessa muodostunutta aukkoa. Seuraavaksi putoaa Timaeus maahan todella huonon näköisenä. Eturintamaan ainoana jäänyt Qu lennähtää taaksepäin kahden luurangon hyökäyttyä hänen kimppuunsa samalla kun Uldor onnistuu karkoittamaan kolme neljästä luurangosta. Hetken päästä Uldor onnistuu tuhoamaan viimeisen luurangon ja sen jälkeen Shalilla, Moorella ja Uldorilla on helppo homma tappaa itse pääpappi. Sidomme todella heikossa kunnossa olevat Fatin ja Timaeuksen ja yritämme herättää Maéglinia, mutta emme saa häntä hereille. Keräämme pääpapilta tavarat ja tutkimme huonetta. Löydämme arkun, jota alamme tutkimaan. Shal aikoo avata sen heittämällä sitä kirjoituspöydällä, mutta huomautamme, että siellä voi olla sisällä jotain särkyvää, jolloin Shal heittää pöydän maahan, niin että se kaatuu.

Moore ehdottaa että jos Shal ampuisi arkkuun jousellaan, jolloin ansat saattaisivat laueta. Shal pyytää vuorostaan Quta ampumaan siihen varsijousellaan, mutta Moore väittää, että se on liian tehokas. Mietimme hetken, mutta sitten toteamme, että olkoon ammutaan sitten varsijousella. Qu ampuu jousella suoraan lukon läpi niin, että nuoli menee koko arkun läpi tullen toiselta puolelta ulos. Uldor avaa arkun ja löytää sieltä rahaa, yhden jalokiven ja ison vyösoljen. Tutkimme arkun ja kirjoituspöydän hajottamalla ne palasiksi. Lopulta päätämme lähteä pois. Raahaamme Timauesta ja Fattia pois kantaen mukanamme myös Maéglinia. Pääsemme onnellisesti keskuskylään, jossa yövymme.

Uldor parantaa Fatin päävamman, mutta Timaeukselle kukaan ei voi tehdä mitään. Maéglin on jo tullut aamulla tajuihinsa, joten hänellekään ei tarvitse tehdä mitään. Uldor korjaa Qun murtuneet kylkiluut ja katsoo sen jälkeen mukaan ottamaamme tavaravuorta ja toteaa, että pääpapin viitta, arkusta löytyneet solki ja jalokivi sisältävät taikaa. Viitta on taikaenergian lisääjä, jalokivi pystyy ampumaan voimapalloja, mutta soljesta ei saada mitään selville. Maéglin kävelee toiseen kauppaan ja yrittää saada siellä tutkittuttaa sitä mutta ei saa siellä mitään lisää selville. Maéglin pistää muiden vastusteluista huolimatta soljen päälleen ja sen jälkeen hän muuttaa muotoaan kovien kouristusten saattelemana. Emme oikein osaa sanoa mitä hänelle tapahtui, koska kukaan ei viitsi katsella hänen naamaansa, mutta hän painuu sen jälkeen suoraan temppeliin yrittäen päästä eroon kirouksistaan. Niiden poistamisen yrittäminen maksaa siellä niin paljon, että hän tulee pyytämään Uldorilta apua. Uldor suostuu sillä ehdolla, että Maéglin maksaa yrityksestä 180 rahaa. Koska Uldorin taikavoimat on lopussa täytyy tuota kirouksen poistoa kokeilla vasta huomenna.

Aamulla Uldor yrittää poistaa Maéglin naamakirouksen ja onnistuukin toisella yrityksellä. Tässä vaiheessa huomaamme mitä se vyönsolki sai aikaiseksi, eli se muutti Maéglinin naiseksi.

Aamulla Uldor yrittää poistaa tuota toista kirousta (eli naiseksi muuttumista) Maéglinista, mutta ei onnistu. Lähdemme linnaan. Linnaan tullessamme Moore alkaa ihmettellä missä se Hoffa muuten on, koska alamme kaivata vahvistuksia kun sekä Fat että Timaeus ovat taistelukelvottomassa kunnossa. Hetken kuluttua joku toteaa, että hänet on nähty viimeksi sairaalassa. Qu singahtaa heti vapaaehtoisena hakemaan Hoffaa sairaalasta ja löytääkin hänet sieltä apupapin sängystä, törmättyään sinne sisään. Qu käskee Hoffaa ilmoittautumaan heti Moorelle ja sen jälkeen Qu lähtee ilmoittamaan asiasta Moorelle. Moore on jo mennyt Prianin luokse, joten Qu menee oven ulkopuolelle odottamaan Moorea. Siellä oleva korpraali Farel käskee Quta juoksemaan linnan ylämuuria ympäri väittäen että Qun vaatteet olisivat muka liian likaiset, jolloin Qu mielellään lähtee pienelle kuntolenkille. Hetken päästä Moore tulee ulos ja Qu kertoo hänelle, että Hoffa on tulossa ja jatkaa sitten juoksua. Moore määrää Farelille, että Qun tulee juosta vain kymmenen kierrosta.

Hetken päästä paikalle saapuu Maéglin joka hänkin on käymässä Priamin puheilla. Hän saa luvan nostaa kuukauden palkkansa taas etukäteen, jotta saa kirouksen poistettua. Maéglin juttelee jonkin aikaa Farelin kanssa ja toteaa, että Quta voi juoksuttaa vaikka kuinka pitkään, kunhan hän on illalla kunnossa.

Jossain vaiheessa apupapin sängystä löydetty Hoffa ilmoittautuu viimein Moorelle ja ihmettelee, että kuka se tyyppi oikein oli, joka törmäsi suoraan sisään koputtamatta edes kunnolla. Moore kertoo, että Qu on ryhmän uusi mies, jolla on hieman liikaa energiaa. Hoffan mielestä Qu kaipaisi myös hieman käyttäytymiskoulutusta ja lupautuu pitämään sitä. Moore lupaa, että Hoffa saa järjestää käyttäytymiskoulutusta ja samalla hän huomaa, että Qu juoksee edelleenkin. Moore käy kysymässä Farelilta, miksi Qu juoksee edelleen, eikös hän sanonut, että vain kymmenen kierrosta. Farel vastaa, että Maéglin sanoi, että juoskoon niin kauan jaksaa. Moore toteaa, että no menköön sitten.

Noin puolentoista tunnin kuluttua kun Qu saa sata kierrosta täyteen alkaa Farel valittelemaan, että vauhti on muka liian hidas, jolloin Qu kiihdyttää vauhtia ja vetää pari kierrosta kovempaa, jolloin Farel toteaa, ettei tästä tule mitään ja käskee Quta häipymään. Qu toteaa, että selvä ja lähtee pihalle harrastamaan pientä veryttelyä punnerrusten jne muodossa.

Uldor onnistuu poistamaan Maéglinin kirouksen ja muuttamaan tämän takaisin mieheksi. Tosin sen jäljiltä Maéglin on niin heikossa kunnossa, että on melkein vuoteenomana. Jäämme odottamaan, että ryhmämme heikossa kunnossa olevat tulevat taas kuntoon opiskellen noin viikon verran.

Illalla lähdemme taas vaihteeksi valtaamaan linnaa. Qu, Fat, Shal ja Moore hiipivät ensin tornille, jossa Qun oli tarkoitus kiivetä ylös ja kiinnittää sinne köysitikkaat. Valitettavasti Moore metelöi liikaa, joten peräännymme. Odotamme neljä tuntia ja yritämme uudestaan toiselta puolelta. Pääsemme ilman ongelmia linnalle ja Qu kiipeää ylös. Ylhäältä Qu laskee köysitikkaat alas ja kiipeää itse kurkistamaan tornin ikkunasta sisään. Sisällä ei näy mitään ja kun kaikki ovat ehtineet ylös Fat kurkistaa torniin sisälle ja toteaa, ettei siellä todellakaan ole ketään. Lähdemme kävelemään päärakennusta kohti. Painumme sisään päärakennukseen. tutkimme ensimmäisen ja toisen parakin. Toisessa parakista lähtee portaat ylös, joista pääsee katolle lipputangon luokse. Kun palaamme käytävään törmää etummaisena kulkeva Maéglin noin kymmenen miehen jousiryhmään. Maéglin ehtii perääntyä takaisin parakkiin, jossa valmistaudumme hyökkäykseen. Avaamme oven ja Qu, Fat ja Shal väistelevät nuolia yrittäen saada jousimiesten tähdätyt laukaukset menemään ohitse. Ainoastaan Fat menee huonoon kuntoon, Qu ja Shal painuvat viiden eturintamassa olevan sotilaan kimppuun, samalla kun takarivissä olevat viisi sotilasta lataavat jousiaan ja ampuvat meidän taustaamme. Seuraavaksi Maéglin ampuu takariviin valopallon, joka pökerryttää kaikki jousilla ampuvat sotilaat, yhden vihollisten eturintamamiehen ja molemmat meidän eturintaman taistelijat eli Shalin ja Qun.

Maéglin pallon jälkeen myös Moore, Hoffa ja Maéglin tulevat eturintamaan. Hetken päästä kun Uldor selviää taian epäonnistumisesta aiheuttamasta pökerryksestä räjäyttää hän takarivissä voimapallon siitä temppelistä löytämästämme jalokivestä. Kun Fat ja Uldorkin tulevat lähitaisteluun alkaa vihollisia tippua. Hetken kuluttua viimeistelemme melkein kaikki viholliset hieman ennen kuin Qu ehtii toipua kokonaan Maéglin alussa heittämästä valopallosta. Kun Qu viimein toipuu ja tulee taisteluun mukaan loput viholliset antautuvat. Seuraavaksi sidomme haavoittuneiden haavoja ja keräilemme antautuneiden tavaroita. Päätämme suorittaa taas taktisen perääntymisen, eli annamme tajuttomat (Shal ja Hoffa) vangeille kannettavaksi ja lähdemme pois. Juuri kun ohitamme viimeistä ovea kuulemme oven takaa kysymyksen, että kuka siellä. Vastaamme, että "me vain, nuku pois" ja jatkamme matkaa. Pääsemme onnellisesti omaan linnaamme ja luovutamme vankimme vartiopäällikölle.

Parantelemme porukkaa.

Maéglin päättää pitää pihalla rivissämarssimisharjoituksia. Hän käy tosin ensin kysymässä kersantti Bela Moorelta ohjeita (sen palkkasoturiporukan johtaja, joka tuli tänne sillä välin kun me muut olimme pois). Bela kutsuu ryhmänsä paikalle huutaen, että "ryhmä pihalle järjesty, lasken kahteenkymmeneen, yksi, kaksi, kymmenen, yksitoista, viisitoista, kaksikymmentä". Miehet singahtavat pihalle ja järjestyvät riviin. Bela hieman pallottaa porukkaa ja kertoo samalla asiasta Maéglinille. Hän kertoo, että tuo ryhmä on harjoitellut ihan pienestä pitäen ja sen takia ne osaavat toimia onkin hyvin yhteen, vaikka jotkut ovatkin aina välillä 0.3 sekuntia myöhässä. Tässä vaiheessa Qu kiipeää harjoitusköydelleen ja kävelee siellä edestakaisin. Kun Maéglin huomaa Qun käskee hän tämän alas. Qu hyppää kaksi volttia eteenpäin laskeutuen täydelliseen asentoon maahan Maéglinin eteen. Bela yrittää saada oman porukkansa tekemään samaa perässä, mutta he eivät onnistu edes kävelemään köyttä pitkin. Harjoitukset loppuvat tähän, kun Maéglin uskoo, että me emme ole mitään paraatisotilaita, vaan kunnon sissejä.

Lähdemme taas illalla hyökkäykseen. Pääsemme Asmanin linnan lähelle, jossa Qu, Fat, Uldor ja Moore lähtevät hiipimään toista tornia kohti. Suunnitelmana on sama kuin viimekerralla. Puolessa välissä hiipimistä Qu kompastuu ja lyö varpaansa kiveen ja karjuu kuin sumusireeni. Maasta nousee luurangon pääkallo ylös ja sanoo Qulle, että "kuka täällä oikein metelöi". Qu vastaa, että "hän vain hiipii", jolloin kuollut vastaa, että "voisit hiipiä hieman hiljelmpaa" ja painuu takaisin maan alle. Toteamme, että jos kuolleetkin herää Qun hiipimiseen niin kyllä ne ovat sen linnassakin kuulleet, joten siirrämme taistelun myöhemmäksi.

Parin tunnin kuluttua yritämme takatornin kattoluukun kautta, mutta kun Qu on puolessa välissä tornia kiipeämässä katolle aletaan häntä heittelemään tikareilla. Hän hyppää alas laskeutuen pehmeästi näyttäen samalla tikarimiehille pitkää nenää. Päätämme siirtyä hieman kauemmaksi. Toteamme, että ei kannata tänään enää hyökätä tähän linnaan, joten voisimme vaihtaa taktiikkaa ja hyökätä yöllä temppeliin ja päivällä linnaan. Lähdemme temppelille.

Pääsemme alttarin luokse ja työnnämme sen pois. Alttarin takaa paljastuu symboli, joka tuntuu yrittävän vaikuttaa Fattiin. Fat menee aika shokkiin symboolista ja toivuttuaan shokista alkaa hän hakata symbolia tuhoten sen suhteellisen nopeasti. Rauhoituttuaan Fat suostuu kertomaan, että symboli oli raaka kidutuskuoleman aiheuttava symbooli, eli vihreäkielikirous (voi syödä vain vihreitä lehtiä). Painumme alas ja tutkimme ensin ruokasalin, josta löytyy seitsemän zombieta. Uldor tuhoaa heti alussa viisi ja loput kaksi kestävät aika lyhyen aikaa eturintamamme tärskyissä. Lähdemme keittiöön ja törmäämme matkalla yhteen zombie-tarjoilijaan, joka kuolee heti Qun, Fatin ja Maéglinin yhteisiskuista. Jatkamme tutkimuksia.

Käytävässä pomon huoneen edessä Maéglin käskee ryhmää etsimään salaovia. Hetken etsinnän jälkeen Qu lähtee kävelemään käytävän toista päätä kohti, pysähtyy puolessa välissä kuin olisi törmäämässä johonkin. Sanoo sitten, että "Sori Hoffa meinasin törmätä sinuun, kun olet näkymätön" ja kiertää pienen mutkan jatkaen käytään toiseen päähän ja kaivaa nurkasta esiin yhden rautapalan. Muuta ei löydy. Seuraavaksi siirrymme sen lukitun oven luokse, jossa Hoffa yrittää avata sitä, mutta saa efektiksi vain sen, että oven edessä räjähtää jotain ja Hoffalta menee pari luuta poikki. Uldor korjaa Hoffan luut, mutta Hoffa ei saa liikkua liikaa.

Uldorin parantaessa Hoffaa Maéglin hakkaa oven paskaksi miekallaan ja sen takaa aukeaa musta huone. Huoneen toisesta päästä lähtee portaat alas. Kun menemme sisälle kaikki muut paitsi Uldor joutuvat tulemaan pois, koska hengitys ei oikein kulje huoneen sisällä. Uldor käy ensin vilkaisemassa alhaalla ja palaa sitten kertomaan, että portaat menevät kolme kerrosta alaspäin päätyen isoon huoneeseen, jota pitemmälle hän ei yksin uskaltanut mennä.

Kokeilemme ja toteamme, että jos laitamme sellaiset naapurihuoneesta löytyneet viittat päälle niin pystymme hengittämään ilman ongelmia. Lähdemme alas (kaikki muut paitsi Hoffa, joka ei saa luun korjaamistaian parantumista odotellessa liikkua) ja tulemme isoon saliin, josta lähtee ovi etelään. Kuuntelemme oven takana ja kun sen takaa ei kuulu mitään erikoista, painumme sisälle. Oven takaa aukeaa iso huone, jonka toisessa päässä on pariovet, joiden molemmilla puolilla on kaksi paperista kolmemetristä patsasta, jotka käyvät meidän kimppuumme heti kun avaamme ovet.

Patsaat jyräävät ensin Maéglin ja Shalin heikkoon kuntoon, mutta Fat ja Qu tappelevat urheasti niitä vastaan. Maéglin lennähtää patsaan iskusta taaksepäin ja Moore tulee hänen tilalleen. Patsas hyökkää pari kertaa Qun kimppuun, joka menee tajuttomaksi juuri ennen kuin Fat ja Moore saavat pudotettua toisen patsaan. Kun kaikki käyvät viimeisen patsaan kimppuun se ei kovinkaan pitkään kestä vaan tuhoutuu Mooren tehdessä hienon hypyn ja iskien nuijansa toisesta korvasta sisään niin että se tulee toisesta korvasta ulos. Kun taistelu on loppunut toteamme, että kukaan ei ole edes hengenvaarassa, eikä kukaan vuoda verta (sisänsä asiassa ei ole mitään ihmeellistä ottaen huomioon, että patsaat lähinnä jyräsivät painollaan meidän päällämme). Otamme Qun kantoon ja palaamme takaisin kotilinnaan.


+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+					   Level	    Day		Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+ Fat Flash
+ Rogue/Human		Alakoski	7	8	1.9.13	-	-
+
+ Moore John
+ Warrior Mage/Human	Riikonen	7	7	13.9.13	-	-
+
+ Maéglin Arakoni
+ Noble Warrior/Human	Kako		6	7	25.9.13	-	-
+
+ Uldor Son of Ulfan
+ Cleric/Human		Aarni		6	7	10.9.13	-	-
+
+ Hoffa von Mormagil
+ Monte Banc/Human	Ahponen		5/out	5	13.9.13	-	-
+
+ Timaeus Cytorat
+ Fighter/Human		Ahponen		5	5/out	13.11	-	-
+
+ Qu the Tightropewalker
+ Thief/Human		Kivinen		4	5	26.11	-	-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>