TSM Osa 9, Luku 022 (tsmpart9/tsmpart9.022)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Weby Mini (Kivinen)

Todella pienikokoinen ihminen, jota monet luulevat koon takia hobitiksi. Pituutta noin 45 cm, oranssi tukka, keltaisen ja oranssin värisenä hohtavat silmät ja hyvin vaalea iho. Viettää suurimman osan ajastaan nukkumalla ja omaa hyvin terävän katseen (katseen joka saattaa jopa tappaa). Osaa myös määrittää taikaesineiden ja henkilöiden voiman. Harjoituksen ja jumalallisen avun myötä on oppinut vähän paremmin pysymään muiden mukana vauhdissa. Kävelyvauhti on jo noussut noin puoleen toiseksi hitaimman vauhdista. Osoittautunut myös kohtalaisen hyväksi lukittujen ovien avaajaksi ja ansojen purkajaksi.

Crog of Deife (o.s. Daniels) (Ahponen)

Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataitoon hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Syntyperältään kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen. "Ihotaudin" korjauksen jälkeen kukaan ei millään usko että hän on puoli-örkki, koska hän on keskivertoihmistä kauniimpi. Vanhat varkaan ajatusmallit pääsevät aina silloin tällöin pinnalle, ja koska hänen jumalansa ei pidä siitä pysyvät hänen taikavoimansa aika vähäisinä. Mentyään naimisiin Hatrakin kanssa tuli hänestä tilallinen.

Jevgeni Hruzew (Aarni)

Väkivaltainen pappisoppilas, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm hevosen ja oman asunnon. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Armejassa vietti aikaa melkein kymmenen vuotta laivaston puolella. Sattumien summasta täysin ilman omaa ansiota ylennetty Paroniksi vieraassa maailmankaikkeudessa. Yrittää toimia Ryhmän omatuntona, mutta epäonnistuu lähes aina. Uskomattoman hyvän taianvastustuskykynsä ansiosta toimii etutiedustelijana alueilla joissa epäilään olevan taikaansoja. Hän toimii myös etutiedustelijana, koska on tunnettu miinaharavana, joten muiden on turvallista kävellä hänen perässään, koska lähimailtakaan ei löydy laukeamattomia ansoja. On vaipunut aikamoiseen epätoivoon Crogin takia.

For Cee M (Alakoski)

Kiinalaisen näköinen lihavahko mies, joka kulkee rääsyissä ja kantaa mukanaan ainoastaan sauvaansa. Tosin heti kun tilaisuus antoi myöden vaihtoi rääsyistä keikarin asuun. Osoittanut olevansa todella voimakas ja vaarallinen taikuri (sekä vihollisille että omille). Suurin osa hänen taioistaan tuntuu olevan osittain hänen kontrollissaan, eikä taian lopputulosta voi kuin arvailla heittohetkellä. Tapana odotella kulman takana taistelun loppumisa kurkistellen aina silloin tällöin kulman ympäri tilanteen selvittämiseksi. Väittää osaavansa ampua varsijousella, tosin vankemmat todisteet vielä puuttuvat. Huolehtii ryhmän liikumisesta tunnettujen pisteiden välillä taikaporttejen avulla. (Jotta normaalin parin tunnin johonkin luolaan tai vastaavaan suuntautuneen päiväretken jälkeen ei tarvitsisi leiriytyä maastoon, vaan pääsee takaisin sivistyksen pariin.)

Imaraus Zip (Riikonen)

For Cee M:n oppipoika, joka on M:n oppipojaksi oton yhteydessä muuttui ulkonäöltään kaksimetriseksi piparkakkumieheksi. Ulkonäön muutossa oli se hyvä puoli että hänen päällään olevat haarniskat, kilvet ja aseet eivät näkyneet mitenkään, asekin tuli näkyviin vasta kun hän veti sen esiin (ilmestyi tyhjästä), kilpi ja haarniska tulivat näkyviin vain jos hän otti ne pois päältä. Tavattuaan yhden omista jumalattaristaan hänestä tehtiin jumalansa pyhä esitaistelija ja samalla piparkakkumiesmuunnos poistui tarpeettomana (hän sai oman jumalansa voimaa sen sijaan). Zip sanoo olevansa taistelija ja taikuri yhtä aikaa, sekä käyttää myös niin, eli taiottuaan pari loitsua hän syöksyy lähitaisteluun. Saanut M:ltä selvästi vääränlaista opetusta, sillä myös hän alkaa olla vaaraksi sekä omille että vihollisille. Toimii myös ryhmän kuljetusyksikkönä, ilmaratsuin ja leijuvien levyjen avulla.

Madam Hatrak of Deife (NPC)

Lordi Deifen ainoa lapsi, ritari, kuninkaan palatsin vartiokaartin Luutnatti evp., Ostesian kreivin neuvonantaja, Tilallinen Crog:in vaimo. Saavuttanut siis paljon elämässään kahtenkymmeneen ikävuoteen mennessä. Pienikokoinen ja hieman pippuriluonteinen, sekä hyvin itsekäs.

Askan Deymoi (NPC)

Ammatiltaan köyden punoja, mutta joutunut luopumaan ammatistaan erään asiakaalle sattuneen onnettomuuden takia, eikä saanut mitään muuta ammattiaan, joten tuli kuuluisaksi kiltavarkaana. Joutunut luopumaan siitä killan sisäisten tekijöiden takia. Siirtynyt merirosvoksi jossa yleni luutnantiksi, ennen kuin joutui luopumaan siitä ja siirtymään 4cm:n seuraajaksi. Erittäin hyvä ampumaan jousella. Jouduttuaan Viettämään noin kolme kuukautta sammakkona ei hän oikein pidä sen aiheuttajasta Zip:istä.

Galavan Deymoi (NPC)

Erittäin kaunis Nuori tyttö, nyttemmin Askanin vaimo. Ei tunnu pitävän ollenkaan huolta hygieeniasta. (ero muihin ei ole kovin suuri) Hieman varautunyt ja hiljainen, ei ilmeisesti oikein pidä ryhmästä, ainakaan sen jälkeen kun hänkin joutui viettämään sen noin kolme kuukautta sammakkona.


Minin ja hänen kavereidensa tarina

vuonna 836

22. luku

Jevgeni lähtee peittämään seuraavasta huoneesta siellä olevat pari symboolia. Hän pääsee toisen symboolin luokse ja siellä hän kuulee sivulta epämääräistä laahausta. Jevgeni lähtee juoksemaan muita kohti, jolloin häntä ammutaan kilpeen jäävasamalla ja kun hän pysähtyy muiden luokse ilmestyy hänen ympärilleen tyhjiö. Tyhjiön vaikutuksesta M putoaa tajuttomana maahan ja Weby pökertyy hetkeksi, mutta Jevgeni, Crog ja Askan syöksyvät eteenpäin ja saavat ryhmän kimppuun käyneen epäkuolleen näkyviin. Takarivistä Kier, Galavan ja Hatrak syöksyvät myös eteenpäin samalla kun Zip jää heittämään suojataikojaan.

Epäkuollut hyökkää Jevgenin kimppuun taikavoimillaan, mutta Jevgeni pysähtyy ja torjuu. Askan ja Crog ohittavat Jevgenin ja pääsevät epäkuolleen luokse. Jevgenikin tulee hetken päästä perässä. Kier ja Galavan tulevat huoneeseen ja saavat epäkuolleen näkyviinsä, jolloin he joutuvat täysin paniikkiin. He lähtevät juoksemaan pakoon niin lujaa kuin ikinä pääsevät. Weby tulee huoneeseen ja siirtyy suoraan epäkuolleen taakse pieneen savupilven keskelle.

Epäkuolleen ympärilleen aiheuttama kylmä rinki saa Jevgeni hieman pökerryksiin ja hän ei voi hyökätä, epäkuollut taas hakkaa Asania pari kertaa tuhoten Askanin lonkan, jolloin Askan putoaa maahan, Crog huitoo kuin pieni eläin, mutta ei saa alkuun mitään aikaiseksi. Weby yrittäää ampua takaata epäkuollutta tulivasamallaan, mutta tämä pyörähtää ympäri ja käy Webyn kimppuun. Weby ehtii kuitenkin pari kertaa ampua ja sitten kun Crog saa toisella iskulla selkään pudotettua epäkuolleen.

Hatrak oli myös tullut epäkuolleen kimppuun mutta epäkuollut oli jumittanut hänet paikoilleen ennen kuin hän oli päässyt taisteluun mukaan ja hän pysyy jumiutuneena useita minuutteja.

Weby ryhtyy parantamaan itseään, Crogi parantaa vaimoaan ja Jevgeni tutkii mikä Askanilla on vialla. Pienen tutkimuksen jälkeen Jevgeni toteaa, että hän voisi kyllä parantaa Askanin, mutta sen jälkeen hän on melkein ilman taikavoimaansa. Jevgeni käy vilkaisemassa missä taikurit ovat ja löytää M:n käytävästä tajuttomana. Pienen tutkimuksen jälkeen hän huomaa, että M:n aivoista puolet on tuhoutunut. Zipkin saapuu paikalle ja tutkiessaan M:ää paranee tämä yllättäen täysin kuntoon. Sen jälkeen Jevgeni parantaa Askanin ja ryhmä nostaa hänet Zipin levylle ja ryhmä lähtee palaamaan takaisin. Matkalla ulos heitä vastaan tulee Galavan, joka oli juossut umpikuja pakoon pötkiessään.

Kotilinnasta löytyy myös Kier, joten koko ryhmä on sen jälkeen kasassa. Kaupungissa ryhmä menee ensin parantajan luokse kysymään miten Webyn saisi kuntoon. Parantaja toteaa että ei ole varmaan pystyykö hänen taikansa kokonaan korjaamaan vammaa. Jevgeni ja Crog auvustavat omilla taioillaan ja sitten parantaja yrittää ja jopa onnistuu. Sen jälkeen ryhmä vähän tutkii esineitä ja painuu lepäämään.

Aamulla Jevgeni toteaa, että siltä epäkuolleelta otetut miekka ja keppi ovat molemmat kirottuja ja lisäksi Zipillä on uusi kirous. Hetken miettimisen jälkeen ryhmä jättää kirotut esineet tänne ja lähtee hautakammioon takaisin. Askan ja Galavan jäävät linnaan lepäämään. Hautakammiossa he pääsevät ansaoven luokse, jossa Weby ryhtyy purkamaan sitä ja M tulee häiritsemään häntä. Weby lopettaa ja siirtyy pois ja ehdottaa M:lle, että laukase sinä ansa, minä siirryn tuonne ovien taakse.

M ei kuitenkaan halua laukaista ansaa, joten Weby purkaa sen ja avaa oven. Seuraavalla ovelle M haluaa tutkia sitä ja hetken ihmettelyn jälkeen hän saakin oven auki niin ettei se enää mene ollenkaan kiinni. Veden toisella puolella olevan oven hän saa niin jumiin ettei se aukea ollenkaan ja Webykään ei saa sitä enää auki. Sen jälkeen M poistaa oven tekemällä siihen uuden oviaukon ja oven yläreunaan jäänet palat putoavat hänen eteensä ja ne kaatuvat sillalle.

Ovenpalojen painosta ansa laukeaa ja vesi alkaa kuplimaan. Ryhmä lähtee juoksemaan vimmatusti pakoon. Weby ja perässä tuleva M ehtivät vain kahdeksankulmaiseen huoneeseen asti ennen kuin räjähtää, muut ovat jo kauempana. Ryhmä odottaa vielä hetken ennen kuin palaa vesihuoneeseen. Siellä Jevgeni hyppää veden päälle ja kävelee sitä pitkin toiseen päähän. Siellä hän yrittää nostaa metallilevyjä pois sillalta, mutta uppoaa veteen. Hän hyppää pois vedestä ja nostaa levyt pois sillalta. Muut tulevat paikalle ja koko ryhmä ylittää sillan. Mosaikkihuoneessa M keksii että noissa liekeissä on jotain outoa ja pienen tutkimisen jälkeen Crog toteaa, että niiden perustarkoitus on piilottaa hissi. Sen enempää miettimättä Crog ryhtyy painamaan mosaikissa olevia merkkejä ja painettuaan kolmea nappia lähtee koko mosaikkilevy nousemaan ylöspäin.

Muut hyppäävät mukaan ja ryhmä saapuu yläkerrokseen. Hetken odotuksen jälkeen hissi lähtee laskeutumaan alaspäin ja ryhmä hyppää pois. Ylhäältä lähtee neljä ovea eteenpäin ja kun Weby avaa ensimmäisen oven paljastuu sen takaa symbooli, jolloin Crog putoaa maahan ja nousee melkein saman tien ylös. Jevgeni peittää symbooleja taas levyillä ja ryhmä tutkii huoneen ja käy kovaa väittelyä siitä pitääkö huoneessa oleva arkku ryöstää. Jevgeni ja yllättäen myös Crog ovat vastaan, muut taas puolesta. Pienen keskustelun jälkeen M poistaa ruumisarkun kyljen ja toteaa, että sisällä on mädäntynyt ruumis ja arkku, mutta ei mitään tavaraa.

Tässä vaiheessa Weby, M ja Zip toteavat, että täällä on selvästi vain palvelijoita, eli palataan takaisin alas kuninkaiden pariin, siellä on enemmän tavaraa. Jevgeni yrittää etsiä miekkaa taikavoimillaan ja toteaa, että täällä on aika hyvät taikasuojat, mutta hän silti onnistuu yrityksessään ja pystyy havainnoimaan ympäristöstään sen ettei miekka ole ainakaan hänen taikansa säteellä. Ryhmä palaa alas ja tutkii pari viimeistä huonetta. Toinen on täynnä pieniä arkkuja ja uurnia ja toinen on tyhjä vaikka ovessa oli jopa ansa (ennen kuin Weby purki sen). Crog menee etsimään tyhjästä huoneesta salaovia, samalla kun Hatrak, M ja Zip tutkivat arkuja ja uurnia. Niistä löytyy kaikenlaista pikkuesineitä ja kolikoita, jotka ryhmä kerää mukaansa. Weby nukkuu muita odotellessaan.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Weby Mini		16		16
+ sleuth/human		Kivinen		8.6.835+202	-		-
+
+ Crog Daniels		3/13		3/13
+ rogue/paladin/1/2-orc	Ahponen		8.6.835+202	-		-
+
+ Jevgeni Hruzew	17		17
+ cleric/half-orc	Aarni		8.6.835+202	-		-
+
+ For Cee M		16		17
+ force mage/human	Alakoski	28.10.835+202	-		-
+
+ Imaraus Zip		14		14
+ mage/human		Riikonen	28.10.835:6+196	-		-
+
+ Askan Deymoi		25		25
+ thief/human		NPC		28.10.835:160+42-		-
+
+ Galavan		7		7
+ sailor/human		NPC		-		-		-
+
+ Hatrak		10		10
+ thief/human		NPC		24.11.835	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>