TSM Osa 9, Luku 040 (tsmpart9/tsmpart9.040)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Lord Crog of Deife (o.s. Daniels) (Ahponen)

Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataitoon hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Syntyperältään kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen. "Ihotaudin" korjauksen jälkeen kukaan ei millään usko että hän on puoli-örkki, koska hän on keskivertoihmistä kauniimpi. Vanhat varkaan ajatusmallit pääsevät aina silloin tällöin pinnalle, ja koska hänen jumalansa ei pidä siitä pysyvät hänen taikavoimansa aika vähäisinä. Mentyään naimisiin Hatrakin kanssa tuli hänestä tilallinen. Vietettyään yli sata päivää helvetissä tuli siihen tulokseen ettei pyhänä soturina etene tarpeeksi nopeasti ja siirtyi takaisin rosvoksi, mutta Jevgenin suuren käännytyspuheen jälkeen päätti sittenkin siirtyä takaisin pyhäksi soturiksi. Maiden laajennuksen jälkeen ylennetty lordiksi. Jumala ei kuitenkaan pitänyt hänen toimintatavoistaan, joten hän menetti kaikki taikavoimansa ja päätti siirtyä kauppiaaksi, kun kerran hänellä on lahjoja siihen ja on kuulemma kauppajumalan avatar.

Piispa Jevgeni Hruzew (Aarni)

Väkivaltainen pappisoppilas, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm. kaksi taloa. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Armejassa vietti aikaa melkein kymmenen vuotta laivaston puolella. Sattumien summasta täysin ilman omaa ansiota ylennetty Paroniksi vieraassa maailmankaikkeudessa. Yrittää toimia Ryhmän omatuntona, mutta epäonnistuu lähes aina. Uskomattoman hyvän taianvastustuskykynsä ansiosta toimii etutiedustelijana alueilla joissa epäilään olevan taikaansoja. Hän toimii myös etutiedustelijana, koska on tunnettu miinaharavana, joten muiden on turvallista kävellä hänen perässään, koska lähimailtakaan ei löydy laukeamattomia ansoja. On vaipunut aikamoiseen epätoivoon Crogin takia. Hyvät välit arkkipiispaansa, vaikka onkin välillä shokissa arkkipiispan käytöksestä (arkkipiispa ei täysin käyttäydy niin kuin hänelle on pappisoppilaana opetettu). Pitää todella kovia palopuheita ja onnistuu käännyttämään väkeä todella tehokkaasti. Jouduttuaan nokittain arkkipiispan kanssa menetti taikavoimansa ja on sittemmin löyhistänyt uskonnollista vakaumustaan.

Imaraus Zip (Riikonen)

For Cee M:n oppipoika, joka on M:n oppipojaksi oton yhteydessä muuttui ulkonäöltään kaksimetriseksi piparkakkumieheksi. Ulkonäön muutossa oli se hyvä puoli että hänen päällään olevat haarniskat, kilvet ja aseet eivät näkyneet mitenkään, asekin tuli näkyviin vasta kun hän veti sen esiin (ilmestyi tyhjästä), kilpi ja haarniska tulivat näkyviin vain jos hän otti ne pois päältä. Tavattuaan yhden omista jumalattaristaan hänestä tehtiin jumalansa pyhä esitaistelija ja samalla piparkakkumiesmuunnos poistui tarpeettomana (hän sai oman jumalansa voimaa sen sijaan). Zip sanoo olevansa taistelija ja taikuri yhtä aikaa, sekä käyttää myös niin, eli taiottuaan pari loitsua hän syöksyy lähitaisteluun. Saanut M:ltä selvästi vääränlaista opetusta, sillä myös hän alkaa olla vaaraksi sekä omille että vihollisille. Toimii myös ryhmän kuljetusyksikkönä, ilmaratsuin ja leijuvien levyjen avulla. Voittanut talon arpajaisissa Ostesiasta.

Madam Hatrak of Deife, Irontower of the Hills (NPC)

Pikkuparoni Deifen ainoa lapsi, ritari, kuninkaan palatsin vartiokaartin Luutnatti evp., Ostesian kreivin neuvonantaja, Lord Crog:in vaimo. Saavuttanut siis paljon elämässään kahtenkymmeneen ikävuoteen mennessä. Pienikokoinen ja hieman pippuriluonteinen, sekä hyvin itsekäs. Osoittautunut myös aika hyväksi lukkojen avaajaksi ja ihmisten peloittelijaksi. Tuntuu saavan hoidettua asiat joita pitää tärkeänä.

Askan of Deymoi (NPC)

Ammatiltaan köyden punoja, mutta joutunut luopumaan ammatistaan erään asiakaalle sattuneen onnettomuuden takia, eikä saanut mitään muuta ammattiaan, joten tuli kuuluisaksi kiltavarkaana. Joutunut luopumaan siitä killan sisäisten tekijöiden takia. Siirtynyt merirosvoksi jossa yleni luutnantiksi, ennen kuin joutui luopumaan siitä ja siirtymään 4cm:n seuraajaksi. Erittäin hyvä ampumaan jousella. Jouduttuaan Viettämään noin kolme kuukautta sammakkona ei hän oikein pidä sen aiheuttajasta Zip:istä. Hankkinut isohkon tilan Crogin mailta, johon rakensi pienehkön linnakkeen.

Galavan of Deymoi (NPC)

Erittäin kaunis nuori tyttö, jonka Askan pelasti hukkumasta, nyttemmin Askanin vaimo. Ei tunnu pitävän ollenkaan huolta hygieeniasta. (ero muihin ei ole kovin suuri) Hieman varautunyt ja hiljainen, ei ilmeisesti oikein pidä ryhmästä, ainakaan sen jälkeen kun hänkin joutui viettämään sen noin kolme kuukautta sammakkona. Jevgenin palopuheiden jälkeen päättänyt ryhtyä pyhäksi soturiksi.

Fihi Dofo Pyhyte (Kivinen)

Vanha pappa, joka tuntuu kuitenkin olevan aika hyvä ainakin aseettomassa taistelussa. Hyvin kärsivällinen, mutta hieman rääväsuu ja aina myöhässä.

Gardan Anthonyn tytär Hruzewin vaimo (NPC)

Jevgenin vaimo. Hobitti, joka näyttää osaavan lähes kaikkea ja pystyvän lähes mihin tahansa, vaikka tasonarvointitaiat palauttavatkin hyvin alhaisia tasoja. Pysyy yleensä taka-alalla tappeluissa ja heittelee keihäitä.


Minin ja hänen kavereidensa tarina

vuonna 837

40. luku

Crog lähettää heti alussa yhden tulijättiläisen odottamaan, Jevgeni pudottaa eturivissä olevan kukkulajättiläisen lähettämällä sen sielun pois ja Fihi päättää heikentää takarivissä olevaa pilvijättiläistä, ettei se pääse hänen kimppuunsa Crogin ja Jevgenin avaamaa linjaa pitkin. Jevgeni pudottaa Fihin edessä olevan kukkulajättiläisen ensimmäisellä iskullaaan ja Crog ottaa Jevgenistä mallia ja pudottaa omansa. Tulijättiläisen kimpussa olevat Galavan ja Gardan saavat sen täysin pökerryksiin ja he jatkavat sen rusikoimista.

Takarvissä olevat pilvijättiläiset sinkoavat taikoja ryhmän päälle ja toinen niistä saa salamalla pudotettua Galavan maahan. Askan siirtyy ampumaan Galavanin pudottanutta pilvijättiläistä ja Jevgeni ja Fihi käyvät Fihin heikentämän pilvijättiläisen kimppuun. Pilvijättiläinen heittää ensin Fihiä salamalla ja sen jälkeen se taikoo Jevgenin taakse pillastuneen hevosen.

Gardan, joka on tällä välin pudottanut vastustajansa, rauhoittaa hevosen helposti. Jevgeni ja Fihi hakkaavat pilvijättäiläistä ja eikä kulu kauaakaan kun he saavat sen pudotettua. Crogin vastustaja, viimeinen pilvijättiläinen, pudotuttaa Crogin yhdellä taialla, mutta Gardan ja muut saavat sen tapettua aika nopeasti.

Olemattomuudesta palaava jättiläinen tapetaan nopeasti kaulaan osuneella keihäällä. Crog tulee nopeasti tajuihinsa ja Jevgeni parantaa salamasta kuolleen Galavan suhteellisen nopeasti muutamalla taialla. Tämän jälkeen ryhmä ottaa hevosen mukaansa ja lähtee linnasta ulos lepäämään. Ennen nukkumaan menoa Jevgeni parantaa sen seinältä reikkumasta nostetun Phlanin vartiomiehen likimain kuntoon, tarvitaan vain noin vuorokauden lepo ja mies on täysin kunnossa. Crog ja Jevgeni ottavat yrttejä, jotka nopeuttavat nukkumista ja Zip meditoi nukkumistranssissa.

Crogin, Jevgenin ja Zipin oltua nukkumassa pari tuntiam ryhmän yli lentää lauma variksia. Kun joku epäilee, että ne voisivat olla naamioituneita vampyyreitä, niin Askan pudottaa yhden normaalilla nuolella ja toteaa, että eivät ole, vampyyrit vaativat taikanuolen että niihin voisi osua. Gardankin testaa asiaa ja pudottaa yhden heittämällä sitä kivellä. Muutamaa tuntia myöhemmin Zip herää (Crog ja Jevgeni heräsivät jo pari tuntia aikasemmin) ja ryhmä lähtee takaisin linnaan.

Linnalla ryhmä oli juuri menossa portista sisään kun takarivin Zip karjuu että "taakse". Eturin Crog ja Jevgeni kuulevat huudon ja painuvat seinän taakse suojaan. Galavan ja Fihi eivät kuule Zipin huutoa ja he painuvat suoraan eteepäin hyökäten kukkulajättiläisten kimppuun. Hieman ennen kuin he ehtivät jättiläisten kimppuun Zip heittää heidän ja jättiläisten päälle pari tulipalloa, niin että Galavan putoaa tajuttomana maahan ja Fihikin on aika heikossa kunnossa.

Sen jälkeen Crog ja Jevgeni seuraavat perässä sisään ja Zipkin tulee hetken päästä jäljessä. Jevgeni poistaa heti alussa pari ja Crog yhden kukkualajättiläisen. Crog oli jo hetkeä aikaisemmin päättää pistää yhden pilvijättiläisen hyllylle odottamaan vuoroaan. Jevgeni lähettää vielä yhden tulijättiläisen sielun pois ja siirtyy sitten viimeisen pilvijättiläisen kimppuun Crogin kanssa samalla kun Zip käy toisen ja viimeisen tulijättiläisen kimppuun.

Askan, joka on vaihtanut normaaliin nuoliin säästääkseen taikanuolia yrittää ampua pilvijättiläistä mutta kun nuolet pysähtyvät ilmaan muutaman metrin päähän jättiläisestä niin hän ampuu välissä yhdellä laukauksella Zippiä vastassa olevan tulijättiläisen kuoliaaksi. Sen jälkeen hän vaihtaa taas taikanuoliin ja ryhtyy ampumaan viimeistä pilvijättiläistä. Pilvijättiläinen putoaa kohtuullisen pian kun kaikki (Crog, Jevgen, Gardan ja Zip) hakkaavat häntä.

Jevgeni menee tämän jälkeen parantamaan Galavania samalla kun muut valmistautuvat ottamaan vastaan hyllyllä odottavan palaavan pilvijättiläisen. Lyhyen taistelun jälkeen tämäkin jättiläinen putoaa. Jevgeni on tällä välin saanut kiinnitettyä Galavanin jalan takaisin paikalleen ja sen jälkeen hän parantaa Fihin palovammat. Zip on mennyt viimeisen pilvijättiläisenjättiläisen heittämän taikasalaman johdosta tajuttomaksi ja nyt kun Galavan tulee tajuihinsa, lähtee hän ryömimään maata pitkin Zippiä kohti kiroten tätä voimallisesti. Fihi auttaa Galavanin pystyyn ja tämä jatkaa kahdenkäden miekkaansa kävelykeppinä käyttäen kohti Zippiä. Jevgeni katsoo, että tuosta ei hyvää seuraa ja rauhoittaa Galavanin, ennen kuin tämä ehtii Zipin luokse. Sen jälkeen Jevgeni parantaa Zipin.

Ryöstettyään jättiläisten tavaroista ne jotka he jatksoivat kantaa he ottavat vielä toisen tulijättiläisen kahdenkäden miekan (painaa lähes sata kiloa) ja lähtevät raahaamaan sitä kiroukselle ja M:n ruumiin luokse tarkoituksenaan yrittää sillä vetää M tavaroineen pois kirousalueelta.

Kun he pääsevät sinne he toteavat, että M:stä on jäljellä vain metallinen luuranko ja lordin sauva. Kaikki muut esineet ovat hävinneet. Hetken yrityksen jälkeen he saavat miekalla raavittua sauvan pois kirousalueelta, mutta sen jälkeen miekka on kyllä entinen.

Tämän jälkeen pidetään pieni miettimistilaisuus siitä mitä seuraavaksi tehdään. Jevgenillä ja Zipillä on taikavoimat aika lopussa, joten voisi taas lähteä ulos lepäämään, mutta toisaalta voisi tehdä vielä pienen tutkimusmatkan linnan sisällä, jotta ei tarvitsi tappaa sisääntulohallissa niitä jättiläisiä enää montaa kertaa. Mietittyään hetken aikaa ryhmä päättää vielä tehdä pienen kierroksen.

Muutaman mutkan ja pienen huoneen jälkeen ryhmä tulee ovelle, jonka takaa kuuluu meteliä. Joku pauhaa ja huutaa "etsikää mihin hän on piilottanut hänet. Minä olen suojattu hänen taioiltaan, mutta haluan hänet tuhottavan". Tämän jälkeen tulee hiljaista ja ryhmä asettautuu väijytykseen kulman taakse. Odotettuaan viitisen minuuttia ryhmä kyllästää ja menee uudestaan ovelle kuuntelemaan. Juuri kun Crog painaa korvansa ovea vasten kuulee hän kuinka joku rupeaa avaamaan sitä.

Crog heittäytyy suojaan ja oven takana olevasta käytävästä astuu esiin tutun tyyppinen partio, eli kolme kukkulajättiläistä, pari tulijättiläistä ja pilvijättiläistä. Jevgeni pudottaa heti yhden kukkulajättiläisen lähettämällä sen sielun pois ja hetkeä myöhemmin hän antaa sielunpäästön vuorostaan tulijättiläiselle. Sen jälkeen Crog, Jevgen ja Gardan hakkaavat eturintaman kukkulajättiläisiä. Takarintaman tulijättiläinen heittelee ryhmää ruokasäkeillä, jotka on täynnä pilaantunutta ruokaa (ilkeätä kemiallista sodankäyntiä).

Juuri kun Fihi pääsee taistelualueelle ja jää odottamaan, että mahtuisi eturintamaan niin hänen edessään oleva Gardan putoaa ja Fihi pääsee hänen tilalleen, pudottamaan Jevgenin rusikoiman kukkulajättiläisen. Jevgeni poistaa tällä välin toisen tulijättiläisen lähettämällä senkin sielun lomalle.

Kukkulajättiläisen tilalle tulee takarivistää pilvijättiläinen, joka ampuu Jevgeniä lähietäisyydeltä salamalla saamatta kuitenkaan mitään suurempaa vammaa aikaiseksi. Fihi, joka yllttäen näkee edessään kuusimetrisen jättiläisen ja päättää heikentää sitä ennen kuin käy sen kanssa lähitaisteluun. Seuraavaksi pilvijättiläinen sulattaa Askanin alaruumiin luuston veriseksi mössöksi ja Askan lysähtää kasaan Zipin jalkoihin (Askan oli koko taistelun ajan Zipin takana ampumassa nuolia ja vahtimassa, ettei Zip enää ammu ryhmän jäseniä taioillaan).

Crog pudottaa pilvijättiläisen rähmälleen ja minuutin hakkaamisen jälkeen se on varmasti poissa pelissä. Tämän jäleen Crog ja Fihi menevät valmiiksi ottamaan vastaan poislähetetyn pilvijättiläisen paluuta ja Jevgeni vilkaisee samalla ensin Gardania ja todettuaan että tämä on vain tajuton, hän jatkaa tutkimaan Askania. Hän saa Askanin melkein stabiloitua ennen kuin pilvijättiläinen tulee takaisin.

Pilvijättiläinen ihmettelee ensin hetken missä muut ovat (Crog ja Fihi ovat sen selustassa) ja kävelee pari askelta eteenpäin käytävään. Crog ja Fihi juoksevat perässä ja iskevät jättiläistä selkään samalla kun jättiläinen heittää Zippiin taian. Kun jättiläinen huomaa, että joku kutittaa selästä käännähtää se ympäri katsomaan Crogia ja Fihiä. Seuraavaksi jättiläinen taikoo Fihiin jotain niin, että tämä putoaa välittömästi. Crog toteaa, että tässä ei nyt enää auta leikkiä ja pudottaa pilvijättiläisen yhdellä lyönnillä.

Jevgeni herättää Fihin tajuttomuudesta ja sen jälkeen ryhmä kerää tavarat ja vahingoittuneet kasaan ja lähtee poispäin. Heti ensimmäisen mutkan jälkeen heitä vastaan tulee seitsemän jättiläistä, jotka näyttävät olevan tulossa keilaamasta (keilapallot käsissä, hassut jalkineet, käsissä oudon näköiset käsisuojukset jne). Heti alussa tulee pari taikaa ilman suurempaa vaikutusta ja sen jälkeen ryhmää heitetään keilapalloilla. Ryhmä syöksyy lähitaisteluun ja eturintama (Crog, Jevgeni, Zip ja Fihi) pudottavat molemmat eturintaman jättiläiset ensimmäisillä iskuillaan. Viholliset eivät täytä oikein, vaan jäävät odottamaan ryhmän hyökkäystä, joten ryhmä tekee odotusten mukaisesti ja hyökkää eteenpäin. Tämä tosin koituu Fihin tappioksi, koska hän ei pysty heikossa kunnossaan hyppimään riittävän ketterästi ruumiiden ylitse vaan pääsee koko taistelun loppuaikana vasta ensimmäisen jättiläisen päälle..

Ryhmän saapumista odottavat viholliset lyövät Zippiä ja Jevgeniä ilman vahinkoa, mutta ryhmän tappajat (Crog ja Jevgeni) pudottavat taas molemmat vastustajansa melkein ensimmäisellä iskuillaan. Seuraavassa rivissä Zipkin jää Crogista ja Jevgenistä jälkeen ja Jevgeni jopa hieman epäröi, eikä saa vastustajaansa pudotettua heti, vaan se menee vain pökerryksiin. Crog sitä vastoin pudottaa heti omansa ja menee viimeisen vastustajan kimppuun, mutta sitten paineet alkavat tuntua ja hän ei saa sitä pudotettua. Jevgeni pudottaa seuraavaksi omansa aiheuttaen Crogille hieman lisää paineita, mutta Crog kestää ne ja pudottaa vihollisensa yhdellä kauniilla iskulla silmien väliin, vaikka onkin sen jälkeen puolisen minuuttia tuskissaan silmissä olevan kivun takia.

Tutkittuaan ruumiit ja otettuaan heiltä arvoesineet ryhmä jatkaa taas matkaa. Isossa sisääntulohallissa ryhmä huomaa että saliin on juuri tullut läntiseltä käytävältä kolme kukkulajättiläistä, kaksi tulijättiläistä ja kaksi pilvijättiläistä. Tilanne alkaa jo näyttää hieman epätoivoiselta. Kenelläkään ei ole taikavoimia, Askan ja Gardan ovat tajuttomina, Galavan ja Fihi pystyvät juuri ja juuri kävelemään.

Zip heittää vihollisia heti alussa viivyttelemättä tulipallolla, mutta enempää niitä ei enää tule, joten Crog ja Jevgeni lähtevät syöksymään vihollisia kohti. Tulipallon jälkeen Zip tekee taikalevyn ja sen jälkeen hän ryhtyy Fihin kanssa lastaamaan vammautuneita ja tajuttomia sille. Fihi oli myös heti alussa tehnyt huoneeseen savuverhon peittämään oviaukon, niin että siitä voisi päästä livahtamaan ulos, jos Crog ja Jevgeni vain onnistuvat hieman kiinnittämään vihollisten taikureiden huomiota.

Crog pudottaa heti toisen vastassaan olevan kukkulajättiläisen ja saa vielä heti lyödä toistakin, mutta ei saa sitä vielä tapettua. Jevgeni vuorostaan ei ensin saa mitään aikaiseksi, mutta hermostuu sitten ja lähettää toisen vastustajansa sielun pois samalla kun lyö toisen vastustajansa pökerryksiin. Crog onnistuu saamaan edessään olevan kukkulajättiläisen pois taistelusta ja siirtyy takana olevan pilvijättiläisen kimppuun (toisen pilvijättiläisen Crog lähetti heti alussa odottamaan vuoroaan).

Pilvijättiläien ampuu Jevgeniä salamalla ja Jevgeni menee hieman pökerryksiin ja siirtyy puolustuslinjalle. Seuraavaksi pilvijättiläinen yrittää estää ryhmän pakenemisen ja ampuu Gardania levylle nostamassa olevaa Fihiä salamalla rintaan. Isku likimain tuhoaa molemmat keuhkot ja halkaisee Fihin melkein kahtia. Sen lisäksi iskun voimasta Fihin henkitorvi murskautuu, eikä hän voi enää hengittää sen kautta, toisaalta hengittäminen reikäisten keuhkojen avulla olisi muutenkin hankalaa. Crog kostaa pilvijättiläiselle ja iskee tämän yhdellä iskulla kuoliaaksi, jonka jälkeen Crog taas jähmettyy paikoilleen silmissä olevan kivun takia puoleksi minuutiksi.

Kun Crog on taas taistelukuntoinen käy hän Jevgenin vastustajan kimppuun samaan aikaan kun Jevgeni itsekin toipuu pökerryksestään ja ryhtyy hakkaamaan tulijättiläistä. Puolen minuutin tappelun jälkeen Crog ja Jevgeni saavat viimeisen tulijättiläisen tapettua ja he ryntäävät levyn luokse auttamaan Zippiä ja Galavaa Fihin nostamisessa levylle. Juuri kun he pääsevät perille Zip ja Galava ovat saaneet Fihin levylle ja ovat valmiina lähtemään liikkeelle. Ryhmä lähtee vauhdilla ulos, jäämättä odottamaan yhtä olemattomuudesta palaavaa jättiläistä ja matkaa kohti Melvantin temppeliä niin pitkälle kuin levy on voimassa.

Kun levy päättyy Zip kutsuu maaratsun avuksi kantamaan tajuttomia.

Ryhmä matkustaa levyllä koko päivän ja pääsee illalla perille temppeliin. Perillä temppelin pappi parantaa Fihin keuhkot ja henkitorven, mutta henkitorvessa tulee pieniä ongelmia ja se tulee ulos asti, niin että suun alle tulee pieni erillinen hengitysreikä. Muuten Fihi onkin melkein kunnossa.

Aamulla Jevgeni tekee itselleen parannus fokuksen ja parantaa sitten ensin sairastuneen Gardanin ja aloittaa sitten Askanin alaruumiin luurangon korjaamista rituaalilla. Zip parantaa itsensä poistamalla itsestään sen vammaa aiheuttavan taian. Sen jälkeen Zip vielä parantaa pakolaisleirissä olevia sairastuneita.

Jevgeni tekee Askanille uuden haiman. Zip jatkaa edelleen sairaiden parantamista. Joku barbaari pohjoisesta solvaa Crogia, mutta normaaliin tapaansa Crog ei korvaansa letkauta. Gardan tapaa pyhiinvaeltajia, jotka haluaisivat matkaseuraa. Gardan yrittää ehdottaa matkakohteen muutosta, mutta ehdotus ei mene läpi.

Jevgeni päättää yllättäen liittyä varkaiden kiltaan ja Askanin suosituksesta hänet otetaan paikallisjaoston kunniajäseneksi.

Crog kutsuu itselleen hevosen valmiiksi lähtöä varten ja tällä kertaa hänelle tulee kevyt ratsuhevonen.

Kaikki ovat melkein kunnossa (Crog ja Fihiä vielä kivistää hieman) ja ryhmä päättää lähteä liikkeelle.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Crog Daniels		4/19		4/19
+ rogue/paladin/1/2-orc	Ahponen		8.6.835+202+112	-		-
+
+ Jevgeni Hruzew	26		27
+ cleric/half-orc	Aarni		8.6.835+202	-		-
+
+ Imaraus Zip		21		21
+ mage/human		Riikonen	28.10.835:6+196	-		-
+
+ Askan Deymoi		29		29
+ thief/human		NPC		28.10.835:160+42-		-
+
+ Galavan		12/4		12/4
+ sailor/paladin/human	NPC		-		-		-
+
+ Hatrak		16		16
+ thief/human		NPC		24.11.835	-		-
+
+ Fihi Dofo Pyhyte	17		18
+ noble warrior/human	Kivinen		25.7.836	-		-
+
+ Gardan Anthonyn tytär	???(5?)		???(6?)
+ rogue/hobitt		NPC		-		-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>