TSM Osa 9, Luku 061 (tsmpart9/tsmpart9.061)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Lord Crog of Deife (o.s. Daniels) (Ahponen)

Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataidon kehittämisen hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Saatuaan jumalaltaan kyvyn toimia jumalan esitaistelijana, ei miekkailutaidolla ole niin suurta merkitystä, koska hänen heikotkin lyöntinsä tuntuvat olevan riittävän tappavia. Suurin ongelma heikosta miekkailutaidosta on se ettei hän voi oikein puolustatua. Syntyperältään alunperin kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia ja aina jos vain mahdollista hän ilmoittaa ryhmän olevan valmis auttamaan missä vain ja mitä vain. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain, tosin vaihdettuaan ammattia useita kertoja on hän myös jättänyt lukkojen tiirikoinnin vähemmälle. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Menetettyään peltihaarniskansa on siirtynyt lohikäärmenahkahaarniskan puolustajaksi. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen, tosin suhteet jumalaan ovat olleet aina välillä vähän niin ja näin, ja varsinkin huonosti. Jumalan potkittua riittävästi päähän niin että hän on jo useita kertoja menettänyt taikavoimansa on hän vakaasti päätänyt siirtyä kauppiaan ammattiin, oltuaan sitä ennen jo kerran takaisin rosvona ja vaihdettuaan sitten taas uudestaan pyhäksi soturiksi. Aikaa kauppiaan ammatin opiskeluun vain ei oikein tahdo löytyä, vapaaehtoisavustamisen ohessa. "Ihotaudin" korjauksen jälkeen kukaan ei millään usko, että hän on puoli-örkki - onhan hän keskivertoihmistä kauniimpi. Nykyään hän on jo lordi, mentyään naimisiin Hatrakin kanssa ja hankittuaan riittävästi maata uudelta alueelta. Jo pikkulapsesta asti hänen on uskottu olevan kauppajumalan avatar, vaikka hän itse kyseistä väitettä onkin kovasti koittanut kumota. Vahnemmiten (tai nuoremmiten, ikä hänellä on vain vähentynyt nuorennusjuomien takia) hän on alkanut itsekin uskoa olevansa kauppajumalan lähettiläs, ei suoranainen reinkarnaatio, mutta ehkä kauppajumalan lähetyssaarnaaja, joka tuo kauppajumalan sanaa maailmaan ja niin ollen hän on alkanut käännyttää ihmisiä kauppajumalan kannattajiksi. Onnistunut käännyttämään likimain koko muun ryhmän, mutta ei kauppajumalan kannattajaksi, vaan omaksi kannattajikseen. Samalla hän on saanut paljon muitakin seuraajia. Tämä käännytystyö rikkoi hänen ja hänen entisen jumalansa välit lopullisesti, joten hän joutui lahjomaan vanhaa jumalaansa parilla toivomuksella, jotta sai taas taikavoimansa takaisin, tällä kertaa tosin ei enää jumalalta vaan omasta itsestään ja samalla voimien määrä nousi reilusti.

Piispa Jevgeni Hruzew (Aarni)

Väkivaltainen pappi, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm. kaksi taloa ja nykyään myös maata Crogin alueella. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa (melkein kymmenen vuotta laivastossa) ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Sattumien summasta täysin ilman omaa ansiota ylennetty Paroniksi vieraassa maailmankaikkeudessa. Yrittää toimia Ryhmän omatuntona, mutta epäonnistuu lähes aina. Uskomattoman hyvän taianvastustuskykynsä ansiosta toimii etutiedustelijana alueilla joissa epäilään olevan taikaansoja ja koska hän on muutenkin tunnettu miinaharava, kulkee hän muuallakin etutiedustelijana, joten muiden on turvallista kävellä hänen perässään, koska lähimailtakaan ei löydy laukeamattomia ansoja. On vaipunut aikamoiseen epätoivoon Crogin takia, mutta alkanut viimeaikona nähdä Crogin toiminnassa jotain jumalallista. Välit arkkipiispaansa ovat olleet hieman vaihtelevia, välillä hän on ollut shokissa arkkipiispan käytöksestä (arkkipiispa ei täysin käyttäydy niin kuin hänelle on pappisoppilaana opetettu) ja välilä arkkipiispa on yrittänyt karkoittanut Jevgenin kirkosta, siinä kuitenkaan onnistumatta, pienten oppiriitojen takia. Toisella yrityksellä jumala sitten jo itse puuttui peliin ja kun hänkään ei onnistunut karkoittamaan Jevgeniä kirkosta otti hän kuitenkin häneltä taikavoimat pois. Tämä kokemus löyhisti hänen uskonnollista vakaumustaan sen verran, että vaikka hän aiheuttikin ryhmän tulon kuujärven alueelle tarkoituksenaan lepytellä jumalaansa, on hän nykyään kääntynyt Crogin seuraajaksi (seuraaminen koostuu lähinnä käännytystyössä auttamiseen). Hänen entinen jumalansa ei kuitenkaan ottanut sitä niin pahasti nokkiinsa ja hän sai pitää taikavoimansa. Perittyään For Cee M:ltä lordin sauvan hänellä on taikavoimia ehkä jopa liikaakin.

Imaraus Zip (Riikonen)

For Cee M:n oppipoika, joka on M:n oppipojaksi oton yhteydessä muuttui ulkonäöltään kaksimetriseksi piparkakkumieheksi. Ulkonäön muutossa oli se hyvä puoli, että hänen päällään olevat haarniskat, kilvet ja aseet eivät näkyneet mitenkään, asekin tuli näkyviin vasta kun hän veti sen esiin (ilmestyi tyhjästä), kilpi ja haarniska tulivat näkyviin vain jos hän otti ne pois päältä. Tavattuaan yhden omista jumalattaristaan hänestä tehtiin jumalansa pyhä esitaistelija ja samalla piparkakkumiesmuunnos poistui tarpeettomana (hän sai oman jumalansa voimaa sen sijaan). Zip sanoo olevansa taistelija ja taikuri yhtä aikaa, sekä käyttää myös niin, eli taiottuaan pari loitsua hän syöksyy lähitaisteluun. Saanut M:ltä selvästi vääränlaista opetusta, sillä myös hän alkaa olla vaaraksi sekä omille että vihollisille. Toimii myös ryhmän kuljetusyksikkönä, ilmaratsuin ja leijuvien levyjen avulla. Voittanut talon arpajaisissa Ostesiasta. Testattuaan useita kertoa hän lopultakin päätynyt siihen ettei ukkosmyrskyssä kannata lentää levyillä.

Madam Hatrak of Deife, Irontower of the Hills (NPC)

Pikkuparoni Deifen ainoa lapsi, ritari, kuninkaan palatsin vartiokaartin Luutnatti evp., Ostesian kreivin neuvonantaja, Lord Crog:in vaimo. Saavuttanut siis paljon elämässään kahtenkymmeneen ikävuoteen mennessä. Pienikokoinen ja hieman pippuriluonteinen, sekä hyvin itsekäs. Osoittautunut myös aika hyväksi lukkojen avaajaksi ja ihmisten peloittelijaksi. Tuntuu saavan hoidettua asiat joita pitää tärkeänä.

Askan of Deymoi (NPC)

Ammatiltaan köyden punoja, mutta joutunut luopumaan ammatistaan erään asiakaalle sattuneen onnettomuuden takia, eikä saanut mitään muuta ammattiaan, joten tuli kuuluisaksi kiltavarkaana. Joutunut luopumaan siitä killan sisäisten tekijöiden takia. Siirtynyt merirosvoksi jossa yleni luutnantiksi, ennen kuin joutui luopumaan siitä ja siirtymään 4cm:n seuraajaksi. Erittäin hyvä ampumaan jousella. Jouduttuaan Viettämään noin kolme kuukautta sammakkona ei hän oikein pidä sen aiheuttajasta Zip:istä. Hankkinut isohkon tilan Crogin mailta, johon rakensi pienehkön linnakkeen.

Galavan of Deymoi (NPC)

Erittäin kaunis nuori tyttö, jonka Askan pelasti hukkumasta, nyttemmin Askanin vaimo. Ei tunnu pitävän ollenkaan huolta hygieeniasta (ero muihin ei ole kovin suuri). Hieman varautunyt ja hiljainen, ei ilmeisesti oikein pidä ryhmästä, ainakaan sen jälkeen kun hänkin joutui viettämään noin kolme kuukautta sammakkona Zipin takia. Jevgenin palopuheiden jälkeen päättänyt ryhtyä pyhäksi soturiksi. Osoittautunut erittäin hyväksi pyhänä soturina ja saavuttanee Jevgenin taikavoimatason lähiaikoina (siis Jevgeni ilman lordin sauvaa), jos vain selviää hengissä. Hänellä on näet tapana ryntäillä (Crogin kanssa) suin päin kohti vihollista ja lopputuloksena on usein, että hän makaa huonossa kunnossa maassa ennen taistelun loppua. Käännttyään Crogin seuraajaksi hän menetti taikavoimansa ja jumalansa suosion.

Sir Fihi Dofo Pyhyte (Kivinen)

Vanha pappa, joka tuntuu kuitenkin olevan aika hyvä ainakin aseettomassa taistelussa. Osaa käyttää myös miekkaa erittäin hyvin ja osuu yleensä siihen mihin tähtää, mutta miekaniskujen tehokkuus ei aina ole paras mahdollinen, joten hän jää vähän jälkeen Crogin ja Jevgenin taistelutehosta. Tosin varovaisuus taistelutilanteissa tuntuu silloin tällöin rajoittavan tehokkuutta. Hyvin kärsivällinen, mutta hieman rääväsuu ja aina myöhässä (Jevgeni on jo jonkin verran korjannut molempia ominaisuuksia). Ottanut nimen "Lohikäärmeentappaja" kun sattui tappamaan erään pienen lohikäärmeen (Jevgeni väittää kyllä että hän teki varsinaisen työn ja Fihi vain viimeisteli, mutta se on vain kateellisten panettelua :-). Tapettuaan lohikäärmeen hän on tulkinnut täyttäneensä viimeisen ehdon ritariksi pääsemiseksi ja pitää täten itseään ritarina. Kääntynyt Crogin kannattajaksi erään käännytyspuheen jälkeen.

Gardan Anthonyn tytär Hruzewin vaimo (NPC)

Jevgenin vaimo. Hobitti, joka näyttää osaavan lähes kaikkea ja pystyvän lähes mihin tahansa, vaikka tasonarvointitaiat palauttavatkin hyvin alhaisia tasoja. Pysyy yleensä taka-alalla tappeluissa ja heittelee keihäitä. Erittäin karsimaattinen ja loistava henkilöllisyys, joka saa aika usein tahtonsa läpi erilaisissa pikkuasioissa jos vain sitä haluaa.

Damon Hill (Riikonen)

Taikatieteiden ja akateemisten aineiden alkeisopettaja, joka tuntuu myös harrastavan demonien kutsuntaa ja niillä pelottelua. Tietää myös todella paljon demoneista. Tuntuu hieman salaperäiseltä ja vaitonaiselta välillä, varsinkin jos yritetään selvittää mitä hän oikeastaan osaa. Koska hän tietää myös olevansa kohtuullisen hyvä miekkailija toimii hän taikavoimansa vähäisyyden vuoksi taisteluissa yleensä lähitaistelijana. Pukeutumisesta ja ulkonäöstä päätelleen hän on kotoisin kaukaa. Silloin tällöin hänen julmat luonteenpiirteensä pääsevät pinnalle asti.

Hevy Medal The Amazing Slayer of Nort-Loch The Great Dragon (Alakoski)

Taikuri joka tuntuu jopa osaavan muutaman taiankin. Tuntuu välillä innostuvan liikaa taisteluista, mutta itsesuojeluvaisto toimii kuitenkin jossain vaiheessa. Kääntynyt oikeaan uskoon pienen uskonnollisen rituaalin jälkeen ja nykyään hän ei enää ole niin paha alkoholisti kuin alunperin Jevgenin parannettua häntä siitäkin.


Minin ja hänen kavereidensa tarina

vuonna 837

61. luku

Aamuyöllä tulee noin kahdeksankymmentä rukoilijaa lisää, jotka ryhtyvät heti suoraan rukoilemaan Galavanin alttarilla. Muutamaa tuntia myöhemmin he lopettavat rukoilun ja antavat Galavanille lahjoja, eli hirmuisen kasan nuolia. Hieman ennen aamunkoittoa lähistölle tulee komppanjan verran miehiä, jotka jäävät muutaman sadan metrin päähän taikasuojamuodostelmaan. Kaksi upseerin näköistä henkilöä lähestyy taloa.

Toinen niistä näyttää olevan sama henkilö, joka oli täällä eilen, toinen ilmeisesti on hänen esimiehensä. Korkeampi upseereista ilmoittaa "Manshoon ei halua tiedän olevan hänen maillaan ja kehottaa teitä poistumaan välittömästi. Ja minä kehoitan samaa". Tämän jälkeen upseeri kääntää selkänsä ryhmälle ja lähtee kävelemään pois. Eilen käynyt upseeri kohauttaa hartioitaan ja lähtee perään.

Pienen miettimisen jälkeen ryhmä valmistuu ja sen jälkeen päättää osoittaa tuomion papeille, ettei Crogismin kannattajien kanssa leikitä. Galavan huutaa heille, että "Jumalan viha laskeutuu päälleenne", sen jälkeen Jevgenin nostama myrsku nousee ja Galavanin salamat pudottelevat tuomion pappeja parin sekunnin välein. Jevgeni tekee vielä yhden kivimuurin rynnäköivien sotilaiden eteen ennen kuin Fihi aloittaa ryhmän siirron Taydomin linnaan.

Hetkeä ennen kuin siirto alkaa Fihi päättää sittenkin siirtyä turvallisempaan paikkaan, eli muutaman tunnin matkan pässä Taydomin linnasta olevaan maataloon, jossa ryhmä yöpyi useita yöitä. Sieltä ryhmä lähtee kävelemään Taydomin linnaa kohti ja on muutamaa tuntia myöhemin perillä.

Linnan luona näyttää olevan tuhansia sotilaita leiriytyneenä. Ryhmän luokse saapuu ratsuryhmä, joka jalkautuu lähelle ja yksi heistä sanoo "tervetuloa". Mies sanoo ohjaavansa meidät Sashan luokse. Ryhmä lähtee jouksemaan sanansaattajien kanssa ja pääratsujoukko jää jälkeen. Linnalla ryhmä johdetaan Sashan puheille. Sasha tervehtii ryhmää ja sen jälkeen Crog kyselee tilanneraporttia.

Dragon Horn Keepissä kuulemma kerätään palkkasotureita, mutta vain hyviä sellaisia. Siellä pitäisi kuulemma käydä katsomassa mitä pahaa siellä on tapahtumassa. Lisäksi Taydomin linnaa piirittää noin satatuhatta pimeähaltiaa, mutta ilmeisesti heille ei ole vielä annettu hyökkäyskäskyä. Ryhmä myös kuulee, että Zippi on tullut jo tajuihinsa.

Heidän siinä keskustellessa paikalle saapuu tutun näköinen jumalten sanasaattaja Iyar, joka sanoo "Oi kuolevainen Galava Daymoi, omaa sukua Ianis, kuule seuraava viesti Ismo Asikaiselta kaupan ja kauanteon jumalalta: Tervehdys; Kuulin, että te olette Crogin kanssa yhdistäneet voimanne, vaikkette ole edes mies ja vaimo, no mitäs se minulle kuuluu. Asiana on, että hyväksyttekö edelleen Crogin tekemän sopimuksen?", tässä vaiheessa Iyar toistaa edellisen sopimuksen. "Jos hyväksytte sopimuksen, olen valmis antamaan sinullekin bonusta. Iyar tässä ottaa vastaan vastaksen, hyviä kauppoja toivottaen Ismo Asikainen. Ps voisitte lähettää uskonkappaleenne joskus minulle, sillä se on varmaan mielenkiintoinen".

Galavan miettii sekunnin murto-osan ja vastaa sitten "Kyllä". Iyar lähtee viemään vastausta. Jonkin ajan päästä Galavanin luokse tulee pari pimeähaltiaa antamaan lahjaa, joka näyttää hirmuisen tutulta, pimeähaltiat kantavat mukanaan Jevgenin hukkaamaa lordin sauvaa. Galavan ottaa sauvan, mutta toteaa ettei häneltä ole vielä koskaan loppuneet taikavoimat, joten ei hän tee sillä mitään. Galavan antaa sauvan Crogille, joka yrittää tutkia sitä, mutta kun ei saa siitä mitään taikavoimia irti antaa hän sen Jevgenille, joka näyttää taas todella onnelliselta.

Muutamaa tuntia myöhemmin Iyar tulee takaisin ja kertoo uuden viestin: "Oi kuolevainen Galava Daymoi omaa sukua Ianis, kuulee seuraava viesti Jumalten neuvostolta 30.5.12853 JOA: Jumalten neuvoston on Ismo Asikaisen (kaupan ja kaupanteon jumala) esityksestä hyväksynyt teille paikan Jumalten hallissa. Jumalten neuvoston puolesta sihteeri Kalian Goya." Tämän lisäksi Iyar vielä kysyy mihin siipeen haluatte huoneenne ja haluatteko sisustaa sen itse vai kelpaako normaali sisustus. Itse huone on kuulemma 7 metriä kertaa 15 metriä kertaa 7 metriä. Galavan vastaa, että Ismo Asikaisen läheltä ja normaalilla sisustuksella.

Tämän jälkeen Crog päättää kokeilla mitä se hänen erikoisominaisuutensa nimeltään temppeli oikein tekee. Paikalle ilmestyy katedraali, johon mahtuu sisään noin 1500 henkeä. Crog innostuu tästä ja päättää heti järjestää paikalla käännytystilaisuuden. Jevgenin ja Galavanin avustuksella Crog pitää hyvän puheen ja paikalla olevasta tuhannesta hengestä vain osa lähtee kesken pois. Puheen seurauksena Myös Fihi kääntyy uskomaan Galavanin ja Crogin yhdistettyyn Crogismiin, eikä enää pelkästään Galavanin versioon.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Crog Daniels		4/33		4/34
+ rogue/paladin/1/2-orc	Ahponen		8.6.835+202+112	-		-
+
+ Jevgeni Hruzew	39		41
+ cleric/half-orc	Aarni		8.6.835+202	-		-
+
+ Imaraus Zip		Out/22		Out/22
+ mage/human		Riikonen	28.10.835:6+196	20.2.837	-
+
+ Askan Deymoi		31		31
+ thief/human		NPC		28.10.835:160+42-		-
+
+ Galavan		12/18		12/19
+ sailor/paladin/human	NPC		-		-		-
+
+ Hatrak		16		16
+ thief/human		NPC		24.11.835	-		-
+
+ Fihi Dofo Pyhyte	29		30
+ noble warrior/human	Kivinen		25.7.836	-		-
+
+ Gardan Anthonyn tytär	20		20
+ rogue/hobitt		NPC		-		-		-
+
+ Damon Hill		20		20
+ archmage/human	Riikonen	20.2.837	-		-
+
+ Hevy Medal		18		19
+ mentalist/human	Alakoski	19.4.837	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>