TSM Osa 8, Luku 005 (tsmpart8/tsmpart8.005)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Gumaka Resitavies (Kivinen)

IT-koulussa kirjoilla oleva herrasmies, jonka pääaineet ovat kielet ja aseettomat taistelulajit. Pelkää kuolemaa ja on sen takia siirtynyt käyttämään vanhenemista hidastavia aineita, vaikka ne maksavatkin paljon enemmän kuin mihin hänellä on varaa. Taistelujoukkojen veteraani. Tapana soitella kitaraa tai huuliharppua, ja jos kumpaakaan ei ole käsillä niin sitten hän viheltelee. Pistooliammunta ei tunnu oikein onnistuvan pistoolista riippumatta, vaikka kantaakin jatkuvasti kainalokotelossa aitoa antiikkisen pistoolin kopiota. Yleensä hiljainen (tai siis ei puhu, mutta viheltelee) ja uusia ihmisiä kohdatessa hieman ujon tuntuinen, vaikka osaakin aika hyvin kieliä.

Tafas Ruiaxa (Ahponen)

Todella suurikokoinen mies, jonka ammatti on kuulemma pr-toiminta. Totuusseerumin yliannostuksen jälkeen puhuu aina totta ja sen jälkeen pr-toiminta ei taida enää oikein sujua. Erittäin kova inttämään vastaan oli syytä tai ei. Myös hyvä hankkimaan tavaroiota. Tapana räjähdysaineiden runsas yliannostelu. Pitää niin paljon panssarointia kuin mahdollista, tai vielä hieman enemmän. Tekee usein yksin rynnäkköjä kohti vihollisasemia.

Anthony Reichman (Alakoski)

Todella likainen Barrayarin armejan upseeri, joka ei oikein tunnu tietävän mistään mitään muusta kuin asetekniikasta. Näkö tuntuu olevan todella heikko koska ei näe isoa vallitusta kuin vasta 200 metrin päästä.

Alice Three (Aarni)

Edesmenneen Vega Threen ex-vaimo, nykyinen Tafasin tyttöystävä. Täysoppinut lääkäri, joka ei hätkähdä mistään. Osaa toimia myös teknikkona ja käyttää avoimesti mielenvoimiaan.

Times Font (Alakoski)

Mies joka esittäytyy "Nimeni on Font, Times Font". Hän tuntuu olevan ylipukeutunut tilanteeseen kuin tilanteeseen (smokki etc), mutta kantaa mukaan suunnatonta pistoolia. Mitään muuta hän sitten sen jälkeen jaksakaan kantaa.

P. Antti (Alakoski)

Entinen panttilainaaja, joka ei koskaan pidä suutaan kiinni. Mies puhuu kuin papupata, ja vielä kokoajan totta. Jos joku väittää jotain vastaan niin mies heittäytyy väkivaltaiseksi, vaikka armeja hieman tuntuikin rauhoittavan miestä. Vapaa-aikanaan hän käy kauppaa kaikella mahdollisella ja yrittää lainata kavereiltaan ja muilta rahaa, jotta saisi ostettua lisää tavaraa.


Barrayarin DPC:n erikoisyksikön tapahtumia

vuonna 68-69

5. luku

Ryhmä jatkaa vielä Brittien kanssa pari kilometriä eteenpäin metsään asti ja leiriytyy sitten sinne päivän ajaksi lepäämään. Britit lähtevät jatkamaan matkaa jo muutaman tunnin kuluttua, mutta Alice tarvitsee paljon unta nukkuessaan pois toissaöisen piristyslääkkeen aiheuttamaa univelkaa. Illalla Alice leikkaa Anthonyn edellisenä päivänä loukkaaman jalan ja saa sen kuntoon. Anthony päättää tämän jälkeen kiivetä puuhun katsomaan ympäristöä, mutta putoaa noin seitsemänkymmenen sentin korkeudesta. Hän onnistuu laskeutumaan melkein kokonaan terveelle jalalle, mutta hyppiessään sen jälkeen yhdellä jalalla tuskissaan onnistuu hän kompastumaan ja ottamaan tukea kipeällä jalalla. Alice haukkuu Anthonya ja sanoo, että jalkaa piti varoa ja sitä ei saa rasittaa liikaa, mutta onneksi jalalle ei käy mitään. Ryhmä jatkaa kävelyä melkein aamuun asti ja leiriytyy sitten nukkumaan.

Aamun aikana leirin ohitse kävelee kolme miestä, jotka katsovat hieman pitkään ryhmän kameleita, mutta jatkavat sitten matkaansa. Päivällä ryhmä lähtee liikkeelle ja pääsee noin viidentoista kilometrin päähän loukkaantuneista, jossa vaiheessa Anthony ja Alice haluavat pysähtyä nukkumaan.

Aamulla vartiossa oleva Gumaka kuulee metsästä meteliä ja herättää Tafasin ja Alicen. Hetken päästä noin kolmenkymmenen metrin päässä ilmestyy näkyviin iso villisika. Gumaka tähtää sekunnin ja ampuu villisikaa niin monta kertaa, että se pysähtyy. Sen jälkeen Gumaka vaihtaa pulttilukkokivääriin ja kävelee villisian viereen ampumaan sitä korvan taakse pari kertaa. Tafas tulee selittämään, että ei noin, katsos näin ja potkaisee villisikaa korvan taakse. Villisika pyörii edelleen maassa, joten Tafas potkaisee uudestaan, mutta potku menee ohitse. Gumaka sanoo, että ei se nyt noinkaan mene ja potkaisee samaan paikkaan kuin Tafas ja villisika lysähtää kasaan. Alice repii nahan kappaleiksi ja valmistaa lihasta ruokaa.

Muutaman tunnin kuluttua ryhmä lähtee liikkeelle. Parin kilometrin kuluttua heidän edestään noin kuudensadan metrin päästä ilmestyy näkyviin kuorma-auto. Ryhmä toteaa, että ei pääse piiloon, joten he jatkavat matkaa. Noin sadan metrin päässä kuorma-auto pysähtyy ja sisältä alkaa purkautua sotilaita ulos ja katolla oleva tyyppi huutaa, että pysykää paikallaan. Alice jähmettyy paikalleen keskittymään psi-voimiinsa, Anthony heittäytyy maahan ja tähtää vihollisia kiväärillä. Tafas lähtee juoksemaan kolmenkymmenen metrin päässä olevan kiven taakseen suojaan. Gumaka näkee saman kiven ja kääntää hevosensa sinnepäin.

Anthony huomaa tilanteen heikoksi ja nostaa aseensa ylös antautumisen merkiksi. Kaksi rynnäkkökiväärimiestä ampuu täyttä sarjaa sekä Tafasiin ja että Gumakaan. Juuri ennen kuin he pääsevät suojaan kiven taakse osuu sarja Gumakaan ja hänen hevoseensa ja Gumaka lentää hienossa kaaressa hevosen selästä. Tafasia osuu yksi rynnäkkökiväärin luoti keskelle selkää, mutta pysähtyy hänen ylimääräisiin panssarikerroksiinsa, jotense ei aiheuta mitään suurempaa vahinkoa. Gumaka lentää kiven ylitse päätyen lähes parinkymmenen metrin päähän mahalleen. Tafas konttaa Gumakan luokse ja yrittää kysellä kranaatteja.

Alice ja Anthony keskittyvät psi-voimiinsa, mutta yllättäen Anthony tarttuu aseeseensa ja viholliset avaavat tulen. Alice pakenee poistumistaialla ja siirtyy kiven taakse suojaan. Anthony muuttuu kolmeksi värilliseksi hahmoksi (punainen, keltainen, sininen). Viholliset tulittavat Anthonya muutaman kymmenen sekuntia saamatta eri ulottuvuudessa olevalle Anthonylle mitään aikaiseksi. Tafas ottaa Gumakan kantoonsa ja lähtee hölkkäämään poispäin, Alice jää kiven taakse keskittymään psi-voimiinsa ja puolenminuutin päästä hän siirtyy teleportilla noin kilometrin päähän kukkulan päälle. Anthony lähestyy vihollisia joista yksi lähtee pakoon. Joukon johtaja ampuu pakoon lähteneen miehen konepistoolillaan ja vetää sitten ristin esiin ja yrittää ajaa Anthonyä pakoon. Anthony ammuskelee vihollisia, mutta luodit läpäisevät viholliset (ovat väärässä ulottuvuudessa). Johtaja ja kaksi miestä kevelevät varovasti Anthonyä kohden. Anthony painuu maahan ja siirtyy takaisin tähän ulottuvuuteen. Sen jälkeen hän ampuu vihollisten johtajaa kaulasta läpi tappaen tämän heti. Kaksi johtajan vieressä olevaa sotilasta tulittaa Anthonyä ja kiväärimies osuu Anthonyä kaulaan saaden tämän tajuttomaksi. Suurin osa sotilaista lähtee sen jälkeen juoksemaan pakoon. Auton luokse jää konekiväärimies, joka ampuu silmittömästi tyhjentäen vyönsä Anthonyyn tappaen tämän muutamassa sekuntissa.

Alice lähtee Tafasia ja Gumakaa vastaan ja antaa Gumakalle ensiapua leikkaamalla Gumakan rikkoutuneen munuaisen. Sen jälkeen Alice tekee purilaat ja Tafas vetää niissä Gumakaa perässään. Muutaman tunnin päästä he pääsevät haavottuneiden luokse ja Alice leikkaa ja korjaa niiden vammoja.

Yöllä vartiomies ampuu yhden villisian. Vartiomies näkee aamulla vielä karhunkin, joka onneksi jatkaa matkaa rauhallisesti.

Ryhmä lähtee liikkeelle kohti Varsovaa. Muutaman kilometrin päässä he törmäävät kymmenen hengen ratsujoukkoon. Ryhmä painuu suojaan metsään samalla kun ratsumiehet painuvat suojaan toiselle puolelle tietä. Tämän jälkeen matka jatkuu ongelmitta.

Ryhmän takaa tulee panssaroitu joukkojenkuljetusvaunu lujaa vauhtia ja ryhmä painuu suojaan poltetun maatalon suojiin. Vaunu kaahaa sen näköisesti, että polttoaineesta ei ole pulaa ja pysähtyy sitten tien varteen ja tornista nousee komentaja katsomaan ympäristöä. Ympäristön tarkkailun jälkeen vaunusta nousee ulos sotilasryhmä, joka alkaa pistää leiriytymisvarusteita pystyyn. Ryhmä jää odottamaan pimeää tai sotilaiden poistumista. Hetken päästä tietä pitkin vaunun perässä näyttää tulevan jotain, joka nostaa ison pölypilven. Tunnin kuluttua näkyviin tulee iso marssikolonna. Ryhmä toteaa, että parempi poistua ajoissa ja ryömii ojaa pitkin pois.

Armejassa näyttäisi olevan noin tuhat miestä, parisenkymmentä aujoneuvoa ja jopa muutamia tykkejä. Joukon edessä kannetaan Ukrainan lippuja. Ryhmä lähtee jatkamaan matkaansa tien sivussa ja pääsee ennen iltaa Varsovan risteykseen. He kääntyvät varsovan tielle ja jatkavat sitä vielä muutaman kilometrin ja leirytyvät sitten yöksi.

Tafas herättää koko leirin (Gumakaa lukuunottamatta) joidenkin pienten eläinten takia.

Päivällä ryhmä näkee ison viidenkymmenen sotilaan yksikön (ilmeisesti paronin miehiä), jonka he kiertävät kaukaa. Illalla he pääsevät perille Varsovaan.

He kuulevat että paronin miehet olivat jo hyökänneet, mutta paikallisilla oli käynyt hyvä onni ja he olivat juuri olleet pitämässä harjoituksia ja miehet olivat olleet valmiiksi muureilla. Paronin miehistä menee noin 50%, miliisistä noin 20%.

Gumaka on kunnossa ja ryhmä suunnittelee lähtevänsä eteenpäin. He hyvästelevät puolalaiset ja kävelevät jonkin matkaa etelään, ennen kuin Alice käyttää matrixia.

He siirtyvät täysin pimeään. Kun Alice ja Gumaka alkavat tulla tolkkuihinsa toteavat he, että ympärillä aukeaa ruohoaavikko taivaanrantaan asti. He molemmat huomaavat, että planeetan painovoima on pienempi kuin maassa ja Alice toteaa, että ilmanpainekin oli pienempi. Gumaka vilkaisee kompassiaan ja kertoo ettei täällä ole kovinkaan vahvaa magneettikenttää, mikä varmaan toisaalta selittää radiosta kuuluvat häiriöt. Mitään radiolähetyksiä he eivät saa kuuluville.

Aamu tulee noin kymmenen tunnin kuluttua. Aurinko nousee nopeasti ja suoraan kompassineulan suunnasta. Hetken jahkailun jälkeen ryhmä lähtee kävelemään suoraan kohti pohjoista eli aurinkoa. Päivällä Alice harjoittelee kiväärillä ampumista tuhlaten noin 100 luotia Tafasin ammusvuoresta. Päivän aikana näkyy vain yksi jänis, muuten ympäristö on autiota.

Seuraavana aamuna Alice toteaa että vuorokauden pituus on 26 tuntia. Päivällä näkyy taas pari kauempana olevaa jänistä ja myös neljä aivan ryhmän jaloista pakoon lähtevää jänistä. Gumaka ja Alice vetävät pistoolinsa esiin ja ampuvat niistä kolme, Gumaka viimeisen kolostaan. Tafas valittelee ettei panssaria läpäisevät alikalipeeriset uraaniluodit magnum 44:sta ole oikea väline jäniksen metsästykseen, mutta eihän hän mitään asiasta tiedä.

Päivällä ryhmä törmää yllättäen ihmiseen, joka on sytyttämässä nuotiota tasangon halkeamassa. Miehellä on varusteena keihäs ja päällä manttelin näköinen värjäämätön takki ja nuotion vieressä reppu. Gumaka tervehtii miestä ja jo viidennen kielen kohdalla tärppää. Mies näyttää ilahtuneelta ryhmän näkemisestä ja esittäytyy Franceeksi. Hän valittelee, ettei hänellä ole mitään syötävää tarjottavaksi, mutta yrittiteetä hän voi tarjota. Francee kertoo tulevansa idästä ja on menossa länteen kotiinsa, jonne on vain noin kuukauden matka. Hän on lähtenyt noin kolme viikkoa sitten suuresta keisarikunnasta. Francee kertoo alueesta ja ihmisistä ja ryhmä kuuntelee kiinnostuneena.

Kun Alice kysyy miksi mies on jo leiriytynyt, niin mies kertoo, että myrsky on tulossa ja hän on leiriytynyt tähän halkeamaan suojaan. Kun Tafas kuulee tästä toteaa hän ettei jää tähän hukkumaan kun tämä halkeama täyttyy vedellä, jolloin Francee toteaa voi sieltä vettäkin tulla, mutta ongelmana on enemmänkin se tuuli. Tafas ei usko järkipuhetta vaan lähtee kiipeämään halkeamasta ylös ja menee tasangolle noin sadan metrin päähän ja kaivaa siihen kymmenen senttiä syvän poteron ja suojautuu siihen. Tuuli yltyy kymmenestä metristä sekunnissa noin 30 metriin sekunnissa ja sitten alkaa satamaan ja salamoitsemaan. Sataa noin kolme tuntia ja sitten sade lakkaa ja tuuli hieman tyyntyy. Veden pinta halkeamassa on noussut noin puoli metriä.

Aamulla myrsky on tyyntynyt ja Francee sanoo hyvästit ja lähtee jatkamaan matkaa. Vähän matkan päässä Francee heiluttaa kädellä vielä viimeiset hyvästit ensin Alicelle ja Gumakalle ja sen jälkeen sitten heidän takanaan jollekin ja kun Alice ja Gumaka katsovat sinne huomaavat he siellä uuden kraaterin ja sen reunalla seisovan miehen.

Miehellä on smokki päällä ja hän esittelee itsensä Times Fontiksi. Alice lähtee jatkamaan harjoitteluaan kiväärillä ja onnistuu räjäyttämään yhden ammuksen silmilleen ammuskelun puolessa välissä ja tulee vaihtamaan aseen uuteen. Tafas ja Gumaka selvittävät Fontille tilannetta ja kertovat miten he ovat joutuneet tänne, tosin Tafasin selitys aiheuttaa enemmän hämmennystä kuin mitä siitä on apua. Sen jälkeen Font alkaa leikkiä jonkun kirjan kanssa samalla kun muut odottavat, että Alice saa ampumisharjoitukset loppuun.

Ryhmä lähtee seuraamaan puroa etelään tarkoituksenaan päästä isolle joelle. Puolen päivän tienoilla he näkevät purossa ison lauman kaneja, joista he lahtaavat yli kaksikymmentä saaden riittävästi ruokaa matkalleen.

Iltapäivällä Tafas väittää, että kahdeksan kilometrin viidensadan neljänkymmenen kahden metrin päässä on jotain kukkuloita. Ryhmä lähestyy kukkuloita ja yllättäen heitä vastaan tulee toogaan pukeutunut mies. Miehellä on kädessään kävelykeppi ja hän tervehtii meitä amerikanenglannilla. Kun vain Gumaka ymmärtää vaihtaa mies venäjään ja kertoo olevansa Punainen John tai paikalliselta nimeltään Raimos Laguira. Täällä hän on metsästämässä henkilökohtaista vihamiestään Mustaa siipeä, joka on jo pari kertaa tappanut hänet ennen kuin hänestä tuli aikamatkustaja. Hänen vihamiehensä kuuluu musta kuolema nimiseen aikaterroristijärjestöön. Jossain vaiheessa mies vaihtaa Fontin vaatimuksesta kreikkaan ja jatkaa kertomusta. Musta siipi on tuottanut tänne jonkun kalifornialaisen jengin johtamaan paikallisia kaupunkeja ja nämä hieman häiritsevät häntä, koska hän epäilee, että nämä ovat joku terroristien juoni. Hän pyytää ryhmää aiheuttamaan mahdollisemman paljon ongelmia tuolle jengille.

Punainen John lupaa heille palkkioksi taitoa. Hän ottaa kultakin pienen dna-näytteen ja antaa sitten ruiskeen takaisin, jonka jälkeen kaikki tuntevat osaavansa haluamaansa asiaa paremmin. Ryhmä juttelee vielä jonkin aikaa kysyen kaikenlaista matrixista jne. He saavat kuulla, että heidän matrixinsa on turistiversio, joka vie aina mielenkiintoiseen paikkaan jos ei ymmärrä pyyntöä. Kuinka lähelle haluamaansa paikkaa pääsee riippuu monesta tekijästä. Asiaan vaikuttaa, aika, paikka, siirtymäetäisyys, kuinka kauan on edellisestä siirtymisestä, kuinka lähelle omaa alkuperäistä paikkaa ja aikaa haluaa (se on vaikeata) jne.

Juttelun jälkeen John jatkaa matkaa ja ryhmä kääntyy seuraamaan suon laitaa pitkin jokea alajuoksulle päin.

Ryhmä jatkaa matkaa ja saapuu illalla pieneen kylään. Kylän keskellä heidän luokseensa tulee joku kiinalaisen näköinen mies, joka tervehtii heitä kiinaksi. Kun kukaan ei ymmärrä vaihtaa hän paikalliselle kielelle, johon Alice vastaa. Tafas miettii hetken ja sanoo sitten paikallisella kielellä "Lapio". Yllättäen mies ymmärtää ja käy hakemassa lapion ja ojentaa sitä Tafasille. Tafas yrittää kysyä Alicen välityksellä, että haluaako mies myydä sen. Mies toteaa, että se on lahja. Tafas antaa miehelle kuulakärkikynän ja lyijykynän. Hän esittelee kuulakärkikynää piirtämällä hymyukon käteensä. Mies hymyilee ja kumartelee Tafasille. Samassa paikalle saapuu Franceen kuvauksen mukainen poliisi ja kysyy keitä te olette. Tafas ottaa, Alicen tulkkauksen jälkeen, taskustaan valokuvan itsestään ja näyttää sitä. Poliisi ja kiinalainen katsovat kuvaa hämmästyneenä ja painuvat sitten maahan polvilleen Tafasin eteen. Tafas toteaa, että tuo näyttää taas siltä lahkolaisten jumalanpalvonnalta ja nostaa poliisin ylös (ilmaan asti) ja laskee tämän sitten alas. Poliisi säikähtää tästä suunnattomasti ja lähtee juoksemaan kirkuen pakoon. Muut kyläläiset reagoivat suurinpiirtein samalla tavalla ja aukio tyhjenee. Tafas toteaa, että hemmetti ja kysyy sitten miten sanotaan "Sinä, tänne" paikallaisella kielellä. Gumaka neuvoo sanonnan "Juntti, tänne!". Tafas etsii sopivaa maalitaulua ja näkee yhden tyypin, joka kurkkii kulman takaa. Tafas karjaisee miehelle "Juntti, tänne!" ja mies säikähtää ja kaatuu maahan. Gumaka saa tässä vaiheessa idean että Tafas voisi esiintyä jumalana tai jumalan sanansaattajana ja ryhtyy puhumaan Tafasia ympäri. Tafas ei oikein ole innostunut.

Tafas ja Alice menevät katsomaan mitä maahan kaatuneelle miehelle tapahtui, jolloin Alice toteaa, että mies on kuollut sydänkohtaukseen. Alice alkaa heti elvyttämään miestä, samalla kun Gumaka kertoo Alicelle ideastaan ranskaksi, jottei Tafas ymmärtäisi. Tafas ja Fontti painuvat sisään taloon samalla kun Alice saa miehen henkiin, mutta tajuttomaksi. Sisällä Fontti ja Tafas kiusaavat vanhaa miestä, joka yrittää paniikissa paeta Tafasia 20 senttisestä tuuletusluukusta. Fontti penkoo vanhuksen kamoja löytämättä mitään mielenkiintoista, samalla, kun Alice ja Gumaka tulevat sisään. Sisällä Alice ryhtyy puhumaan jumala ideasta Fontille kreikaksi samalla kun Tafas edelleen kiusaa vanhaa miestä. Vanha mies pääsee pakoon ja koko ryhmä lähtee ulos.

Fontti lähtee vasemmalle ja painuu sisään ensimmäiseen taloon, Tafas painuu toiseen suuntaan ja hakkaa oven auki. Gumaka palaa aukiolle ja alkaa soittelemaan huuliharppua. Tafas kurkkaa huoneeseen ja näkee siellä pikkutytön, joka pelästyy suunnattomasti Tafasin nähdessään. Tyttö lähtee pinkomaan pakoon ja Tafas painuu perään. Alice tulee ulos juuri kun Tafas saa tytön kiinni ja kaappaa tämän syliinsä. Alice menee Tafasin luokse ja ehtii paikalle juuri kun tyttö yrittää purra ja potkia epätoivoisesti Tafasia. Alice yrittää ehdottaa Tafasille, että voisi kysellä tytöltä jotain jos Tafas menisi pois pelottelemasta. Tafas ei usko vaan yrittää tarjota tytölle centin kolikkoa. Tyttö vaan itkee ja Tafas vääntää tytön käden auki ja painaa kolikon siihen sulkien sen jälkeen sormet. Sen jälkeen Tafas laskee tytön maahan ja päästää irti, jonka jälkeen tyttö pinkoo pakoon hirmuista vauhtia.

Tafas ja Alice jatkavat seuraavaan taloon, jossa Alice saa Tafasin jäämään ulkopuolelle. Alice avaa oven ja näkee sisällä naisen joka huutaa, että "menkää pois demonit". Nainen huitoo harjalla ensin Alicea ja sitten Tafasia kun saa hänet näkyviin. Tafas ja Alice yrittävät jutella naisen kanssa ja kun Tafas haluaa ostaa naisen harjan suuttuu tämä ja huitasee tulkkina toiminutta Alicea olkapäähän. Alice ja Tafas vetäytyvät ulos ja Alice yrittää saada Tafasia jäämään paikalleen, niin että hän pääsisi yksin juttelemaan. Tafas ei kuitenkaan suostu ja seuraa Alicea, joka päättää palata aukiolla olevan Gumakan ja Fontin luokse.

Fontti oli tällä välin löytänyt räätäliputiikin ja ottanut sieltä säkin ja hänelle sopivan tunikan. Gumaka oli myös käynyt siellä ja ottanut kolme isointa tunikaa (kaikki olivat liian pieniä) ja kaiken ylimääräisen kankaan säkkiin.

Aukiolla Gumaka ryhtyy suorittamaan Tafasille psykoanalyysiä kyselemällä kaikenlaista samalla kun Alice hiipii pois kyselemään paikallisilta. Kun Tafas huomaa että Alice on hävinnyt menee hän paniikkiin ja lähtee ase ojossa sinkoilemaan talosta toiseen karjuen samalla täydellä 120 dB äänenpaineella "ALICE".

Alice kuulee, muttei välitä vaan yrittää löytää jotain jolta voisi kysellä. Kun ketään ei löydy palaa hän takaisin muiden luokse ja vähän ajan kuluttua Tafaskin palaa muiden luokse huomattuaan Alicen siellä. Seuraavaksi koko ryhmä päättää lähteä tutkimaan isoja taloja. Tafas lähtee kohti isointa taloa, muut lähtevät kohti taloa, jonka katolla on radioantenni.

Tafas tulee ison talon luokse. Ovi on aika tukevan näköinen, ikkunoissa on suljetut luukut ja seinät näyttävät hieman turhan tukevilta. Tafas ammuskelee ikkunoita ja ovia blasterillaan yrittäen osua saranoihin, mutta ei onnistu. Sen jälkeen hän alkaa potkimaan ovea ja saa muutamalla potkaisulla ovesta jalkansa läpi. Hän kurkkaa reiästä ja toteaa, että ovea pitää kiinni kaksi paksua ristissä olevaa tukkia. Tafas yrittää irroittaa tukkeja, mutta ei onnistu, joten hän potkaisee ovea pari kertaa lisää ja saa pudoitettua koko oven alaosan pois. Sen jälkeen hän heittää tukit pois ja painuu sisälle. Sisällä hän löytää ruokavaraston ja ottaa sieltä kaksi sikaa ja neljäkymmentä kiloa perunoita ja omenoita. Sen jälkeen hän huutaa Alicea ja kun Alice vastaa lähtee hän sinnepäin.

Muut ovat tällä välin päässeet sen talon luokse jossa on katolla radioantenni ja koputtavat ovelle. Kun mitään ei tapahdu, niin Fontti avaa oven ja samassa häntä lyödään viidakkoveitsellä. Fontti vetäytyy, samalla kun häntä lyödään vielä toisenkin kerran ja Alice ampuu lyöjää jalkaan. Mies putoaa maahan Alicen osumasta ja Gumaka potkaisee oven kunnolla auki. Sisällä näkyy toinen mies parin kolmen metrin päässä viidakkoveitsi kädessä. Gumaka vetää pistoolinsa esiin ja tähtää miestä, joka pudottaa veitsensä ja nostaa kätensä ylös antautumisen merkiksi. Gumaka käskee miehen kääntyä ja mennä parin metrin päähän maahan. Sen jälkeen hän sitoo miehen kädet selän taakse ja ryhtyy tutkimaan paikkoja (radiota etc). Tällä välin Alice parantaa ampumansa poliisin ja aloittaa Fontin paikkailua.

Vähän tämän jälkeen Tafasinkin saapuu paikalle, jonka jälkeen Alice ja Gumaka kuulustelevat poliiseja yrittäen saada selville paikallisia olosuhteita. Tafas ja Fontti eivät ymmärrä kieltä ja lähtevät kyllästyneenä etsimään isosta talosta viiniä tai muuta alkoholipitoista juomaa. Alice ja Gumaka saavat selville, että nämä ovat paikallista poliisia ja he tottelevat lohikäärmeitä (niitä jengiläisiä). Nämä ovat antaneet määräyksen että kaikki ulkopuoliset pitää pidättää ja viedä kaupunkiin. Paljon enempää ei poliiseista saadakaan irti ennen kuin Tafas ja Fontti palavat ja tuovat mukaan kaksi tynnyrillistä viiniä. Gumaka vapauttaa poliisit ja koko ryhmä ryhtyy mässäilemään ja juomaan.

Aamulla vartiossa ollut Alice kuulee ulkoota meteliä ja vilkaistessaan sinne näkee hän kiväärimiehen tähtäävän häntä. Hän vetäytyy suojaan ja huutaa hälyytystä. Tafas herää heti ja yrittää pistää panssariaan päälle, mutta ei ehdi koska kiväärimies ryhtyy laskemaan kymmenestä alaspäin. Tafas pakenee takaikkunasta ulos, mutta hänet niitataan konekiväärisarjalla niin, että hän lyyhistyy talon taakse. Alice siirtyy kiväärimiehen vieressä olevan talon taakse psi-voimillaan ja huomaa yllätyksekseen, että siellä onkin kymmenkunta miestä puukkojen kanssa. Fontti yrittää ampua kiväärimiestä pistoolilla osuen tätä päähän, mutta kiväärimies ei osumasta hätkähdä ja ampuu takaisin osuen pari kertaa Fonttia nenään. Fontti menee aika kriittiseen tilaan ja Gumaka siirtyy Fontin viereen sitomaan hänen haavojaan. Gumaka sitoo haavoja pari minuuttia, mutta ei onnistu saamaan Fonttia stabiloitua.

Ulkona Alice toteaa joutuneensa hieman heikkoon tilanteeseen ja päättää paeta talon katolle hyppäämällä sinne mielenvoimillaan. Vain muutama ympärillä olevista vietsimiehistä osuu häntä ja hän pääsee katolle suhteellisen hyvässä kunnossa. Perillä hän arvioi laskeutumisensa hieman väärin ja hän putoaa katon läpi sisälle taloon. Puukkomiehet ryntäävät perässä sisällä, jossa Alice on päättänyt vaihtaa ulottuvuutta ja on tällä hetkellä kolmena erivärisenä hahmona.

Ensimmäinen puukkomies näkee Alicen ja juoksee kirkuen pakoon. Seuraavaksi tulee pistoolimies, joka tyhjentää pistoolinsa Aliceen ilman tuloksia. Sen jälkeen mies lähtee pakoon. Alice päättää siirtyä ulos kiväärimiehen eteen pelottelemaan häntä, mutta hän on liian lähellä eikä mies edes huomaa häntä. Konekiväärimies kyllä huomaa Alicen ja huutaa asiasta kiväärimiehelle, mutta tämä ei usko, että hänen vieressään olisi muka kummitus ja hän vain jatkaa tähtäilyä. Alice lähtee kävelemään kohti taloa poispäin kiväärimiehestä ja noin kymmenen metrin päässä kiväärimies yllättäen huomaa Alicen ja lähtee juoksemaan pakoon. Konekiväärimies on jo myös pakannut aseensa ja painuu apulaisineen kovaa vauhtia pakoon. Alice odottaa jonkin aikaa ja siirtyy sitten takaisin tähän ulottuvuuteen ja kävelee sisälle.

Sisällä Alice pistää kuolleen Fontin säilöntälaatikkoon ja lähtee sitten katsomaan Tafasin vointia. Pikaisella ensiavulla hän saa Tafasin pelastettua jonka jälkeen he valmistautuvat lähtöön. He keräävät kaikki tavarat majan seinän viereen ja käskevät poliisit ulos ja yrittävät siirtyä matrixin avulla sairaalaan, jossa Fontti saataisin pelastettua.

Alice käyttää matrixia ja ryhmä siirtyy keskelle lumimyrskyä. Alice ja Gumaka siirtyvät heti radion ääreen kuuntelemaan missä ovat. Radiosta kuuluu "Planeetanlaajuinen hälyytys ..." samassa lähetyksen päälle tulee toinen huomattavasti voimakkaampi lähetys "Täällä SAV. Tämä planeetta on piiritetty. Pudottakaa aseenne ja sotilashenkilöt poistukaa sotilastukikohdista ja jättäkää ne tyhjiksi. Teillä on 15 min aikaa". Gumaka suunnittelee hetken viestiä ja lähettää sitten "Haemme turvaa päästäksemme pois näistä vihamielisistä olosuhteista. Tarvitsemme pikaista lääketieteellistä apua kahakassa loukkaantuneiden hoitamisessa. Kuka tahansa kuuleekin tämän viestin tulkaa auttamaan...".

SAV (Suomen-avaruusvoimat) vastaa että, "Kuka pelle siellä seikkailee tällä kanavalla. Siirtykää kanavalle 223 ja kuunnelkaa siellä, otamme teihin yhteyttä viidentoista minuutin ja kahdenkymmen kolmen sekunnin kuluttua. ".

Gumaka ja Alice laskevat aseensa ja jäävät odottamaan. Tasan viidentoista minuutin ja kahdenkymmenen kolmen sekunnin päästä kuuluu kova pamahdus ja muutaman sadan metrin päähän laskeutuu avaruusalus. Aluksesta purkautuu joukkoja ulos ajoneuvojen kanssa ja he ohjaavat Gumakan ja Alicen avaruusalukseen riisuttuaan ensin heidät aseista ja muista tavaroista. Fontti ja Tafas viedään paareilla alukseen. Aluksessa Alice ja Gumaka riisuvat vielä panssarinsa ja sen jälkeen heidät kiinnitetään G-tuoleihin ja avaruusalus tekee 4-5:n g:n kiihdytyksen ja puolen tunnin päästä alus laskeutuu samalla 4-5:n g:n kiihdytyksellä maahan. Gumaka ja Alice puretaan ulos ja viedään jeepillä sotilastukikohdan tai vankilan näköiseen rakennukseen. Siellä heidät ohjataan jonoon jonka päässä joku sotilas kysyy nimeä, kansalaisuutta, ammattia, etc. Gumaka ja Alice kertovat olevansa ranskalaisia. Sen jälkeen heidät ohjataan lääkärintarkastukseen, jonka jälkeen heiltä otetaan verinäytteet, joista löytyy jotain ylimääräisiä vasta-aineita, joten heidät ohjataan lisätutkimuksiin. Lääkärintarkastuksessa lääkäri yllättäen myös toteaa, että Alice on nainen, joten hän vetää Alicen sellinumeron ylitse.

Lisätutkimusjonossa on vain yksi tyyppi heidän edellään, ja kun tämä otetaan sisään ovat he kaksistaan jonossa noin puolisen tuntia ennen kuin heidät otetaan peräkkäin sisään. Sisällä heiltä otetaan lisää verinäytteitä ja sen jälkeen heidät ohjataan naapurihuoneeseen puoleksi tunniksi odottamaan. Tämän jälkeen Alicelta otetaan vielä muutama verinäyte lisää.

Tunnin kuluttua lääkäri tulee heidän luokseen mutisten itsekseen suomeksi "mielenkiintoista, mielenkiintoista". Sen jälkeenhän kertoo heille, että "teillä on seitsemäntoista ennen tuntematonta vasta-ainetta veressä". Alice kysyy mitä ja kun kuulee listan kertoo hän niitä vastaavat taudit. Lääkäri näyttää hieman masentuneelta huomatessaan, ettei olekaan keksinyt mitään uutta. Hetken keskustelun jälkeen lääkäri luovuttaa ja lähtee pois. Sen jälkeen heitä lähdetään viemään selleihin. Alicen kohdalla tulee tietysti ongelmia, koska hänelle ei ole määrätty uutta selliä, mutta asia hoituu suhteellisen nopeasti.

Gumaka ohjataan selliinsä, jossa vartiomies toteaa, että tuo E-punkka on sinun, mutta saat itse kyllä tyhjentää sen kun nuo eivät puhu mitään järjellistä kieltä. Gumaka kävelee sisään ja huomaa, että hänen sängyssään lepää pieni japanilaisen tai kiinalaisen näköinen mies. Gumaka kävelee sängyn viereen ja taputtaa miestä olalle ja sanoo tälle kohteliaasti japaniksi "Tämä sänky taitaa olla varattu minulle, voisitteko ystävällisesti siirtyä". Mies vastaa, että "hei täällähän on joku sivistynytkin henkilö, tottahan toki voin siirtyä". Mies nousee ylös kävelee viereisen yksittäisen punkan (niiitä on yhteensä kolme, muut ovat kerrossänkyjä) viereen ja potkaisee sitä, jonka jälkeen siinä makaava iso neekeri hypähtää nopeasti pois ja antaa tilaa. Vähän sen jälkeen japanilainen tulee Gumakan luokse, esittäytyy Kimiksi ja kysyy osaako tämä pelata Go:ta ja kun Gumaka toteaa osavansa ryhtyvät pelaamaan.

Myöhemmin kun porukka järjestäytyy ruokajonoon Gumaka huomaa, että suurimmalla osalla isoista ja rotevista miehistä tuntuu olevan joku tarttuva tauti, joka vammautta käsiä ja jalkoja. Ruokajonossa Kim menee suoraan jonon keulille ja viittoo Gumakankin sinne kun on ottanut ruokansa.

Illalla porukka huudetaan taas jonoon ja kun Gumaka kysyy Kimiltä niin hän kertoo, että he ovat menossa iltapesulle, hän kuulemma menee hieman perässä omia aikojaan. Kun Kim vetää sängyn alta pyyhkeen esiin valmiina lähdössä pesulle, toteaa Gumaka, että hänen oma pyyhkeensä takavarikoitiin, johon Kim toteaa, että järjestyy ja käy naapurihuoneesta hakemassa. Päivärytmi jatkuu samanlaisena muutamia päiviä.

Gumaka herätetään aamulla klo 05:30 ja viedään jonkun korkea-arvoisen sotilashenkilön kuulusteltavaksi. Mies toteaa suoraan, että te ette ole ranskasta sen olemme tarkistaneet, mistä te oikein olette. Gumaka miettii hetken ja kertoo sitten totuudesta sopivan osuuden. Mies näyttää hieman epäilevältä ja mumisee jotain mielisairaudesta, mutta toteaa sitten, että hänellä on pikkusen pulaa miehistä ja kun sinä olet ilmeisesti jossain vaiheessa toiminut armejassakin, niin kiinnoistaisiko sinua liittyä SAV:iin. Gumaka miettii hetken ja toteaa sitten sopiihan se ja allekirjoittaa sitten sopimuksen. Gumaka yrittää vielä saada takaisin omia tavaroitaan, mutta kuulee ettei niitä ollut heidän mukanaan kun heidät pidätettiin.

Myös Alice joutuu kuulusteluun ja päättää liittyä lääkintähenkilöksi. Tämän jälkeen heidät molemmat viedään samaan tupaan, jossa on parisenkymmentä venäläistä. Jossain vaiheessa päivää paikalle saapuu joku todella paljon puhuva väkivaltainen tyyppi joka esittäytyy P. Antiksi.

Tafaskin tuodaan muiden joukkoon, hänkin on liittynyt SAViin. Venäläispatalijoonan täydennysosasto siirretään sukkulalla kiertoradalle ja siellä heidät tungetaan syvänukutusarkkuihin.

Matka päättyy ja ryhmä herätetään jonka jälkeen alkaa heidän peruskoulutuskautensa.

Peruskoulutusjakso loppuu. Alice saa kunniamaininnan hyvästä käytöksestä ja ylennetään korpraaliksi, Gumaka loukkaantuu vatsaan ja saa pahoinvointikohtauksia aina stressin alla. Ryhmä saa ensimmäisen lomansa.

Heti loman jälkeisenä aamuna varuskunnassa tulee hälyytys heti seitsemältä aamulla. Sukkula tulee hakemaan joukon muutaman minuutin kuluttua. Joukko lennätetään Etiopiaan kukistamaan kapinaa. Tarkoitus on estää kapinallisia pakenemasta somalian puolelle. Ryhmä suorittaa laskuvarjolaskeutumisen ja menettää vain yhden tyypin joka loukkaa jalkansa. Muut etsivät itselleen näkösuojaa ja hyvää asemaa.

Alice ja Gumaka löytävät itse paikkansa, Tafasia ja Anttia alikersantti neuvoo. Muutaman tunnin kuluttua alikersantti toteaa, että ilmeisesti he eivät ole tulossa tätä reittiä tai sitten he ovat viivytelleet jossakin. Käsky tuli, että siirrytään normaalin vartiointiin ja laitetaan leiri pystyyn kukkulan toiselle puolelle.

Aamulla ryhmä saa kuulla, että ensimmäisen jääkäripatalijoonan toisen kompanjan kolmannen joukkueen ensimmäinen ryhmä on murjonut vihollisia aika pahasti. Jossain vaiheessa päivää vartiomies huomaa etumaastossa muutamia vihollisia (kymmenkunta). Alikersantti tilaa tulitukea ja muutaman kymmenen sekunnin kuluttua se joenuoma, jota pitkin viholliset ovat menossa tuhoutuu aika tehokkaasti SAVin kiertoratatykityksessä. Kuluu kymmenen minuuttia ja sen jälkeen Alice huomaa vihollisia sivulla ja lyhyen tähtäyksen jälkeen ampuu ryhmä yhteislaukauksen. Viidestä näkyvästä maalista putoaa neljä ja yksi syöksyy suojaan. Alice ja Tafas huomaavat vielä pari vihollisen lisää ja Tafas yrittää ampua toista, mutta ei osu. Toinen vihollisista ampuu alikersanttia ja toinen Gumakaa, mutta Gumaka pudottaa oman vihollisensa kertalaakilla.

Johtaja lataa kiväärikranaattia kun häntä osutaan käteen ja tähtäys hieman häiriintyy. Johtaja ampuu silti kranaattinsa, mutta se menee aika kauas maalitaulustaan. Tafas pudottaa viimeisen ampuvan vihollisen juuri kun Gumaka saa tämän tähtäimeen. Tässä vaiheessa Antti päättää ampua sarjaa, mutta ase riistäytyy käsistä ja hänen tusinasta luodeista viisi osuu Antin taistelupariin (oikea reisi, vasen reisi, oikea selkä, oikea reisi, rinta). Loput luodit suhatelevat minne sattuu (yksi porautuu maahan 20 senttiä Tafasin kädestä). Johtaja ampuu kiven taakse kranaatin ja vihollinen lähtee pakoon. Johtaja ilmoittaa tilanteesta eteenpäin ja pyytää samalla jonkun hoitamaan Antin taisteluparia. Alice menee jo katsomaan Antin taisteluparia samalla kun ajoneuvoa odotetaan paikalle.

Ajoneuvo tulee parin minuutin päästä paikalle hirmuista vauhtia ja sisältä tulee hieman murjoutuneen näköinen lääkintämies. Hän sitoo Antin taisteluparin haavat ja sen jälkeen ryhmä lähtee varmistamaan, että viholliset ovat poissa pelistä. Alhaalla ryhmänjohtaja lopettaa kiljuvan haavoittautuneen ja sen jälkeen hän vielä varmistaa, että viholliset ovat kuolleet ja kerää ylimääräiset aseet pois.

Muutaman tunnin kuluttua tulee ilmoitus, että ryhmän pitää kävellä kahdeksankymmentä kilometriä etenepäin jotta he pääsevät kuorma-autojen kyytiin. Tafas ottaa Alicen, Antin ja taisteluparinsa reput kyytiinsä ja sen jälkeen he lähtevät marssille.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Gumaka Resitavies
+ Gentleman/Human	Kivinen		15.1.67		-		-
+
+ Tafas Ruiaxa
+ PR/Human		Ahponen		23.1.67		-		-
+
+ Anthony Reichman
+ Upseeri/Human		Alakoski	1.2.68		18.2.68		16
+
+ Alice Three
+ Doctor/Human		Aarni		14.2.68		-		-
+
+ Times Font
+ Seuralainen/Human	Alakoski	5.3.68		7.3.68		2
+
+ P. Antti
+ Panttilainaaja/Human	Alakoski	10.3.68		-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>