TSM Osa 9, Luku 012 (tsmpart9/tsmpart9.012)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Weby Mini (Kivinen)

Todella pienikokoinen ihminen, jota monet luulevat koon takia hobitiksi. Pituutta noin 45 cm, oranssi tukka, keltaisen ja oranssin värisenä hohtavat silmät ja hyvin vaalea iho. Viettää suurimman osan ajastaan nukkumalla ja omaa hyvin terävän katseen (katseen joka saattaa jopa tappaa). Harjoituksen myötä on oppinut vähän paremmin pysymään muiden mukana vauhdissa. Kävelyvauhti on jo noussut noin kolmasosaan muiden vauhdista.

Crog Daniels (Ahponen)

Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataitoon hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Syntyperältään kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen.

Jevgeni Hruzew (Aarni)

Väkivaltainen pappisoppilas, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm hevosen ja oman asunnon. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Armejassa vietti aikaa melkein kymmenen vuotta laivaston puolella.

For Cee M (Alakoski)

Kiinalaisen näköinen lihavahko mies, joka kulkee rääsyissä ja kantaa mukanaan ainoastaan sauvaansa. Osoittanut olevansa todella voimaksa ja vaarallinen taikuri (sekä vihollisille että omille). Tapana odotella kulman takana taistelun loppumisa kurkistellen aina silloin tällöin kulman ympäri tilanteen selvittämiseksi. Väittää osaavansa ampua varsijousella, tosin vankemmat todisteet vielä puuttuvat.

Imaraus Zip (Riikonen)

For Cee M:n oppipoika, joka on oppipojaksi oton yhteydessä muuttunut ulkonäöltään kaksimetriseksi piparkakkumieheksi. Ulkonäön muutossa on se hyvä puoli että hänen päällään olevat haarniskat, kilvet ja aseet eivät näy mitenkään, ase tulee näkyviin kun hän vetää sen esiin (ilmestyy tyhjästä), kilpi ja haarniska tulee näkyviin vasta jos hän ottaa ne pois päältä. Zip sanoo olevansa taikurioppilas, eikä hän kuulemma ole vielä oikein ehtinyt valita ominta aluettaan taikuuden kentässä.


Minin ja hänen kavereidensa tarina

vuonna 835

12. luku

Jevgeni ryhtyy tutkimaan miten saisi leikattua Webyltä ylimääräiset nuolet käsistä pois, jolloin Weby toteaa että tuossa hommassa voisi olla taidosta apua ja käyttää erikoisominaisuuttaan. Jevgeni toteaa osaavansa leikata paljon paremmin ja pienen leikkauksen jälkeen saakin kaikki nuolet siististi pois. Jevgenin leikkauksen aikana Crog on parantanut itseään omilla parannusvoimillaan. Kun leikkaus on ohitse, jakaa Weby muillekin hieman lisää taitoa. Itselleen Weby hankkii tulinuoliensa ampumistaitoa, Crogille taikaesineiden tunnistamista, M:lle taikalistaa, mutta Zipin kohdalla ei enää tapahdu mitään. Ryhmä jää luolaan nukkumaan ja odottamaan taikavoimiensa palautumista.

Ryhmä lepää koko päivän ja päättää lähteä aamuyöstä uudestaan hyökkäykseen. He pääsevät ilman ongelmia portille asti, mutta siellä he törmäävät kulman ympäri kävelevään linkomieheen. Mies pysähtyy kauhusta paikoillen samalla kun Jevgeni pudottaa hänet yhdellä iskulla. Crog jää miehen viereen seisomaan paikoillen ja ihmettelee mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Jevgenio ohittaa Crogin ja käy pystyyn nousevien vihollisten kimppuun. Hän pudottaa heti yhden linkomiehen ja siirtyy taaemmaksi jousimiesten kimppuun.

Crog tulee vihollisten luokse ja mumisee näille jotain vihaisesti. Zip ja Weby seuraavat heti perässä, mutta he eivät jää keskustelemaan vaan käyvät suoraan kimppuun. Jevgeni jatkaa raivokkaasti hyökkäystään eteenpäin ja tappaa jousimiehiä suhteellisen rivakkaa vauhtia. Vihollisten takarivissä olevat papit ottavat Jevgenin maalitaulukseen, mutta eivät saa mitään aikaseksi. Ryhmän takarivissä M:n apulainen luutnantti Askan pudottaa vihollisista ensin taikurin ja sitten vielä yhden papin. Weby pudottaa pari linkomiestä ja putoaa sitten tajuttomana maahan neljän linkomiehen piirittämänä. Crog pistää linkomiehiä heikkoon kuntoon ja Zip avustaa tässä hieman. Taistelu kestää vielä noin pari minuuttia ja sen jälkeen viimeiset viholliset lähtevät pakoon.

M huomaa pian taistelun alettua että pari linkomiestä on ottanut hänet maalitaulukseen ja tähtäilevät parhaillaan häntä. M siirtää itsensä linkomiesten taakse dyynin laelle, mutta he huomaavat hänet hyvin erottuvana varjokuvana orastavaa auringonnousua vasten ja ryhtyvät tähtäämään häntä uudestaan. M hätääntyy hieman ja sanoo taikasanan "dak" ja yllätyksekseen näkee kuinka toisen linkomiehen syliin lentää ankka, joka munii linkomiehen syliin kultamunan. Kultamuna putoaa maahan ja lähtee vierimään dyyniä ylöspäin häviten dyynin laen taakse. Linkomies lähtee juoksemaan perään ja ankka seuraa häntä. Mies ja ankka painuvat munan perässä näkymättömiin.

Jevgenin jahtaa kahta viimeistä vihollista, mutta ei saa niitä enää kiinni. M tulee paikalle ja yrittää löytää taikavoimillaan maljan ja haivaitseekin sen kapteenien talon meren puoleisesta nurkasta. Zip on tällä välin lopettanut M:n nukuttamat sotilaat ja saapuu paikalle. Muut miettivä tässä vaiheessa että mitäs noille laivoissa oleville merirosvoille pitäisi tehdä, niitä on siellä viellä aika paljon. Zip toteaa että nyt voisi hyökyaallosta olla apua ja kysyy vielä luppa M:ltä. Kun M antaa luvan (tai oikeastaan vähän ennen) lähtevät kaikki muut juoksemaan pakoon niin lujaa kuin kintuistaan pääsevät.

Mereltä nousee todella iso hyökyaalto, joka iskeytyy talojen ylitse ja teitä pitkin rajulla voimalla kohti portia. Vesi tempaa koko porukan luutnatti Askania lukuunottamatta mukaansa. M ratsastaa aallon harjalla taikavoimillaan, Crog lentää allon edellä veden työntämänä jalat edelleen maata raahaten, Jevgeni surffaa veden pinnalla ja Zip pyörii aallon keskellä.

Kun aalto saapuu portin edessä olevaan risteykseen, törmää se toisesta suunnasta tulevaan aaltoon ja nousee muurejakin korkeammaksi purkautuessaan portista ulos. Jevgeni jatkaa kauniisti veden pinnalla surffausta aidan ylitse, M törmää aitaan ja ottaa siitä kimmokkeen, mutta ei loukkaa itseään pahemmin. Crog pyörii virran mukana jonkin aikaa ja pysähtyy sitten vähän ennen merta. Zip menee tajuttomaksi veden alla pyöriessään ja pysähtyy dyynin kupeeseen meren rantaan. Edellisestä taistelusta edelleen tajuttomana maassa makaava Weby lähtee veden mukaan ja päätyy lopulta neljän metrin korkeuteen aidan harjalle roikkumaan, todella heikossa kunnossa.

Kylä on hyökyaallon jäljiltä aika täysin tuhoutunut, useita taloja puuttuu, laivoista on jäljellä kaksi, mutta nekin on pitkällä maan puolella, merirosvoja ei näy. M lähtee heti ylös päästyään kävelemään kohti tuttua lepäämispaikkaa, Crog ottaa Zipin kantoonsa ja lähtee M:n perään. Jevgeni etsii Askan kanssa Webyn ja kiivettyään hänen luokseen heittää Jevgeni hänet alhaalla kiinni ottavalle Askanille ja sen jälkeen he lähtevät muiden perään. Lepopaikassa Jevgeni ja Crog parantavat porukkaa ja saavat ryhmän melkein kuntoon.

Ryhmä lähtee heti aamusta tutkimaan kylää. Lähestyessään kylää he näkevät, että aidalla seisova vartiomies huomaa heidät ja lähtee kirkuen juoksemaan pakoon. Kun ryhmä pääsee kylään asti toteavat he sen autioksi, lähimmät pakenevat merirosvoveneet ovat muutaman sadan metrin päässä rannasta. He tutkivat ensin kapteenien talon, mutta löytävät vain romua, ei maljaa. Kapteenien talon seinään on kylläkin syntynyt metrin kokoinen reikä ilmeisesti seinään törmäännestä veneestä. M ja Zip jäävät tutkimaan kapteenien romuja samalla kun Crog, Jevgeni ja Weby tutkivat veneen jättämiä jälkiä. Crog, Jevgeni ja Weby onnistuvat puhumaan M:n ympäri ja tämä etsii maljaa etsintätaialla, mutta ei löydä mitään vaikka he kiertävät kylän pari kertaa ympäri.

Kun kylästä ei maljaa löydy ryhtyy ryhmä katselemaan kylän kauppoja ympäri. Jevgeni avaa ensimmäisenä varastetuntavaran kaupan oven ja näkee siellä kauppiaan, joka on juuri pakannut kamppeensa ja on lähdössä pois. Mies huomaa Jevgenin ja vetää aseensa esiin. Jevgeni käyttää jumalansa voimaa ja pökerryttää miehen ja sen jälkeen perääntyy hieman taaksepäin, niin että Askan ja Weby pystyvät ampumaan kauppiasta kaukoaseillaan. Pienen taistelun jälkeen kauppias saadaan tapettua ja sen jälkeen ryhmä tyhjentää kaupan.

Seuraavaksi ryhmä tutkii muita taloja. Ensimmäiseksi he menevät kapakkaan, mutta se on aika huonossa kunnossa, eikä sieltä pikaisella silmäyksellä löydy yhtään täyttä oluttynnyriä. Sen jälkeen Jevgeni jatkaa matkaansa tuhoamaan pahan temppelin. Kun Jevgeni astuu sisälle pimenee hänen näkönsä ja hän ryhtyy huutamaan Crogia avukseen. Muu ryhmä menee luutnanttien talon eteen ja he kuulevat Askanilta, että ovea ei kannata aukaista, vaan pitää pyytää sisällä olijoita avaamaan ovi. Oven takana on kuulemma aika pahoja ansoja. Ryhmä jättää luutnanttien talon rauhaan ja siirtyy tutkimaan vankilaa. Sieltä löytyy jotakin tyyppejä jotka väittävät etteivät he ole siellä. Weby yrittää pelotella tyypit ulos ampumalla kattoparruun tulinuolen, mutta koko katto romahtaa. Ryhmä tutkii laivajen jäänteet jne, mutta ei löydä mitään erikoista. Sen jälkeen he lähtevät kiertämään saarta tutkien loppuja tutkimattomia alueita.

Crog kurkistaa luolaan, jossa viimeksi nähtiin niitä silmiä iso kasa ja häntä kohti heitetään ensin kolmisenkymmentä tikaria ja niiden perään vielä lähemmäksi sata kappaletta lisää kun hän viivyttelee luolan suulla. Ryhmä palaa kapteenien talon takahuoneeseen lepäämään ja tutkimaan löydettyjä esineitä.

Aamulla M tutkii esineitä vielä lisää. Ja jutellessaan sen jälkeen siitä mitä nyt tehdään saavat he näkyviin laivan maston. Odotettuaan hetken että se tulee lähemmäksi toteavat he sen olevan kuninkaan laiva. Askan kertoo että merirosvot olivat kuulemma jossain vaiheessa ryöstäneet yhden kuninkaan laivan ja kuninkaan porukka ei siis ole kovinkaan hyvissä väleissä merirosvojen kanssa. Zip hakee talosta valkoisen lakanan ja nostaa valkoisen lipun airon nokkaan. Laiva jää jonkin matkan päähän saaresta ja kiertelee ensin hetken tukikohtaa, ennen kuin sieltä lasketaan kaksi venettä vesille. Veneet tulevat rannassa odottavan Crogin luokse.

Crog esittelee itsensä ja kertoo, että hyvä että tulitte pelastamaan meidät täältä saarelta. Ryhmä oli kuulemma joutunut merirosvojen vangiksi ja he olivat sitten tapelleet merirosvojen kanssa pitkään ja saaneet ne lopulta karkoitettua. Mies näyttää hieman epäuskoiselta ja viestittää sitten peilillä laivalle jotain ja hetken päästä sieltä lasketaan kolmas vene veteen. Veneessä tulee kolme taikurin näköistä miestä ja niistä oppineimman näköinen taikoo Crogiin jotain ja kysyy asian uudestaan. Crog kertoo tarinan hieman tarkemmin, mutta edelleenkin miehet ovat hieman epäileväisen näköisiä. Lopulta he pyytävät ryhmää tulemaan laivaan ja sanovat että he vievät heidät kuninkaan kaupunkiin.

Laiva saapuu satamaan. Ryhmä viedään kunniavartiossa isoon puoliksi romahtaneeseen taloon, jossa heidän luokseen tulee punaiseen kaapuun pukeutunut mies. Mies tutkii ensin M:n ja sitten Zipin, mutta Crogin kohdalla hänelle tulee pieniä ongelmia ja häneen iskee hirmuinen päänsärky. Hän lopettaa tutkimukset kesken ja käskee sanoa veljenpojalleen, että kyllä kai nämä tekivät sen, nyt hänen täytyy lähteä lepäämään. Sen jälkeen ryhmä viedään vieläkin isompaan taloon, kuninkaan vastaaotolle. Kuningas toteaa, että mikäli teillä ei ole mitään sitä vastaan että hän lyö ryhmän jäsenet ritareiksi, niin teistä tulee nyt ritareita. Kenelläkään ei ole mitään asiaa vastaan ja niin kuningas huitoo raskaalla miekallaan kunnes saa kaikki lyötyä ritareiksi. Pian tämän jälkeen audienssi loppuu. Kuningas kertoi että he tulevat saamaan taikaesineitä palkkioksi ja virkamiehet selvittävät sitten asiaa tarkemmin.

Kun ryhmä on ohjattu ulos valtaistuinsalista saapuu heidän luokseen joku virkamies, joka kertoo heille heidän velvollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Pian tämän jälkeen ryhmä lähtee vierailevien ritarien tiloihin lepäämään. Siellä he tapaavat seuraavan kuninkaan, jonka pitäisi kuulemma tehdä vallankaappaus huomenna, tänään hän tuntuu olevan aika ympäripäissään. Crog juttelee hetken aikaa miehen kanssa ja sen jälkeen mies jatkaa nukkumistaan.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Weby Mini		9		11
+ sleuth/human		Kivinen		8.6.835		-		-
+
+ Crog Daniels		3/6		3/8
+ rogue/paladin/1/2-orc	Ahponen		8.6.835		-		-
+
+ Jevgeni Hruzew	9		11
+ cleric/half-orc	Aarni		8.6.835		-		-
+
+ For Cee M		8		11
+ force mage/human	Alakoski	28.10.835	-		-
+
+ Imaraus Zip		4		6
+ mage/human		Riikonen	28.10.835:6	-		-
+
+ Askan Deymoi		23		23
+ thief/human		NPC		28.10.835:160	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>