TSM Osa 9, Luku 007 (tsmpart9/tsmpart9.007)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Weby Mini (Kivinen)

Todella pienikokoinen ihminen, jota monet luulevat koon takia hobitiksi. Pituutta noin 45 cm, oranssi tukka, keltaisen ja oranssin värisenä hohtavat silmät ja hyvin vaalea iho. Viettää suurimman osan ajastaan nukkumalla ja omaa hyvin terävän katseen (katseen joka saattaa jopa tappaa).

Crog Daniels (Ahponen)

Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataitoon hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Syntyperältään kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain.

Jevgeni Hruzew (Aarni)

Väkivaltainen pappisoppilas, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm hevosen ja oman asunnon. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Armejassa vietti aikaa melkein kymmenen vuotta laivaston puolella.

Eiky Biistiboy (Alakoski)

Iso ja roteva ihminen, joka tahtoo aina seurata jotain muuta. Heiluu ihmeellisten aseiden kanssa (nuntsat), ja tuntuu olevan todellinen köysimestari, ainakin kun on kyse köyden sotkemisesta kavereiden ja itsensä ympärille vahingossa.

For Cee M (Alakoski)

Kiinalaisen näköinen lihavahko mies, joka kulkee rääsyissä ja kantaa mukanaan ainoastaan sauvaansa. Sanoo olevansa taikuri.


Minin ja hänen kavereidensa tarina

vuonna 835

7. luku

Jevgeni parantaa Webyn tajuihinsa ja parantaa sitten vielä itseään. Tämän jälkeen Jevgeni ja Weby tutkivat oven takana olevan huoneen. Huoneessa on paljon koboldien ruumiita ja kaksi ovea eteenpäin. Weby ja Jevgeni yrittävät saada Biistiboytä tajuihinsa, mutta eivät onnistu ja he siirtyvät tutkimaan huonetta tarkemmin. Weby havaitsee, että takanurkassa oleva vesilammikko ja siihen valuvat pisarat sisältävät taikaa. Weby juo lähteestä ensimmäisenä, Jevgeni seuraavana ja sen jälkeen he juottavat lähteestä Biistiboyllekin. Mitään erikoista ei kuitenkaan tapahdu.

Juomisen jälkeen he piilottavat Biistiboyn huoneen nurkkaan ja lähtevät tutkimaan mihin ovet johtavat. Ensimmäisestä ovesta Jevgeni löytää vain yhden ansan, nuoli lävistää pohjelihaksen katkaisten sen. Jevgeni korjaa vamman ja odottelee tunnin, että lihas paranee. Tänä aikana käy huoneen ovella yksi koboldi, mutta Weby ajaa sen pakoon ja ammuskelee sen perään vielä tulinuolella, mutta kun häntä ruvetaan ampumaan jousella suojautuu hän kulman taakse ja nostaa yhden koboldin ruumiin kurkistelmaan vihollisia. Koboldit ampuvat ruumista pitkän aikaa ja lopettavat sitten vasta kun osuvat ruumista päähän tosi hyvin ja Weby päättää vaihtaa ruumista. Koska nuolia ei enää tunnu tulevan vilkaisee Weby kulman ympäri eikä näe enää ketään. Hän palaa takaisin vahtimaan.

Tunnin kuluttua Jevgeni on kunnossa ja Weby avaa oven. Oven takaa aukeaa loiva käytävä ylöspäin. Mäen päässä on toinen ovi, jota Jevgeni yrittää avata alaovesta otetetulla avaimella, mutta avain ei sovi. Weby siirtyy oven kimppuun ja saa sen pienellä yrityksellä auki. Oven takaa aukeaa iso louhittu huone, joka on täynnä silkkipaaleja. Mietittyään hetken mitä tehdä Jevgeni ja Weby pättävät raahata Biistiboyn sisälle käytävään oven tälle puolelle ja yöpyä siinä suljettuaan ensin oven avaimellaan. Weby yrittää pysyä hereillä, mutta nukahtaa jossain vaiheessa ja herää tunnin kulutta entistä väsyneempänä ja entistä masentuneempana nähtyään taas saman unen.

Aamulla Jevgeni parantaa Biistiboyta ja Webya, saaden nämä melkein kuntoon, jonka jälkeen Jevgeni päättää ryhtyä tutkimaan viimeistä ovea. Hän avaa oven ja toteaa ettei se edes ollut lukossa. Oven takana on lyhyt käytävä, josta Jevgeni löytää taas ansan. Hänen eteensä ilmestyy keppi, jossa roikkuu kangaspala, jossa lukee "sain sinut". Weby tutkii käytävän ja toteaa että koko käytävä loistaa korkean tason taikaa. Jevgeni sohii sisään kepillä ja taas laukeaa ansa "sain sinut taas". Seuraavalla kerralla Jevgenin päälle lentää kermavaahtoa ja hän on täysin sen peitossa. Jevgeni taikoo itselleen viidentoista litran vesileilin ja puhdistautuu sillä. Vaikka Jevgeni kuinka kaataa vettä leilistä ei vesi näytä yhtää vähenevän.

Sen jälkeen Jevgeni kävelee käytävän luokse ja kaataa vettä sisälle. Sisältä kuuluu huuto kuka kusee porstuaani ja sen jälkeen alkaa kuulua kolinaa. Jevgeni siirtyy vähän kauemmaksi ja näkee kuinka sisältä tulee punaiseen viittaa pukeutunut luuranko, joka kertoo heti alkuun Jevgenille vitsin. Jevgeni alkaa nauramaan aivan kippurassa eikä voi tehdä mitään melkein minuuttiin. Seuraavaksi luuranko tulee Biistiboyn luokse, joka yrittää hypätä pakoon, mutta luuranko juoksee hänen laskeutumispaikkaan ja sijoittaa siihen piirakan niin että Biistiboy laskeutuu siihen naama edellä. Sen jälkeen hän potkaisee Webyä selkään niin että tämä menee hetkeksi sekaisin ja aloittaa sitten jälkeen alusta, eli käy Jevgenin kimppuun iskien tätä piirakalla. Tätä jatkuu muutamia minuutteja ja sen jälkeen koko ryhmä on tajuton. Kun ryhmä tulee tajuihinsa huomaavat he olevansa taikalähteen alla niin että jokaisen suuhun menee yksi pilli itse lähteestä. Irrottauduttuaan pilleistä ja siteistä huomaavat Weby ja Biistiboy, että Jevgeni on tajuton. Weby kaivaa edelleen täysinäisen vuotavan vesileilin esiin vedestä ja sulkee sen. Huoneen lattialla on jo noin parisenkymmentä senttiä vettä.

Biistiboy ja Weby siirtävät Jevgenin jyrkän käytävän alapäähän ja siellä Weby sitten kommentoi Biistiboylle, että onkohan ylhäällä vielä koboldeja ja samassa Biistiboy lähtee juoksemaan käytävää ylöspäin hirmuista vauhtia huutaen jotain "kuolema koboldeille" tyylistä. Päästyään parisenkymmetä metriä ylöspäin putoaa hän pahan näköisesti alas.

Alhaalla hänen jalastaan alkaa roiskua verta kuin suihkulähteestä. Weby yrittää parisen minuuttia tehdä jalkaan kiristyssidettä, mutta ei onnistu. Verenvuoto loppuu, joten Weby siirtyy epätoivoisiin keinoihin ja ryhtyy juottamaan Biistiboylle taikalähteen vettä. Juotettuaan melkein kymmenen annosta hän luovuttaa ja tutkii sekä Biistiboyn että Jevgenin. Hän huomaa, että kumpikaan heistä ei hänen mielestään hengitä, joten he ovat ilmeisesti kuolleet. Sen jälkeen hän ottaa heiltä kaikki hyödylliset tavarat ja kiipeää ylös hevosten luokse. Hevosia on jostain ilmestynyt yksi lisää, mutta se ei Webyä haittaa, ja hän lähtee Kosovoon.

Kosovossa hän kertoo löytäneensä silkit ja hänen mukaansa lähtee viitisenkymmentä tyyppiä hakemaan silkkejä.

Tällävälin luolassa pimeydestä pelosta tajuttomana ollut Jevgeni tulee tajuihinsa. Hän tutkii Biistiboyn ja toteaa, että jalassa on aika pahan näköinen haava ja murtuma, mutta mies näyttää olevan hengissä. Jevgeni lastoittaa Biistiboyn jalan ja sitoo hänen ympärilleen köyden. Sen jälkeen hän itse kiipeää ylös ja vetää Biistiboyn perässä. Pitemmän mäen alla hän toteaa että köysi ei riitä tämän pitkän mäen päälle, mutta katsellessaan ympärilleen näkee hän vedessä köysitikkaiden pään ja vetäessään siitä saa hän esiin köysitikkaat yhdessä osassa. Jevgeni kiipeää ylös köysitikkaat perässään ja niiden perään on sidottu Biistiboy narun päähän.

Jevgeni saa Biistiboyn hengissä ylös vaikka aikaa kuluukin todella runsaasti. Ulkona hän törmää silkkejä hakemaan tulleeseen Webyyn ja hänen apulaisiinsa. Samalla paikalle saapuu örkin ohjastamana Crog, joka kertoo tarinansa. Jevgeni haluaa haarniskansa takaisin ja Weby antaa sen kun lopulta uskoo, ettei Jevgeni olekaan kuollut. Weby kertoo Crogille ja Jevgenille miten hän oli juottanut Biistiboylle juomaa siitä lähteestä ja jossain vaiheessa Biistiboyn vuoto oli sitten lakannut ja jos kerran Jevgenin puheiden mukaan Biistiboy on hengissä, niin ehkä ne juomat ovat sitten auttaneet. Pienen keskustelun jälkeen Crogin päättää menna alas juomaan lähteestä toivoen sen auttavan hänen näkökykyynsä.

Alhaalla Crog juo lähteestä ja ensimmäisen lasillisen jälkeen hän tuntee itsensä älykkääksi ja toinenkaan lasillinen ei saa mitään parannusta aikaiseksi. Ryhmä palaa kauppiaiden kanssa takaisin Kosovoon ja yöpyy siellä.

Ryhmä lähtee heti aamulla kello kuuden aikoihin Asavaan. Asavassa heitä odottaa suuri paraati ja noin puolet koko kaupungin asukkaista. Jopa paikallinen aatelinen käy sanomassa että "hyvin tehty, jatkakaa samaan malliin", ja ratsastaa sitten pois. Palkkiota ryhmälle maksetaan 450 kultaa, jolloin Jevgeni ehdottaa seruaavaa jakoa: Webylle ja hänelle 150 kultaa, Crogille 100 kultaa ja poissaolevalle Biistiboylle 50 kultaa. Weby suostuu heti ja ottaa omat 150 kultaansa ja poistuu paikalta. Crog ja Jevgeni jäävät riitelemään lopuista rahoista ja lopulta jako menee niin että kirkko 74 kultaa, Jevgeni 108 kultaa, Crog maksaa omalle kirkolleen kymmenkunta kultaa ja maksaa silmiensä parannuksen ja loppujen lopuksi hänelle jää 58 kultaa hevoslainan lyhennykseen ja elämiseen. Onnettomalle Biistiboylle jää 24.5 kultaa. Weby antaa Crogille anteeksi hänen yhden kullan lainansa.

Crogin silmät parannetaan, mutta täydellinen paraneminen kestää kuulemma noin neljä päivää. Crog ei halua vielä tänään lähteä rauniokaupunkiin, joten Weby joutuu vielä odottamaan.

Ryhmä lähtee ratsastamaan etelään. Nousee sumu.

Sumu tihenee. Illan saapuessa ennen auringonlaskua ryhmä näkee vanhan miehen tien varressa ja kun mies lähtee metsään, niin Weby lähtee välittömästi perään ja saapuu miehen perässä tutun näköisen majan luokse. Weby nousee ponin selästä ja menee sisälle majaan. Sisällä majassa on vanha mies ja joku toinen, vinosilmä kiinalainen lihavahko köyhän näköinen mies. Vanha mies toivottaa Minin (Weby) tervetulleeksi ja kertoo, että se "etsimäsi malja ei ole nyt tässä maailmassa, johtuen ajan epäjatkuvuudesta. Kyseinen epäjatkuvuus tulee ilmeisesti aiheuttamaan muitakin ongelmia. Sen korjaamiseksi teidän pitää matkustaa sumujen maailmaan, johon on vangittuna vanhan kuningaskunnan linna ja tuoda se takaisin omalle paikalleen." Ryhmä on kuulemma nyt jo puolessa välissä, olemme nyt ulkoisissa sumuissa, maailmojen välillä.

"Tämän asian saavuttamiseksi teidän pitää löytää sieltä linnasta tämän epäjatkuvuuden aiheuttama portti ja sulkea se. Sen lisäksi pitää löytää sumun avaaja, jonka avulla linna saadaan oikealle paikalleen sumun läpi." Portin sulkemiseski mies antaa käärön. Ikävä kyllä hän ei pysty siirtämään kovin paljoa maailmojen välillä. Samalla hän esittelee arvoisa herra M:n, josta on kuulemma ryhmälle paljon hyötyä. Vanha mies pystyy siirtämään viisi asiaa, eli "teidät neljä ja käärön, lisäksi minä pystyny luomaan viisi pientä esinettä paikallisesta sumumateriaalista. Tutkimuksieni mukaan siellä on aika paljon epäkuolleita. Onneksi paikan parannussymboolit näyttävät olevan kunnossa. Eli paikalliseen kivimateriaaliin on kaiverrettu symbooleja, jotka parantavat kun sanotaan "paranna minut" elfien kielellä. Sen lisäksi sieltä löytyy myös muita hyödyllisiä esineitä." Sen lisäksi vanha mies seuraa ryhmän edistymistä ja yrittää antaa apua ja neuvoja.

Pitkän miettimisen jälkeen ryhmä päätyy seuraaviin esineisiin: Crog: käyrä miekka, Jevgeni: Käyrä miekka, Weby: Nahkahaarniska, M: tiirikka ja viimeisenä ylimääräisenä esineenä köysi. Seuraamalla aurinkoa löydämme kuulemma maailmojen rajalle.

Epämääräisen kävelyajan jälkeen ryhmä saapuu kyltille, jossa lukee: "Jätätte nyt plasma-maailman, varoa askelianne, kiinnittäkää turvavyönne, sammuttakaa savukkeen, tämä on savuton alue, kulku omalla vastuulla, emme vastaa naulakkoon jätetyistä tavaroista".

Kyltin jälkeen ryhmä näkee kuinka heitä kohti tulee kovaa vauhtia valoja,jotka ohittavat heidät ja heidän sivuillaan näkyy valoviivoja ja hetken päästä he saapuvat perille. Hetken päästä sumu loppuu ja he löytävät itsensä kiviseinän vierestä.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Weby Mini		3		4
+ sleuth/human		Kivinen		8.6.835		-		-
+
+ Crog Daniels		3/0		3/1
+ rogue/half-orc	Ahponen		8.6.835		-		-
+
+ Jevgeni Hruzew	4		4
+ cleric/half-orc	Aarni		8.6.835		-		-
+
+ Eiky Biistiboy	2		2
+ Beastmaster/high-man	Alakoski	12.7.835	24.10.835	104
+
+ For Cee M		1		1
+ Force Mage/human	Alakoski	28.10.835	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>