Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin
Todella pienikokoinen ihminen, jota monet luulevat koon takia hobitiksi. Pituutta noin 45 cm, oranssi tukka, keltaisen ja oranssin värisenä hohtavat silmät ja hyvin vaalea iho. Viettää suurimman osan ajastaan nukkumalla ja omaa hyvin terävän katseen (katseen joka saattaa jopa tappaa). Osaa myös määrittää taikaesineiden ja henkilöiden voiman. Harjoituksen ja jumalallisen avun myötä on oppinut vähän paremmin pysymään muiden mukana vauhdissa. Kävelyvauhti on jo noussut noin puoleen toiseksi hitaimman vauhdista. Osoittautunut myös kohtalaisen hyväksi lukittujen ovien avaajaksi ja ansojen purkajaksi.
Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataitoon hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Syntyperältään kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen. "Ihotaudin" korjauksen jälkeen kukaan ei millään usko että hän on puoli-örkki, koska hän on keskivertoihmistä kauniimpi. Vanhat varkaan ajatusmallit pääsevät aina silloin tällöin pinnalle, ja koska hänen jumalansa ei pidä siitä pysyvät hänen taikavoimansa aika vähäisinä. Mentyään naimisiin Hatrakin kanssa tuli hänestä tilallinen.
Väkivaltainen pappisoppilas, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm. kaksi taloa. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Armejassa vietti aikaa melkein kymmenen vuotta laivaston puolella. Sattumien summasta täysin ilman omaa ansiota ylennetty Paroniksi vieraassa maailmankaikkeudessa. Yrittää toimia Ryhmän omatuntona, mutta epäonnistuu lähes aina. Uskomattoman hyvän taianvastustuskykynsä ansiosta toimii etutiedustelijana alueilla joissa epäilään olevan taikaansoja. Hän toimii myös etutiedustelijana, koska on tunnettu miinaharavana, joten muiden on turvallista kävellä hänen perässään, koska lähimailtakaan ei löydy laukeamattomia ansoja. On vaipunut aikamoiseen epätoivoon Crogin takia.
Kiinalaisen näköinen lihavahko mies, joka kulkee rääsyissä ja kantaa mukanaan ainoastaan sauvaansa. Tosin heti kun tilaisuus antoi myöden vaihtoi rääsyistä keikarin asuun. Osoittanut olevansa todella voimakas ja vaarallinen taikuri (sekä vihollisille että omille). Suurin osa hänen taioistaan tuntuu olevan osittain hänen kontrollissaan, eikä taian lopputulosta voi kuin arvailla heittohetkellä. Tapana odotella kulman takana taistelun loppumisa kurkistellen aina silloin tällöin kulman ympäri tilanteen selvittämiseksi. Väittää osaavansa ampua varsijousella, tosin vankemmat todisteet vielä puuttuvat. Huolehtii ryhmän liikumisesta tunnettujen pisteiden välillä taikaporttejen avulla. (Jotta normaalin parin tunnin johonkin luolaan tai vastaavaan suuntautuneen päiväretken jälkeen ei tarvitsisi leiriytyä maastoon, vaan pääsee takaisin sivistyksen pariin.) Toisinaan hänellä tuntuu olevan uskomattoman hyvä säkä, esimerkiksi löhikäärmeen hyökätessä hän löysi suojakseen maanalaisen bunkkerin jne.
For Cee M:n oppipoika, joka on M:n oppipojaksi oton yhteydessä muuttui ulkonäöltään kaksimetriseksi piparkakkumieheksi. Ulkonäön muutossa oli se hyvä puoli että hänen päällään olevat haarniskat, kilvet ja aseet eivät näkyneet mitenkään, asekin tuli näkyviin vasta kun hän veti sen esiin (ilmestyi tyhjästä), kilpi ja haarniska tulivat näkyviin vain jos hän otti ne pois päältä. Tavattuaan yhden omista jumalattaristaan hänestä tehtiin jumalansa pyhä esitaistelija ja samalla piparkakkumiesmuunnos poistui tarpeettomana (hän sai oman jumalansa voimaa sen sijaan). Zip sanoo olevansa taistelija ja taikuri yhtä aikaa, sekä käyttää myös niin, eli taiottuaan pari loitsua hän syöksyy lähitaisteluun. Saanut M:ltä selvästi vääränlaista opetusta, sillä myös hän alkaa olla vaaraksi sekä omille että vihollisille. Toimii myös ryhmän kuljetusyksikkönä, ilmaratsuin ja leijuvien levyjen avulla. Voittanut talon arpajaisissa Ostesiasta.
Lordi Deifen ainoa lapsi, ritari, kuninkaan palatsin vartiokaartin Luutnatti evp., Ostesian kreivin neuvonantaja, Tilallinen Crog:in vaimo. Saavuttanut siis paljon elämässään kahtenkymmeneen ikävuoteen mennessä. Pienikokoinen ja hieman pippuriluonteinen, sekä hyvin itsekäs. Osoittautunut myös aika hyväksi lukkojen avaajaksi.
Ammatiltaan köyden punoja, mutta joutunut luopumaan ammatistaan erään asiakaalle sattuneen onnettomuuden takia, eikä saanut mitään muuta ammattiaan, joten tuli kuuluisaksi kiltavarkaana. Joutunut luopumaan siitä killan sisäisten tekijöiden takia. Siirtynyt merirosvoksi jossa yleni luutnantiksi, ennen kuin joutui luopumaan siitä ja siirtymään 4cm:n seuraajaksi. Erittäin hyvä ampumaan jousella. Jouduttuaan Viettämään noin kolme kuukautta sammakkona ei hän oikein pidä sen aiheuttajasta Zip:istä.
Erittäin kaunis Nuori tyttö, nyttemmin Askanin vaimo. Ei tunnu pitävän ollenkaan huolta hygieeniasta. (ero muihin ei ole kovin suuri) Hieman varautunyt ja hiljainen, ei ilmeisesti oikein pidä ryhmästä, ainakaan sen jälkeen kun hänkin joutui viettämään sen noin kolme kuukautta sammakkona.
Iltapäivällä kun Weby on kunnossa lähtee ryhmä yrittämään uudestaan epäkuolleen tuhoamista. Ryhmä pääsee onnellisesti kaltereiden takana olevaan huoneeseen, mitä nyt M:n taikaportti vaihtaa väriään punaiseksi M:n kulkiessa siitä lävitse. Pienessä huoneessa on hiekkaa sen näköisesti, että siinä on Zipin maavallin jäänteet. Ovi on pyrähtänyt ympäri ja M:n tekemä aukko on oven yläreunassa. M tekee uuden aukon alareunaan ja ryhmä astuu sisään. Epäkuollut nousee taas haudastaan ja hyökkäys aloitetaan sillä että Weby räjäyttää tulipallon epäkuolleen ympärillä niin, että jättää vielä omalla puolella olevat pallon tuhoalueen ulkopuolelle.
Toiselta sivustalta ei tule yhtään luurankoa, koska M on tukkinut oven ilmamuurilla, toiselta puolelta taas tulee kolme luurankoa, joista Weby pudottaa yhden tulinuolellaan ennen kuin tämä edes ehtii hänen luokseen, mutta kaksi muuta pääsee hänen kimppuunsa. Luuranko iskee Webyä, niin että tämä menee hieman pökerryksiin, mutta Weby vastaa pudottamalla luurangon omalla iskullaan. Kier tulee toisen luurangon kimppuun, joka kompuroi sen verran aikasemmin, ettei ehtinyt lyödä Webyä ollenkaan, ennen kuin Kier on jo sen kimpussa.
Seuraavaksi Crog ja Jevgeni pudottaat pahan epäkuolleen samalla kun Kier pudottaa toisen luurangon ja Weby ottaa viimeisen tuolinuolen takia maahan pudonneen ja sieltä nousseen luurangon vastaan miekallaan, iskien tältä toisen käden pois, mutta luuranko jatkaa silti hyökkäystään. Seuraavalla iskullaan Weby tuhoaa luurangon, ennen kuin Kier ehtii tulla mukaan taisteluun.
Zip ja Jevgeni yrittävät tuhota epäkuolleita, jotka yrittävät päästä M:n ilmamuurista läpi. Zip käyttää tulipalloa ja sähkönuolia, Jevgeni taas rukoustaan ja onnistuu tuhoamaan kolme luurankoa, mutta viimeinen lähtee pakoon. Weby ja Zip ryhtyvät ammuskelemaan luurankoa taioillaan ja hetken kuluttua luuranko lopettaa liikkumisen. Tämän jälkeen Crog jo lopettaa ison epäkuolleen hakkaamisen ja tulee kauemmaksi sen ruumiista, niin ettei enää tunne sen imevän elinvoimaansa.
Jevgeni parantaa Webyn vuotavat haavat ja sitten Weby parantaa itsensä ja ryhtyy sitten ampumaan ison epäkuolleen ruumiista tulivasamillaan useamman minuutin ajan, niin kauan että epäkuolleen ruumis vihdoin häviää ja tästä jää jäljelle vain miekka ja kultainen rengashaarniska. Ryhmä tutkii huoneesta lähtevän toisen oven takaa löytyneen huoneen, sillä välin kun Weby tuhoaa luurankojakin tulivasamillaan. Toisen oven takaa löytyy huone, josta lähtee yksi ovi eteenpäin. Ovessa ei näy ansoja ja kun Weby avaa lukon aukeaa oven takaa pienehkö huone. Huoneen keskellä on pylväs, jonka päällä on lasikuvun alla iso jalokivi. Weby ei huomaa mitään ansoja, mutta Jevgeni väittää että pylvään ympärillä on ansa.
M ottaa lasikuvun pois kaukokädellään ja saa sen jälkeen otettua jalokiven. Tutkiessaan sitä huomaa hän sen olevan vain kristallia. Seuraavaksi Jevgeni toteaa, ettei se epäkuolleen miekka olekaan kirottu vaikka hänen taikansa niin sanoikin, vaan se on vain epäpyhä. Seuraavaksi M yrittää tutkia missä Jevgenin vasara on, mutta epäonnistuu ja hän putoaa kuolleena maahan. Jevgeni parantaa hänet nopeasti ja pian M nousee taas pystyyn. M:n tavarat ovat yrityksen jälkeen aika heikossa kunnossa ja M vaihtaa juuri löytyneen rengashaarniskan oman heikkokuntoisen haarniskansa tilalle.
Ulos pästyään ryhmä pysähtyy ja Weby ryhtyy tutkimaan sitä pylvään päästä löytynyttä metallista keppiä. Hän ampuu pari kertaa isoon kallioon ja saa sieltä putoamaan pieniä kiviä alas. Sen jälkeen hän neuvoo Jevgenille, miten aseella ammutaan ja Jevgeni yrittää ymmärtää, mutta ei saa tolkkua Webyn selostuksista. M saa riittävästi selville Webyn selityksestä ja onnistuu laukaisemaan aseen Jevgenin pitäessä sitä kädessään. Ase tekee eog-möykkyyn viisi pientä kolmemillistä reikää läpi asti.
Sen jälkeen M yrittää palata portin kautta takaisin linnaan, vaikka Weby yrittääkin ensin kysellä, että pitäiskö katsoa mihin tuo muuttunut portti vie. M menee portista läpi ja muut jäävät odottamaan tuleeko hän takaisin. Kuluu hetken ja sen jälkeen M tulee takaisin märkänä ja kertoo, että portti meni merelle ja nyt hänellä ei enää ole taikaenergiaa niin että hän ei voi tehdä uutta porttia. Ryhmä palaa tänne jätettyjen leirintätarvikkeiden luokse ja Jevgeni nostaa teltan pystyyn yhdellä käden liikkeellä sotkeuduttuaan ensin hieman köysiin. Zip lämmittää teltan lattian taiallaan ja ryhmä painuu nukkumaan.
Ryhmä herää iltapäivällä ja lähtee tutkimaan ison huoneen oikealta seinustalta lähtevää ovea. Weby avaa oven ja sen takaa aukeaa huone, jossa heitä vastapäätä on pariovet ja molempiin sivusuuntiin lähtee käytävät, joiden päässä näkyy huone. Ryhmä lähtee oikealle ja kävelee huoneesta lähtevän käytävän päähän (tai oikeastaan kyse on ketjusta huoneita). Käytävän päästä lähtee aukko vasemmalle, jossa olevassa huoneessa näkyy pronssinen patsas. Huonesta lähtee ovet keskemmälle. Eteenpäin jatkuu vielä aukko, josta pääsee samanlaiseen huoneeseen kuin toisella puolellakin oli. Tuosta toisesta huoneesta lähtee samanlainen käytävä takaisinpäin, niin että koko muodostelma näyttää hyvin symmetriseltä. Weby tutkii oven ja toteaa ettei siinä ole ansaa. Sen jälkeen hän avaa lukon ja perääntyy niin että Crog ja Jevgeni saavat oven avattua. Kun Crog ryhtyy avaamaan ovea se lennähtää auki ja sen takaa paljastuu huone. Huoneessa näkyy vinoneliön kärki, jossa on symbooli. Crog epäonnistuu symboolia vastaan suojautuessaan ja hänen viereensä ilmestyy musta ellipsi, joka imasee Crogin sisäänsä ja molemmat häviävät.
Jevgeni käy peittämässä symboolin parilla seinällä ja sen jälkeen muutkin suostuvat kurkistamaan huoneeseen. Jevgeni käy sisällä kurkkaamassa ja palaa sitten takaisin. Zip lähtee tässä vaiheessa hakemaan Webylle sitä epäpyhää miekkaa, jonka Jevgeni oli jättänyt leiriin, niin että Weby voisi siirtyä eturintamaan. Muut siirtyvät etuovelle, jossa Weby ryhtyy tiirikoimaan lukkoa auki. Kun hän saa lukon auki lennähtää myös ovi samalla hetkellä auki ja sisältä paljastuu pieni syvennys, jossa on symbooli. Weby epäonnistuu ja hän räjähtää tulisoihduksi ollen kuolemassa saamiinsa vammoihin muutamassa minuutissa, ennen kuin Jevgeni ehtii parantaa hänet. Kier ja M olivat seisoneet oven sivulla ja yllättäen heidän altaan häviää lattia ja he putoavat viisitoistametriä alaspäin. Kun Jevgeni on saanut Webyn kuntoon, ilmestyy lattiaankin reikä, josta M kurkistaa ulos. Sen jälkeen M vilkuttaa ja sanoo palaavansa kohta. Kuluu hetki ja sitten M palaa takaisin Kierin kanssa.
M ja Jevgeni ryhtyvät puhumaan jotain oven avaamisesta uudesstaan, jolloin Weby pakenee isoon huoneeseen ja tutkii siellä intuiitiotaikansa avulla mitä tapahtuisi tuosta vihreästä alueesta. Hänen ei havaitse mitään erikoista tapahtuvan vaikka hän jopa taikoisi siinä jotain. Sen jälkeen Zip palaa ja ryhmä menee taas takaovelle ja lähtee tutkimaan hautakammiota. Pylväiden keskellä on arkku, jossa on huurrutetutusta lasista tehty kansi. M ja Kier nostavat kannen pois ja Kier hyppää samantien sisälle ottamaan sieltä sitä miekkaa. Kyseessä on selvästikin se miekka jota olemme täältä hakemassa.
Heti kun Kier on saanut miekan käsiinsä ryhtyvät hän ja Jevgeni nostamaan kantta takaisin paikalleen, ennen kuin Weby ehtii katsoa sisältä onko siellä mitään muuta taikaa sisältävää esinettä. Tämän jälkeen Kier ja Jevgeni ryhtyvät keskustelemaan siitä mihinköhän Crog on joutunut, jolloin Zip ja M nostavat kannen taas pois ja Weby kurkistaa sisälle. Sisällä ei ole mitään taikaesineitä, joten he antavat Kierin ja Jevgenin nostaa kannen rauhassa takaisin paikalle. Sen jälkeen ryhmä palaa isoon huoneeseen ja miettii hetken mitä nyt seuraavaksi pitäisi tehdä. Weby ehdottaa, että M voisi heittää tuossa vihreällä alueella havainnointitaian, se voisi vahvistaa sen tehoa.
M ei uskalla, joten Weby näyttää hänelle heittämällä vihreällä alueella pimeyden kontrolointitaian. Taika onnistuu, mutta se ei kontrolloikaan pimeyttä vaan ympäristöstä alkaa kuulua todella kovaääninen hevi-musiikki. Weby tykkää musiikista, mutta muut alkavat hermoilla ja karjuvat, että "lopeta tuo hirmuinen meteli, saatanan ipana". Weby ei ole asiasta moksiskaan, vaan jatkaa kävelyä kohti viimeistä tutkimatonta ovea. Jevgeni heittää ympärilleen äänimuurin ja kaikki muut tulevat hänen vierelleen ja lähtevät Webyn perään ohittaen tämän vähän ennen ovea. Ovi aukeaa kun ryhmä lähestyy ja Ryhmä tulee siihen kolmionmuotoiseen huoneeseen, josta lähtee luonnonkivikäytävä eteenpäin. Ryhmä kävelee käytävän päähän löytämättä mitään. Sen jälkeen ryhmä palaa ulos, jossa M yrittää etsiä missä Jevgenin vasara on.
Jevgeni auttaa M:ää omilla taioillaan, mutta se ei riitä, vaan M epäonnistuu taas niin, että hänelle ryhtyy tulemaan perusenergiaa takaisin kovaa vauhtia. M toteaa, että tämä on aika vaarallista ja yrittää ensin taikasulakkeella katkaista kierteen, mutta se ei toimi, mutta se riittää kun hän poistaa itsestään kaiken taikavoiman. Tämän jälkeen M:llä ei ole yhtään taikaenergiaa.
Ryhmä lähtee tämän jälkeen sisälle etsimään salaovia ja samalla toivottavasti omia tavaroitaan. Kahdeksan tunnin kuluttua ryhmä lopettaa ja painuu nukkumaan.
Yöllä Weby ei saa oikein unta ja lähtee ulos kävelemään. Heti teltasta ulos astuttuaan näkee hän jonkun miehen, joka tulee jutteemaan. Mies esittäytyy Chaney:ksi ja hän on kuulemma pronssiseppä. Weby ja Chaney juttelevat aamuun asti ja sen jälkeen Chaney lähtee jatkamaan matkaa. Weby menee herättämään Jevgenin ja kun tämä aloittaa rukouksensa, menee Weby vielä vetämään puolentoista tunnin torkut.
Ryhmä kuluttaa monta tuntia ison huoneen tutkimiseen, löytämättä sieltä mitään. Sen jälkeen Jevgeni ja Weby siirtyvät pikatutkimiseen ja Weby tutkii kaikki huoneet löytämättä mitään. Jevgeni on löytävinään jotain ensimmäisessä huoneessa ja jää sinne tutkimaan sitä tarkemmin. Kolmen ja puolen tunnin kuluttua Jevgeni löytää lattiasta irtonaisen laatan ja sen alta paljastuu iso kahva, josta lähtee kymmensenttinen vaijeri eteenpäin. Koko ryhmä tulee kahvan luokse ja vetää siitä saamatta sitä inahtamaankaan. Kolmannella yrityksellä he saavat kahvan liikkumaan ja heidän edessään oleva seinä nousee ylös ja ryhmä ehtii nähdä tavaransa takana paljastuvassa huoneessa, ennen kuin ovi romahtaa alas viiden sekunnin jälkeen.
Zip kutsuu paikalle viisi ilmaratsua ja Jevgeni sitoo ne kiinni kahvaan. Toisella yrityksellä ilmaratsut saavat oven auki ja Jevgeni ryntää sisään ja ryhtyy heittämään tavaroita ulos. Kun ovi alkaa laskeutua Jevgeni pakenee ulos ja samassa ovi romahtaa alas. Jevgeni huomaa, että kaikki muut tavarat paitsi hänen omat housunsa saatiin pois, mutta rahaa sinne jäi aika paljon. Ryhmä jakaa tavarat oikeille omistajilleen ja sen jälkeen he lähtevät toisella puolella olevalle rahavuorelle, jonne he viimeksi jättivät paljon hopeaa ja kultaa. Ryhmä kaappaa siitä mukaan niin paljon kuin saavat liikutettua.
Leirissä M yrittää nukkua, jotta saisi taikaenergiansa takaisin, mutta ei saa unta meditoimalla neljään tuntiin, vaan joutuu nukkumaan ihan normaalisti koko seuraavan yön.
Aamulla ryhmä kerää kamppeensa ja siirtyy hautakammion ovelle, jossa ryhmä ryhtyy miettimään miten saisi oven suljettua. M kääntää ensin pois menevän portin menemään oikeaan paikkaan ja käy sitten vielä varmistamassa, että se menee oikeaan paikkaan ennen kuin tukkii portaikon puolen metrin paksuisella kivimuurilla.
Sen lisäksi hän peittää takaseinää epämääräisellä maakasalla ja muuttaa sen sitten kiveksi naamioidakseen oviaukon. Sen jälkeen Jevgeni tekee yhden puuseinän ihan harhautusmielessä ja M kirjoittaa takaseinään kivenhakkaustaiallaan tekstin, jossa lukee "Crog mene linnaan, kulkematta lähtöruudun kautta. Ps älä tallaa nurmikkoa".
Tämän jälkeen ryhmä menee portista takaisin linnalle, jonka jälkeen M yrittää sulkea porttia, mutta ei onnistu, joten hän yrittää sitten lukita sen, mutta kun sekään ei onnistu, joutuu hän vain piilottamaan sen.
Kier ja Weby lähtevät etsimään tietoa mistä sen amulettin voisi löytää. He pääsevät heti linnan taikurin puheille.
M ja Jevgeni taas lähtevät parantajan puheille, Jevgeni yrittää saada parannusta elinvoimansa menetykseen ja M yrittää saada parannusta intuiitioonsa. Jevgeni oli jo kokeillut parantaa M:n vammaa henkisten ominaisuuksien palautuksella ja mielisaurauksen parantamisella, ilman tulosta. Parantaja yrittää parantaa Jevgeniä useita kertoja, mutta ei onnistu ja lopulta hän huomaa ettei Jevgenin vammaa enää voi parantaa. Sen jälkeen M kysyy neuvoa ja parantaja neuvoo vaihtoehtoina henkisten ominaisuuksien palautukse, taian kumoamisen, pään hakkauksen seinään, kirouksen poistamisen ja mielisairauden poistamisen. Jevgeni toteaa ettei M:ssä ole kirousta, joten M tutkii itsensä ja huomaa, että hänellä on aktiivista mentalismi taikaa. M poistaa itseltään ko taian ja onnistuukin siinä, joten hän saa palautettua itselleen menettämänsä intuiition.
Tämän jälkeen M ryhtyy etsimään Crogia ja saa selville että hän ei ole tässä maailmassa vaan hän on helvetissä kerroksessa 312. Tämän jälkeen ryhmä päättää välittömästi jakaa Crogin täällä olevat tavarat uudestaan.
Linnan taikuri saa selville että amuletti sijaitsee naapurivaltion alueella Simpukkalinna nimisessä paikassa. Taikuri ei kylläkään ensin usko, että se on olemassa, mutta karttaan se on kyllä merkitty ja amuletti löytyy sieltä. Linna koostuu kuulemma elävistä meren elävistä ja sijaitsee niemimaan kärjessä. Taikuri vilkaisee paikkaan ja kertoo sitten että ilmeisesti se linna onkin olemassa ja siellä on jopa väkeäkin, tai ainakin portista käveli juuri hetki sitten ryhmä sotilaita ulos.
Samassa Jevgeni ja M saapuvat paikalle ja kertovat Crogin tilasta, jolloin taikuri toteaa että tarvittaisiin paha taikuri. Linnan taikuri ei voi auttaa, joten Jevgeni lähtee juttelemaan arkkipiispan kanssa asiasta. Hän ei pääse tänään vielä puheille, mutta hänen käsketään tulla huomenna uudestaan.
Jevgeni käy aamulla yrittämässä ja parin tunnin kuluttua jo pääseekin arkkipiispan puheille. Hän juttelee arkkipiispan kanssa jonkin aikaa ja tämä toteaa, että tarvittaisiin joku paha taikuri tai toisena vaihtoehtona muutaman tuhannen tai kymmenentuhannen kullan lahjoitus kirkolle voisi myös auttaa. Jevgeni juttelee vielä piispankoulutuksestaankin, mutta toteaa että palaa myöhemmin asiaan kun hänellä on aikaa. Sen jälkeen Jevgeni menee juttelemaan asiasta Hatrakin kanssa.
Hatrakin toteaa että tarvitaan joko paha taikuri tai vastaava jotta voidaan saada tehtyä sopimus sopivan demonin kanssa, tai sitten pitäisi saada kiristettyä arkkipiispaa sopivasti. Hatrakin äiti oli kertonut jotain arkkipiispaan liittyvää Hatrakille, mutta tämä ei muista tarkkaan ja niin Jevgeni käy hakemassa M:n paikalle, jotta tämä voisi tehdä portin Hatrakin äidin luokse. Äidin luona he kuulevat, että tämä lupaa käydä juttelemassa arkkipiispan luona, homman pitäisi sillä olla selvä. Äiti lähtee lentäen pääkaupunkiin ja M ja Jevgeni palaavat nopeampaa tietä porttien kautta.
Perillä Hatrakkin äiti juttelee jonkin aikaa arkkipiispan kanssa ja sen jälkeen arkkipiispa kutsuu Jevgenin paikalle jotta tämä voisi tarvittaessa tehdä demonille jotain. Sitten arkkipiispa kutsuu paikalle demonin, jonka Hatrakin äiti tunnistaa Avrideksi. Hatrakin äiti menee välittömästi halaamaan demonia. He juttelevat hetken aikaa ja sitten Hatrakin äiti onnistuu rauhoittamaan demonin, vaikka tämä onkin revitty päiväunilta kesken kaiken. Hatrakin äiti kertoo että hän, hänen miehensä, arkkipiispa (jota Hatrakin äiti kutsuu Joriksi) ja tämä demoni Avride olivat kaikki neljä, vanhan miehen hommissa aikoinaan.
Arkkipiispa kertoo Avridelle homman ja Hatrakin äiti lisää, että tee vaikka hänen sielustaan sopimus, mutta hommaa hänet takaisin. Kuluu pari sekuntia ja sitten Crog ilmestyy paikalle alastomana ja Avride kertoo että hän ei saanut Crogin tavaroita mukaan, mutta tässä hän itse nyt kuitenkin on.
+ + Hahmot + + Day Age + Name (Profession) Pelaaja Start End (days) + + Weby Mini 17 17 + sleuth/human Kivinen 8.6.835+202 - - + + Crog Daniels 3/13 3/14 + rogue/paladin/1/2-orc Ahponen 8.6.835+202 - - + + Jevgeni Hruzew 17 18 + cleric/half-orc Aarni 8.6.835+202 - - + + For Cee M 17 18 + force mage/human Alakoski 28.10.835+202 - - + + Imaraus Zip 15 15 + mage/human Riikonen 28.10.835:6+196 - - + + Askan Deymoi 25 25 + thief/human NPC 28.10.835:160+42- - + + Galavan 7 7 + sailor/human NPC - - - + + Hatrak 11 11 + thief/human NPC 24.11.835 - -
Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin